Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kun tehdään lapsia elintason kustannuksella

Vierailija
04.07.2006 |

Tämä ei ole provosoinniksi tarkoitettu vaan olen oikeasti sitä mieltä, että vanhemmat jotka tekevät useamman lapsen, varsinkin nuorina ja työskentelevät tavallisissa ei niin hyväpalkkaisissa ammateissa, ovat itsekkäitä pakottaessaan lapsensa huonompaan elintasoon kuin minkä he saisivat jos lapsia ei olisi niin montaa.

Sitä sanotaan että rakkaus riittää, ei se ihan niin mene. Itse kärsin kovasti lapsuudessani kun ei ollut varaa juuri mihinkään, sisaruksia oli yhteensä viisi.

Lisäksi vanhemmat joutuivat kummatkin käymään töissä 8-16 ja olivat stressaantuneita, heillä ei riittänyt aikaa ja huomiota edes muutamalle saati sitten kaikille viidelle lapselle.

Olen monta kertaa saanut sivusta katsoa kuinka juuri vauvan saanut äiti alkaa kuumeilemaan heti toisen perään ja sitten tärppääkin. Ja mikä siinä kahden pienen vauvan kanssa ollessa.

Pitäisi ajatella elämää vähän pidemmällä tähtäimellä. Miten resurssit riittävät tulevaisuudessa kun pitäisi kustantaa harrastukset, vaatteet ja kaikki lukuisat asiat mitä isommat lapset tarvitsevat.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teepä sinä vaan niitä elintaso kakaroita, jotka jo pienestä pitäen oppivat siihen, että mamma och pappa betalar kaikki mahdolliset harrastukset ja huvitukset ja kulutukset. Ei se materia ole niin tärkeää... Haloo.



Minulla lapsia neljä, ja vaikkei rahaa koskaan olekaan liikaa, niin en todellakaan usko, että lapseni kärsivät perheessämme. Meillä on kuitenkin rakkautta paljon jaettavaksi.



Teillä siis toisin sanoen iso palkkainen mies ja sinä yhden lapsen kanssa

kotona ainakin sen 3 vuotta ja puolustelet omaa laiskuuttasi täällä. voi että pistää vihaksi ihmiset jotka on noin materialistisia.

Vierailija
2/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis arvonsa. Kukahan se ap:n käytyä stockalla siivoaa vessan tai pyykkää ap:n pesulaan kiikuttamat matot. Se ei-niin-hyväpalkkainen (joita enenevässä määrin tarvitaan) duunariperheen äiti tai isä, jolla on onnelliset lapset ilman bemarikyytiä luistinkentälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei, mieheni ei ole mitenkään normaalia isopalkkaisempi eikä meillä ole tapana hankkia lapsille kaikkea mitä he ikinä haluavat. Minä voisin olla samanlainen kuin te kaikki muut normaalipalkkaiset ja hankkia useamman lapsen mutta koska tahdon tarjota lapsilleni muutakin kuin vain rakkautta niin en tee lapsia enempää kuin mihin on varaa.

Provosoiduit koska tiedät että olen oikeassa.

ap

Vierailija
4/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

että kaikki saivat kirjoituksestani kuvan että me olemme jotenkin normaalia varakkaampia. Ihan niinkuin vain rikkaat ihmiset voisivat ajatella tällä tavalla.

ap

Vierailija
5/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun palstalla kohistiin vappupalloista, etten minä koskaan tajunnut että olimme köyhiä. Toki tiesin, ettei meillä ollut varaa yhtä paljon kuin ystävälläni, mutten tajunnut meidän oikeasti olevan kädestä suuhun eläviä. Me vietimme aikaa vanhempien ja serkusten kesken ja tekemistä riitti vaikkei materiaa ollutkaan; vielä teineinäkin osasimme pitää hauskaa ilman kalliita tavaroita. Kaikki oli hyvin, kun ruokaa, lämpöä ja seuraa riitti.



Itselläni on nyt aikuisena huomattavasti enemmän rahaa käytössä ja lapseni saisivat kaiken minkä haluaisivat, jos kyse olisi vain rahasta. Haluan kuitenkin opettaa lapsilleni samat elämänarvot, jotka minulle opetettiin, enkä ole koskaan ostanut lasteni rakkautta materialla.

Vierailija
6/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos oletatte että koska tahdon tarjota lapselleni myös sitä materiaa, minun on oltava varakas??

Minun mielestäni on todella itsekästä ja lyhytnäköistä olettaa että kyllä ne asiat vain lutviutuvat, onhan sitä viimekädessä mahdollisuus sosiaaliapuun, jos omat rahkeet eivät riitäkään. Tuollaisella asenteella ei ainakaan Suomea viedä tulevaisuuteen. Maa tarvitsee yritteliäisyyttä ja viitseliäisyyttä ja vastuunkantoa omista jälkeläisistään. Ja tosiasioiden tunnustamista.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
04.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on ainoa meidän perheessä joka saa palkkaa, minä minimiäitiyspäivärahaa. Tulot on kuukaudessa n. 2500e . Silti lapset eivät ole jääneet mistään paitsi. Jokaisella on oma huone talossa, joissa kaikki " nykyhienoudet" Uusissa vaatteissa kulkevat, ei rääsyissä. Leluja saavat siinä missä muutkin lapset, tytöllä on oma poni. kaikkea lasten ei tarvitsekkaan saada mitä haluavat, mutta vaikkei meillä tuota rahaa kamalasti olekkaan silti lapset saavat yleensä sen mitä tarvitsevat. Ja tulevasiuudestakun kukaan ei tiedä, ehkäpä silloin ollaan paljon varakkaampia. Jos jättäisin lapset tekemättä nyt sen takia, että ajattelisin etttei tulevaisuudessa ehkä ole varaa, pitäisin itseäni ihan sairaan tyhmänä.