Eläinkokeiden vastustajat
Miten te eläinkokeiden vastustajat, vastustatteko myös koronarokotteen testaamista eläimillä? Ja kun rokote joskus saadaan markkinoille, kai te kieltäydytte siitä?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Eläinkokeiden vastustajat ei varmaankaan myöskään meikkaa? Koska onhan niitäkin testattu eläimillä ja varmasti lukuisia muitakin vastustajien käyttämiä asioita mistä ovat täydellisen kuutamolla.
Kuinka kuutamolla itse taidat olla? On olemassa kosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläinkokeilla. Lisäksi myös lääketieteen parissa pyritään koko ajan kehittämään vaihtoehtoismenetelmiä. Lääketieteen ja kemianteollisuuden testaukset ovat jotain (ja varsinkin tietyissä maissa) sellaista, mitä suurin osa empatiakyvyn omaavista ihmisistä eivät pysty katsomaan ja kuuntelemaan. Eivät ole ns. normaalille psyykelle, niin hirvittäviä ne ovat. Ne pidetään visusti pois kuluttajien silmistä. Onneksi tietoisille vaihtoehtoja on tarjolla.
Onneksi syntyvyys on laskussa, olen siitä todella onnellinen. Tälläkin palstalla on aivan järkyttäviä ihmisiä, pahoja suorastaan. Sellaisia ihmisiä, joita en haluaisi koskaan oikeassa elämässä missään tilanteessa tavata. Olen todella onnellinen siitäkin, että lopetin hoitoalan opinnot. Lähden mieluummin hoitamaan eläimiä.
Ap, mikset itse ilmoittaudu vapaaehtoiseksi testattavaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläinkokeiden vastustajat ei varmaankaan myöskään meikkaa? Koska onhan niitäkin testattu eläimillä ja varmasti lukuisia muitakin vastustajien käyttämiä asioita mistä ovat täydellisen kuutamolla.
mm. Animalia on jo kymmeniä vuosia julkaissut listoja meikeistä ja hygieniatuotteista joita ei ole testattu eläimillä :)
Animalia ei ole kovin luotettava lähde tiedon hankinnassa.
Mulle on tärkeämpää saada turvallisia (meikkejä ja) lääkkeitä kuin muutaman jyrsijän henki.
No sä ootki oksettava ihminen, onneksi moni ei ole tuollainen :)
En ole ainoa mielipiteeni kanssa. Ainakin olen rehellinen, enkä ala jeesustelemaan muutaman tuhoeläimen käytöstä rokotetutkimuksessa. Niistä tutkimuksista on kiistatta hyötyä. Varmasti olet itsekin käyttänyt tuotteita, joita kehittäessä tai testatessa on jokunen elukka henkensä menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Eläinkokeille on jo vaihtoehtoja, mutta niitä pidetään liian kalliina.
Jos tutkimus olisi alunalkaen ohjautunut muuten kuin eläinten käyttöön, oltaisiin tässäkin paljon pidemmällä. On niin helppo ottaa tuhat elukkaa, ja räplätä niillä vaikka tulos on aina epävarma ihmiskudokseen vietynä. Rokotteet ei ole pahimmasta päästä kokeita toivottavasti, mutta tutkitaanko luontaista immuniteettia yhtä suurella panostuksella? Rokotteen otan vain jos tilanne on niin paha että on pakollinen.
En todellakaan käytä mitään eläintestattuja meikkejä. Käyttääkö joku vielä oikeasti? Hävetkää!!!!
Vierailija kirjoitti:
Voi v mitä tekopyhyyttä viherpiipertäjiltä!! Olen ihan varma että kun oma tai jonkun rakkaan ihmisen henki on vaakalaudalla, kyllä lääkkeet ja rokotteet alkaa kelvata. Harva varmaan siinä alkaa kyselemään että onko tätä ja tätä testattu eläimillä. Oma halu elää voittaa varmasti. Näin teoriassa on helppo huudella ja olla niin eläinsuojeliaa.... Ja hiiri on hiiri, haloo! Minusta ihmisen henki on aina arvokkaampi, sanoi kuka mitä hyvänsä.
Se läheinen voi olla ihan samaa mieltä ja kieltäytyä itse hoidoista ihan kysymättä "viherpiipertäjän" mielipidettä. Niitä ihmisiä on enemmän kuin luulet, jotka uskovat luonnolliseen kiertokulkuun ja siihen, että kuolema tulee muodossa jos toisessa ennemmin tai myöhemmin.
Ihmisen tehtävä on suojella eläimiä, niin minä koen. Minä suojelen eläimiä koko elämäni ajan niin hyvin kuin pystyn.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi syntyvyys on laskussa, olen siitä todella onnellinen. Tälläkin palstalla on aivan järkyttäviä ihmisiä, pahoja suorastaan. Sellaisia ihmisiä, joita en haluaisi koskaan oikeassa elämässä missään tilanteessa tavata. Olen todella onnellinen siitäkin, että lopetin hoitoalan opinnot. Lähden mieluummin hoitamaan eläimiä.
Jos syntyvyys on laskussa, niin miksi väestön hillitön kasvu on yksi suurimpia uhkia maapallolla?
En todellakaan ottaisi koronarokotetta, kiitos kysymästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi syntyvyys on laskussa, olen siitä todella onnellinen. Tälläkin palstalla on aivan järkyttäviä ihmisiä, pahoja suorastaan. Sellaisia ihmisiä, joita en haluaisi koskaan oikeassa elämässä missään tilanteessa tavata. Olen todella onnellinen siitäkin, että lopetin hoitoalan opinnot. Lähden mieluummin hoitamaan eläimiä.
Jos syntyvyys on laskussa, niin miksi väestön hillitön kasvu on yksi suurimpia uhkia maapallolla?
Monissa maissa se on laskussa, niin myös Suomessa. Kehitysmaissa valitettavasti voi olla toisenlainen suuntaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläinkokeiden vastustajat ei varmaankaan myöskään meikkaa? Koska onhan niitäkin testattu eläimillä ja varmasti lukuisia muitakin vastustajien käyttämiä asioita mistä ovat täydellisen kuutamolla.
mm. Animalia on jo kymmeniä vuosia julkaissut listoja meikeistä ja hygieniatuotteista joita ei ole testattu eläimillä :)
Animalia ei ole kovin luotettava lähde tiedon hankinnassa.
Mulle on tärkeämpää saada turvallisia (meikkejä ja) lääkkeitä kuin muutaman jyrsijän henki.
No sä ootki oksettava ihminen, onneksi moni ei ole tuollainen :)
En ole ainoa mielipiteeni kanssa. Ainakin olen rehellinen, enkä ala jeesustelemaan muutaman tuhoeläimen käytöstä rokotetutkimuksessa. Niistä tutkimuksista on kiistatta hyötyä. Varmasti olet itsekin käyttänyt tuotteita, joita kehittäessä tai testatessa on jokunen elukka henkensä menettänyt.
Jätän kirjoittamatta sen mitä ajattelen sinusta. Liian rumaa tekstiä nettipalstalle.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen tehtävä on suojella eläimiä, niin minä koen. Minä suojelen eläimiä koko elämäni ajan niin hyvin kuin pystyn.
Ootko 12? Noin mäkin olisin siinä iässä voinut sanoa. Nykyään on vähän realistisempi tapa katsoa asioita.

Kiitos samoin!
Mä en välitä yhtään tällä palstalla olevista pahoista ihmisistä. Todellisuudessa olen huomannut sen, miten eläinrakkaita valtaosa ihmisistä on ja todella ihania eläimiä kohtaan. Kyllähän tällä palstalla menee usko ihmisiin todella pahasti, mutta tämä on vaan joku mammapalsta, uskon mieluummin siihen mitä oikeassa elämässä näen ja koen ❤️
Jos äitisi sairastaisi kuolettavaa syöpää, mutta olisi lääkkein pelastettavissa, kieltäistkö omaisena lääkäreitä antamasta lääkkeitä, jotka voisivat pelastaa hänen henkensä, koska ne on testattu eläimillä?
Jos sallit lääkityksen, et voi loogisesti vastustaa lääketieteellisiä eläinkokeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen tehtävä on suojella eläimiä, niin minä koen. Minä suojelen eläimiä koko elämäni ajan niin hyvin kuin pystyn.
Ootko 12? Noin mäkin olisin siinä iässä voinut sanoa. Nykyään on vähän realistisempi tapa katsoa asioita.
Ei sua järjellä ainakaan oo siunattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläinkokeiden vastustajat ei varmaankaan myöskään meikkaa? Koska onhan niitäkin testattu eläimillä ja varmasti lukuisia muitakin vastustajien käyttämiä asioita mistä ovat täydellisen kuutamolla.
mm. Animalia on jo kymmeniä vuosia julkaissut listoja meikeistä ja hygieniatuotteista joita ei ole testattu eläimillä :)
Animalia ei ole kovin luotettava lähde tiedon hankinnassa.
Mulle on tärkeämpää saada turvallisia (meikkejä ja) lääkkeitä kuin muutaman jyrsijän henki.
No sä ootki oksettava ihminen, onneksi moni ei ole tuollainen :)
En ole ainoa mielipiteeni kanssa. Ainakin olen rehellinen, enkä ala jeesustelemaan muutaman tuhoeläimen käytöstä rokotetutkimuksessa. Niistä tutkimuksista on kiistatta hyötyä. Varmasti olet itsekin käyttänyt tuotteita, joita kehittäessä tai testatessa on jokunen elukka henkensä menettänyt.
Aloitin 14 v. keräämään tietoa niistä tuotteista joita voin käyttää. Pidän itseäni todella vastuullisena. Annan esim. käsieni kuivua mielluummin kuin laitan niihin eläimillä testattujen tuotemerkkien voiteita. Olen tehnyt niin monesti esim. lomalla kylässä jos oma voide on jäänyt kotiin. Kotona olen sitten laittanut omat voiteet. Periaatteistaan voi pitää kiinni vaikka oma iho vähän ehtisi kuivumaankin.
Ei kyse ole "vain tuhoeläimistä". Siellä on myös koiria ja kädellisiä eli apinoita. Joskus näin kuvan apinoista joilla kallo oli näkyvissä. Pitää olla todella sydämetön ihminen, että kannattaa moisia kokeita. Ei eläinkokeellisten tuotteiden käyttäjä eroa psykopaatista millään lailla. Hänhän maksaa omasta kukkarostaan yritykselle siitä, että eläinkokeiden tekemistä jatketaan. Eläinkokeettomien tuotteiden käyttäjä maksaa vain yrityksille jotka eivät tee eläinkokeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi syntyvyys on laskussa, olen siitä todella onnellinen. Tälläkin palstalla on aivan järkyttäviä ihmisiä, pahoja suorastaan. Sellaisia ihmisiä, joita en haluaisi koskaan oikeassa elämässä missään tilanteessa tavata. Olen todella onnellinen siitäkin, että lopetin hoitoalan opinnot. Lähden mieluummin hoitamaan eläimiä.
Jos syntyvyys on laskussa, niin miksi väestön hillitön kasvu on yksi suurimpia uhkia maapallolla?
Monissa maissa se on laskussa, niin myös Suomessa. Kehitysmaissa valitettavasti voi olla toisenlainen suuntaus.
Ei voi olla, vaan on. Heillä muuten on vielä minuakin vähemmän kunnioitusta eläimiä ja muita ihmisiä kohtaan kuin minulla, joten huonosti käy hiirulaisten jatkossakin.
Mäki toivon sulle!