Koulu ei voi päättää koulun sulkemisesta ja etäkouluun siirtymisestä mutta onko kielletty esim.osittainen etäkoulu?
Varsinkin yläkouluissa on lukuisia oppilaita, joille etäkoulu on sujunut hyvin monestakin syystä. Kun eilen annetut määräykset eivät ole käytännössä mahdollisia toteittaa aineenopettajilla vaihtuvien ryhmien kanssa, eikö olisi selkeintä, että osa oppilaista jatkaisi etäkoulussa? Näin luokkiin saadaan se määrätty väljyys ja ruokailijoita olisi vähemmän? Jopa 1000 oppilaan kouluissa on utopiaa saada oppilasryhmät pidettyä erillään koulun sisällä ja välitunneilla. Samoin ruokailun järjestäminen vain oman ryhmän kesken on mahdottomuus.
Kommentit (7)
KOULUJEN tilaratkaisut toteutetaan niin, että oppilaiden välistä fyysistä etäisyyttä toisistaan ja opettajasta lisätään. Opetusryhmät on määrä pitää erillään koko koulupäivän ajan ja kouluruokailu järjestetään oman luokan tai ryhmän kanssa. Kevätjuhlia ei järjestetä.
IS.fi
Miten tuo käytännössä järjestetään satojen oppilaiden kouluissa? Luokkatilat ovat monissa kouluissa pieniä ja oppilaita on yhdellä luokalla paljon. Ylimääräisiä tiloja ei yksinkertaisesti ole! Entä ruokailu? Onko kenttäkeittiö ulkona, josta haetaan kertakäyttöastioihin soppaa ja mennään syömään luokkaan ryhmä kerrallaan? Isoja ja monimutkaisia ratkaisuja 12 päivän takia!! Entä koulubussit? Minin paikoin on siirrytty jo kesäliikenteesen. Aikataulut pitää muuttaa kahdeksi viikoksi takaisin kouluaikoja varten.
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska se kaksinkertaistaisi opettajien työmäärän. Ei voida käydä puolikkaan ryhmän kanssa etäkoulua jos loput on lähiopetuksessa.
Niinpä. Mitenkä se käytännössä menisi?
Ope opettaa vihdoin fyysisesti samassa luokassa oppilaita ja kaikilla on kova tiedonjano ja ope kiertää luokassa auttamassa oppilaita. Osa oppilaista odottaa teamsissa ja lähettelee tehtäviä jotka ope nopsasti tarkistaa siinä sivussa ja samalla huomioi luokassa opiskelevat oppilaat vai mitens se menisikään?
Vierailija kirjoitti:
Ei, koska se kaksinkertaistaisi opettajien työmäärän. Ei voida käydä puolikkaan ryhmän kanssa etäkoulua jos loput on lähiopetuksessa.
Ei se ole ongelma, jos samasta aiheesta luo materiaalin luokkaan sekä etäkouluun sopivaksi. Näissä ratkaisuissa näkyy opettajien ammattitaidon halveksiminen ja mielipiteiden täydellinen syrjään jättö. Lastenlääkäri ei vastaa opetuksesta siellä luokassa, kuten opettajaan ei tule päsmäröimään lastenlääkärin vastaanotolle!
Mitään etäopetusta ei ole kenellekään kun koulut avataan.
Onhan tuo tiedotettu jo lähes sata kertaa.
Vieläkö muka on joku, joka ei tätä tiedä?
Vierailija kirjoitti:
Mitään etäopetusta ei ole kenellekään kun koulut avataan.
Onhan tuo tiedotettu jo lähes sata kertaa.
Vieläkö muka on joku, joka ei tätä tiedä?
Päätöksiä voi soveltaa ja muuttaa, jos kuunneltaisiin niitä koulussa työtään tekeviä opettajia! Salmela eikä kukaan muukaan ole siellä lapsiryhmiä opettamassa. Ei heillä ole jumalallista viisautta, miten opetetaan!
Ei ole enää etäopetusta peruskoulussa hallituksen päätöksellä, kovin modernia, Suomen hallitus, oikein nykyaikaista, hyvä että amiksessa ja lukiossa saa etäopettaa myös.
Ei, koska se kaksinkertaistaisi opettajien työmäärän. Ei voida käydä puolikkaan ryhmän kanssa etäkoulua jos loput on lähiopetuksessa.