G: Tekisitkö abortin, jos odottamasi lapsi olisi vammainen?

Tosin nykyäänhän näitäkin, missä tiedetään, voi olla, kun geeni on testattavissa ja varmaan jokainen, jonka sukuun yksi tällainen lapsi syntyy ja joka lapsia suunnittelee testauttaa itsensä. Ja jos sitten puolisollakin sattuu kyseinen perintötekijä olemaan, niin varmaankin saattavat haluta sikiön mahdollisen sairauden tutkittavaksi.

Ap

Vierailija:

Vain siinä tapaksessa, että sellaista tiedetään epäillä ja osataan etsiä, voidaan se tutkimuksissa löytää. Tavallisissa rutiinibiopsiassa tai punktiossa se ei tule ilmi.

joka sitten abortoidessa todetaankin ihan terveeksi, niinkin käy, aika useinkin...

down-lapsi ja vaikka vaikeistakin asioista puhutaan avoimesti ei kukaan tuntemani perhe teksi aborttia jos toisella lapsella todettaisiin myös ds...mutta näin me olemme yksilöitä kaikki ja aina löytyy poikkeuksia :)



Mutta vastaan että en tekisi kohtaan a, b ja c

Että 1-2% raskauksista, joissa tehdään lapsivesitutkimus tai istukkabiopsia , keskeytyy.

En ainakaan suostuisi mihinkään punktioihin tms tutkimuksiin. Jos ultrassa näkyisi jotain todella hälyyttävää, miettisin kyllä minkälainen elämä lapselle tulisi, jos selviytyisi.

Mikäli olisi lähes varmaa, että lapsi olisi syntyessään niin vaikeasti vammainen, ettei eläisi kauaa, niin taatusti tekisin

tilanteeseen paremmin kuin sinä ja järjestämään elämänsä paremmin kuin sinä.

Kanta on jyrkkä ja olen siitä käynyt monet kiivaat keskustelut ja väittelyt. En vain pysty ajattelemaan toisin.

En. Oman sairauteni takia minulle on raskauksien aikana tehty ultraäänitutkimus kolmen viikon välein. Jos niissä olisi havaittu poikkeavaa, olisin silti synnyttänyt lapset.

että miltä teistä tuntuisi, jos abortin jälkeen selviäisi, että lapsi olikin terve? tutulle lääkäri oli ultrattuaan sanonut kaksosista, että toinen on vammainen, eipäs ollutkaan...

kenelle se oli tarkoitettu ja mistä syystä hyökkäävä asenne??

Te abortin kannattajat, oletteko edes tutustuneet aiheeseen?? Monet luulevat, että elämä vammaisen läheisen kanssa on pelkkää tuskaa, mutta siinä on myös paljon iloa! Vammaiset eivät välttämättä kärsi yhtään sen enempää kuin " normaalitkaan" ihmiset, eikä vammaisuus automaattisesti tarkoita surkeaa elämää! Totta, on olemassa vammaisia joilla on tuskia ja jotka voivat masentua. Mutta yhtä lailla tuollaisia ihmisiä on terveissä!

Ihminen voi vammautua yhtä hyvin missä tahansa kehitysvaiheessaan, eikä se silti vähennä henkilön ihmisarvoa! Miksi sikiönä vammautunut ihminen olisi arvottomampi kuin nuorena vakavassa kolarissa vammautunut? Jokainen elämä on arvokas, kesti se sitten päivän tai 100 vuotta.

Itse hyväksyn abortin vain, mikäli raskauden jatkaminen vaarantaa äidin hengen.

Vierailija:

kenelle se oli tarkoitettu ja mistä syystä hyökkäävä asenne??

sellaisena kuin on. Koko raskausaika oli ongelmallinen ja lapsessa epäiltiin kaikenlaista ja ultrattiinkin, mutta tuloksia minulle ei saanut kertoa tai siis sitä onko lapsi vammainen. Ultrien tarkoitus oli saada lapsi elävänä ulos ja hänen saada kaikki mahdollinen apu. Ei se, että selvitetään onko vammainen ja päädytäänkö aborttiin. Eli abortti ei ollut vaihtoehtonani.



Ja samat sanat:

Itse hyväksyn abortin vain, mikäli raskauden jatkaminen vaarantaa äidin hengen. Ja nimenomaan niin, että raskauden jatkuessa äiti kuolee 100 % varmasti. Eli tuo kuolemanriskikin on niin, että raskaus saa jatkua niin pitkään kun mahdollista äidin kannalta jos lapsi saataisiin edes kutakuinkin elinkelpoisille viikoille. Ja jos sanotaan, että äiti kuolee viikon sisään jos raskaus jatkuu ja viikkoja on vasta 18 niin silloin abortti ON ainoa vaihtoehto. Itse kyllä varmaan olisin hypännyt junan alle jos noin olisi käynyt että raskaus olisi pitänyt keskeyttää ja jos aiempia lapsia ei olisi.

Vierailija:

a) jos kyse olisi esimerkiksi downin syndroomasta

Kehitysvammaksi Down on tietysti lievä, mutta ei sekään niin helppo ole sitten kun lapsi kasvaa isoksi.

Itselläni on yksi vammainen lapsi enkä toista enää jaksaisi. En ole kuitenkaan niin naivi, että kuvittelisin vammattomuuden olevan mikään itsestäänselvyys. Eli pakkohan se olisi jaksaa, jos toinenkin lapsi olisi vammainen.

Mutta miehen kanssa ollaan sovittu, että koska minun lapseni vamma on niin vaikea, niin tieten tahtoen emme toista vammaista " hanki" . Ei edes, vaikka kyse olisi niin lievästä kuin Down parhaimmillaan on. Surullista, mutta totta :-(

b) jos kyse olisi vammasta, joka tekee lapsesta elinkelvottoman ja lapsen odotetaan kuolevan tuntien tai päivien sisällä syntymästään

Tekisin. Tosin tilanne olisi niin kamala, että en tiedä kumpi tapa synnyttää olisi pahempi - esim viikolla 23 vai viikolla 40. Ehkä kuitenkin mahd nopeasti.

c) lapsella on INCL

Tekisin. Vastaaminen tähän on tietysti sikäli vain spekulointia, koska meillä ei ole mitään erityistä syytä epäillä, että lapsella olisi INCL.

Omalla lapsellani ei ole INCL tautia, mutta hänen kehityksensä on muuten taantunut tosi pahasti. Se sattuu ja sitä on mahdoton hyväksyä.

***************

Mulla on yksi vammainen lapsi ja miehellä 2 tervettä, joista toinen tosin todennäköisesti jollain tasolla erityislapsi.

Haluamme vielä lisää lapsia, siitä huolimatta, että näemmä " sisarukset joka tapauksessa sitten kärsivät" . Toivottavasti nyt eivät kovasti. Tai sitten se vain on niin, että sisarukset tuntevat kärsineensä aina vääryyttä, oli syynä sitten mikä tahansa.

Minunkin veljeni on vielä 44-vuotiaana tosi katkera sisarelleni ja hän on mielestään joutunut kärsimään puolet elämästään vain sisarensa kuvottavuuden takia. (Minä en ole tuo sisar, vaan nuorempi, joka oli varsin harmiton)

Perusteluja mielellään mukaan!

Omat vastaukseni:

a) Tekisin. Minulla on jo kaksi lasta, odotan nyt kolmatta. Olemassa olevat lapset vetäisivät pidemmän korren. En myöskään ole varma, jaksaisimmeko me mieheni kanssa. Tilanteeseen vaikuttaa, että minulla on downin syndroomainen veli ja olen nähnyt, mitä se on ja mitä vanhempani ovat joutuneet ottamaan vastaan. Lisäksi me terveet sisarukset olemme kärsineet tilanteesta aika pahasti, vaikka vanhempani ovat kaikkensa yrittäneet.

b) Tekisin. En voisi elää odotellen viikkoja synnytystä, jonka jälkeen ei olisi mitään iloa, pelkkää surua. Lyhentäisin kaikkien asianosaisten kärsimyksen mahdollisimman lyhyeksi.

c) Tekisin. Tähänkään minusta ei äitinä olisi ja minusta kuolema sikiövaiheessa on parempi kohtalo lapselle kuin tämä.

sikiöseulonnoissa - eivät ne kuitenkaan pohjimmiltaan palvele vain sitä tarkoitusta, että " kurkataan miltä siellä näyttää" .



Vaikka minulla onkin vammainen lapsi enkä halua syrjiä vammaisia - ja toivon että jokainen vammainen lapsi saa lämpöä, rakkautta ja hyväksyntää - en erityisesti vähättele vammaisuuden perheelle tuomaa rasitusta.

lasta voi melko paljon hoidattaa tilapäishoidossakin. On oma syy, jos elämä pyörii vain sen vammaisen ympärillä.



t. kehitysvammaisen, sairaan lapsen äiti, jolla on myös oma elämä ja joka katsoo olevansa sen toteutumisesta ihan yksin vastuussa

esim. geeni/kromosomitutkimuksen tulos on jokseenkin luotettava.



Mutta noita " no varmaan vois olla vammainen kun on hidas kasvu" -juttuja en ihan heti nielisi.

Onneksi mä en saanut tietää omani vammasta etukäteen vaan vasta vauvan synnyttyä. Elämä ei ole tämän vammaisen kanssa yhtään sen hankalampaa kuin ns. normaalinkaan. Aluksi kuvittelin, kuinka hankalaa elämästä tulee mulle ja lapselle, mutta eipä ole sen hankalampaa kuin esikoisenkaan kanssa. Turha noita asioita on hirveesti kuvitella, jos ei tosiasioista loppujen lopuksi tiedä oikeastaan mitään.

Vierailija:

sikiöseulonnoissa - eivät ne kuitenkaan pohjimmiltaan palvele vain sitä tarkoitusta, että " kurkataan miltä siellä näyttää" .

Vaikka minulla onkin vammainen lapsi enkä halua syrjiä vammaisia - ja toivon että jokainen vammainen lapsi saa lämpöä, rakkautta ja hyväksyntää - en erityisesti vähättele vammaisuuden perheelle tuomaa rasitusta.

http: //www. harvinaiset. org/diagnoosi. html#n

En tiedä, mitä tekisin. En todellakaan tiedä!