Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani on narsisti - mitä tekisit?
06.05.2020 |
Äitini on yksinhuoltaja, ja luulen hänen olevan narsisti tai ainakin omaavan sen tyypisiä pirteitä. En tiedä mitä teen, mutten jaksa tätä enää. Hän käyttäytyy jatkuvasti epäreilusti minua kohtaan. Jos puolustaudun esimerkiksi perustelemalla väitteeni tai huomauttamalla vaikkapa että minulla on muutakin (tehtävää, menoa, ongelmia...) siitä täytyy ottaa itseensä ja kettuilla myöhemmin lässyttämällä toistamalla sanomisiani ja vähttelemällä. Asiallisella/sovittelevalla keskustelulla ei ole minkäänlaista vaikutusta, olen yrittänyt monta kertaa. Hänellä on oikeus nimitellä minua ja tekeekin sitä oikeastaan aina, kun hermostuu minulle jostakin. Esimerkiksi tilanteessa, jossa olemme laittamassa ruokaa ja en tee heti ohjeen mukaan jonka hän antoi tai vaikka pilkon hänen mielestään liian hitaasti, hän saattaa kutsua minua p*ska-/vi**up*rseeksi, viivyttelijäksi, p*skanvääntäjäksi, kiusantekijäksi yms. Olen usein pyytänyt häntä lopettamaan sekä nätisti että sen jälkeen huutamalla, mutta tälläkään ei usein ole sitä toivottua vaikutusta. Nimittelyä hän perustelee sillä, että minäkin olen häntä joskus nimitellyt (siis joskus ehkä 12-vuotiaana, kun minulla on palanut pinna). Aikuinen ihminen perustelee siis tätä vuosia jatkunutta käytöstään sillä, että olen oikeasti ehkä 3-5 päivää suutuksissani käyttänyt jotakin nimitystä hänestä.) Tilanne menee siis pahimmillaan siihen, että minä itken ja huudan kädet korvilla, kun hän haukkuu ja nimittelee eikä lopeta. Joskus hän käyttää minuun myös väkivaltaa, tämä oli yleisempää kuitenkin silloin, kun olin nuorempi. Hänellä on oikeus suuttua jatkuvasti, vaikka ja mikä on minun vikani, kaikki pitää tehdä niin kuin hän haluaa. Jos hän haluaa mennä nukkumaan kymmeneltä, myös minulla on siihen aikaan siis velvoite olla hiljaa omassa huoneessani sieltä poistumatta, etten häntä häiritse. Minun huoneeseeni ei ovea saa olla, mutta omaansakaan hän ei kiinni yöksi suostu laittamaan, koska "sinne tulee silloin liian kylmä nukkua". Muutenkin hän rajoittaa elämääni useilla eri tavoilla. Hänen takiaan näen kavereitani vain harvoin, silloinkin kun näen se tehdään usein hankalaksi. Esimerkiksi joskus kaverini on joutunut näkemistämme sovitusta ajasta odottamaan, koska minun piti äitini mukaan ensin imuroida auto ennen kuin sai mennä. Minun pitää myös olla tehnyt kaikki läksyt, huone siisti, kaikki mahdolliset kotityöt tehty, treenannut harrastustani tarpeeksi ennen kuin saan mennä. Tämä rajoittaa menemisiäni ja vapaa-ajan kaveripiiriäni huomattavasti, kun mikään extempore-tapaaminen ei käy ja muutenkin sopiminen näkemisestä on hankalaa.
Kommentit (4)
Ja lisäykseksi vielä, tiedän olevani "liian nuori" tänne, mutta täällä saan pysyä anonyyminä toisin kuin monilla nuorten keskustelupalstoilla ja lisäksi uskon, että täällä on enemmän samankaltaisessa tilanteessa olleita/pois selvinneitä sekä asiallisempaa ja hyödyllisempää kommentointia. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko siis alaikäinen? Puhu tilanteestasi koulun terveydenhoitajalle tai psykologille, hänen pitää kertoa miten menetellä ja hakea apua tilanteeseen
Otetaan esimerkki siitä kun olin hetki sitten parhaalla kaverillani yötä ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen: useaan kertaan minulta varmistettiin, että mitä teemme, mitä syömme, olemmeko varmasti kaksin, emmehän lähde mihinkään, voihan minuun luottaa, onhan sijaintini varmasti koko ajan näkyvissä, että äitini näkee missä liikun. Mielestäni olen keskivertoa viisaampi 16-vuotias, sillä en ole alkoholin maistamista enempää päihteisiin koskenut, minulla ei ole tarvetta hillua missään parkkipaikoilla iltakymmeneen ja herättää pahennusta tuhoamalla paikkoja enkä ole harrastellut mitään yhden yön poikajuttuja näin esimerkkeinä. Kuitenkaan äitini ei voi minun ikinä antaa mihinkään mennä vapaasti, hänen on aina pakko tietää missä olen ja kenen kanssa. Myös kouluhommista hän valittaa minulle ja numero on huono, jos se on alle kasin. Vuosi sitten päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvoni oli 9.0, joten en edes ole se huono oppilas. Samanlaista kontrollointia tapahtuu myös minulle tärkeän harrastuksen parissa; milloin treenaan liian vähän, milloin on epäonnistunut kilpailu, milloin pidän liian pitkiä taukoja harjoituksen aikana. Olen yrittänyt sanoa, että urheilun ilo katoaa siinä, kun siitä tulee tuolla tavalla suorittamista, mutta silloin minut leimataan laiskaksi eikä harrastusmaksujani ole järkeä enää jatkaa. Olen turhautunut tällaiseen käytökseen (varsinkin aikuiselta ihmiseltä), siihen että minun pitää koko ajan olla miellyttämässä toista, että en saa elää normaalia nuoren elämää, että minun vähääkin yksityisyyttä rajoitetaan jatkuvasti, sitä että tämä on aiheuttanut minulle (ei diagnosoituja) mielenterveysongelmia, häpeää siitä millainen perhe minulla on, sosiaalista painetta pitää kulisseja yllä.... Tämänkin kirjoituksen aikana minua on haukuttu ainakin viisitoista kertaa, kun viivytän ÄITINI saunaan menoa ja pilaan ÄITINI illan. Olen jo alkanut epäillä, olenko oikeasti sellainen kuin miksi äitini minut leimaa (saamaton laiska p*ska) ja ansaitsen ainakin osan tästä käytöksestä vai onko tämä oikeasti ihan sairasta menoa, niin kuin minusta tuntuu.
Tiedän, että sijoitusperheessä minun olisi parempi olla, mutta pelkään, että joudun lopettamaan kalliin harrastukseni, koska sijoitusperheelläni ei sen maksamiseen velvoitetta olisi ja muutenkin tämä on minulle niin vaikea juttu, että en varmaan henkisesti ole kykenevä apua hakemaan. Isälläni asuminen tuskin onnistuisi, sillä välit ovat huonot ja hän asuu niin kaukana, että joutuisin vaihtamaan opiskelupaikkaa ja hylkäämään kaikki kaverini. Tukien varassa asuminen omillani olisi periaatteessa ensi syksystä lähtien mahdollista jos harrastukseni maksettaisiin, mutta saan siihen tuskimpa lupaa enkä muutenkaan ole varma, kykenisinkö siihen. Tästä tuli tosi pitkä vuodatus, mutta toivon että saisin jonkun mielipiteen siitä, mitä tässä tilanteessa itse tekisit? Pari- tai kaverisuhteesta voi lähteä katkaisemalla välit, vanhemman kanssa se ei ihan noin vain käykään.
Ap