Voiko masennuksesta oikeasti parantua ja tulla jälleen energiseksi?

Tätä itsekin mietin. Olo on epätoivoinen.

Seuraan. Tuntuu ettei valoa näy.

Minulle kävi noin, toivuin siis masennuksesta (vaikean ja keskivaikean rajoilta) oikein hyvään psyykkiseen kuntoon. Masennus tosin uusiutui ja nyt ollaan taas kiipeämässä "normaaliin".

Enemmän tai vähemmän puolivaloilla ajan.

En tosin ole päässyt kuormittavasta elämäntilanteestani eroon.

Voxra? 

On! Olin vuosia vakavasti masentunut, itsemurhayrityksiä, laitoshoitoa, lääkitystä... Nykyään ei ole edes lääkitystä enää ja jaksan tehdä asioita siinä missä muutkin. Minä tosin nautin arkisistakin asioista ja arjen väsymyksestä enemmän kuin sellaiset, jotka eivät ole masennusta sairastaneet. Osaan arvostaa normaalia väsymystä ja puuduttaviakin kotihommia. 

Paraneminen vaati ajatustyötä. Et voi parantua pelkällä lääkityksellä. Melkein voisi sanoa, että ajatusten täytyy naksahtaa kohdalleen. Se ei käy yhdessä yössä ja vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja lempeyttä itseä kohtaan. 

Voimia! 

Omalla kohdallani oli mahdollista, tosin vaati reilut parikymmentä vuotta masennuksen kourissa ilman mitään lääkitystä tai terapiaa. En ole varma mikä muutos aiheutti uuden elämän, mutta veikkaan terveellistä ruokavaliota ja liikuntaa.

On mahdollisuus joka on kovan, mutta kannattavan työn takana.

Voi parantua, ei saa antaa periksi, se olo kyllä kummittelee varmasti aikansa, tai puskee pinnalle, mutta ei saa antaa periksi, täytyy vain mennä rohkeasti uuden mielen mukaan, ei taipua vaikka kuinka tuntuu sille.

Saa kyllä mennä matalissa vesissä, hetken, wi päivää kauemmin.

Kukkasia kaikille rohkeille!

On mahdollista, mutta se on vaikeaa. Siihen tarvitsee paljon jatkuvaa tukea ja mielellään vahvan parisuhteen. Energia päivään tulee jatkuvasta liikunnasta, oikeanlaisesta ruuasta ja keskusteluista. Stressittömästä ja huolettomasta ympäristöstä. Noita olosuhteita masentunut ei yksin pysty luomaan, tai ainakaan helposti. Pienikin kävely, jota pidentää joka päivä on hyvä alku. Sekä terveellisen ruokailun aloittaminen. Masentuneelle henkilölle pitää tehdä hyvä olo päivittäin. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähtee paranemaan.

Kahdesta masennuksesta olen palautunut energiseksi. Toinen oli vaikea, toinen keskivaikea. Ensimmäistä ei hoidettu mitenkään, koska sosiaalisten pelkojen vuoksi en saanut hakeuduttua hoitoon. Toiseen söin lääkkeitä. Jo lääkkeistä sain energiapiikin niin että pystyin henkisesti asioita käsittelemään. Olen kuitenkin kuullut, että tämä vaihtelee hyvin paljon ihmisillä. Joillakin lääkkeet eivät auta. Mutta kyllä hyvinkin on mahdollista :)

Itse makasin välillä lattialla enkä jaksanut nousta, vähitellen kuitenkin sain kasattua itseni ja selvitettyä miten jouduin siihen tilanteeseen. Ensin aloitin musiikin opiskelun ja pikkuhiljaa lenkkeilyn, tämän jälkeen pää alkoi hieman kirkastua, mietin omien tekojeni vaikutuksia ja ulkoisia erikseen. Nyt olen huomannut kuinka paljon voin vaikuttaa omalla tekemisillä olotiloihini, koitan välttää sitä mikä on helpolta näyttävä ratkaisu, mutta pidemmän päälle tuhoisa ja satsata pitkäkestoisempiin ratkaisuihin. Olen huomannut, että jos olen hyvin väsynyt, mutta en pysty kuitenkaan nukkumaan, paras teko on silloin lenkille lähtö. Fyysisessä väsymyksessä yritän aina tehdä jotain luovaa, joka käynnistää ajatukseni. Näiden kahden eri tyyppisen väsymyksen toisitaan erottaminen on vaikeaa ja vaatii juuri sitä toimintaa mikä auttaa milläkin hetkellä.

Itse oli masentunut vuosia, en pahimmasta päästä koska pystyin aika vaativiin töihinkin- Lääkitys oli päällä kuitenkin useamman vuoden, en ole vieläkään ihan varma oliko siitä mitään hyötyä...lopulta sain fudut pitkästä liitosta. Se oli paranemiseni ensimmäinen ja suurin askel. Suhde ei olut hyvä viimeisinä vuosina. Luovuin hyvin pian liitosta päättymisen jälkeen lääkkeistä ilman ongelmia. Surin eron vaikutuksia lapsiin, mutta se oli lopulta kaikille paras asia. Itse olisin kuollut ihan puhtaasti parisuhteen aiheuttamaan stressiin jo tähän mennessä. Nyt vuoroviikkoisänä minulla on hyvä suhde lapsiin, töissä kaikki ok ja elän ihan normaalia hyvää elämää.

Vierailija kirjoitti:

Voxra? 

Petollinen lääke miehelle erektioon. Aluksi jopa parantaa sitä, mutta pitkällä käytöllä tekee lähes impotentin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voxra? 

Petollinen lääke miehelle erektioon. Aluksi jopa parantaa sitä, mutta pitkällä käytöllä tekee lähes impotentin.

Entä Venlaflaxin?

Niskasta.

Kyllä voi. Joku aamu heräät huomaamaan, ettet olekaan ollut moneen päivään tai viikkoon niin toivoton kuin aiemmin. Huomaat tuulen kasvoillasi, auringon lämmön, käsi ojentuu poimimaan kaupan hyllyltä kukkia tai kasvorasvan, joka ei vielä pari kuukautta sitten olisi voinut vähempää kiinnostaa, on helpompi hengittää ja olla. Se saattaa palata jonkun kriisin myötä myöhemminkin, mutta ei ole enää niin pelottavan musta, kun tietää mistä on kysymys.

Voimia ja tsemppiä.

Voi parantua. Lapsuudenkotini oli tunneköyhä, rakkaudeton, väkivaltaakin oli. Olin jo lapsena masentunut ja murrosiässä pelkäsin tappavani itseni. Ylämäki alkoi, kun muutin pois lapsuudenkodista. Ensimmäiset viisi vuotta meni itsetunnon keräämiseen ja itseeni tutustumiseen. Paukut riittivät opiskeluun, mutta eivät ystävyyssuhteiden ylläpitoon. Välillä tuli aallonpohjia eli masennus iski enkä saanut mitään aikaan, nukuin vain. Sitten taas vähän ylöspäin.

Kun olin selvitellyt päätäni tarpeeksi, viettänyt siis hyvin sisäänpäin kääntynyttä elämää, hain töihin ulkomaille. Täällä olin jo kykenevä ystävyyssuhteisiin ja löysin myös elämäni parisuhteen.

Välillä masennus iskee. Tunnen itseni maailman surkeimmaksi ja huonoimmaksi idiootiksi, jota en siis oikeasti ole, olen väsynyt ja ärtynyt. Mutta enimmäkseen elän hyvin onnellista elämää.

Masennukseni tekee siis aaltoliikettä ja elän tämän kanssa, koska en halua lääkitystä ja pelkään ajatusta terapiasta. Syön terveellisesti, liikun ja yritän kiskoa itseni elämään, kun/jos masennuskausi iskee.

Kyllä! Mutta ainakin oma masennukseni on myös uusiutunut. Ja niin... loppuunpalamisen myötä en palaudu enää entiseen työkuntoon enkä haluakaan. Olen tosi stressiherkkä ja myös kokonainen työpäivä on liikaa. Yksittäinen vielä menee, mutta kolmannen iltana jo itken stressiä ja uupumusta. Olen suuntaamassa sellaisiin töihin, joita voin tehdä itse omaan tahtiin kotoa käsin 😊

Vierailija kirjoitti:

Voi parantua. Lapsuudenkotini oli tunneköyhä, rakkaudeton, väkivaltaakin oli. Olin jo lapsena masentunut ja murrosiässä pelkäsin tappavani itseni. Ylämäki alkoi, kun muutin pois lapsuudenkodista. Ensimmäiset viisi vuotta meni itsetunnon keräämiseen ja itseeni tutustumiseen. Paukut riittivät opiskeluun, mutta eivät ystävyyssuhteiden ylläpitoon. Välillä tuli aallonpohjia eli masennus iski enkä saanut mitään aikaan, nukuin vain. Sitten taas vähän ylöspäin.

Kun olin selvitellyt päätäni tarpeeksi, viettänyt siis hyvin sisäänpäin kääntynyttä elämää, hain töihin ulkomaille. Täällä olin jo kykenevä ystävyyssuhteisiin ja löysin myös elämäni parisuhteen.

Välillä masennus iskee. Tunnen itseni maailman surkeimmaksi ja huonoimmaksi idiootiksi, jota en siis oikeasti ole, olen väsynyt ja ärtynyt. Mutta enimmäkseen elän hyvin onnellista elämää.

Masennukseni tekee siis aaltoliikettä ja elän tämän kanssa, koska en halua lääkitystä ja pelkään ajatusta terapiasta. Syön terveellisesti, liikun ja yritän kiskoa itseni elämään, kun/jos masennuskausi iskee.

Miksi sinua pelottaa Terapia? Kysyn, koska mietin voinko rohkaista sinua siihen 😊 Useimmat ihmiset hyötyisivät terapiasta, vaikka isoja ongelmia ei olisikaan.