Ottaisitko koiran yksinäiselle ja vähän masentuneelle teinille?

En ottaisi. Masentunut siskoni hankki koiran. Ei kovin hyvin jaksa siitä huolehtia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tietää mihin naiset ja tytöt koiria käyttää

Hyi helvetti millaisia sairaita ihmisiä tällä palstalla on.

Vierailija kirjoitti:

Kenelle koira jää kun teini lähtee parin vuoden päästä opiskelemaan ja muuttaa omaan asuntoonsa/taikka kimppakämppään (jonne koiraa ei voi viedä mukanaan)?

Haluaa koiran mukaansa, tästä on puhuttu. Jos tulee jotain täysin odottamatonta, niin se jää tietysti minulle. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tietää mihin naiset ja tytöt koiria käyttää

Hyi helvetti millaisia sairaita ihmisiä tällä palstalla on.

Tekopyhä paheksuntasi ei tee asiasta yhtään vähemmän totta.

Ottakaa koira jos SINÄ, ap haluat ottaa koiran. Siitä voi olla iso hyöty tytölle mutta on väärin ottaa se koira, jos vastuu siitä siirtyy hänelle. Että jos on vaikeaa itsensä kanssa, on vielä pakko hoitaa koiraa ja ottaa siitä vastuuta. Saati suunnitella oma tulevaisuus koira huomioiden. Esim. opiskelija-asuntoon ei yleensä saa ottaa koiraa (jos ei kouluttaudu eläinalalle ja asuntolaan saa tuoda oman koiran). Opiskelun lisäksi ei voi olla töissä eikä bilettää iltaisin, koska koirasta on huolehdittava ensin ja koiran kanssa oltava paljon, jos se on jo päivät yksin. Koira voi myös rajata esim. seurustelukumppaneita (allergia, ei tykkää koirista).

Mutta kyllä, koirasta voi olla paljon iloa tytölle ja sinulle. Koiran kanssa tutustuu helposti uusiin ihmisiin ja pääsee mukaan harrastuksiin (ainakin, jos asuu paikkakunnalla, jossa on muutakin kuin metsästyskoira toimintaa...). Monesti toisesta huolehtiminen auttaa nousemaan ylös ja näkemään omien murheiden yli.

Mutta lähtökohta pitää siis olla, että sinä itse haluat koiran ja otat suurimman vastuun sen hoidosta ja koulutuksesta, jos teini ei siihen kykenekään. Ja todennäköisesti parin-kolmen vuoden päästä koira jää sinulle kokonaan, kun tyttö lähtee kotoa omaan elämään. Oletko siihen valmis? Koira voi elää 12-15 vuotta.

Rotu kannattaa valita niin, että sen kanssa pärjää kokematonkin. Esim. joku helppo pienehkö seurakoirarotu. Perhoskoira, tiibetinspanieli, coton de tulear, bichon frise esim.

Vierailija kirjoitti:

No ei tähän oikein voi mitään yksiselitteistä vastausta antaa lasta tuntematta. Jollekin auttaa hyvinkin, sitten taas joku voi ottaa sen koiran oman pahan olon purkamispaikaksi jolle tiuskii, rempoo hihnasta, jättää huolehtimatta koiran tarpeista ("mullakin on paha olo niin koirallakin pitää olla"). En siis missään nimessä tarkoita että kaikki masentuneet kaltoinkohtelee eläimiä, mutta masentuneena nyt usein mm. pinna on lyhyempi ja ärsytyskynnys laskee ja voi tulla hetkellisesti toimittua niin mitä ei normaalisti koskaan tekisi. Teini-ikä on vähän sama juttu, joten masentunut teini on kaksinkertainen riski.

Mutta oli teini millainen vaan, aikuisella on vastuu lemmikistä vaikka se hankitaankin jo aikuisikää lähenevälle lapselle. Varsinkin masentuneen lapsen kanssa se vastuu lemmikistä on vielä enemmän vanhempien harteilla ja on valvottava sitä hoitaako lapsi hommat asianmukaisesti. Ja itse velvottaisin kyllä sitten koiralle lenkkikamoiksi valjaat ja hihnan, ei pelkällä kaulapannalla. Ikävän usein näkee esim. alakoululaisia lenkittämässä koiraa pelkällä kaulapannalla ja koiraa revitään oikein kunnolla kaulasta kun lasta ei huvittaisi lenkkeillä ja taidotkaan ei oikein riitä kun koira haluaisi tehdä jotain muuta kuin vaan kävellä kiltisti vieressä. Samoin näkee älypuhelimeen keskittyviä teinejä jotka oikein tempaisee hihnaa jos koira pysähtyy yllättäen.

Eli jos vanhemmilla on päävastuu koirasta, ja vanhemmista vaikuttaa siltä että teini on sellainen, että koirasta huolehtiminen vanhempien tuella onnistuu, koira voisi sopia. Jos taas asenne on ottaa koira teinin koiraksi ja teinin vastuulle koska "kyllä mun lapsi osaa koiraa hoitaa eikä mitään voi sattua!!1!", ei koiran otto ole hyvä idea.

Omasta masennuksen asteestani en osaa sanoa, mielestäni se paha olo ja eksyneisyys oli seurausta huonoista kotioloistani. Asuin kotona vielä 20 v, kun otin hoitaakseeni kodittoman koiran. Minulle nimenomaan oli tärkeää hoitaa koiraa paremmin kuin minua itseäni oli hoidettu enkä olisi ikinä tehnyt sille mitään pahaa. Paneuduin todella sen tarpeisiin ja sain ongelmaisen koiran kukoistamaan. Samalla se huomaamattani taisi auttaa myös itseäni, kun koin että minulla on merkitystä jossakin ja "valtaa" ja kykyä muuttaa asioita ja luoda hyvä suhde elolliseen olentoon. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata. Koira vaatii paljon huomiota, vastuuta ja koulutusta. Se koira-arki on ihan toista kuin monet etukäteen kuvittelee. Pahimmassa tapauksessa uuvutte entistä enemmän ja kaikki kärsitte, mukaan lukien koira.

Meillä koira on aikuisten vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Oikein hyvä ratkaisu jos nuori haluaa lemmikin ja sitoutua siitä huolehtimiseen. On kokemusta omasta perheestä. Teini-ikäinen pystyy ottamaan vastuun lemmikistä.

Valitkaa rotu huolellisesti, sellainen koira joka on seurallinen. Ei siis sellaista koiraa joka on vahtiviettinen ja suurimmaksi osaksi ulkona pidettävä kuten metsästyskoirat.

Oma lapsi on kuin uudesti eloon herännyt kun sai koiran. Vaikuttaa  kaikkeen olemiseen positiivisesti.

Ei metsästyskoira tarkoita että olis ulkona pidettävä, esim. suomenajokoirat ja beaglet tosi seurallisia. Mutta eivät toki käy ap:n lapselle koska ei metsästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei tähän oikein voi mitään yksiselitteistä vastausta antaa lasta tuntematta. Jollekin auttaa hyvinkin, sitten taas joku voi ottaa sen koiran oman pahan olon purkamispaikaksi jolle tiuskii, rempoo hihnasta, jättää huolehtimatta koiran tarpeista ("mullakin on paha olo niin koirallakin pitää olla"). En siis missään nimessä tarkoita että kaikki masentuneet kaltoinkohtelee eläimiä, mutta masentuneena nyt usein mm. pinna on lyhyempi ja ärsytyskynnys laskee ja voi tulla hetkellisesti toimittua niin mitä ei normaalisti koskaan tekisi. Teini-ikä on vähän sama juttu, joten masentunut teini on kaksinkertainen riski.

Mutta oli teini millainen vaan, aikuisella on vastuu lemmikistä vaikka se hankitaankin jo aikuisikää lähenevälle lapselle. Varsinkin masentuneen lapsen kanssa se vastuu lemmikistä on vielä enemmän vanhempien harteilla ja on valvottava sitä hoitaako lapsi hommat asianmukaisesti. Ja itse velvottaisin kyllä sitten koiralle lenkkikamoiksi valjaat ja hihnan, ei pelkällä kaulapannalla. Ikävän usein näkee esim. alakoululaisia lenkittämässä koiraa pelkällä kaulapannalla ja koiraa revitään oikein kunnolla kaulasta kun lasta ei huvittaisi lenkkeillä ja taidotkaan ei oikein riitä kun koira haluaisi tehdä jotain muuta kuin vaan kävellä kiltisti vieressä. Samoin näkee älypuhelimeen keskittyviä teinejä jotka oikein tempaisee hihnaa jos koira pysähtyy yllättäen.

Eli jos vanhemmilla on päävastuu koirasta, ja vanhemmista vaikuttaa siltä että teini on sellainen, että koirasta huolehtiminen vanhempien tuella onnistuu, koira voisi sopia. Jos taas asenne on ottaa koira teinin koiraksi ja teinin vastuulle koska "kyllä mun lapsi osaa koiraa hoitaa eikä mitään voi sattua!!1!", ei koiran otto ole hyvä idea.

Omasta masennuksen asteestani en osaa sanoa, mielestäni se paha olo ja eksyneisyys oli seurausta huonoista kotioloistani. Asuin kotona vielä 20 v, kun otin hoitaakseeni kodittoman koiran. Minulle nimenomaan oli tärkeää hoitaa koiraa paremmin kuin minua itseäni oli hoidettu enkä olisi ikinä tehnyt sille mitään pahaa. Paneuduin todella sen tarpeisiin ja sain ongelmaisen koiran kukoistamaan. Samalla se huomaamattani taisi auttaa myös itseäni, kun koin että minulla on merkitystä jossakin ja "valtaa" ja kykyä muuttaa asioita ja luoda hyvä suhde elolliseen olentoon. 

Lisään vielä, että myöhemmin tuo koira auttoi minua pääsemään eroon huonosta parisuhteesta. Taustani vuoksi itse otin vastaan huonoa kohtelua, mutta koirasta ajattelin, että se pitää pelastaa kuulemasta niitä riitoja ja huonoa ilmapiiriä. Sitä kautta pelastin myös arvottoman itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenelle koira jää kun teini lähtee parin vuoden päästä opiskelemaan ja muuttaa omaan asuntoonsa/taikka kimppakämppään (jonne koiraa ei voi viedä mukanaan)?

Haluaa koiran mukaansa, tästä on puhuttu. Jos tulee jotain täysin odottamatonta, niin se jää tietysti minulle. AP

Onko teini miettinyt, miten tulevaisuudessa, opiskelijana, aikoo maksaa koiran ruoat, eläinlääkärin, vitamiinit, lelut/hihnat, ym. vaadittavat jutu? Onko miettinyt, että miten aikoo hoitaa koiran ulkoilutukset, jos vaikka opiskelupäivä venyy pidempään, vaikkapa kun haluaa mennä lasilliselle opiskelukaverin kanssa koulun jälkeen tai pitää istua kirjastossa hankkimassa tietoa? Koiraa ei kannata pitää, jos ei ole aikaa ja mahdollisuuksia olla sen kanssa kuin muutaman tunnin päivässä. Onko miettinyt sitä, että koira ei varmasti tuota yksin ollessaan häiriötä naapureille haukkumalla? Palaako koira luoksesi, jos naapureiden valittamisen takia koira pitää poistaa?

Vai onko oletus, että asutte mahdollisimman lähekkäin, niin sinä menet ja viet koiran ulos, kun lapsesi ei siihen kykene? Mitäs, jos alkaa näin tapahtumaan useammin kuin kerran viikossa? Sinäkö meinaat avustaa rahallisesti aina ja ikuisesti, jos lapsesi ei pysty mm. opiskeluaikanaan ostamaan esim. ruokaa koiralle? Tai tulee yllättävä monen tuhannen euron leikkaus eteen? Onko sinulla varaa tähän kaikkeen? Tiedän monta tapausta, kun on otettu koira ja yllätys on ollut, kun koira sairastuu ja pitää alkaa maksamaan lääkärikuluja. Siinä on luottokortti nopeasti tapissa ja velkoja maksetaan vielä koiran kuoltuakin.

Olisi paljon muutakin kysyttävää ja mietityttävää, mutta tässä näin alkuun.

(p.s. en vastusta koiria ja pidän koirista, mutta minä tiedän ettei olisi kykyjä ja varallisuutta pitää itselläni koiraa, niin siksi esitin em. huolet. moni ottaa hetken huumassa, muka tarkkaan mietittyään, mutta yllättyy kuitenkin mikä menoerä koira on)