Jos ette olisi saaneet tai ette koskaan saisi lapsia

Mutta jatkaisin kai siitä mihin jäin eli kansainvälinen ura, paljon matkustelua, paljon kuntoilua ja rahat menisivät merkkivaatteisiin.



Onneksi nyt rahat menevät asuntolainaan ja lapsiin (ihan omaehtoisesti). Matkustamme perheenä lomakohteissa (helpot lomat) ja kuntoilu jää lastenvaunujen työntelemiseen. Ja silti olen niin onnellinen! Onneksi sain lapsia.

kehitysapuhommiin tai vastaaviin.



Näin kesäisin nautittaisiin terasseista, taidenäyttelyistä, teatterista, käytäis vaeltamassa ja tehtäis viikonloppumatkoja. Nämä varmaankin tulevat kuitenkin taas mahdollisiksi noin viidentoista vuoden kuluttua!

Tekisin sitä normaalitilanteessa lastenkin kanssa. Mutta lapsen sairauden vuoksi pienetkin matkat on nyt poissuljettu moneksi vuodeksi eteenpäin.

käytäisiin ulkomailla jossain eksoottisissa paikoissa. työ ja ura olisi luultavasti aika tärkeä minulle.

Käytäisiin useimmin ulkona syömässä, enemmän elokuvissa, osteltaisiin itsellemme vaatteita enemmän. Suhtautuisin kunnianhimoisemmin uraani, ehkä opiskelisin toisen tutkinnon edetäkseni paremmin.



Eli ajan- ja rahankulutus olisi erilaista, mutta sinänsä mitään repäisevää tuskin tehtäisiin.

Istuisin pihakeinussa piippua poltellen ja punaviiniä juoden filosofoiden elämää.

Useimmat heräävät huomaamaan henkisyytensä vasta, kun eivät enää voi saada lapsia. Gurut eivät yleensä ole raskaana.

Sitten tietetysti matkustelisimme ja varmaan hellisimme sisaren lapsia.

olisin varmaan eronnut ensirakkaudestani :( miehet vaihtuisivat tiuhaan tahtiin, tekisin töitä koko ajan, juhlisin, matkustelisin jonkin

verran, jos ehtisin töiltäni. Keäsisin istuisin terasseilla ja " bongailisin" miehiä.

Pääsisin kiertelemään museoita ym. makselisin yksin asuntolainaani, olisin ensiasuntoni vaihtanut keskustan kolmioon.

Loppujen lopuksi henkisesti varmaan köyhää elämää, pintapuolisesti " rikasta" .



Onneksi minulla on nuo lapseni.

Ei se edes olisi mikään hirmuinen katastrofi..sukulaisten lapsia saa hoitaa varmasti tulevaisuudessakin mielin määrin. Lapset on niin ihania monasti, että ei sen oma tarvitse olla..

Tuskin olisin parisuhteessakaan. Eläisin varmaan sinkkuna jossain, ehkä ulkomailla erilaisissa pätkähommissa.

Matkusteltaisiin enemmän ja mielenkiintoisemmissa paikoissa, opiskelisin tiiviimmin ja useampia kieliä, opiskelisin uuden instrumentin soittamista, mahdollisesti myös laulamista.

Vietettäisiin enemmän aikaa ystävien kanssa (suurin osa omaehtoisesti lapsettomia), nautiskeltaisiin elämästä hyvän ruoan ja viinin kera,...



Ei siis loppujen lopuksi elettäisi kovinkaan eri lailla kuin nyt lapsiperheenä.



Ihan naurettava ajatus, että lapset tuovat sen sisällön elämään, joka ilman lapsia jäisi köyhäksi. Surkeita ovat teidän elämänne, jos lapset todellakin ovat se ainoa sisältö. Säälin ihmisiä, jotka eivät osaa/voi tehdä elämästään sellaista, että se on rikas sinänsä.



Minusta on kauhistuttava ajatus, että jotkut tosiaankin hankkivat uusia ihmisiä tähän maailmaan vain sen vuoksi, että heidän elämässään olisi sisältöä ja " tarkoitus" . Todellä itsekästä!

ja me tulimme siihen tulokseen, että elämässämme oli jo silloin ennen lasta tosi monet asiat mallillaan ja olimme onnellisia. Ja niin on oltavakin, ei lapsi saa olla se ainoa asia elämässä joka tekee onnelliseksi.



Mutta ellei lasta olisi, olisimme varmasti jatkaneet elämää ihan samaan malliin. Panostaneet työhön, kotiin ja vapaa-aikaan. Lapset olisivat olleet osa elämää sitten työn/harrastusten kautta. Minä varmasti olisin keskittynyt luomaan jonkinlaista " uraa" myös järjestötoiminnoissa joissa olen mukana sekä erilaisissa luottamustoimissa ja politiikassa. Tällä hetkellä noille jutuille ei ole niin paljon aikaa, vaikka mukana monessa olenkin. Tulevaisuudessa sitten, kunhan muksu vähän kasvaa jatkan järjestöjyrän hommia enemmän =)



Mutta summa summarum, emme olisi tehneet elämäämme mitään radikaaleja muutoksia ellei lasta olisi tullut. Se oli onnellista elämää sekin, aika ennen tuota pientä ja ihanaa=)

Eipä taida tuo henkinen pääoma ja elämän sisältö olla kuitenkaan pelkästä lasten hankkimisesta kiinni...

Vierailija:

Loppujen lopuksi henkisesti varmaan köyhää elämää, pintapuolisesti " rikasta" .

Onneksi minulla on nuo lapseni.

Vierailija:

Ihan naurettava ajatus, että lapset tuovat sen sisällön elämään, joka ilman lapsia jäisi köyhäksi. Surkeita ovat teidän elämänne, jos lapset todellakin ovat se ainoa sisältö. Säälin ihmisiä, jotka eivät osaa/voi tehdä elämästään sellaista, että se on rikas sinänsä.

Vaikka tietyistä asioista täytyy tinkiä, eikä enää voi toteuttaa kaikkia samoja asioita kuin lapsettomana, minusta elämäni on silti paljon rikkaampaa nyt kun minulla on lapsia. Osaan nauttia paremmin koko elämästä, en vain töistä jne. Vaikka joitain asioita on kyllä aika paljonkin ikävä ajalta ennen lapsia. Me ei kyllä lapsia haluttu siksi, että saataisiin siitäsisältöä elämään, mutta niinpä siinä vain on käynyt, että juuri tällä hetkellä lapset täyttävät suurimman osan meidän elämästä. Ja se on ihan ok.

Elämässäni on myös yksi lapsi, josta pidän huolta, mutta hän ei ole elämäni pääsisältö. Lapset muuttavat elämää lopultakin aika lyhyeksi ajaksi. Useimmat meistä naisista elävät 80-vuotiaiksi, siitä kun vähentää 20 vuotta niin jäljelle jää 60 vuotta aikaa ilman huolehdittavia lapsia. Sinä aikana ehtii vaikka mitä. Jos haluaa.



En ole koskaan ymmärtänyt niitä, jotka tyytyvät lapsiin elämänsä tärkeimpänä saavutuksena ja sisältönä. Minusta se on laiskuutta! Vieläkö 70-vuotiaanakin voi lepäillä niillä laakereilla, että 45 vuotta sitten synnytti! Paljon enemmänkin voisi tehdä maailman eteen.



Meitä arvioidaan taivaan portilla (tai missä nyt kukin ajattelee) sen perusteella, millaisen panoksen olemme elämämme aikana antaneet ihmiskunnalle. Jos lapset ovat ainoa tai paras panos, on suurin osa ihmisen energiasta mennyt hukkaan.

ja vetelehdittäis varmaan.

Mun mielestä oma elämäni ei ole

koskaan

ollut henkisesti köyhää ja pintapuolista, vaikka lapsia siis ei olekaan. Varmaankin lapsista saisi ihan uudenlaista ja erilaista sisältöä elämään, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö sisältöä ole nytkin.

Itse olen toivottavasti menossa tekemään toista tutkintoa ja aloittelen myös uusia kieliopintoja. Sinänsä ura ei tällä hetkellä ole minulle mikään hirveän tärkeä asia. Olen tehnyt töitä limittäin kahdella eri alalla, mutta sinänsä kovin vaativa (vaikkakin hyvin palkattu) työ aika pinnallisella alalla ei ole ollut kovinkaan tyydyttävää. Raha ja tietynlainen valta eivät ole tarpeeksi suuria motivaattoreita hommaan, joka toisaalta tuntuu turhalta, ja toisaalta vie liikaa energiaa. Mieheni sen sijaan on hyvässä uraputkessa, josta nauttii täysin siemauksin (ja homma ei silti vaadi kaikkea aikaa ja energiaa). Asutaan nykyisessäkin kotimaassamme (ei Suomi) hänen työnsä takia, ja luultaavasti/toivottavasti päästään näkemään muitakin maita ja mantuja.

Muu matkustelu ei tällä hetkellä ole iso prioriteetti. Vieraassa maassa eläminen on avartavaa itsessään, ja toki me kodin lähettyvillä katsellaan ympäristöä. Silloin kun meillä on kunnolla lomaa kahdestaan, nautitaan rauhasta ja toisistamme, viivytään sängyssä, luetaan hyviä kirjoja, tehdään rauhaisia kävelyitä luontoon, puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä, suunnitellaan ja nauretaan...

En silti usko, että meidän elämä tulee AINA olemaan juuri tällaista, saatiin sitten lapsia tai ei. Kyllähän normaali, terve, älykäs aikuinen muuttuu ja kasvaa elämän ja sen kokemusten myötä riippumatta siitä, kuuluuko kokemuksiin lapsi tai ei. Eikö? Elämässämme on kaikki vaihtoehdot avoinna ja tulevaisuus tuntuu kihelmöivän jännittävältä: miljoona asiaa näkemättä ja kokematta ja oivaltamatta.

Käyn töissä, opiskelen toista tutkintoa, matkustan paljon, teen mitä tykkään. Elämässä on sisältöä, mutta kaipaan lapsia aika paljon.