Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Epäonnistunut raskaudenkeskeytys

Vierailija
07.05.2020 |

Sain tällä viikolla tietää ihan rutiinijälkitarkastuksessa, että neljä viikkoa sitten tekemäni, onnistuneeksi luulleeni raskaudenkeskeytys ei ollut onnistunut, vaan raskaus oli jatkunut normaalisti tietämättäni.
Uutinen oli shokki, ja samantien uutisen kuultuani lääkäri kysyi että noh, mitäs tehdään. Jatkatko vai keskeytetäänkö.
Tilanne on kuitenkin paljon paljon vaikeampi nyt. Alunperin tein keskeytyksen viikolla 9, ja senkin todella raskain sydämin, ja nyt viikkoja on jo 14. Näin pitkälle edenneen raskauden keskeytys tuntuu todella raskaalta ajatukselta.
Kuitenkin raskaudenkeskeytyksen yritys (Tai lähinnä siinä käytettävät lääkkeet) ovat saattaneet vakavasti vaurioittaa sikiötä, mutta näistä riskeistä ei kukaan osaa minulle kertoa - vaikka kävin kahden eri lääkärin juttusilla yliopistosairaalassa. Päätös olisi tehtävä tietämättä mitä vahinkoa sikiölle on kenties syntynyt, mitä ne tarkoittaisivat lapsen elämän kannalta ja millä todennäköisyydellä niitä on aiheutunut. En kirjaimellisesti ole saanut mitään tietoa lääkäreiltä näistä, vaikka olen pyytänyt ja lähes vaatinut - eivät osaa sanoa.

Kun lääkkeillä tehtävä, kaksivaiheinen raskaudenkeskeytys tehdään, ensimmäisen lääkkeen kohdalla korostetaan, että toimenpide on peruuttamaton, sillä lääkkeet saattavat vahingoittaa sikiötä ja se on ehdottomasti vietävä loppuun. Mutta kun keskeytys epäonnistuu, ei mitään suositusta ole. Nyt punnitsen riskiä jatkaa raskautta sikiövaurion riskillä tai keskeyttää jo melko pitkälle edennyt raskaus.

Asia on henkisesti tosi raskas, enkä kaipaa mitään moralisointia, toivon lähinnä sitä pientä mahdollisuutta, että täältä löytyisi joku kohtalotoveri. Asiasta löytyy tietoa todella vähän, oletettavasti siksi, että raskaus jatkuu äärimmäisen harvoin keskeytyksen jälkeen (tai sen yrityksen jälkeen, oikeammin).

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo et ole ensimmäinen joka väittää samaa vaikka todellisuudessa ei mitään keskeytystä ole edes yritetty.

Vierailija
2/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse veisin keskeytyksen loppuun vaikka kuinka raskain sydämin..  Itsellä lääkkeellinen keskeytys ei onnistunut, mutta lääkäri ei edes ehdottanut vaihtoehtona raskauden jatkamista. Oli aivan selvää että kaavinta tehdään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näillä viikoillahan ei kaavintaa enää tehdä, mutta toki lääkkeellisen voi toistaa. Mulle ei annettu edes mitään virallista suositusta tällaisissa tilanteissa, vaikka sellaista pyysin. Kukaan ei ottanut mitään kantaa. Olin melko järkyttynyt siitä, miten vähän tietoa tästä tuntuu edes erikoislääkäreillä olevan. Yksi kertoi kyllä seuranneensa muutaman vastaavassa tilanteessa olleen naisen jatkunutta raskautta, mutta ei osaa sanoa mitä vammoja lapsella lopulta syntymän jälkeen todettiin koska "eihän hän niitä enää syntymän jälkeen hoida".

Vierailija
4/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskeytät tietysti. Sikiö ei ole voinut selvitä terveenä ja todennäköisesti raskaus tuo komplikaatiota mukanaan.

Vierailija
5/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskeyttäisin. Miltä tuntuisi kun lapsi syntyisikin vaikeasti vammaisena, syyttäisit itseäsi loppu elämän.

Vierailija
6/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskeytys. Lääkkeet on varmasti saaneet aika paljon damagea aikaan....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provo. Kun lääkkeet on ottanut, niin siitä ei ole paluuta. Jos keskeytys epäonnistuu, niin siellä ei mitään elävää tai ainakaan tervettä alkiota/sikiötä enää ole.

Vierailija
8/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä on olennaisesti muuttunut, että nyt sitten voisitkin pitää vauvan? Pidä mielessä miksi alunperin päädyit keskeyttämään ja nyt sikiö on hyvin mahdollisesti vaurioitunut keskeytysyrityksestä Kyllä tuossa tapauksessa veisin abortin loppuun ja jos vielä onkin toiveissa vauva, niin sitten myöhemmin uusi yritys. Nyt riskejä on hyvin paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Provo. Kun lääkkeet on ottanut, niin siitä ei ole paluuta. Jos keskeytys epäonnistuu, niin siellä ei mitään elävää tai ainakaan tervettä alkiota/sikiötä enää ole.

Valitettavasti olet väärässä. Kumpikaan keskeytyksessä käytetty lääke ei itsessään aiheuta alkion tai sikiön kuolemaa. Ensimmäinen lääke pehmentää kohdunsuuta, toinen aiheuttaa kohdun supistukset ja sitä kautta kohdun tyhjentymisen - mutta omalla kohdallani, kuten noin prosentissa kaikissa keskeytyksistä, sikiö ei poistu vuodon mukana. Omassa tapauksessani myöskään istukka ei poistunut, ja raskaus jatkui.

Googlaa jos et usko.

Se, onko kohdun supistelut aiheuttaneet vaurioita sikiölle on toinen juttu.

Vierailija
10/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä on olennaisesti muuttunut, että nyt sitten voisitkin pitää vauvan? Pidä mielessä miksi alunperin päädyit keskeyttämään ja nyt sikiö on hyvin mahdollisesti vaurioitunut keskeytysyrityksestä Kyllä tuossa tapauksessa veisin abortin loppuun ja jos vielä onkin toiveissa vauva, niin sitten myöhemmin uusi yritys. Nyt riskejä on hyvin paljon.

Mikään ei ole muuttunut, mutta tuntuu kaikin tavoin vaikeammalta asialta keskeyttää jo lähes kymmenen sentin mittainen sikiö kuin paljon pienempi ja vähemmän kehittynyt. Lopputulos on toki sama, mutta henkisesti tilanne on tai ainakin itsestä tuntuu monin kerroin raskaammalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen urani aikana hoitanut ainakin kaksi synnytystä, joissa keskeytyslääkkeet on otettu, mutta raskaus jatkunutkin ja äiti päättänyt pitää lapsen. Hoitamissani synnytyksissä lapset ovat syntyneet terveinä.

Kehottaisin sinua soittamaan teratologiseen tietopalveluun. Sieltä saat oikeaa tietoa käyttämästäsi lääkkeistä.

Vierailija
12/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nyt välttämättä haluaa suurella todennäköisyydellä vammaisen lapsen https://www.kaypahoito.fi/nak01965

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa erikoiselta tilanteelta eikä sitä päätöstä voi tehdä muut kuin sinä. Päätät mitä päätät ja elät sen päätöksen kanssa. Ei ole todellakaan helppo tilanne.

Vierailija
14/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, oletko hakenut tietoa asiasta englanniksi?

Muistelen lukeneeni myös suomeksi näistä kertomuksia. Usein lapsi ollut kai yllättäen terve. Tilastoja taas en tiedä.

Meidän lapsen piti olla vammainen, mutta luin tietoa englanniksi ja sain vastauksen, että itseasiassa pelkkä pieni poikkeama aivoissa harvoin aiheutti vammaa. Luotin vaistoon, toki ottaen vastaan myös sen, että lapsi saattaisi olla vammainen.

Saimme täydellisen, terveen vauvan ♥️

Tiesin etten olisi pystynyt elämään yhtään sen parempaa elämää tietäen etten kuunnellut itseäni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usko itseesi, käy yksityisellä ultrassa katsomassa onko kaikki ok, onko niskapoimuturvotusta, onko liikkeet normaalit. Uskon että tiedät vastauksen kun näet lapsen ruudulla.

Jos päätät pitää lapsen, hänen ei ikinä tarvitse tietä. Neuvolankaan ei tarvitse tietää.

Vierailija
16/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Provo. Kun lääkkeet on ottanut, niin siitä ei ole paluuta. Jos keskeytys epäonnistuu, niin siellä ei mitään elävää tai ainakaan tervettä alkiota/sikiötä enää ole.

Valitettavasti olet väärässä. Kumpikaan keskeytyksessä käytetty lääke ei itsessään aiheuta alkion tai sikiön kuolemaa. Ensimmäinen lääke pehmentää kohdunsuuta, toinen aiheuttaa kohdun supistukset ja sitä kautta kohdun tyhjentymisen - mutta omalla kohdallani, kuten noin prosentissa kaikissa keskeytyksistä, sikiö ei poistu vuodon mukana. Omassa tapauksessani myöskään istukka ei poistunut, ja raskaus jatkui.

Googlaa jos et usko.

Se, onko kohdun supistelut aiheuttaneet vaurioita sikiölle on toinen juttu.

SItten pidät sen. Jos kerran sinusta tuntui keskeytys raskaalta alunperinkin, niin pidä. Jos lääkkeet eivät vaurioittaneet, niin ei se supistelukaan sitten ole sitä tehnyt, jos olisi niin raskaus olisi keskeytynyt. Lukeman mukaan haluat pitää sen, joten pidä. 

Vierailija
17/22 |
07.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea!

Vierailija
18/22 |
09.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googlettelin ja löysin tänne: Minulle kävi samoin. Kyseisellä paikkakunnalla missä asuin silloin, kutsuttiin useita lääkäreitä ihmettelemään asiaa. Kukaan heistä ei ollut nähnyt vastaavaa urallaan. Päätin kuitenkin jatkaa "prosessia" siitä... Harmittaa kun kukaan ei kertonut, että koska raskaus on niin pitkällä niin jouduin tavallaan synnyttämään. Ja näkemään. Jouduin silti vielä kaavintaankin, kaikki ei poistunut. Sain tähän kokemukseeni onneksi terapiaa, muuten en uskaltanut kenellekään puhua siitä.

Vierailija
19/22 |
10.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Usko itseesi, käy yksityisellä ultrassa katsomassa onko kaikki ok, onko niskapoimuturvotusta, onko liikkeet normaalit. Uskon että tiedät vastauksen kun näet lapsen ruudulla.

Jos päätät pitää lapsen, hänen ei ikinä tarvitse tietä. Neuvolankaan ei tarvitse tietää.

Niskaturvotuksen arviointi ei enää ole hyödyllistä tässä vaiheessa raskautta, eikä se kerro kaikkea edes oikeaan aikaan mitattuna.

Vierailija
20/22 |
10.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskeytät. Mietipä vähän, olet vahingoittanut jo alkiota ensimmäisillä lääkkeillä, olisi epäreilua synnyttää vammautunut lapsi maailmaan. Sinun vammauttamasi. Voisitko ikinä antaa anteeksi itsellesi? Olisiko se reilua lasta kohtaankaan? Näkisit tekosi lapsestasi joka päivä.

Mielestäni teit päätöksen, kun otit ensimmäiset keskeytyslääkkeet. Aloitit sen, joten se kuuluu viedä loppuun.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi viisi