Lue keskustelun säännöt.
Miten olette selvinneet elämänne kriisissä? Tuntuu, että olen välitilassa enkä lainkaan tiedä mihin suuntaan kulkea.
23.04.2020 |
Vielä vuosi sitten elämäni oli aika hyvää, aika selkeää ja tavotteita täynnä.
Oli tietysti asioita, joista tuskailin mitä kohti pitäisi kulkea mutta kuitenkin pystyin nauttimaan hetkessä elämisestä.
Tein töitä(tosin alalla, jonka vaihtamisesta olen haaveillut), laitoin rahaa säästöön sekä suunnittelin kaikkea eheyttävää itseäni varten tulevaisuuteen. Mieli oli kirkas ja jaksoin pitää itsestäni huolta, onnistuin monessa asiassa.
No.. asiat nyt ei juuri koskaan mene niin kuin suunnittelee.
Tavallaan olen hyväksynyt sen, että kaikki on mennyt penkin alle.
Aloin seurustelemaan, tein helvetisti töitä ja uuvuin, säästöt meni kun keskityimme hetkellisiin nautintoihin sekä kiersimme ympäriinsä. Oli toki hauskaa mutta näin jälkeenpäin sitä voi aina jossitella.
Fyysinen ja henkinen kuntokin on kärsinyt. Se on tietysti ensimmäinen askel, johon nyt voisin tarttua.
Myöskin olen kyllästynyt kotipaikkakuntaani, sillä olen tottunut siihen missä olen viettänyt nyt aikaani, eli miesystäväni luona toisessa kaupungissa.
Suhteemme ei ole hyvä ja olemme sitä mieltä, että pysymme luultavasti vain ystävinä.
No nyt ei ole sitten töitä(korona), olen periaatteessa sinkku enkä tiedä mihin kaupunkiin jäisin.
Mahdollisuuksia olisi mutta lisäksi tunnen itseni masentuneeksi ja ahdistuneeksi, jos joudun miettimään, että mitä töitä, missä kaupungissa, milloin.
Pitäisi tehdä suunnitelmia ja elää rohkeasti eteenpäin mutta en vain saa otetta nyt mistään.
Olen aivan risteyksessä nyt ja olin sitten missä vain, yksin, ystävien, perheen tai miehen kanssa niin mikään ei tunnu oikealta tai hyvältä. En nyt pääse eteenpäin ajatukseni kanssa.
Huoh..
Mistähän sitä alottaisi, jotta saisi voimaa taas.
Kommentit (18)
Varmaan ei voi kuin antaa itselleen aikaa. Yrittää ottaa rennosti, ei vaatia itseltä mitään erityistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta onhan sitä taas kokemuksia rikkaampi. Elämä on elämistä varten, valintojensa seurauksia ei kukaan voi etukäteen tietää. Kannattaa karsia kaikki turha mikä vie voimia ja keskittyä siihen mikä antaa energiaa itselle.
Omassa kriisissäni hain ammattiapua. Olin pitkään, parisen kymmentä vuotta, pärjäillyt menemään. Suorittanut, tehnyt töitä, painanut piiloon ikäviä asioita ja tunteita. Masennus oli ollut taustalla vuosia hoitamatta. Kaikille ei sama sovi, mutta itse sain elämääni ja itseäni kuntoon mielialalääkityksellä.
Sain energiaa ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, esimerkiksi ikävät ajatukset itsestäni muuttuivat positiivisiksi. Olin elänyt itseinhon kanssa teini-ikäisestä (olen nyt 40+), pitänyt itseäni rumana. Mielialalääkitys auttoi siihenkin. Se ei ole ratkaisu kaikille, mutta minulle se oli elämäni pelastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Risukka kirjoitti:
Omassa kriisissäni hain ammattiapua. Olin pitkään, parisen kymmentä vuotta, pärjäillyt menemään. Suorittanut, tehnyt töitä, painanut piiloon ikäviä asioita ja tunteita. Masennus oli ollut taustalla vuosia hoitamatta. Kaikille ei sama sovi, mutta itse sain elämääni ja itseäni kuntoon mielialalääkityksellä.
Sain energiaa ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, esimerkiksi ikävät ajatukset itsestäni muuttuivat positiivisiksi. Olin elänyt itseinhon kanssa teini-ikäisestä (olen nyt 40+), pitänyt itseäni rumana. Mielialalääkitys auttoi siihenkin. Se ei ole ratkaisu kaikille, mutta minulle se oli elämäni pelastus.
Mikä lääke?
Kiitos vastauksista.
Hienoa, että sait elämäsi kuntoon, joka kerroit vuosien piilenneestä masennuksestasi ja uudesta alustasi. Upeaa, kaikkea hyvää myös jatkossakin!
Olen kuitenkin kokenut tämän kaiken itsekin. Vuosien masennuksen, suorittamisen (esimiestehtäviä yms), erittäin paljon töitä ja moniin kaupunkeihin matkustelu/muutto lyhyen ajan sisällä.
Ikää on reilusti vajaa 30v.
Ei iällä nyt sinänsä väliä tämän suhteen (tai sanokaa te vanhemmat?) mutta sillä, että en ole koskaan pysähtynyt aidosti kitumaan(parantumaan) kaikessa siinä mitä olen oikeasti kokenut tai olen mutta en varmaan tarpeeksi.
Hengellisellä tiellä olen myös ollut.
Tarkoitan henkistä rikkautta jonka olen saanut kokea, se on hienoa mutta myöskin hauras sinänsä, että siltä tieltä myös jää helposti jos suuntaa väärien asioiden ääreen.
Olen hakenut apua useasti mutta olen jättänyt kesken, sillä olen ajatellut sen haittaavan työtäni tai muuten ajatellut pärjääväni itsekseni.
Taustani nyt ovat kuitenkin sellaiset, että molemmat vanhemmat alkoholisteja, perheessä vakavia mielenterveysongelmia ja lisäksi läheisten kesken seksuaalista väärinkäyttöä, siis esimerkiksi minun rajojeni yli ollaan menty lapsuudessani.
Paljon asioita jotka vain vaikuttavat valitettavasti kai vieläkin.
Varhaisaikuisuudesta väkivaltaiseen suhteeseen, päihdeongelmiin, talousongelmiin jne..
Siitä älytön nousu työelämään ja vastuutehtäviin muutamaksi vuosiksi suurella työtaakalla ja identiteetti perustui työhön. Talousongelmat sentään ratkesi sekä oma arvo monin tavoin konkretisoitui.
Sitten uupumisia ja romahtamisia kun oli kaikkea liikaa mutta liian vähän aikaa pysähtyä.
Hurjaa, ahdistavaa ja impulsiivisen oloista elämää olen elänyt.
Nyt kun ei ole mitään niin turhautuminen, ahdistus ja aivan kamala itseinho on päällä.
Vielä kun en ole edes tuottanut taloudellista tukea itselleni kaiken tuon aherruksen keskellä mitä sain aikaiseksi. Tai tuhlasin kaiken.
Tunnen itseni aivan kamalan typeräksi ja voimattomaksi.
Sillä yritän ja yritän...
Aina tunnen olevani kuitenkin lähtöpisteessä. :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitko toteuttaa alalta vaihtamisen? Jos olet haaveillut toisesta ja olet nyt selvästi elämän käännepisteessä.
Vierailija kirjoitti:
Voitko toteuttaa alalta vaihtamisen? Jos olet haaveillut toisesta ja olet nyt selvästi elämän käännepisteessä.
Voisinpa, mutta en edes keksi, että minne suuntaisin.
Alalla jolla olen menestynyt pelkällä innolla, on ollut itselleni tavoittelun arvoinen, intohimoinen kaikessa uteliaisuudessani mutta sekin katosi uupumuksen myötä täysin. Siitä on jo reilu pari vuotta kun ensimmäisen kerran uuvuin, enkä vain ole saanut sitä intoa takaisin.
Uskomantonta, että edes muutamassa vuodessa voi menettää innon asiaan johon ryhtyi, tunnen aivan kaikesta syyllisyyttä nykyään elämässäni. Myös ihmissuhteissani. En ole missään nyt vahvoilla.
Toki työni olen tehnyt hyvin mutta sitä voimaannuttavaa hetkeä harvoin on.
Riistin kaiken kun en tiennyt, etten ollutkaan väsymätön.
Se tuli ja iski joka lopulta sitten on saanut minut siihen, etten tiedä mitä haluan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Purat kaikki asiat mitkä pykii tai vaivaa.
Teet niiden korjaamiseksi kaiken, mitä pystyt ITSE tekemään.
Sen jälkeen olet tehnyt parhaasi ja sinun on turha pohtia tai syyllistää itseäsi.
Ei ole enää ko. asiat sinun käsissäsi.
Kriisini alkoi 2015 eikä loppua näy. Ovat helpottaneet terapialla ja lääkkeillä mutta loppua tälle ei tule ja olen jo hyväksynyt sen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Purat kaikki asiat mitkä pykii tai vaivaa.
Teet niiden korjaamiseksi kaiken, mitä pystyt ITSE tekemään.
Sen jälkeen olet tehnyt parhaasi ja sinun on turha pohtia tai syyllistää itseäsi.
Ei ole enää ko. asiat sinun käsissäsi.
Totta, ymmärrän.
Pitäisi ottaa nyt vastuu omiin käsiinsä ja lähteä oikeasti purkamaan ristiriitojani.
Se kai tämän koko olemisen merkitys ylipäätänsä on ratkoa ongelmia ja vahvistua.
Täytyy tehdä itselleen tilinpäätös mihin asioihin voin vaikuttaa, tiedän voivani moneenkin.
Ainoa mikä minulta puuttuu nyt niin se tarmokkuus ja rohkeus, jonka avulla olen ennen saanut asoitani setvitettyä.
Useat kerrat olen jopa oikeasti ajatellut, että selvisin asiasta kun asiasta sekä olen tuntenut onnea ja kiitollisuutta siitä.
Nyt vain tuntuu, että silti samat ongelmat vaivaa lopulta joiden vuoksi olen pohjalla uudestaan ja uudestaan hieman eri tilanteessa tai ympäristössä vain.
Niin turhauttavaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos AP hyvästä aloituksesta, tässä yksi tarina:
Opiskelin "menestyjien" alaa, harrastin monia asioita ja olin aktiivinen sosiaalisesti. Kaikessa piti olla täydellinen. Kun lisäksi aloin tehdä tämän lisäksi töitä omalla toiminimellä, uuvuin. Opinnot alkoivat mennä penkin alle, lopetin harrastukset, eristäydyin muista ihmisistä. Lopetin toiminimeni ja kaikki energia meni töiden tekemiseen. Niitä oli pakko tehdä opiskelijanakin, koska kun mikään ei kiinnostanut, talous meni kuralle kun ostelin kaikkea turhaa (ei luonteelleni ominaista). Siis olin masentunut ja epäonnistunut paska luuseri omissa silmissäni.
Selvisin seuraavalla tavalla:
1. Hankkiuduin masennuksen vuoksi hoitoon
2. Sain opiskelijaterveydenhuollosta terapian ja lääkkeet
3. Aloin pohtimaan ketä varten suoritan ja mitä oikeasti haluan tehdä
4. Tajusin mm. olevani väärällä alalla ja osittain myrkyllisten ihmisten ympäröimä, sekä olevani arvokas - onnistuin tai epäonnistuin
5. Kävin Norjassa tekemässä kausitöitä saaden talouteni kuntoon ja jopa säästöjä (työehtoihin kuului ruoka ja asunto)
6. Menin ammatinvalintapsykologille ja löysin ammatin, jota kohti haluaisin pyrkiä täysillä ihan vaan mielenkiinnosta alaan
7. Panostin tähän täysillä, mm. menemällä kalliille valintakoekurssille
8. Karsin elämästäni välttämättömät asiat, jotka tuntuivat raskailta, myrkyllisiltä, suorittamiselta ja pidin ne jotka tuovat iloa ja terveyttä jne.
Nykyään minulla on selkeänä mitä haluan, tasapainoisempi ja armollisempi ajattelutapa, mieluinen ala. Sain myös upean parisuhteen, osittain sattumalta, mutta aiemmalta suorittamiselta olisin luultavasti kävellyt tilaisuuden ohitse. Vielä on paljon keskeneräistä, mutta olen tarpeeksi päässyt eteenpäin ollakseni onnellinen.
Nro 15 jatkaa:
Tärkein osio oli "kohta yksi", jossa hankkiuduin hoitoon ja nielin ylpeyteni. Yksin en olisi onnistunut mitenkään.
Aloitin juomisen.
Kriisi häipyi, toinen ja pahempi tilalle. Vaihtelu virkistää.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin juomisen.
Kriisi häipyi, toinen ja pahempi tilalle. Vaihtelu virkistää.
Tuohon en usko hetkeäkään. Juominen pahentaa asoita varsinkin omassa päässä. Sitä menee fyysisestikin niin huonoon kuntoon salakalavasti ettei sitä edes halua yhdistää juomiseen.
Aivan kamalaa, tiedän ja minulle se on ollut yksi pahin virhe upottaa murheeni alkoholiin.
..