Kuntouttava työtoiminta ja korona
Kävin kuntouttavan työtoiminnan ryhmässä ennen koronaa, nyt se on luonnollisesti tauolla. Nyt ovat kuitenkin keksineet, että voivat pitää sellaisia n. kolmen hengen pienryhmiä. Riskiryhmäläisiä eivät sentään sinne huoli.
Mutta iskeekö karenssi jos minä sanon, etten ole sinne menossa, vaikka en ole riskiryhmää? Lähipiirissäni lähes kaikki ovat riskiryhmäläisiä ja olen elänyt varsin erakoituneena pystyäkseni auttamaan jos he jotain tarvitsevat. Aika turhauttavaa, jos nyt eristäytyminen heitetään romukoppaan pilipaliryhmän takia.
Tai onko työkkärillä/sossulla oikeutta vaatia mitään selvitystä asiasta, jos vaikka sanon että minulla on astma?
Kommentit (19)
Mene käymään kerran ryhmässä ja yski. Yskimistä ei ole kielletty eikä sinun tarvitse antaa selostusta yskimisen syystä. Nythän on katupölyäkin ilmassa.
Eihän tuo voi olla mahdollista. Sama lakihan se kaikilla on. Nyt on kuntouttavat kielletty. Paitsi etäyhteydellä saa pitää.
Meikäläiselle tuli kanssa eilen soitto että kuntouttava työtoiminta jatkuu 27.4. eteenpäin. Ainakaan netistä ei löydy minkäänlaista poikkeusta tosta hallituksen keskeyttämispäätöksestä. Näköjään kunta tulkitsee miten tulkitsee...
Samat käytännöt pitäisi olla koko Suomessa, Keski-Suomessa kaikki kuntouttava työ ja kurssit ovat keskeytetty, eli nyt ottaisin yhteyttä sinne viraston johtoon, miksi teidän kohdalla tehdään tälläinen moka..
Haiskahtaa säästötoimenpiteeltä. Kunnan ei tarvitse pulittaa pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen sakkomaksuja, jos saadaan ah niin elintärkeä kuntouttava taas pyörimään.
Stmn ohjeen mukaan kunta saa järjestää korona-aikaan muulla tavoin kuntouttavaa. Meillä pienryhmää ja etää.
Soita ja kerro että sinulla on kuumetta ja kurkku kipeä. Puhelun aikana saat pari mojovaa yskänpuuskaa.
Ehdottomasti täytyy kuntouttavan työtoiminnan jatkua! Jos se keskeytyy, niin yhteiskunta on antautunut pirulaiselle.
Meikäläiselle tuli kans soitto torstaina, että maanantaina 27. Huhtikuuta jatkuu työtoiminta.
Ootte te työttömät varsinaisia velmuilijoita.
Tuota vaan ihmettelen jos joku on saanut tiedon kuntouttavan jatkumisesta että eikö sen keskeytyksen pitäisi jatkua kaikilla ainakin 13.5. asti? Niin ainakin meillä täällä pienemmässä kunnassa on vai ollaanko tässäkin asiassa taas eriarvoisessa asemassa? En voi muuta kuin oikeasti ihmetellä tätä touhua vaikka pientähän tämä kuntouttava turhake on näitten muitten sotkujen rinnalla mitä tuutista tulvii..
Ölk kirjoitti:
Ootte te työttömät varsinaisia velmuilijoita.
Nii ollaanki
Mistään ei löydy tietoa, että työtoiminta jatkuis 27. Huhtikuuta.
Työttömät voidaan velvoittaa ottamaan rokote
Ei kai Kela ota erilaisia hakemuksia, kun on sanottu että kuntouttava jatkuu 13.5.? Olisi outoa jos linja ei ole kaikille sama.
Onhan joillakin kuulemma kuntouttavaa työtoimintaa etänä.
Tosiaan STM:n mukaan kunnat voivat ja olisi jopa hyvä järjestää työtoimintaa vaihtoehtoisilla tavoilla, kuten etänä tai pienryhmissä. Käytännössä ainakin meillä siihen osallistuvat ne ketkä haluavat. Omille asiakkailleni olen sanonut että pakko ei ole, eikä siitä mitään sanktiota seuraa.
T: sossu
Taatusti iskee karenssi