Lue keskustelun säännöt.
Oletteko havainneet koronaväsymystä itsessänne tai muissa?
28.04.2020 |
Siis oletteko huomanneet itse väsyneenne tai muiden väsyneen koronatilanteeseen? Enkä tarkoita ainoastaan palstan lempiaihetta, eli rajoituksiin kyllästyneitä kanssaihmisiä, jotka p*rseilevät pitkin toreja ja katuja vailla huolta huomisesta. Vaan ihan väsymystä tähän kaikkeen.
Itsestäni olen huomannut, että en juurikaan jaksa seurata tätä palstaa enää enkä uutisia ja sosiaalista mediaa juurikaan. Tsekkaan etusivun täältä pari kertaa päivässä ja lisäksi uutisista uusimmat koronatilastot Suomesta ja omasta sairaanhoitopiiristä. Siihen on pakko vetää raja, tai alkaa ahdistaa ja väsyttää liikaa tämä kaikki. Nytkin mennään jaksamisen äärirajoilla koko ajan korona-arjen, perheen ja omien töiden yhteensovittamisessa.
Ympäröivistä ihmisistä taas on huomannut, että iloiset some-päivitykset ja tsemppaavat työsähköpostit ja palaverit ovat käytännössä loppuneet. Varsinkin he, jotka lähtivät uuteen korona-arkeen täynnä tarmoa ja selviytymishenkeä, ovatkin olleet viime aikoina yllättävän hiljaa. Moni on todennäköisesti väsynyt ja uupunut.
Oletteko te muut havainneet väsymistä tähän tilanteeseen?
Kommentit (44)
Kyllä olen väsynyt ja uupunut.
Tammi-helmikuun pelkäsin ja ahdistuin niin etten syönyt enkä nukkunut. Sitten tuli toimeliaampi vaihe, sain hoidettua asioitani kuntoon. Olin turhautunut ja vihainen, odotin että muut ympärillä heräävät.
Poikkeustilan alkaminen antoi minulle luvan hellittää. Olen ollut vain kotona kaksi kuukautta ja asun syrjässä. Päivät ja viikot kuluvat todella nopeasti enkä saa mitään aikaan. Katson sarjoja tai mitä tahansa vaikka moneen kertaan ja yritän saada ajatuksia muualle. Välillä onkin normaali ja hyvä olla.
Nyt alan todella väsyä. Ajattelen, ettei normaaliin ole enää paluuta ja se on vaikea pala. On toivoton olo. Ihmiset ovat huolimattomia, kärsimättömiä, itsekkäitä ja typeriä. En tiedä, milloin uskallan tavata ketään tai mennä minnekään. Nyt nukun suurimman osan ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut menettää mielenkiintoani asioita kohtaan, joita pidin aiemmin hyvin kiinnostavina. Lisäksi olen miettinyt varmastikin liikaa elämäni tyhjyyttä, jota olen täyttänyt ties millä tilpehöörillä ja tohinalla. Toivon että tämä pakkopysähdys muuttaa joitakin asioita.
Olen väsynyt ja ärsyyntynyt ihmisiin. Aiemmin lähes autiolla pururadalla joutuu nyt kaiken aikaa väistelemään porukkaa, joka ei piittaa turvaväleistä. Kaupassa aina joku puskee kylkeen kiinni tai huohottaa niskaan kassajonossa. Ihmisten itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen törmää päivittäin.
Ja nyt lomautettuna vielä odottelen hallituksen päätöksiä rajoitusten purkamisesta, ts. pääsenkö tai joudunko töihin kuinka pian omaan viruslinkooni. En usko ihmisten kykyyn rajoittaa omaa liikkumistaan heti kun julkiset paikat avautuvat.
Olen todellakin! Puolet kaikista ihmisistä ketä tunnen, lähipiiriä myöten ovat lomautettuina toinen puoli tukehtumassa työn kuormaan.
Nuoret syövät lääkkeitä yksinäisyyteen kuten minä.
Täällä on jo mulla 4 ihmistä ketkä ovat sanonneet mulle suoraan ettei ne jaksa olla tai jutella. Jotkut ovat lopettaneet elämisen kokonaan eivätkä edes suostu näkemään.
Ahdistus, negatiivisuus ja käpertyminen ovat käsinkosketeltavissa. Mä taas on jotenkin puhjennut kukkaan. En tiedä miksi?!
Harmi että mä olen 50% introvertti, keksisin kaikkea kivaa joka ei vaadi mitään ponnisteluita, kuten jutella puhelimessa, mut kukaan ei jaksa.
Mutta kun juuri se normaaliin suuntaan palauttaminen pitkittää tätä tilannetta. Jos halutaan palata nopeasti normaaliin, on kaksi vaihtoehtoa, purkaa kaikki rajoitukset jotta epidemia olisi mahdollisimman nopea tai sitten pitää tiukka linja vielä vähän aikaa ja tehdä kaikki mahdollinen tartuntojen löytämiseksi.