Lue keskustelun säännöt.
Oletteko saaneet kouluista käytännön ohjeita siitä miten lähiopetus toimii?
09.05.2020 |
Meille tuli vain perjantaina kaupungin yleinen viesti. Siinä kerrottiin että syödään porrastetusti, lapsille jaetaan ruoat, tunnit alkaa porrastetusti jne.
Mutta onko kukaan saanut OIKEAA ohjetta, miten koulupäivä KÄYTÄNNÖSSÄ toteutetaan turvallisesti? Vaikkapa vessassa käynti. Jos siellä satojen oppilaiden koulussa on alle kymmenen vessaa? Tai koulukuljetukset.
Kommentit (61)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetusministeri kertoi ensin tiedotustilaisuudessa yhtä. Meillä koulu alkoi muotoilemaan järjestelyjä tiedotustilaisuuden pohjalta. Parin päivän päästä opetusministeri muutti ohjeistuksensa lähes päinvastaisiksi. Se hämmenti sen verran, että meidänkin koulu - kuten moni muukin - päätti odottaa kaupungin ohjeistusta. Seuraavalla viikolla kaupunki sai opetushallituksen ohjeet ja kaupunki sitten tutki niitä taas päiviä.
Viime torstaina vihdoin rehtorit saivat ohjeet kaupungilta, ja ne ohjeet olivat aivan muuta kuin mitä oli oletettu. Yhdessä yössä koulun johtotiimi sitten loi siitä jonkinlaiset raamit toiminnalle, jotka julkistettiin meille opettajalle heti seuraavana päivänä eli eilen. Tänään on vanhempiakin tiedotettu, mutta yksityiskohdat puuttuvat vielä, sillä suunnittelu on vielä kesken.
Todella hallittua tämä koulujen avaaminen. Vanhemmat pidetään aivan pimennossa, emmekä me opettajatkaan vielä tiedä miten koulutyö tulee käytännössä toimimaan. Jännittäviä hetkiä tulee ensi viikolla riittämään.