Pyydä tässä anteeksi tekojasi
Tähän voit tunnustaa tekemäsi vääryydet, jotka ovat jääneet painamaan mieltäsi. Anteeksi pyytäminen helpottaa, vaikka pyynnön kohde ei viestiäsi lukisikaan. Aloitetaan.
Kun olin yläasteella erästä rinnakkaisluokkalaista kiusattiin. Anteeksi, etten puolustanut sinua, enkä ottanut mukaan porukkaamme.
Kommentit (24)
Anteeksi, että puhuin teille ilkeästi ja haukuin maanrakoon.
Anteeksi että luulin palstalaisia älykkäiksi.
Anteeks että luulin (itseäni) vanteeks.
Eräs vanha tuttu tuli baarissa juttelemaan. Kännipäissäni sanoin töykeästi, ettei kiinnosta jutella hänen kanssaan. Anteeksi. Olisihan sitä voinut muutaman sanan vaihtaa. Ei oltu kuitenkaan mitenkään riidoissa. Nyt varmaan ollaan.
Anteeksi että petin, mutta muuten tuntui mahdottomalta päästä pois suhteesta josta et päästänyt.
Anteeksi niistä haukkumisviesteistä, joita lähetin exälle eron jälkeen
Anteeksi että olen ollut takiainen.
Anteeksi että olen vain pieni olento joka sinua ihailee.
Eikä aina innokkaalta ihailultaan tajua että sinäkin ja sinä varsinkin jos kuka tarvitset omaa aikaa ja rauhaa.
Anteeksi että söin lasten vanukkaat.
Anteeksi että olen joskus heittänyt vitsiä monien palstalaisten aloituksista, vaikka eihän minulla oikeasti ole ollut mitään syytä tehdä niin, joskus vain se viddumainen puoli minusta ottaa hetkellisesti vallan, näin taitaa silti käydä aika monelle meistä, oletan.
Pyydän anteeksi kaikilta maailman pankkivirkailijoilta.
Zinc
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että söin lasten vanukkaat.
Tämä oli kyllä aika paha juttu, mutta uskon että voit vielä hyvittää sen jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi että olen ollut takiainen.
Anteeksi että olen vain pieni olento joka sinua ihailee.Eikä aina innokkaalta ihailultaan tajua että sinäkin ja sinä varsinkin jos kuka tarvitset omaa aikaa ja rauhaa.
Anteeksipyyntö hyväksytty
TobZinc
Anteeksi kaikille ihmisille, joita olen jollain tavoin luokannut tai satuttanut. Luoja armahtakoon meitä syntisiä.
Anteeksi kun olen suuttunut ja sanonut tyhmäksi tms., kun en ole ymmärtänyt jonkun eriävää mielipidettä, joka loukkaa muiden ihmisarvoa. En tosin ole varma, kummalla tässä on enemmän anteeksipyydettävää, mutta malttini menettäminen ei ole ok. Pitäisi joko perustella asiallisesti tai olla vastaamatta ollenkaan.
Anteeksi että sekoillut niin paljon ja ollut muutenkin kuspää. Pyydän tätä anteeksi sukulaisiltani, vaikka tuskin saan. Anteeksi kuitenkin.
En ole pyytelemässä anteeksi. Se mitä on tehty on tehty. Kannattaa miettiä mitä tekee, niin ei tarvitse pyydellä anteeksi.
Olen pahoillani siitä etten lähtenyt sinun kanssa uimaan kun kysyit minua. Oltiin molemmat nuoria tyttöjä silloin ja annoin vanhempiemme puhua puolestani ja päättää mitä halusin.
Oli ihanaa kun tulit kysymään, anteeksi etten lähtenyt mukaasi.
Olen täällä palstalla aukonut päätäni monille. Anteeksi siitä!