Tytöt ovat 4-v eteenpäin juonittelevia, kitiseviä selkäänpuukottajia;

Asuinalueellamme on paljon lapsia. Pojat pelaa porukassa sählyä ja milloin mitäkin, tytöt taas kulkevat pareittain; bestikset vaihtelevat ja aina on joku, joka jätetään ulkopuolelle.

Minä olen tehnyt samanlaisia havaintoja.

Mitäs sitten? Naisetkin ovat erilaisia kuin miehet, naiset monesti vahvempia ja pärjäävät elämässään monesti jopa miehiä paremmin. Heikot miehet pärjäävät koska heillä vahva nainen.

TOISAALTA kolikon kääntöpuoli on, että nuo sama ihmissuhdemanipuloijat kykenevät ihan toisentasoiseen sympatiaan ja empatiaan kuin miehet - kun tahtovat. Poikia ja miehiä kiinnostaa vain lähinnä oma napa tai " yhteiskunta" , mutta toisen ihmisen hätä/tarpeet jäävät vähän ulkokohtaisiksi.

miettinyt, onko tässä yksi syy, miksi pidemmän päällekin miehet vetävät (valitettavasti) sen pitemmän korren monissa työyhteisöissä. Naiset juoruavat ja liittoutuvat - tekevät toki töitäkin, mutta tuo sosiaalisen elämän hoitaminen ja vatvominen lohkaisee oman osansa..

Miehet (ja ne pikkupojat) sen sijaan etenevät " katse pallossa" , eli tärkeintä on leikin/työn kohteena oleva asia ja yhdessä tekeminen. Ei olla turhan tarkkoja siitä, mikä kukakin on sanonut ja mahdollisesti ajattelee.



Toki poikkeuksia on suuntaan tai toiseen, mutta yleistäen näin voi sanoa. Sukupuolet roolittuvat siis keskimäärin näin.



Vaikka näyttää tekevän joillekin tekee kipeää myöntää, niin niin se vain on aina ollut ja tulee varmaan olemaankin.. (naisen aivoissa lienee joku " juoruilumutka" ?! ;))

Vierailija:

Niin, monesti niistä lapsista tulee sellasia, minkälaiseksi ne kasvatetaan!! Että äläpä yleistä!!

Kuule: kyse on siis sosiaalisesta toiminnasta. IHAN SAMA (ok, no siis melkein sama), miten lapsi kotona kasvatetaan, mutta jos joka paikassa tyttöjen sosiaalinen toiminta on ap:n toteamaa juonittelua ja pari-liittoutumien muodostamista, niin vanhempien opit lentävät joko helvetin noileasti ikkunasta ulos TAI tyttö jää ihan yksin ja ilman kaveria.

Ja nyt on turha mussuttaa mitään " meidän Kaisla-Marjariinalla ainakin on monta hyvää kaveria, poikia ja tyttöjä" . Noinhan se on siihen asti, kun lapsi on äiteensä hoivissa. Mutta kun lapsi menee päiväkotiin ja viimeistään sitten, kun hän menee kouluun, karu totuus käy ilmi. Siellä on pakko oppia ns. viidakon lait, jos meinaa selviytyä.

Pari ekaa kuukautta tyttö itkeskeli, kun ei pääse mukaan leikkeihin, kun tytöt päiväkodissa valitsevat jo aamulla sen, kenen kanssa leikkivät.



Opetin, että ei kannata tuppautua kolmanneksi pyöräksi, vaan hakea joku yksin oleva leikkiseuraksi. Ja että tuossa ei ole kyse hänen omista ominaisuuksiistaan, vaan siitä, että hän on UUSI porukassa.



Nyt hän on erittäin suosittu, mutta pitkään noiden pelin sääntöjen oppiminen kesti. Edelleenkään en hyväksy - mikäli saan moisesta tietää, yleensähän eivät isommat lapset tuollaisia vanhemmilleen edes paljasta - kiusaamista tai syrjimistä tms.



-13-

Olin tänään puistossa lasteni kanssa ja taas katsoin kuinka rasittavia ne riehuvat ja kiroilevat POJAT olivat, siis 4-v eteenpäin.



Omat tyttöseni siellä leikki kauniisti altaan reunaalla...

Lapseni oli 4v jonkun aikaa päiväkodissa ja siellä oli sellaista että " se joka on kattonut Hain tarinan saa leikkiä mun kanssa!" Ja joku päivä ollaan kavereita, ja joku päivä taas ei. Lapseni kertoi nuo jutut minulle, ei ymmärtänyt miksi tytöt käyttäytyvät noin. Lapseni on vielä kotihoidossa ja vielä leikkii kaikkien kanssa, ei syrji ketään. Toivottavasti ei menisi mukaan noihin tyttöjen juttuihin, kun aloittaa päiväkodin.

hyvä ystävä. Riemusta kiljuen olisin kaveerannut useammankin tytön kanssa - enkä taatusti olisi selkäänpuukottanut, juonitellut tms. Jostain syystä oli kuitenkin vain tuo yksi rakas ystävä (minua ei siis kiusattukaan). ja monesti ajattelin kauhuissani, että mitä jos menettäsin hänetkin..



Mutta siis pointtini on, että mielihyvin olisin ollut kaveria vaikka 10 tytön kanssa ilman valikoimista. Ehkä kuitenkin olin juuri tuollaisen valikoimisen kohteena, kun niitä kavereita ei sitten kuitenkaan ollut :=/



(Niin ja olin ihan tavallinen, reipas pikku tyttö. Myöhemmin elämässä on onneksi sydänystäviä riittänyt!)

päiväkotiin. Onkohan mitään mahiksia saada ystäviä :=/?



Rauhallinen&tyyni luonne, kotona nauravainen ja hilpeäkin. Muun kuin kotiväen parissa kuitenkin tosi arka..

oma tyttäreni taasen antaisi vaikka viimeisen karkkinsa jottei toiselle tulisi paha mieli. En tiedä onko hyvä niinkään...

Vierailija:

pojat sen sijaa keskittyvät tekemiseen ja toimimiseen kaverisuhteilla vatvomisen sijaan.

Tämä on kärjistys, mutta näin se valitettavasti tuppaa olemaan...

En tunne yhtään kuvailemasi kaltaista tyttöä. Pikkupojat sen sijaan ovat tosi usein kyräileviä, äidin hameen alle vieraita pakoon sukeltavia, piipittäviä pösilöitä!

Eikä taida olla yhtään niitä piipittävää pösilöitä, kun noin " kolahti" ?

Ne pojat, joilla on siskoja, käyttäytyvät usein kuin ap:n mainitsemat tytöt. Siis uhkaillaan ja kiristetään (en oo sun kaa jos...) sekä harrastetaan tätä " mä oon nyt sen kaa ni en voi olla sun kaa. Me halutaan olla kahdestaan" . Pojat iältään 4-12. Ja meillä siis ei tyttöjä.

naiset eivät etene yheiskunnassa yhtä ylös kuin miehet, vaikka ovat keskimäärin koulutetumpia kuin he. Me emme näköjään edes arvosta itseämme. Ja sanonpa tähän senkin, että meidän työyhteisössä esimiehen huonoon käytökseen eivät miehet uskaltaneet puuttua, vaan siihen tarvitiin nainen, joka viimein rohkaistui ja lähti viemään asiaa eteenpäin. En sanoisi kuitenkaan täällä esille nostettuja asioita sukupuoleen liittyviksi asioiksi vaan luonne- ja moraalikysymyksiksi.

8 v, 7 v, 7 v, 6 v, 6 v, 5 v, 4 v, 4 v ja välillä mukana vähän isompiakin.

Omat tyttöni ovat 6 ja 4 v. Kyllähän nuo " juonittelevat" enemmän kuin pojat, mutta yleensä kyllä kaikki otetaan leikkeihin mukaan eikä isompia riitoja ja itkuja tule kuin tosi harvoin. Kyllä aikuisetkin osaavat puukottaa selkään (niin miehet kuin naisetkin), joten en pidä niin pahan sitä, että joutuu opettelemaan kompromisseja, neuvottelutaitoja, puolensa pitämistä ja toisaalta aikuisten opastuksella toisten huomioon ottamista, empatiaa ja reilun pelin sääntöjä.



Pihassamme on myös samanikäisiä poikia (ei ihan yhtä paljon, mutta kuitenkin), ja kyllä nekin saavat riitoja ym. aikaan ihan tehokkaasti.

Eilen pelasivat pihalla Saksa-Italia-futismatsia ja vähän väliä tuli riitaa pelin tuomitsemisesta.

Vierailija:

Asuinalueellamme on paljon lapsia. Pojat pelaa porukassa sählyä ja milloin mitäkin, tytöt taas kulkevat pareittain; bestikset vaihtelevat ja aina on joku, joka jätetään ulkopuolelle.

Valitettavaa mutta totta!

Alkaa se naisen luonto tulemaan esille ja loppuelämä onkin sitten enemmän tai vähemmän sitä " nainen on naiselle susi" -mentaliteettia.

ja molemmilla oli aluksi vaikeuksia saada päiväkodissa kavereita, toinen meni 3-vuotiaana ja toinen vaihtoi pk:a 4-vuotiaana.



Itselläni on poika, hän vaihtoi ensimmäisen kerran päiväkotia 3-vuotiaana, toisen kerran 4,5-vuotiaana eivätkä muut pojat ole koskaan syrjineet, aina on löytynyt heti kaveri.



Näillä esimerkeillä vois kuvitella, että ap on lähes oikeassa, mutta otanta on kieltämättä aika pieni ;)