Milloin kesälomasi on? onko mitä suunnitelmia lomalle?
Ei hajuakaan, tiedä vaikka olisi jo parin viikon päästä ja kotona kökin, kuten aina.
Hirveän virkistävä ajatus, jaksaa sitten taas syksyn/talven painaa, varsinkin kun avioliittokin kuraa.
Nimim.miksiköhän elän.
Kommentit (19)
Mahdollisesti työt jatkuu kesäkuussa, joten olen palkattomalla lomalla huhti- ja toukokuun.
Ihan kohta. Remontointia mökillä ja kotona.
En tiedä. Sen piti olla heinäkuussa ja piti mennä mökille, mutta nyt korona on sotkenut kaikki aikataulut niin, että ei taida tulla kokonaista lomaa tänä vuonna ollenkaan. Pystyn pitämään ja on vaikuttais olevan myös pakko pitää päivä sillon ja toinen tällöin.
Pidän varmaan vasta loppukesällä, suunnitelmat riippuvat siitä, mitä silloin saa tehdä.
Alkaa juhannuksen jälkeen. Mökille menen loman ajaksi.
En tiedä. Työnantajalla vissiin poikkeusaikana oikeus kertoa lomasta viimetingassa. Remontti oli tarkoitus tehdä mutta jos loma siirtyy johki syksylle ei kauheesti kannata mitään jätevesi/putkiremppaa/salaoja/kattoa alkaa väsäämään vaan siiryyy koko höskä ens kesälle.
Tee edes yksi parannus elämääsi ja eroa.
Heinäkuussa. Ei mitään suunnitelmia. Toivon vain, että silloin voi jo turvallisesti tavata ihmisiä, ettei lomakin mene vain yksin kotona istuskellessa ja lenkkipoluilla haahuillessa.
Ei tietoa. Toistaiseksi kaikki lomat on jäädytetty. Edellisestä lomastani on jo 11 kk ja alan olla loman tarpeessa, mutta lomat saattavat siirtyä nyt syksyyn. Ilman pandemiaa mulla alkaisi kesäloma jo 3,5 viikon päästä. Ei mulla ole mitään lomasuunnitelmia, haluaisin vain nukkua.
Keikkatyöläisenä päätän itse loman ajankohtani.
Jos lähtis heinäkuussa stadista kotiseudulle Lappiin.
Heinä-elokuussa. Kotimaanmatkailua telttailua ja jos museot auki, niin kierros museoissa sekä parissa muussa nähtävyydessä.
Kesäkuun puolivälissä alkaa ja kuukauden kestää. Piti lähteä reissuun mutta se peruuntui. Varmaan ollaan vaan kotona.
Toivottavasti vasta syyskuussa.
Mulla on varmaan 3 kuukauden kesäloma, koska kesätyöt peruttiin eikä kesäksi löydy mitään mielekästä opiskeltavaa. Saan varmaan kutsuja sukulaisten mökeille yms. ja hyödynnän niitä parhaani mukaan. Kotipaikakunnalla ollessani hengailen varmaan aika paljon kavereiden kanssa ja koitetaan keksiä ilmaista ja halpaa tekemistä. Toivon kovasti, että yksi halpa rantasauna aukeaa kesäksi. Olisi myös tosi kiva jos viimeistään elokuussa järjestettäisiin jotain tapahtumia, niin saisi vaihtelua arkeen ja syksyllä jaksaisi paremmin palata takaisin luennoille.
Kolmen viikon päästä kahden viikon loma. Bulgarian matka varattu mutta ei tietoa lentääkö koneet, ei ainakaan vielä ole matka peruuntunut. Jos en pääse matkalle, katson vaan netflixiä, otan aurinkoa parvekkeella jos hyvät kelit.
Kunhan koulut saadaan pakettiin, niin sitten alkaa kymmenen viikon loma. Hengaan vain kotosalla, kun Korona pisti maailman jäihin ja lomasuunnitelmat peruuntuivat.
Pidän lomani elokuussa, koska silloin on vielä toivoa festarikesästä! 😎
Siinähän ap:lle tekemistä, kun rupeat suunnittelemaan eroa ja etsimään uutta kämppää.
Toukokuussa viikko ja elokuussa 3, mutta mitään ei ole vahvistettu.