Hyvä ja paha vuorottelee puolisossa, olen sekaisin enkä saa otetta asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsia.

Olemme lähempänä neljääkymmentä.

ap

Sittenhän sinun on helppo lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsia.

Olemme lähempänä neljääkymmentä.

ap

Vielä ehdit löytää hyvin paremmankin miehen. Suosittelen eroamaan.!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Mun ex mies oli tommonen ja diagnoosina ainakin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Parisuhde oli helvettiä

Eroa. Miehen voi myös ohjata lyömättömälle linjalle.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.lyomat…

Höh. Linkki avaa vain Espoon, mutta soittaa voi muualtakin eli googlaa lyömätön linja.fi

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.miessa…

Kuulostaa vähän omalta mieheltä. Hän on kärttyinen usein ja lisäksi hänellä on hirveä pätemisen tarve asioissa aina neuvoa miten asiat tehdään. Tämä yhdistelmä on välillä sietämätön. Hänellä vuorottelee kaksi puolta, joista toinen on lempeä ja arvioi onko hän tehnyt minua kohtaan oikein ja toinen on kylmä milloin hän ei juuri välitä tunteistani. Sen kärttyisen tylytyksen jälkeen hän usein pyytää anteeksi, ja sanoo että yrittää parantaa tapojaan mutta ei kykene siihen. Aivan kuin kaksi puolta vaihtelisi.

Exä oli tuollainen. Tein lähtö about. 3 vuotta. Onneksi lähdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Haluaisitteko oman lapsenne tai ystävänne joutuvat elämään tuollaisessa suhteessa? Hyvä, että silmänne alkavat avautumaan ja alatte kyseenalaistamaan kumppanin käytöstä. Sitä ihmettelen, mikä saa teidät vielä vitkuttelemaan? Miksi tuhlaatte ainutkertaista elämäänne itseänne tuhoavassa suhteessa? Ei ne pienet hyvät hetket kuitenkaan kanna kovin pitkälle. 

Minä päätin reilu nelikymppisenä, että huolin itselleni vain sellaisen kumppanin, jonka kanssa on aidosti hyvä olla. Aina, eikä vain hetkittäin. En aio hukata elämästäni enää päivääkään suhteessa, jossa minua ei kuunnella, eikä arvosteta, enkä saa olla oma itseni. Se oli elämäni paras päätös. Olen ollut ikionnellinen nykyisessä suhteessani. En ole joutunut kokemaan lainkaan mielipahaa, vaan olen saanut uutta energiaa, onnellisuutta ja iloista mieltä. Hyvä tunne on vain vahvistunut päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex mies oli tommonen ja diagnoosina ainakin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Parisuhde oli helvettiä

Mun nykyinen mies on kaksisuuntainen. Mania vaiheessa käytös on todella narsistista, ja läheiset voi vaan odottaa jakson päättymistä. Mutta muuten hän on mitä kiltein ihminen, tuntee myötätuntoa ja on kiva kumppani.

Sairauden tekee ongelmalliseksi se että sairaudentunto puuttuu, eikä kokenut tarvivansa mitään lääkettä. Mutta ratkaisevaa on löytää sopiva lääkitys ja niin että mies itsekin tajuaa sen olevan oma etu. Emme kumpikaan käytä alkoholia, se ja muut terveet tavat on osa bipon hoitoa.

Bipolaarisessa eli kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä vaiheet kestää viikkoja ja kuukausia.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://kaksisuunt…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Koko ajan tulee lisää tietoa. Tee itsellesi suunnitelma, et kerro muuton suunnittelusta missään vaiheessa sillä mies ei sitä tule hyväksymään.

Jos englanninkieli taittuu, YouTubessa on narciccist videoita. Niiden kommenttikenttiä voi lukea. Meitä on niin monta jotka on ollut vaikeassa suhteessa, mutta myös selvinnyt. Amerikassa ja Suomessa myös.

Tulee mieleen Monty Pythonin lihakauppias -sketsi, jossa kauppias oli joka toisella repliikillään kohtelias ja joka toisella epäkohtelias paskiainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Haluaisitteko oman lapsenne tai ystävänne joutuvat elämään tuollaisessa suhteessa? Hyvä, että silmänne alkavat avautumaan ja alatte kyseenalaistamaan kumppanin käytöstä. Sitä ihmettelen, mikä saa teidät vielä vitkuttelemaan? Miksi tuhlaatte ainutkertaista elämäänne itseänne tuhoavassa suhteessa? Ei ne pienet hyvät hetket kuitenkaan kanna kovin pitkälle. 

Minä päätin reilu nelikymppisenä, että huolin itselleni vain sellaisen kumppanin, jonka kanssa on aidosti hyvä olla. Aina, eikä vain hetkittäin. En aio hukata elämästäni enää päivääkään suhteessa, jossa minua ei kuunnella, eikä arvosteta, enkä saa olla oma itseni. Se oli elämäni paras päätös. Olen ollut ikionnellinen nykyisessä suhteessani. En ole joutunut kokemaan lainkaan mielipahaa, vaan olen saanut uutta energiaa, onnellisuutta ja iloista mieltä. Hyvä tunne on vain vahvistunut päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Koska huonojen kotiolojen takia on todella vaikea hahmottaa, millainen käytös on normaalia, ja millainen ei. Vaikea pitää rajoja ja puoliaan, koska niitä ei ole koskaan kunnioitettu, eikä omilla mielipiteillä ole ollut merkitystä. Ymmärtää ja sietää liikaa, koska ei tiedä paremmasta. Heräsin kyseenalaistamaan suhdetta vasta kun oma olo alkoi käydä niin sietämättömäksi, että tuntui ettei päivääkään jaksa suhteessa enää. Irroittautuminen vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Haluaisitteko oman lapsenne tai ystävänne joutuvat elämään tuollaisessa suhteessa? Hyvä, että silmänne alkavat avautumaan ja alatte kyseenalaistamaan kumppanin käytöstä. Sitä ihmettelen, mikä saa teidät vielä vitkuttelemaan? Miksi tuhlaatte ainutkertaista elämäänne itseänne tuhoavassa suhteessa? Ei ne pienet hyvät hetket kuitenkaan kanna kovin pitkälle. 

Minä päätin reilu nelikymppisenä, että huolin itselleni vain sellaisen kumppanin, jonka kanssa on aidosti hyvä olla. Aina, eikä vain hetkittäin. En aio hukata elämästäni enää päivääkään suhteessa, jossa minua ei kuunnella, eikä arvosteta, enkä saa olla oma itseni. Se oli elämäni paras päätös. Olen ollut ikionnellinen nykyisessä suhteessani. En ole joutunut kokemaan lainkaan mielipahaa, vaan olen saanut uutta energiaa, onnellisuutta ja iloista mieltä. Hyvä tunne on vain vahvistunut päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Koska huonojen kotiolojen takia on todella vaikea hahmottaa, millainen käytös on normaalia, ja millainen ei. Vaikea pitää rajoja ja puoliaan, koska niitä ei ole koskaan kunnioitettu, eikä omilla mielipiteillä ole ollut merkitystä. Ymmärtää ja sietää liikaa, koska ei tiedä paremmasta. Heräsin kyseenalaistamaan suhdetta vasta kun oma olo alkoi käydä niin sietämättömäksi, että tuntui ettei päivääkään jaksa suhteessa enää. Irroittautuminen vaikeaa.

Voi hyvänenaika, miten osasitkaan kuvata osani!

Olen huono-osainen, sen tilkan rakkautta kun jostain saan, sen jano on kova.

Tajuan kyllä, ettei minua kohdella aina hyvin. Tämä on niin vaikeaa. Uskomatonta kuvitellakaan, ellei ole omaa kokemusta.

Kun hän huomaa, että alan oikeasti kyllästyä katteettomiin lupauksiin yms, alkaa kiva vaihe, saan huomiota jne. Sitten tuleekin kylmää vettä niskaan ja huomaan paikkani. (palauttaa minut maanpinnalle, etten luule itsestäni "liikoja"). Ihan sairasta.

Olen surullinen että elämäni on mennyt näin. Millä eväillä pääsisin parempaan? (olen työkyvytön kaiken lisäksi :((

ap

Kumppanisi on tyyppiä, kaikki on aina jonkun muun syy , siis loppuviimein. Luonnehäiriöinen aivan selvästi, eikä taatusti tule muuttumaan kuin pahemmaksi. Tahdotko elää elämääsi tuollaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Persoonallisuushäiriöinen

Saman aioin kirjoittaa, mutta ehdit ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika varmaa, että tuo ei  tule muuttumaan. Haluatko elää noin?

En tietenkään halua.

Hulluinta on, että saa minut epäilemään itseäni! Järkeni sanoo ettei tämä ole oikein. Tunteet menee hänen puolelleen ja uskon kuulemani: "Rakastan sinua, en halua mitään pahaa meille, olin ajattelematon, anteeksi "

Tätä on jatkunut niin monta vuotta. Alkuun yritin ymmärtää ja tyhmänä syytin itseäni (huonot lähtökohdat jo lapsuudessa molemmilla...).

Lopulta meni siihen pisteeseen, että minä ymmärsin häntä mutta hän ei minua.

Hän puhuu aina omaksi parhaakseen asiat, minä muutin omaa käyttäytymistäni.

Nyt vasta tajuan, että hän voikin olla oikeasti julma? Ilman todellista omaatuntoa? Miksi sitten kohta onkin huomaavainen ja ihana? Tämä saa minut sekaisin !

ap

Olemme puolisoni kanssa myös huonoista lähtökohdista ja samankaltainen tilanne kuin teillä. Kesti pitkään ennen kuin tajusin, että käytös on laskelmoitua, muuttumatonta, eikä hän välitä tippaakaan hyvinvoinnistani. Hänen toiveensa ja halunsa ovat etusijalla. Häntä pitää ymmärtää, muttei ymmärrä minua. Jos on huonolla tuulella, olen oppinut mukauttamaan käytöstäni siten että saan hänen vihansa laantumaan. Kaikki sujuu hyvin jos tehdään kuten hän haluaa, eikä kyseenalaisteta. Se, että välillä on ihana, on keino pitää suhteessa ja ohjailla toimimaan haluamallaan tavalla. Kun on minulle hetken hyvä, jaksan taas palvella ja ihailla häntä. Vuosien myötä hyvät hetket on vähentynyt ja huono käytös lisääntynyt.

Haluaisitteko oman lapsenne tai ystävänne joutuvat elämään tuollaisessa suhteessa? Hyvä, että silmänne alkavat avautumaan ja alatte kyseenalaistamaan kumppanin käytöstä. Sitä ihmettelen, mikä saa teidät vielä vitkuttelemaan? Miksi tuhlaatte ainutkertaista elämäänne itseänne tuhoavassa suhteessa? Ei ne pienet hyvät hetket kuitenkaan kanna kovin pitkälle. 

Minä päätin reilu nelikymppisenä, että huolin itselleni vain sellaisen kumppanin, jonka kanssa on aidosti hyvä olla. Aina, eikä vain hetkittäin. En aio hukata elämästäni enää päivääkään suhteessa, jossa minua ei kuunnella, eikä arvosteta, enkä saa olla oma itseni. Se oli elämäni paras päätös. Olen ollut ikionnellinen nykyisessä suhteessani. En ole joutunut kokemaan lainkaan mielipahaa, vaan olen saanut uutta energiaa, onnellisuutta ja iloista mieltä. Hyvä tunne on vain vahvistunut päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.

Koska huonojen kotiolojen takia on todella vaikea hahmottaa, millainen käytös on normaalia, ja millainen ei. Vaikea pitää rajoja ja puoliaan, koska niitä ei ole koskaan kunnioitettu, eikä omilla mielipiteillä ole ollut merkitystä. Ymmärtää ja sietää liikaa, koska ei tiedä paremmasta. Heräsin kyseenalaistamaan suhdetta vasta kun oma olo alkoi käydä niin sietämättömäksi, että tuntui ettei päivääkään jaksa suhteessa enää. Irroittautuminen vaikeaa.

Voi hyvänenaika, miten osasitkaan kuvata osani!

Olen huono-osainen, sen tilkan rakkautta kun jostain saan, sen jano on kova.

Tajuan kyllä, ettei minua kohdella aina hyvin. Tämä on niin vaikeaa. Uskomatonta kuvitellakaan, ellei ole omaa kokemusta.

Kun hän huomaa, että alan oikeasti kyllästyä katteettomiin lupauksiin yms, alkaa kiva vaihe, saan huomiota jne. Sitten tuleekin kylmää vettä niskaan ja huomaan paikkani. (palauttaa minut maanpinnalle, etten luule itsestäni "liikoja"). Ihan sairasta.

Olen surullinen että elämäni on mennyt näin. Millä eväillä pääsisin parempaan? (olen työkyvytön kaiken lisäksi :((

ap

Aloitat sillä, että hakeudut terapiaan. Sen myötä itsetuntemuksesi kasvaa ja alat hahmottaa paremmin itseäsi ja menneisyyttäsi. Ei sun henkinen vointi ainakaan tule paranemaan tuossa suhteessa.

Tuosta lepyttelystä ja oman käytöksen muuttamisesta. Oon huomannut, että puolison ollessa vihainen koen oloni hätääntyneeksi ja ahdistuneeksi, enkä osaa rauhoittaa itseäni tai olla välinpitämätön. Kun muutan käytöstäni ja saan puolison leppymään, rauhoitun ja oloni kohenee. Olen ajatellut, että koska en lapsena saanut lohtua pelätessäni en ole oppinut säätelemään omia pelkotilojani/ahdistuneisuuttani ja olen siinä kohtaa toisen varassa. Tavallaan aivot menee hälytystilaan, käskee olemaan varuillaan kunnes tilanne rauhoittuu ja sehän ei rauhoitu ennen kuin lepytät. Tietyllä tavalla keho menee siihen samaan tilaan kuin lapsena on ollut ahdistavissa ja pelottavissa tilanteissa.

Kiitos.

Tuo on niin tuttua, ahdistaa hätä. Koko elämä alkanut pelottaa.

ap

Miksi ihmeessä sinä siedät moista? Pidätkö sitä jonkinlaisena taistelulajina, jossa kumpikin kokeilee kykyjään? Sinun "pitäisi saada ote", mutta olet jo lipsahtanut epäilemään itseäsi. 

Älä anna enää kiusata itseäsi vaan lähde ajoissa kohti uusia seikkailuja. Et taatusti tule katumaan, vaikka joskus niitä hyviä hetkiä kaipaisitkin.

Ei tuossa iässä enää kannata jäädä tuleen makaamaan. Pelasta itsesi nyt ennen kuin se on liian myöhäistä. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, jotka myös kärsivät tuosta.