KYSELY: Meneekö lapsesi kouluun 14.5.?
Kommentit (41)
Tietenkin menee, silloinhan ne koulut aukeavat taas. Mitä edes kyselet?
Ei. Omia kavereitaan voi tavata muutenkin. Ruokaa saa kotona. Opillisesti hoitanut asiansa kunnolla etäopetuksen aikana, eikä muutenkaan viimeisen kahden viikon aikana tapahdu mitään oikeasti merkittävää.
Tottakai menee.
Meidän perheestä 4 ihmistä on tehnyt töitä koko poikkeustilan ajan, tavanneet useita ihmisiä päivän aikana.
Siinä mielessä tuntuu hullulta yhtä "suojella". Eli kouluun menee.
Ei mene. Ääni kolmesta lapsesta, jotka käyvät eri kouluja ja liikkuisivat julkisella liikenteellä sinne.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin menee, silloinhan ne koulut aukeavat taas. Mitä edes kyselet?
Ei ole ollenkaan "tietenkin". Kyse on parista viikosta ja koronasta on vielä paljon kysymyksiä. Jo se, että kerrotaan avoimesti, että nyt sitten seurataan nousevatko korona-määrät kun koulut avataan ja miten tauti rupeaa käyttäytymään saa miettimään, onko järkeä tutkia lapsilla asiaa. Lapset levittävät tautia yhtä lailla kuin aikuisetkin.
Eli en laita lapsia kouluun (kolme alakoululaista). Koulu menee hyvin kotonakin ja vaikka hermot välillä menee, niin mukava, kun ollaan kaikki yhdessä paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin menee, silloinhan ne koulut aukeavat taas. Mitä edes kyselet?
Ehkä sulle on itsestäänselvää laittaa lapset pariksi viikoksi kouluun, mutta älä oleta että se on kaikille. Aika moni valitsee toisin.
Miksi ihmeessä menisi? Hän ei hyödy siitä yhtään mitään, joten ei tietenkään mene! Menköön ne jotka näkee sen tarpeelliseksi!
Eivät mene yhteen Espoon suurimmista kouluista. Tämän pikkutyttöhallituksen päätösten mukana en ole hyppimässä ja laittamassa lapsiani koekaniineiksi terveyttä ja henkiä vaarantavaan strategiaansa. Yksikin uhri on liikaa tämän päätöksen johdosta. Olen korkeakoulutettu, lapset saavat tukea opintoihinsa ja ruokaa kotona. Espanjassa lapset eivät palaa kouluun ennen syyskuuta ja oli viralliset tartuntaluvut mitä tahansa, ne eivät kerro koko totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai menee.
Meidän perheestä 4 ihmistä on tehnyt töitä koko poikkeustilan ajan, tavanneet useita ihmisiä päivän aikana.
Siinä mielessä tuntuu hullulta yhtä "suojella". Eli kouluun menee.
Samoin, koko ajan on käyty töissä ja esim. kuntosalilla ihan normaalisti. Ei vaikutusta suuntaan tai toiseen. Ainakaan täällä Helsingissä - en sitten tiedä syrjäseutujen tunnelmista.
Se on korona tai sossu. Eli pakko mennä vaikka pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Se on korona tai sossu. Eli pakko mennä vaikka pelottaa.
No ei ole sossu. Anot lomaa.
Ei tietenkään mene kolme lastani. Pitääkö muka perustella? Mun lapset eivät ole koe-eläimiä.
Ei mene. Minun lapset ei ole Salmisen laumasuojaa edistämässä.
Ei mene. Loma jo saatu. Täällä ollaan motissa epidemian keskellä.
Ei mene ja adressiin kirjoitettu jo yli 10 000 nimeä sen puolesta, että kouluja ei avattaisi. Eli vanhemmat todellakin ovat tehneet tässä kansanliikkeen! Mahtavaa! Allekirjoita sinäkin, jos et ole sitä vielä tehnyt. Googleta adressi
Ei avata kouluja ennen kesäää
Menee. Meidän perheellä oli jo korona joten tauti ei enää pelota. Noin yleisesti ottaen olen sitä mieltä että päätös avata koulut oli idioottimainen. Minä perusterve 39v nainen olin kipeä 3 viikkoa ja yhä vielä vasta toivun. Sairaalaan en onneksi joutunut. Lapset 12v ja 9v sairastivat myös kolme viikkoa mutta lievemmin kuin minä. Palautuivat myös nopeammin kuin minä. Mies 49v selvisi lähestulkoon oireetta, oli vain pieni yskä viikon verran.
On hirveän vaikea päättää. En tiedä vielä.