Miten olet itse parempi kumppani uudessa suhteessa?

En ole niin takertuva kuin nuorempana. Itseluottamukseni on parantunut ja muutenkin vuodet ovat hioneet särmiäni.

Opin, että sanon oman toiveeni ja haluni suoraan.

Opin, että jos toinen osapuoli ei sitä kestä, että haluan eri asioita, niin suhde on epäterveellä pohjalla. Eli sillä testaan suhteen terveyden, ettei tule riitaa, jos ollaan eri mieltä, vaan molemmilla on vapaus toimia haluamallaan tavalla.

Opin vain sen, etten ryhdy enää minkäänlaiseen suhteeseen.

Opin menneistä suhteista sen että seurustelu ei kannata. Kun elää yksin niin säästyy sydänsuruilta, väkivallasta yms. paskasta.

Miten olen parempi kumppani ja mitä opin erosta on kaksi ero asiaa. Opin eroistani sen, minkälaiseen suhteeseen en enää lähde, eli valikoin todella paljon tarkemmin seurani, ja pienikin vihjaus että miehellä on piirteitä luonteessa/elämäntavoissa joita en halua katsella, saa minut luopumaan leikistä välittömästi ilman selittelyjä ja pitkiä keskusteluja, einoastaan sanoilla "minä olen sellainen ihminen, että en tällaiseen suhteeseen halua", ja siinä se.

Se miten olen parempi kumppani johtuu siitä että mieheni on niin hyvä mies. En olisi ikinä kyennyt entisissä suhteissani tällaiseen, ja katsonkin että yli vuodenkaan aikaisempi seurustelu on oikeastaan vaan ollut pienimuotoista tapailua ja tutustumista, ei oikeaa seurustelua ja yhdessä elämistä kuin nyt mieheni kanssa on. Vastaus siis on että mitä parempi kumppani, sitä parempi kohtelu, ja sitä parempi suhde.

En minä sitä erosta oppinut, mutta en ole uudemmassa suhteessani pettänyt. 

Olen mun ensimmäisessä parisuhteessa ja päätin panostaa jo tässä. Olen oppinut aiemmista ystävyyssuhteista, että ongelmista täytyy puhua avoimesti ja myös minulla on rajani. On hyvä sanoa ei silloin, kun en halua tehdä jotain. Ihan tämmösiä perusasioita, jotka pitäisi olla jo muutenkin itsestäänselvää.

Että asioista saa puhua, jos jokin mietityttää ja että riitely on ok joskus. Edellisessä suhteessa ei puhuttu, kun se johti aina riitaan, vaikka tarkoituksena oli etsiä yhteiseen ongelmaan ratkaisu keskustelemalla. Tarkoitan siis että eksän mielestä ei kannattanut puhua, ettei riitaa lähtisi syntymään. Eksä sanoi eron jälkeen (petti ja jätti) että meillä meni mukamas liian hyvin... Kinasteltiin harvoin. No ihmekös, kun hänen ratkaisunsa oli asioiden kieltäminen ja jos hän kerran petti ja jätti, niin kyllä jotain vikaa oli oltava. Ehkä oli, mutta vain minussa... Vähän ristiriitainen tunne jäi. Nykyinen mieheni ei pidä asioiden kieltämisestä vaan hänkin haluaa ratkaista asiat, vaikka siitä voisi seurata riitaa. Kuitenkin erimielisyydet ja tunteiden purkaminen on tehnyt hyvää ja puhdistanut ilmaa. Ne ovatkin olleet lieviä, koska emme ole antaneet asioiden paisua eli emme pelkää riitelemistä. TIedämme sen olevan normaalia, kunhan ei ole liian haitallista tai runsasta.

Ei minussa ollut mitään vikaa.