Mitä teette tämmöisessä tilanteessa? (3-4-vuotiaiden äideille kysymys)

Leikkimään ei mene.

jos tavaratkin on kerta pakattuna. Jos lapsi ei suostu pyöräilemään, otan oman pyörän kyytiin tai vaikka kainaloon. Meillä ainakin huuto loppuu parin minuutin päästä ja kiukku unohtuu. Ja meillä on kyllä pienikokoinen 3v. jota on helppo kantaa. Eli riippuu varmaan lapsesta, miten toimia.

Ja sitten varmaankin tuuttaisin pyöränselkään tai lastenistuimeen ja lähettäs. Ellei jotain ihan järellistä syytä löytyis.



Mitä teit itse?

OMAAN SÄNKYYN????

Vähän siitä riippuu mitä tehdään, yleensä kuitenkin mentäisiin.

-miksi et halua lähteä

-yrittäisin saada kuitenkin mukavan retken aikaiseksi, 3-4 v on hirmu pieni tekemään päätöksiä

-todennäköisesti sanoisin, että hei me jo päätettiin se asia, me pakattiin me nyt mennään (piste)

-lapsen on kuitenkin pienuudestaan huolimatta opittava, että kun asia päätetään ja sen eteen tehdään töitä se tapahtuu eikä asioita venkslata ees taas. selaista voi tehdä ja harjoitella omissa leikiessä. Jos lapsella ei ole jotakin selkeää syytä peruuttaa retkeä, minusta sitä ei tulisi tehdä. Hyvä syy, en jaksa menen nukkumaan masuun koskee eli tuntuu että on oikeasti tulossa kipeäksi tsm

OMAAN SÄNKYYN????

niin en todellakaan halua palkita siitä sillä,että pääsee mukavalle retkelle.

Ja jos ei mitään maata kaatavaa, niin sitten mentäisiin, kuten suunniteltiin. Minä se kuitenkin olen, joka tahdin määrää.

Palkitsette lapsen raivarista sillä, että hän pääsee kivalle retkelle suosikkileikkipuistoonsa?

joka tapauksessa

että raivareista kivaa retkeä suunnitellessa ei koidu hänelle mitään ikävää vaan pääsee kivalle retkelle anyway.

vaan näytämme, että sovitut asiat pidetään. Lapsihan luultavasti koettaa vain rajojaan tuolla venkoilulla - haluan, en halua jne...

paitsi jos lapsi alkaakin vastustaa lähtöä tuntiessaan itsensä kipeäksi.

Silloin lapsen tulisi mennä sänkyynsä lepäämään.



Kunnon syy pitäisi joka tapauksessa esittää, ja siitä voitaisiin keskustella. Lapselle ei ole hyvä opettaa että oikukas käytös on täysin ok - asioihin täytyy pystyä sitoutumaan. Jos lapsi tuleekin katumapäälle muistaessaan jonkun hauskemman leikin kotona, siitä on turha vinkua kun ollaan jo lähdössä, vaan se muu asia saa luvan odottaa. Puistossa lapsi voi huomata että kannatti sittenkin olla kärsivällinen ja pitää sovitusta kiinni!

äiti on niin curling että pääsee pitämään hauskaa puistoon joka tapauksessa.

Jos ei jaksa pyöräillä, niin sitten mennään muuten.

miksi lapsi sitten kiukuttelisi lähtemisestä, jos kerran lähtö on palkinto? Eiköhän se kiukuttelu ole rajojen hakemista.



Tuolla logiikallahan ei tarvitsisi mennä päiväkotiinkaan, jos lähtiessä kiukuttaa...

Näyttäisin lapselle esimerkkiä että kun on kerta pakattu ja valmisteltu lähtö, niin sitä ei sitten kiukuttelun takia peruta!

keskusteltaisiin asiasta.. tosin kuulostaa NIIIIN oudolta tilanteelta ainakin meillä, että sellaista ei ole koskaan käynyt.

Koska kyse puistosta ja pyöräilystä eli hauskanpidosta. Jättäisimme varmaan menemättä jos näin kävisi.

Ei meillä ainakaan jäähylle tms. tuollaisesta joutuisi.

Jos kyse olisi kaupaan, neuvolaan , hammaslääkäriin tai muuhun "pakollliseen" menosta, menisimme kyllä ja luultavasti sitten autolla jos toinen ei suostuisi pyöräilemään.

Meillä juuri 3 täyttänyt tyttö joka kyllä osaa uhmata tarpeen tullen ja erittäin ÄÄNEKÄS myös yleisillä paikoilla kun ei saa tshtoaan läpi, joten kokemusta löytyy myös hankalista paikoista.

...eli ei haluaisikaan lähteä vaikka aikaisemmin oli ihan innoissaan. Kiukkuilu alkaa yleensä siitä kun pitää käydä pissalla ja pukea, ja lakkaa heti kun on päästy kynnyksen yli ulos. Mielestäni pojalle on vain kehittynyt typerä tapa kiukuta tässä tilanteessa, eikä kiukkuamisella ja varsinaisella asialla ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Kaikkea se uhmäikä teettää, onneksi tämä on ollut viime aikoina vähenemään päin.