Niin kova stressi että tuntuu että oksennan

Ap, onko sulla ketään jonka kanssa jutella?

Jos ei, soita kriisipuhelimeen.

Mä tein niin viikko sitten. En saanut stressiä purettua omin voimin. Oli jo monenlaisia somaattisia oireita. En pärjännyt enää yksin.

Juttelu auttoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs oireiden hoitamisen sijasta hoitaisit tautia?

Eli poista tai ainakin vähennä stressiä.

Ei onnistu, johtuu siitä että elämässä oli juuri isoja vastoinkäymisiä mille ei voi mitään. Masentaa, ahdistaa ja stressaa, pelkään että romahdan.

Ap

Älä ainakaan masennus tai ahdistu lisää miettimällä, että sinua masentaa ja ahdistaa. Ne on ihan normaaleita ihmisen tunteita ja suurin osa meistä kokee niitä jossain vaiheessa elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi lähtee lääkäriin, stressaisi vaan lisää, joten haluaisin ensisijaisesti kokeilla luontaistuotteita.

Ap

Miksi et menisi lääkäriin? Mielialalääkkeissä on sellainen juttu, että jos lääke on epäsopiva sun olo voi vain pahentua. En sitten tiedä noista luontaistuotteista, mutta luulisi että niissä voi olla samanlaisia vaikutuksia?

Tuntuu etten vaan voi mennä sinne romahtamaan. Parun sitten hysteerisesti koko lääkärikäynnin räkä poskella (korona, joten älä koske naamaan tai paikkoihin jos kosket naamaan) ja sitten palaan nyyhkyttäen silmät päästäni parkuneena bussilla kotiin... En vaan voi. Kriisiavut on ruuhkautuneet.

Ap

Ps. Edellinen myös ap.

Itku auttaa, helpottaa.

Lisäksi : kriisiapu EI ole tukkeutunut. Työskentelen alalla, ja nyt on erittäin hiljainen aika.

Esimerkiksi Vastaamon sivuilta voit katsoa terapeutin, toimistoaikoina voit saada valita kenen kanssa haluat keskustella, puolen tunnin varoajalla.

Ilmaisiin kriisipuhelimiin voi myös soittaa.

Sitä varten palvelut ovat - sitä, että apu on tarjolla. Rohkeasti vain! Jos joudutkin hetken jonottamaan, olet kuitenkin ottanut ison askeleen. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liikunta voi auttaa. Mene vaikkapa juoksemaan tuskaa pois.

Testasin sitäkin, ja lopputulos oli että juoksin ja itkin.

no ei se heti auta, juokset jokapäivä kunnolls  pari-kolme kk niin alkaa tuntumaan.

En usko että kestän tätä olotilaa paria kolmea kuukautta... Sykkeen noston pitäisi vähentää ahdistusta, mutta ei toiminut.

Ap

Ei mullakaan auta, et ole ainoa. Juoksen kyllä päivittäin, mutta ei se ahdistusta helpota sen kummemmin. Joku lenkkihullu taas vauhdissa.

Niin kauan kun on valmis keksimään tekosyitä miksi ei voi hakea apua, ei voi tulla autetuksi. Niin se vain on. Mikään neuvo täällä ei sua auta, jos olet vielä niin voimissasi että jaksat torjua ne.

Stressiä ja masennusta ei voiteta sinnikkäällä selittelyllä, vaan päästämällä selityksistä irti ja nojaamalla johonkin turvalliseen: ihmiseen, rakkaaseen harrastukseen tm.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun on valmis keksimään tekosyitä miksi ei voi hakea apua, ei voi tulla autetuksi. Niin se vain on. Mikään neuvo täällä ei sua auta, jos olet vielä niin voimissasi että jaksat torjua ne.

Stressiä ja masennusta ei voiteta sinnikkäällä selittelyllä, vaan päästämällä selityksistä irti ja nojaamalla johonkin turvalliseen: ihmiseen, rakkaaseen harrastukseen tm.

Pelkkä avun pyytäminen ei vielä takaa sitä, että apua myös saisi. Sellaista, joka auttaa oikeasti. Nättiä syyllistämistä.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun on valmis keksimään tekosyitä miksi ei voi hakea apua, ei voi tulla autetuksi. Niin se vain on. Mikään neuvo täällä ei sua auta, jos olet vielä niin voimissasi että jaksat torjua ne.

Stressiä ja masennusta ei voiteta sinnikkäällä selittelyllä, vaan päästämällä selityksistä irti ja nojaamalla johonkin turvalliseen: ihmiseen, rakkaaseen harrastukseen tm.

Ei oo enää sitä rakasta ihmistä mihin nojata, siitä tämä johtuukin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kun on valmis keksimään tekosyitä miksi ei voi hakea apua, ei voi tulla autetuksi. Niin se vain on. Mikään neuvo täällä ei sua auta, jos olet vielä niin voimissasi että jaksat torjua ne.

Stressiä ja masennusta ei voiteta sinnikkäällä selittelyllä, vaan päästämällä selityksistä irti ja nojaamalla johonkin turvalliseen: ihmiseen, rakkaaseen harrastukseen tm.

Minulla tämä piti paikkaansa, kykenin hölmöltä häpeältäni hakemaan apua vasta kun olin itsemurhan partaalla. Itkeminen on täysin luonnollista, ei sitä kuuluisi hävetä :) Ja itsetuntoa kannattaa yrittää kehittää, jotta hyväksyisit itsesi ja tunteesi.

Tiedän tuon olotilan niin hyvin, saat kaiken sympatiani.

Tämä on toiminut minulla:

- Ota vitamiinilisää. B-vitamiini toimii minun kohdallani ihan ilmiömäisen hyvin, en tiedä mikä niistä tarkkaan ottaen, mutta yleensähän ne ovat kaikki samassa tabletissa. Samoin D-vitamiini auttaa. Hivenaineista magnesium ja kalsium tuntuvat myös vaikuttavan tasaavasti.

- Jätä pois tai ihan minimiin kaikki kofeiinipitoinen, alkoholi ja sokeri ja lisää ravintoon kuitua ja kasviksia. (Kaksi edellämainittua keskushermostollisten vaikutusten takia, jälkimmäinen verensokerin vaihtelua tasaamaan.)

- Tuuleta sisäilma hyvin ja imuroi. (Allergia voi oireilla myös psyykkisesti.)

- Kirjoita huolenaiheet paperille. Joka kerta kun tulee uusi mieleen, laita se ylös. Mutta vain kerran. Myöhemmillä märehdintäkerroilla muistuta itseäsi siitä että se on jo listalla.

- Kokeile mielenterveyden tukipalveluja netissä tai puhelimitse.

Elämä on vaikeaa, siis oikeasti vaikeaa, ja sinä teet juuri nyt parhaasi ja se riittää. Edessäpäin on valoisia aikoja jolloin kaikki tuntuu niin paljon helpommalta. Ne ei nyt ole näkyvissä, mutta jonain päivänä on.

Voikohan kyseessä olla traumaperäinen stressihäiriö? Ammattiapua on saatavilla. Sielunhoitajan kanssa voi myös rukoilla, Jumala näkee ja tietää kaikki yksityiskohdatkin.

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…

Traumaperäinen stressireaktio. Nukahtamislääkkeet ja sitten näitä muita konsteja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sulla ketään jonka kanssa jutella?

Jos ei, soita kriisipuhelimeen.

Mä tein niin viikko sitten. En saanut stressiä purettua omin voimin. Oli jo monenlaisia somaattisia oireita. En pärjännyt enää yksin.

Juttelu auttoi.[/

En ole ap, mutta minua ei mitkään lässytykset auta, mitä tuolta tarjotaan.

Ap ❤️

Taidatte olla oikeassa tuossa stressireaktiossa. Tapahtumaketju oli yllättävä ja äärimmäisen stressaava. Sen jälkeen alkuun kaikki meni hyvin, kunnes tämä iski. Auttaa ehkä vähän ymmärtämään tätä olotilaa.

Ap

Kirjoita paperille 10 asiaa, jotka on hyvin elämässä. Käännä ajatukset hyvään kun ahdistus tulee.

https://mamakana.com/discount/TEEMU?ref=E2kEtdD7maSTYU

Ap, ymmärrän erittäin hyvin tunteesi. Menetin juuri äkillisesti vanhempani, jonka kanssa olin äärettömän läheinen. Tyhjyys on valtava. Olen samaan aikaan vihainen, surullinen, yksinäinen ja kyselen itseltäni että olisinko voinut jotenkin estää tämän. Kaikki ovat surun eri vaiheita, jotka vaan pitää käydä läpi. En ole paljoa vielä itkenyt, kun kuoleman jälkeen ja hautajaisissa on niin paljon järjesteltävää ja olen uppoutunut siihen. Mutta tiedän, että itku tulee myöhemmin, ja se helpottaa. Sanoit, että olet saanut itkettyä esim. juostessa, ja se on hyvä juttu. Jonain päivänä ei enää itketä niin kovasti. Anna kaikkien tunteiden tulla. Itse puhun jatkuvasti tapahtumasta kaikille läheisille. Kun toinen vanhempani kuoli vuosia sitten, en puhunut juuri kenellekään mitään ja kesti todella kauan päästä siitä yli. Toivon, että puhuminen auttaa sinuakin. Voimia!

Jos sinulla on paljon fyysisiä oireita, esim. et saa nukuttua, verenpaineet ovat katossa, vatsa sekaisin, päänsärkyä jne, kannattaa mennä käymään lääkärissä. Tätä kutsutaan akuutiksi stressireaktioksi ja silloin voi olla hyvä olla sairaslomalla/syödä hetkellisesti lääkkeitä, jotta tilanne tasoittuu.

Mä oksensin joka aamu pari viikkoa. Se oksentaminen vähän helpotti oloa. Minkäänlaista urheilua en olisi voinut edes ajatella. Pelkkä leposyke oli niin korkea. Yritin tehdä kovasti erilaisia rentoutusharjoituksia ja olon vähän helpottaessa kävelylenkkejä. Mulla se pahin meni sitten näin ohi.