Oulu suunnittelee opettajien lomautuksia ensi syksyksi
Kiitoksena koronakeväästä ja digiloikasta Oulun kaupunki suunnittelee lomauttavansa opettajat. Mutta koska YT-menettely on käynnistetty vasta nyt, ajoitus on huonoin mahdollinen. Lomautusilmoitus on odotettavissa toukokuun puolessa välissä, josta se voi aikaisintaan kuukauden päästä astua voimaan. Hankaluus tässä on vain se, ettei kesäkeskeytyksen aikana voi lomauttaa, tästä on olemassa tuomioistuimen ennakkopäätös. Niinpä joukkolomautukset siirtyvät syksyyn, eli siihen ajankohtaan, kun oppilaat tarvitsisivat meitä eniten.
Olen surullinen, että tämä venyminen ja käytännössä oman ammatin täysin uusiksi järjestäminen ja ympäripyöreät päivät todella halutaan palkita lomautuksilla. Meillähän eivät ole "asiakkaat" tai työt vähentyneet, koulut ovat olleet koko ajan auki, opetus on tehty vain etänä. Kaupungin oman kyselyn mukaan Oulussa etäopetus on sujunut huoltajienkin mukaan hyvin. Pudokkaita on tietysti niin kuin muuallakin, mutta heitä autetaan ja tuetaan monin keinoin.
Jos lomautus on väkisin edessä, haluaisin lusia sen mieluummin kesällä, jotta elokuussa päästäisiin oikeasti töihin. Tämä ei siis lain mukaan ole mahdollista, ja kaupunki tietää sen kyllä. YT:t on käynnissä tuotannollis- ja taloudellisten syiden vuoksi, joten mitään "korona-porsaanreikää" tässä tuskin voi käyttää.
Niinpä lomautukset iskevät lujaa myös lapsiin ja erityisesti heihin, jotka ovat jo vaikeuksissa. Todella surkeaa, Oulu.
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miksi aina opettajien lomautukset nostetaan esiin. Tällä hetkellä moni kunnan työntekijä on kotona tekemättä mitään. Moni julkinen tila on suljettuna, eivätkä työntekijät voi tehdä kotonaan korvaavaa työtä ja silti palkka juoksee.
Varmaan ihan siksi, että sillä koululla on tosi suuri merkitys muillekin kuin niille opettajille. Olet ehkä huomannut että nyt pitää koulut avata kahdeksi viikoksi, koska vanhemmat tarvitsevat työrauhaa, oppilaat päivärytmiä, lastensuojelutapaukset pitää saada pois kotoa jne. Koulu on tosi iso instanssi, jonka muutokset vaikuttavat todella suureen osaan kansasta. Ja lomauttaminen siellä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapset katsoo telkkaria tai pelaa ipadeilla ne viikot.
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.
Kesäksi lomautuksen ei pitäisi ainakaan opettajilla palkanmaksuun vaikuttaa, koska opettajat tienaavat kesäajan palkkansa edellisen lukuvuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulun kaupunkihan joutui maksamaan isot korvaukset viimeisimmästä opettajien lomautuksestaan...2000e/valituksen tehnyt opettaja. Kyllä Oulussa osataan! Että lieköhän tuo prosessi menisi tällä kertaa oikein vai laitetaanko taas valitukset vetämään? Ja kukaan ei tietenkään taasKAAN joutunut tästä tunaroinnista vastuuseen.
Nyt ei ole voimassa normaali lainsäädäntö, vaan poikkeustila lait ja irtisanominen ja lomautus voi tapahtua 5pv varoitusajalla ja tätä suurin osa julkinen ja yksityinen sektori on käyttänyt, oli ala mikä tahansa.
Sitä ei voi soveltaa mille tahansa alalle. Se on tarkoitettu niille aloille, joiden toiminta on loppunut tyystin. Esim. jos baari on suljettu, työntekijät voi lomauttaa. Kouluja ei ole suljettu eikä toiminta ole loppunut, asiakkaat ovat edelleen paikalla ja työtä paiskitaan normaalisti - vain epänormaalissa paikassa. Perusteita poikkeusajan lyhyemmälle varoitusajalle ei siis ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulun pitäisi lomauttaa päiväkotien työntekijät. Istutaan tekemättä mitään täydellä palkalla. Ryhmässä 5 lasta ja 4 hoitajaa. Todella järkevää. Tiedossa on syntyvyyden laskun, lomautusten, työttömyyden takia se että varhaiskasvatuksen tarve vähenee. Työpaikat vähenee, se olikin jossain uutisissa jo kuukausia sitten
Huoli pois, myös varhaiskasvatuksen työnteijöitä tullaan lomauttamaan 2 viikoksi Oulussa. Koskee kaikkia vakituisia. Helpottaako?
Ja kyllä ne työttömät ovat aina ennenkin tuoneet lapsensa päiväkotiin, niin tulevat tekemään tulevaisuudessakin eli vaka-puolelta ei työt lopu. vaikka työttömyys kuinka räjähtäisi. Ja nytkin korona-aikaan päiväkodeissa on lapsia joiden vanhempi/vanhemmat ovat kotona.
Myös Lappeenranta lomauttaa vakituiset varhaiskasvatuksen työntekijänsä toukokuun lopulla kahdeksi viikoksi. Lapsimäärä on tosiaan nyt keväällä vähentynyt, mutta kaikki työt eivät ole todellakasn loppuneet. Edelleen arvioidaan, ollaan yhteydessä perheisiin etänä, kehitetään, tutustutaan materiaaleihin, tehdään yhteistyötä koulujen, neuvolan ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Päivitämme lasten pedagogisia asiakirjoja ja osallistumme verkkoluentoihin ym.
Varhaiskasvatuksessa on 2/3 lapsista työttömien tai etätyötä tekivien vanhempien lapsia, jotka eivät kertakaikkiaan pärjää kotona lapsensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.
Siis miten niin?
Meillä lomautettiin joku vuosi sitten opetushenkilöstö 3 viikoksi ryhmittäin, ja täytyy sanoa, että yhä edelleen kannetaan kaunaa kuntatyönantajaa kohtaan.
Lomautus ei tuonut kunnalle säästöä vaan lisämenoa.
Opettajat joutuivat tekemään moninkertaisen taakan: piti suunnitella lomautuksen ajaksi tekemistä ja kuroa lomautuksen jälkeen eteneminen kiinni ops:ssa määrätyissä asioissa. Lisäksi piti koulussa ollessaan valvoa 2-3 luokkaa samaan aikaan viikkotolkulla. Lomautuksen aikanahan ei saa työtä tehdä, mutta toisaalta ops vaatii opettamaan tietyt asiat vuoden aikana.
Joo, ei ole motivaatio vieläkään palautunut entiselleen. Työnantajaa kohtaan todellakin tunnetaan yhä edelleen epäluottamusta.

Lappeenrannan linja on myös siltä osin aivan käsittämätön, että esiopettajat lomautetaan muös toukokuussa. Siinä vaiheessa vuotta tehdään erittäin tärkeää työtä kouluun siirtymisen kannalta. Me kouluissa pystymme vasta toukokuussa kunnolla pohtimaan seuraavan vuoden luokkakokoja ja opettajia, jolloin tiedonsiirto on ihan olennaista juuri silloin, vaikka yhteistyötä muuten olisikin tehty pitkin vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos opettajat meneekin lakkoon? Niilläkin on sopimuskausi loppu, ja ilman koronaa ois voinu tulla lakko jo tälle keväälle.
No sehän on kunnalle paljon parempi vaihtoehto säästää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.Siis miten niin?
Meillä lomautettiin joku vuosi sitten opetushenkilöstö 3 viikoksi ryhmittäin, ja täytyy sanoa, että yhä edelleen kannetaan kaunaa kuntatyönantajaa kohtaan.
Lomautus ei tuonut kunnalle säästöä vaan lisämenoa.
Opettajat joutuivat tekemään moninkertaisen taakan: piti suunnitella lomautuksen ajaksi tekemistä ja kuroa lomautuksen jälkeen eteneminen kiinni ops:ssa määrätyissä asioissa. Lisäksi piti koulussa ollessaan valvoa 2-3 luokkaa samaan aikaan viikkotolkulla. Lomautuksen aikanahan ei saa työtä tehdä, mutta toisaalta ops vaatii opettamaan tietyt asiat vuoden aikana.
Joo, ei ole motivaatio vieläkään palautunut entiselleen. Työnantajaa kohtaan todellakin tunnetaan yhä edelleen epäluottamusta.
Siis ei kai kukaan nyt hemmetti suunnittele lomautuksensa ajaksi opetusta!

Ehkä tuossa tilanteessa olisi voinut hiukan vähempikin riittää. Tuskin olisitte avin kantelussa olleet henk koht vastuussa siitä että lomautuksen vuoksi asiasisältöjä jäi käymättä ja työt tekemättä. Typerää pitää rimaa yllä llmautettuna. Jos minut lomautetaan, hanskat tippuvat siihen paikkaan, en koe olevani vastuussa tietenkään siitä, mitä työpaikalla tapahtuu tai ei tapahdu poissa ollessani.
Opettaja
Miten opetus aiotaan järjestää syksyllä jos opettajat lomautetaan?
Onko opetusta tarkoitus edes aloittaa syksyllä?
Vai onko opettajat tarkoitus lomauttaa siten, että ovat lomautettuna yhden päivän viikossa ja oppilaat työskentelevät kodeissaan itsenäisesti.
Valmiuslain nojalla voidaan säätää laki, jolla hallitus voi säädellä työmarkkinoita, esim. ajoittaa lomautukset kesälle. Valmiuslaki menee työlainsäädännön edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.Siis miten niin?
Meillä lomautettiin joku vuosi sitten opetushenkilöstö 3 viikoksi ryhmittäin, ja täytyy sanoa, että yhä edelleen kannetaan kaunaa kuntatyönantajaa kohtaan.
Lomautus ei tuonut kunnalle säästöä vaan lisämenoa.
Opettajat joutuivat tekemään moninkertaisen taakan: piti suunnitella lomautuksen ajaksi tekemistä ja kuroa lomautuksen jälkeen eteneminen kiinni ops:ssa määrätyissä asioissa. Lisäksi piti koulussa ollessaan valvoa 2-3 luokkaa samaan aikaan viikkotolkulla. Lomautuksen aikanahan ei saa työtä tehdä, mutta toisaalta ops vaatii opettamaan tietyt asiat vuoden aikana.
Joo, ei ole motivaatio vieläkään palautunut entiselleen. Työnantajaa kohtaan todellakin tunnetaan yhä edelleen epäluottamusta.
Siis ei kai kukaan nyt hemmetti suunnittele lomautuksensa ajaksi opetusta!
Kiellettyähän se on, mutta opinnoissa on edettävä. Oppilailla ei ole lomautusta oppivelvollisuudesta. Omaa oksaa siinä sahaa, jos jättää jotain opettamatta.
Vierailija kirjoitti:
Mitenpä esmerkiks nuo liikuntaopettajat jotka pyytää lähettämään jotakin kuperkeikkavideoita. Voisko heidät lomauttaa jos eivät sen tarpeellisempia ole just nyt.
Hppikääs lapset nyt hyppynarulla muutaman kerran sen kameran edessä ja yrittäkää edes kerran pyörittää sitä saamarin hulavannetta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.Siis miten niin?
Meillä lomautettiin joku vuosi sitten opetushenkilöstö 3 viikoksi ryhmittäin, ja täytyy sanoa, että yhä edelleen kannetaan kaunaa kuntatyönantajaa kohtaan.
Lomautus ei tuonut kunnalle säästöä vaan lisämenoa.
Opettajat joutuivat tekemään moninkertaisen taakan: piti suunnitella lomautuksen ajaksi tekemistä ja kuroa lomautuksen jälkeen eteneminen kiinni ops:ssa määrätyissä asioissa. Lisäksi piti koulussa ollessaan valvoa 2-3 luokkaa samaan aikaan viikkotolkulla. Lomautuksen aikanahan ei saa työtä tehdä, mutta toisaalta ops vaatii opettamaan tietyt asiat vuoden aikana.
Joo, ei ole motivaatio vieläkään palautunut entiselleen. Työnantajaa kohtaan todellakin tunnetaan yhä edelleen epäluottamusta.
Siis ei kai kukaan nyt hemmetti suunnittele lomautuksensa ajaksi opetusta!
Kiellettyähän se on, mutta opinnoissa on edettävä. Oppilailla ei ole lomautusta oppivelvollisuudesta. Omaa oksaa siinä sahaa, jos jättää jotain opettamatta.
Kyllä, mutta tuossa kohtaa ongelma on 100 % työnantajan. Älkää myykö itseänne näin halvalla.
Vierailija kirjoitti:
Valmiuslain nojalla voidaan säätää laki, jolla hallitus voi säädellä työmarkkinoita, esim. ajoittaa lomautukset kesälle. Valmiuslaki menee työlainsäädännön edelle.
Valmiuslakikaan ei anna lupaa pidättää jo tienattua palkkaa.
"Me kouluissa pystymme vasta toukokuussa kunnolla pohtimaan seuraavan vuoden luokkakokoja ja opettajia,
jolloin tiedonsiirto on ihan olennaista juuri silloin,
vaikka yhteistyötä muuten olisikin tehty pitkin vuotta. "
Opettajia kovasti mietityttää nyt haastavassa tilanteessa kun he joutuvat kunnolla pohtimaan.
Varmaan rankkaa.
Kannattaa vaihtaa työnantajaa, niin minäkin tein. Ei enää ikinä Oulun kaupungille töihin. Työntekijät on pelkkiä pelinappuloita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Motivaatio työtä kohtaa paranee kun lomautetaan.
Meillä tajuttiin sika äkkiä että rajoitukset pois ja elämä käyntiin.
Tosin ei vielä mennyt työpaikkaa mutta myöhemmin ehkä tulee lomautus.Siis miten niin?
Meillä lomautettiin joku vuosi sitten opetushenkilöstö 3 viikoksi ryhmittäin, ja täytyy sanoa, että yhä edelleen kannetaan kaunaa kuntatyönantajaa kohtaan.
Lomautus ei tuonut kunnalle säästöä vaan lisämenoa.
Opettajat joutuivat tekemään moninkertaisen taakan: piti suunnitella lomautuksen ajaksi tekemistä ja kuroa lomautuksen jälkeen eteneminen kiinni ops:ssa määrätyissä asioissa. Lisäksi piti koulussa ollessaan valvoa 2-3 luokkaa samaan aikaan viikkotolkulla. Lomautuksen aikanahan ei saa työtä tehdä, mutta toisaalta ops vaatii opettamaan tietyt asiat vuoden aikana.
Joo, ei ole motivaatio vieläkään palautunut entiselleen. Työnantajaa kohtaan todellakin tunnetaan yhä edelleen epäluottamusta.
Siis ei kai kukaan nyt hemmetti suunnittele lomautuksensa ajaksi opetusta!
Kiellettyähän se on, mutta opinnoissa on edettävä. Oppilailla ei ole lomautusta oppivelvollisuudesta. Omaa oksaa siinä sahaa, jos jättää jotain opettamatta.
Eikö vastuun kanna opetuksen järjestäjä, eikä suinkaan yksittäinen opettaja, jos opetuksen järjestäjä kerta on lomauttanut opettajan?
Koska lomauttaa ei lain mukaan saa kesällä. En tiedä, ovatko Oulun päättäjät tajunneet tätä vielä.
Tiedän, että voimassa on (vielä tällä hetkellä) poikkeuslaki ja lomautus voitaisiin laittaa täytäntöön nopeamminkin. Jostain syystä Oulu ei tätä kuitenkaan käytä, vaan aikataulu menee ihan tuon normaalin mukaan. Sekin kummastuttaa. Jäisin vallan mielelläni lomautetuksi esim. 14.5. alkaen, silloin vaikutus oppilaisiin jäisi pienemmäksi. Mutta ei Oulu edes aja tätä.
Ap