Missäkohtaan teidän vanhemmat ei enää osanneet auttaa teitä koulutöissä?

Differentiaalilaskenta 2 TKK:lla ei enää ollu faijasta iloa.

Jos olisin apua pyytänyt, luultavasti jossain 3. luokan kohdalla olisi tullut stoppi vanhempien osaamiselle ainakin matematiikan osalta. Myös englannin, sillä kumpikaan vanhemmistani ei ole koskaan opiskellut englantia. 

Ovat pystyneet auttamaan ihan kaikissa opinnoissa. Kumpikin taitaa matematiikan ja kielet.

En muista että olisi koskaan auttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Ovat pystyneet auttamaan ihan kaikissa opinnoissa. Kumpikin taitaa matematiikan ja kielet.

Sama täällä. Tosin en muista että olisin tarvinnut jossain apua.

Poika kyselee jotain hjelppiä vektorilaskuissa ja itse en muista niistä mitään.

Terv. DI

Kansakoulun noin 5 keskiarvolla suorittanut isäni osasi oikein hyvin auttaa koulutehtävissä sen minkä tarvitsin. Kyseli sujuvasti kielten sanoja ennen koetta. Tuli samalla hyvin selväksi, miten ne sanat kirjoitetaan :)

Minua ei tarvinnut auttaa läksyissä. Osasin tehdä ne aina itse. Rakennusmestari-isäni auttoi joskus siskoani laskuissa. t. insinööri-äiti

Kävin peruskouluni 80-90 -luvulla.

Ala-asteen neljännen/viidennen matematiikka. Siihen loppui vanhempien kyky auttaa. Pakko oli mennä tukiopetukseen lukiolaiselle etten olisi jäänyt luokalle. 

Äiti osasi englantia vähän, isä ei ollenkaan. Ruotsia ei kumpikaan. 

Muissa aineissa kuin matematiikassa en tarvinnut vanhempien apua tai muutakaan apua.

Epäilen että mulla on matematiikan ymmärryksessä jokin häiriö, kun en vaan tajua vaikka kuinka yritetään opettaa.

Täytyy kyllä tunnustaa, etten muista vanhempieni osallistuneen millään tavoin koulutehtävien tekoon. muutoin kun kysymyllä, että onko läksyt tehty. Lukiosta keskiarvo 9,8 ja 6 ällää ja sittemmin tutkinto yliopistosta. itse olen jatkanut samaa linjaa ja lapset hoitavat itse koulutehtävänsä hyvällä menestyksellä.

Eivät auttaneet missään, heitä ei koulunkäyntini kiinnostanut. Ainoastaan arvosanat kiinnostivat. Siihen aikaan koepaperiin piti pyytää vanhemman nimikirjoitus, että kokeen oli näyttänyt kotona. Olin pääsääntöisesti sellainen noin 8-9 oppilas, eli arvosanat olivat yleensä tuolla välillä. Kerran vein jonkun kokeen kotiin, josta olin saanut jonkun 7:lla alkavan. Vanhemmat eivät suostuneet kirjoittamaan siihen nimmariaan. Oli aika karua, itkin illalla nimmaria kokeeseen, kun en uskaltanut viedä allekirjoittamatonta koepaperia opelle nähtäväksi...

t. nyk. maisteri. Ei ihan hirveästi ole arvostusta vanhempiani kohtaan näiden - joskin myös muidenkin - tapahtumien johdosta.

En koskaan pyytänyt apua. Siskolta kysyin, jos tarvitsin apua.

Minä autan vielä sujuvast 8. luokkalaista matikassa, fysiikassa ja kemiassa. Ruotsin kanssa tekee tiukkaa ja uskontokin on unohtunut. t. insinööri-äiti

Vierailija kirjoitti:

Kurjimpien on ne vanhemmat, jotka pyrkivät ratsastamaan lastensa menestyksellä vaikuttamatta niihin pätkän vertaa.

Mielestäni paljon pahempaa on, jos vanhemmat ovat vaikuttaneet lastensa koulumenestykseen tekemällä läksyjä näiden puolesta. Lapseni opettaja kertoi, että on huomannut tällaisen ilmiön parin oppilaan kohdalla.

Itse tein kaiken itse. Kukaan ei auttanut kolmannen luokan jälkeen.

Nyt kuulemma kaiken koulutuksen ovat maksaneet vanhemmat.

Pikkasen outoa, koska koulutus on ilmaista ja sitähän ei rahalla saa, kuten joskus 40-60-luvuilla.

En muista ikinä pyytäneeni tai tarvinneeni vanhempien apua koulutöihin.

Jonkin verran perusmatematiikkaa mutta vain kansakoulu oli molemmilla käytynä, niin ainakaan kieliä ei oltu opiskeltu ollenkaan, isällä tosin ruotsin taitoa hieman, koska oli asunut siellä jonkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat oikolukivat diplomityöni. Vanhempina tieteen harjoittajina heillä oli kokemusta aihepiiristäni.

Hieno homma. - Hävettää myöntää, että äitini hallitsee suomenkielen oikeinkirjoitussäännöt moninkertaisesti paremmin kuin minä vaikka minä olen meistä se, joka on käynyt ja siemmin myös valmistunut yliopistosta.   

Äitini joskus alakoulussa kyseli esim. maantiedossa pääkaupunkeja. Itsenäisesti luin yläkoulun, lukion ja valmistuin maisteriksi.

Omaa lastani olen auttanut, kun hänelle koulu on ollut vaikeampaa. Vasta nyt olen tajunnut, että toisten vanhemmat ovat voineet auttaa esim. pitkässä matikassa.

Ainakin siihen asti kunnes muutin kotoa pois opiskelemaan yliopistossa eri alaa kuin kumpikaan vanhemmistani. Lukiossa valitsin pelkästää vanhempieni painostuksesta pitkän matematiinkan, itse en olisi halunnut. Siinä kyllä tarvitsin vanhemmiltani neuvoja, kun opettajakin oli surkea, ja tosiaan oma motivaatio aika matala. Kielet meni ihan lonkalta, ja mulla oli isosiskon vanhat kirjat, joissa tehtävät oli tietenkin jo tehty, joten niissä en apuja kaivannutkaan. 

Hauska juttu on, että päädyin kuitenkin matemaattis-luonnontieteelliselle alalle, vaikka lahjani viittasivat enemmänkin humanistisiin pyrintöihin.

M44