Lapset sairaalaan vierailemaan.
Kyseessä lapset iältään 1, 3 ja 4 vuotta. Ei korona osasto ja veli juuri pääsi tehovalvonnasta pois.
Kommentit (39)
En ottaisi. Siellä on sairaita ihmisiä, kolme lasta on liikaa vaikka olisivat kuinka rauhallisia.
Ei noin nuoria lapsia sairaalaan. Poikkeus voisi olla silloin jos oma vanhempi pitkään sairaalassa, jonkun muutaman päivän tai viikon takia ei silloinkaan ole tarve.
Miksi kyselet tyhmiä, kun selvät ohjeet on annettu?
Sairaaloissa ei nyt kaivata ainuttakaan ylimääräistä.
Kaikki turhan nuoria, ei yhtäkään mukaan. Pieniä lapsia ei ole tarve kärrätä enoa/setää katsomaan ja mahdollisesti tauteja viemään juuri teholta päässeelle.
Ei sinne nyt pääse kukaan vierailemaan. Millekään osastolle.
Minkä takia pitäisi viedä, kun ei ole lasten isä edes kyseessä?
Olen uusavuton. Kysyn vauvapalstalta miten pitää elää. Montako arkkia vessapaperia saa käyttää persauksen pyyhkimiseen ison hädän jälkeen. Kertokaa, kun en itse tiedä mitään. Olen aivokuollut 😒
Vierailut sairaaloihin on nyt kielletty. Eli ei.
Ei noin nuoret mitään hyödy sairaalavierailuista. Tuon ikäisille ei kannattaisi edes kertoa mistään sedän tai muun vastaavan sairaalassa olosta. Aivan turhaa kuormittaa pieniä päitä.
Miksi ottaisi mukaan? Hommaa hoitaja mieluummin.
Ehdottomasti ei missään tapauksessa.
Itse en edes kertoisi noin pienille sukulaisten sairauksista ellei ole pakko sen takia, että esim joku sovittu tapaaminen peruuntuu.
Lapset on kielletty sairaaloista, en tiedä, miten et tätä asiaa tiedä. Ja itse asiassa sinäkään et tässä tilanteessa sinne saa mennä. Vieraat sallitaan vain saattohoidossa oleville.
Ap on idioottitrolli. Älkää ruokkiko tuota.
Ei. Pienet lapset levittävät tauteja tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Pienet lapset levittävät tauteja tehokkaasti.
Juuri näin. Ei teholle tai muutenkaan. Synnytysosastolle voi omia sisaruksia mennä katsomaan.
Ei pieniä lapsia sairaalaan ollenkaan.