Voiko lapsiaan katua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sain kehitysvammaisen lapsen ja kadun koko raskautta ja lasta valtavasti. Meille Down selvisi vasta syntymän jälkeen enkä pystynyt hyväksymään lasta mitenkään.

Miksi et anna adoptioon jollekin, jolla korkea hoivavietti? Ihmislemmikiksi. Saavat ansaitsemaansa rakkautta.

Tästä pitäisi puhua enemmän ja pitäisi olla adoptio näille, jotta saavat kodin, jossa heidät hoidetaan kunnolla. 

Ei vammaiset nyt herran tähden ole mitään "ihmislemmikkejä", käsittämättömän alentuva termi. Vammaisen hoitaminen ei myöskään ole mitään leppoisaa ja mukavaa puuhastelua vaan pahimmillaan raskasta työtä, jossa lasta ei voi päästää näkyvistä hetkeksikään. Tätä työtä tekee myös "turhaan" siinä mielessä, että vaikeasti vammainen ei välttämättä koskaan kasva sellaiseen kuntoon, että pärjäisi ilman apua. Työsavottaa on siis tiedossa loppuelämän ajaksi ja sen vuoksi se onkin niin stressaavaa, kun mitään loppua ei ole näkyvissä. Rakkautta tällaiset lapset tietysti ansaitsevat siinä missä kaikki muutkin, mutta ei kannata unelmoida siitä, että adoptiovanhempia olisi jonossa tällaisia lapsia ottamassa.

Ei termi ole alentava. Ihmiset rakastavat lemmikkejään hyvin paljon. Hoitavat paremmin kuin itsensä, vaikka lemmikit ovat työsavotta. 

Kyllä jokainen ihminen ansaitsee paikan, missä häntä rakastetaan. Toisilla on isompi hoivavietti kuin toisilla. Adoptio helpottuu mitä enemmän siitä puhutaan. Hyvää hoitoa ja rakkautta nämä tarvitsevat ja se kuuluu heille. Paikassa, jossa heitä vihataan, ei sellaista saa. Apua tällaisiin paikkoihin.

 

Termi "lemmikki" rinnaistaa vammaisen lapsen eläimeen, ja kyllä se on alentavaa vaikka ihmiset miten rakastaisivat omia kotieläimiään.

Ei ole puhekielessä. Lemmikki on hyvin kuvaava sana. Teuraseläin ei kuvaa tässä tilanteessa asiaa millään tavalla, jos kyse olisi jostakin skandaalista ja yhden ihmisen uhraamisesta muut pelastaakseen, voisi käyttää sanaa teuraseläin. Oliko tämä taannoinen rikostunnustus teuraseläin toimintaa...

Pysytäänpä asialinjalla,tämä on tärkeä aihe puhua ja purkaa tuntojaan.

Ap

Up

Lisää kokemuksia

Minun äidiltäni olen ainakin saanut kuulla, kuinka me lapset pilasimme hänen elämänsä ja unelmansa. Emme ole enää väleissä.

Olen katunut kun pidin lapsen, olin kahden vaiheilla teenkö abortin vai en. En tiedä mikä minuun iski kun pidin lapsen vaikka en ole koskaan heistä pitänyt, ja aina inhonnut toisen holhoamisesta ja huoltamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sain kehitysvammaisen lapsen ja kadun koko raskautta ja lasta valtavasti. Meille Down selvisi vasta syntymän jälkeen enkä pystynyt hyväksymään lasta mitenkään.

Miksi et anna adoptioon jollekin, jolla korkea hoivavietti? Ihmislemmikiksi. Saavat ansaitsemaansa rakkautta.

Tästä pitäisi puhua enemmän ja pitäisi olla adoptio näille, jotta saavat kodin, jossa heidät hoidetaan kunnolla. 

Ei vammaiset nyt herran tähden ole mitään "ihmislemmikkejä", käsittämättömän alentuva termi. Vammaisen hoitaminen ei myöskään ole mitään leppoisaa ja mukavaa puuhastelua vaan pahimmillaan raskasta työtä, jossa lasta ei voi päästää näkyvistä hetkeksikään. Tätä työtä tekee myös "turhaan" siinä mielessä, että vaikeasti vammainen ei välttämättä koskaan kasva sellaiseen kuntoon, että pärjäisi ilman apua. Työsavottaa on siis tiedossa loppuelämän ajaksi ja sen vuoksi se onkin niin stressaavaa, kun mitään loppua ei ole näkyvissä. Rakkautta tällaiset lapset tietysti ansaitsevat siinä missä kaikki muutkin, mutta ei kannata unelmoida siitä, että adoptiovanhempia olisi jonossa tällaisia lapsia ottamassa.

Ei termi ole alentava. Ihmiset rakastavat lemmikkejään hyvin paljon. Hoitavat paremmin kuin itsensä, vaikka lemmikit ovat työsavotta. 

Kyllä jokainen ihminen ansaitsee paikan, missä häntä rakastetaan. Toisilla on isompi hoivavietti kuin toisilla. Adoptio helpottuu mitä enemmän siitä puhutaan. Hyvää hoitoa ja rakkautta nämä tarvitsevat ja se kuuluu heille. Paikassa, jossa heitä vihataan, ei sellaista saa. Apua tällaisiin paikkoihin.

 

Termi "lemmikki" rinnaistaa vammaisen lapsen eläimeen, ja kyllä se on alentavaa vaikka ihmiset miten rakastaisivat omia kotieläimiään.

Huh, kyllä täällä on kaiken maailman sekoja. Ei kukaan voi rakastaa lasta mitenkään niin paljon kuin lemmikkiä rakastaa ❤️

Lemmikistä on iloia ja lohtua, lapsesta ei. Se vaatii loputtomasti antamatta mitään takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin sain kehitysvammaisen lapsen ja kadun koko raskautta ja lasta valtavasti. Meille Down selvisi vasta syntymän jälkeen enkä pystynyt hyväksymään lasta mitenkään.

Miksi et anna adoptioon jollekin, jolla korkea hoivavietti? Ihmislemmikiksi. Saavat ansaitsemaansa rakkautta.

Tästä pitäisi puhua enemmän ja pitäisi olla adoptio näille, jotta saavat kodin, jossa heidät hoidetaan kunnolla. 

En antanut adoptioon sillä lapsellamme on sisaruksia ja isä, jotka eivät suostuneet adoptioon. Vammaisen kanssa voi kyllä elää, mutta en voi hyväksyä sitä. Meillä sikiöseulonnoissa oli tehty hoitovirhe, ja ilman sitä Down olisi selvinnyt ja olisin abortoinut. Katkera olen ollut.

Ei näissä asioissa ole helppoja ja simppeleitä vastauksia, vaikka niin tietysti toivoisi.

"Anna adoptioon" on helppo lause mutta raskas taakka eikä sovi kaikille, mutta raskasta on ollut myös lapsen pitäminen.

Vierailija kirjoitti:

Mä kadun. En siksi että lapsessa itsessään olisi mitään vikaa, vaan siksi että sain hänet narsistin kanssa ja siitä syystä lapsen myötä on sekä minun että lapsen elämä lopullisesti pilalla. Eikä edes lapsen antaminen pois auttaisi kuin minua, lasta ei pelasta mikään.

Exäni ja lasteni isä ei varmasti ole narsisti, mutta henkistä ja taloudellista väkivaltaa käyttävä paskiainen. Nämä piirteet tulivat esille vasta lasten synnyttyä, kun tuloni romahtivat perhevapaiden vuoksi. Vaikka palasin töihin, mies jaksoi jauhaa miten hän aina elättää meidät enkä minä ole perheen eteen laittanut tikkuakaan ristiin. Kiusaaminen jatkuu edelleen, vaikka olemme eronneet, esim elatusmaksut ovat pystyssä jo vuoden ajalta. Lapset ovat ihania ja rakkaita ja yllättävän tasapainoisia (ainakin vielä), mutta kadun sitä että olen heidät tehnyt enkä voi tarjota heille tasapainoista ydinperhe-elämää. Lisäksi tilanne kuormittaa minua niin paljon, että olen koko ajan pahalla tuulella ja väsynyt, joten lapsilla ei ole edes hyvää äitiä.

Toivottavasti ihmiset ajattelisivat muutaman kerran ennen kuin lisääntyvät. Kaikille tulee muuten surullinen kohtalo,vanhemmille ja lapsille.

Onneksi näin nimettömänä saatte purkaa tuntoja ilman että kukaan tuomitsee.On varmasti todella raskasta elää elämää mikä ei ole omanlaista.

AP

up

Nähtävästi tämä katuminen ja/tai vihaaminen tuppaa olemaan yleistä niillä henkilöillä, joidenka ei tulisi lisääntyä ja perustaa perhettä ylipäätään.

Minä en kadu lapsiani. He ovat hienoja nuoria ihmisiä. Mutta kadun sitä, että olen hankkinut lapsia. Sairastan vakavaa masennusta, joka ei parane. Välillä on ollut parempia kausiakin, mutta lopulta kaikki aina romahtaa.

En tunne, että minulla olisi enää mitään annettavaa lapsilleni tai yhtään kenellekään, mutta en voi elämääni päättääkään, ettei lapsille tulisi traumoja. Jos ei olisi lapsia, voisin lopettaa tämän turhan rimpuilun. Tunnen oleva ansassa.

up

Ei tarvitse katua kun ei hanki nurkkiinsa ärsyttäviä kirkuvia mukuloita. En ole päivääkään katunut etten tehnyt lapsia ja tein sterilisaation.

En kadu lasta vaan sitä kenen kanssa sen sain.

Olen siis mies ja ex puolisoni hankkiutui raskaaksi valehtelemalla. En nyt viitsi paneutua siihen sen enempää miten mutta nyt olen tämän lapsen yksinhuoltaja ja ex puoliso poissa kuvioista täysin ainaki toistaseks.

Aina kun on kuvioissa eli tapaa lasta säännöllisen epäsäännöllisesti kiukuttelee ihme asioista ja keksii omia tapaamis sääntöjään.

Ikävä sanoa näin mutta toivottavasti pysyy poissa kun ei lapsikaan halua sinne enään mennä kun sitä pelottaa.

Olisin halunnut normaalin perheen mutta lapsen kanssa kaksinkin viihdyn todella hyvin

Tätä pelkään itsekin,siksi en tee lapsia. Tämä on sellainen asia mitä ei saa edes korjattua,lasta ei voi hävittää delete näppäimellä tai että maksamalla selviäisi tekemästään .

Kyllä mulla on päiviä että kadun. Toisaalta tiedän että olisin katunut myös jos olisin jättänyt itseni lapsettomaksi.

Kyllä lapset kasvaa ja lähtää omilleen.

Ei voi katua muuta kuin omia muinaisia valintojaan.

Lapset ovat oikeita, erillisiä ihmisiä, jotka nauttivat lapsenoikeuksia kunnes siitä aikuistuvat.

Ei voi katua toisen ihmisen elämää. Vain omaa tapaansa elää.

Normaalia perhettä sain 3 vuotta. Nyt ollut etänä 10v ja lapset 13v ja 10v. Jos olisin saanut edes jotain tietoa minkälainen huijari x vaimo oli jo ennen tapaamistamme niin olisi jäänyt lapset tekemättä. Raha kaikessa ykkönen ja oma napa ennen muita. Ikävä on kokoajan joka kalvaa sisältä ja lapsetkin touhuavat omiaan.. Pettämisestä työpaikalla alkanut suhde ja palkinnoksi sai lasten huoltajuuden. Järkytys niin kova että ei toivoakaan pärjätä yksin 1v ja 3v lasten kanssa. Ensimmäisen kerran sain nähdä narsismin kylmät kasvot, ja toivottavasti viimeisen. Edes poliisilla uhkaaminen ei tätä naista pelottanut.