Aikuisen viiltely

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten toimitte sen veren kanssa joka tulee ulos? Itse ranteita viillellyt ainoa paikka on kylpyhuone ja esillä pitää olla tarpeeksi sidetarpeita.

Ei pintahaavoista tuu oikeastaan yhtään verta. Painaa hetken vaikka t-paidalla viilto kohtaa ja se tyrehtyy nopsaan.

Minulta tulee runsain tipoin tiputtaen verta kun viillän itseäni. Siksi pakko tehdä kylpyhuoneessa koska lattialla on nopsaan runsas lammikko. Sitten nopsaan painoside päälle ja sidettä.

Jokaiselle itsensäjälle viiltäjälle hakekaa apua. Se on hätähuuto ja kivunsiirto. Fyysinen kipu on parempi tai lievempi kuin se mikä on päässä. Valitettavasti tiedän tuon asian. Siskon arvet ja omat niin voin kuvitella kun eristys tekee pahojaan,

Kiitän jotain mitä tuolla ehkä on kun olen jo omassa asunnossa. Nyt jos olisi sama tilanne niin joku meistä olisi vähintään sairaalassa. Luultavasti kuollut tai vähintään menossa tuomion kautta vankilaan. Isäpuoli ei käyttänyt vaan hakkasi.

Siksi jos näen miehen lyövän teiniä tai lasta ja vielä naista niin on vaara, Voi olla että lyön ja hyvällä tuurilla pelkällä kädellä. Linnaan siitä joutuu mutta tuleepa tuomio syystä jonka kehtaa myöntää jos lusimaan joutuu.

Parin vuoden aikana olen viiltänyt useita kertoja. Reidessä on pysyvä iso arpi kun viilsin niin syvälle kun henkinen tuska otti ylivallan. Idiootti mikä idiootti.

28v

Teinien hommaa tuo viiltely ja säälittävää huomionhakua. Mutta jos jäänyt lapsen tasolle ei kai sille mitään voi. Normaali aikuinen kyllä ymmärtää kuinka tyhmää viiltely on.

Vierailija kirjoitti:

Teinien hommaa tuo viiltely ja säälittävää huomionhakua. Mutta jos jäänyt lapsen tasolle ei kai sille mitään voi. Normaali aikuinen kyllä ymmärtää kuinka tyhmää viiltely on.

Mitä hyötyä oli kenellekään näin typerästä kommentista? Kai jokainen tajuaa, että viiltelyn taustalla on vakavia mielenterveyden ongelmia. Ei kukaan huvikseen viiltele.

Vierailija kirjoitti:

Teinien hommaa tuo viiltely ja säälittävää huomionhakua. Mutta jos jäänyt lapsen tasolle ei kai sille mitään voi. Normaali aikuinen kyllä ymmärtää kuinka tyhmää viiltely on.

Ymmärrän kyllä että tyhmää on. Aikuisella lienee kuitenkin oikeus tehdä keholleen mitä haluaa ja toimia ahdistuksensa kanssa valitsemallaan tavalla. Jotkut ihmiset tekee haittaa itselleen mm juomalla tai syömällä kehonsa muodottomaksi, ei se ole sen parempi, itseasiassa se on paljon pahempaa kokonaisvaltaisuutensa takia ja vaikuttaa myös kanssaihmisiin. Useita viiltelijät pitävät arpensa piilossa.

Jotkut kääntävät ahdistuksensa ympäristöön ja satuttavat muita, en ole ikinä satuttanut muita kuin itseäni.

Ainakin omalla kohdalla huomionhaku on aika paksu vale. Onnistuin pitämään sen lähes 10 vuotta kokonaan piilossa ja olen piilotellut niitä kuukausia jopa seurustelusuhteen alussa, en halunnut huolestuttaa ketään. Mun viillot on jaloissa ja keskikehossa jotka pysyy katseilta piilossa, ikinä en ole viiltänyt käsiäni juuri sen takia kun niitä ei saa piiloon.

Vasta päälle kolmekymppisenä uskalsin kulkea kesällä julkisesti shortseissa tai hameessa, en vaan jaksanut piilotella enää. Kaikilla on omat arpensa ja merkkinsä. Teininä menetin puolet perheestäni, muutin omilleni ja jäin täysin yksin. Mua on mm hyväksikäytetty, rskattu ja olen suhteessa tullut alistetuksi, lyödyksi, kuristetuksi ja petetyksi. Nää on mun merkkejä enkä niitä esittele mutta en suostu kaltaistesi takia häpeämäänkään, ne on osa mun tarinaa.

Ole tyytyväinen että et ole ikinä kokenut niin kovaa ahdistusta että ainoa keino on enää satuttaa itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teinien hommaa tuo viiltely ja säälittävää huomionhakua. Mutta jos jäänyt lapsen tasolle ei kai sille mitään voi. Normaali aikuinen kyllä ymmärtää kuinka tyhmää viiltely on.

Mitä hyötyä oli kenellekään näin typerästä kommentista? Kai jokainen tajuaa, että viiltelyn taustalla on vakavia mielenterveyden ongelmia. Ei kukaan huvikseen viiltele.

Lapsen tasolle jäänyttä uhittelua 🙄 normaali aikuinen kyllä ymmärtää, että elämä ei kohtele kaikkia tasapuolisesti ja ihmiset kokevat asiat kovin eri tavoin.

Aloitin ja lopetin viiltelyn ja itseni muksimisen aikuisena. Väkivaltaa ja traumoja taustalla, syvä masennus. En kunnioittanut enkä rakastanut itseäni ollenkaan, halusin vain hävitä pois, kuvittelin olevani kaikille taakkana. Ne olivat pääni sisäisiä valheita. En tajunnut silloin miten arvokas olen, ihan vain siksi että olen ihminen. En ole pyytänyt syntyä, Luoja on mut tänne suunnittelut ja antanut syntyä. Sen tajusin vasta myöhemmin. Nyt kun tuosta kaikesta on vuosia vuosia aikaa, kauhistun miten olin niin sokea ja huonovointinen ja uskoin niitä valheita itsestäni enkä nähnyt arvoani. Enkä todellakaan halua satuttaa itseäni enää, päin vastoin. 

Haluan sanoa sinulle, että Sinä olet arvokas. Jeesus rakastaa Sinua ja haluaa pelastaa Sinut, turvaa Häneen. Hän elää ja Sinäkin saat elää.  

Mä aloitin viiltelyn n. 15-vuotiaana, pahimmillaan se kuitenkin oli vasta päälle parikymppisenä. Kolmekymppisenä tein päätöksen lopettaa, ajattelin että oon jo liian vanha siihen hommaan... Oli se muutenkin siinä vaiheessa jo vähentynyt. Pari vuotta meni ilman, sit oli yksi retkahdus. Sen jälkeen oon pysynyt jokseenkin kuivilla. Silti se itseni satuttamisen halu on yhä edelleen olemassa. Viiltelyyn on mulla todella vahva riippuvuussuhde ja edelleen se on sellainen selkärangasta tuleva reagointitapa tietyissä tunnetiloissa. Halu siihen on välillä aivan sietämättömän suuri. En oo enää varsinaisesti viillellyt, mutta jotain pientä naarmuttelua kyllä päätynyt silloin tällöin tuskissani tekemään. Lisäksi saatan hakata vaikka nyrkillä seinää, joskus itseäni. Sellainenhan ei jätä pysyviä jälkiä. Jos ihan rehellinen olen, tuskin olisin ikinä halunnutkaan lopettaa viiltelyä, jos siitä ei jäisi arpia. Tietenkin vahinko on tapahtunut jo, ja olen pilannut ulkonäköni täysin. En usko että kenelläkään on niin paljon arpia kuin mulla, olen ruma friikki. Ei kulu päivääkään etten vihaisi itseäni tämän(kin) takia.

Ymmärrän muuten hyvin tuonkin ajatuksen, että haluaa viillellä "kunnolla". Teininä viiltelyni oli vielä lähinnä naarmuttelua, mutta myöhemmin se tosiaan paheni huomattavasti. Silti en koskaan mitään vaarallisen syviä haavoja ole kyennyt tekemään. Mulla aina jokaisella viiltelykerralla ensimmäiset haavat oli varovaisia (joku itsesuojeluvaisto kai siinä potkii vastaan sitä mitä on tekemässä), sitten siitä ärsyyntyy ja sisuuntuu, "etkö sä nyt parempaan pysty" ja siitä se sit lähtee... Vasta niistä isommista haavoista tulee se kunnon kipu ja euforia. Se on ollut parhaimmillaan ihan päihdyttävää. Mutta morkkis kyllä välittömästi teon jälkeen. En mä sitä oikeasti kaipaa enää.

Siihen tosiaan jää riippuvaiseksi. Jos lapsena ja nuorena ei ole annettu ja opittu keinoja pärjätä ahdistuksen kanssa niin ne opetellaan itse, kaikilla ei ole tuevaverkkoja.

Se myös muuttuu ajan kanssa. Ensin pientä pintanaarmua ja jossain vaiheessa se veri valuu jo lattialle.

Itsekin olen vanhemmalla iällä siirtynyt viiltelemisestä mustelmien tekemiseen.

Hei,

olen toimittaja ja etsin lehtijuttuun naista, joka olisi viillellyt itseään aikuisena, mutta joka voisi tällä hetkellä hyvin ja joka olisi päässyt viiltelystä. Jutun tarkoitus olisi hälventää tabua aiheen ympärillä ja antaa lukijoille tietoa. Nainen esiintyisi jutussa omalla nimellään ja kasvoillaan. Yhteydenotot suoraan meiliini: leenailukkari@gmail.com

Yst. Leena Lukkari

Pitäisikö vähentää kuormaa, stressiä, ahdistusta ja vastuuta, jos on tuossa pisteessä. Ja etsiä helpottavia tekijöitä, irrottaa negatiivisista asioista, sisäisistä "demoneista" - etsiä itse ymmärrystä itselleen tiedostamalla asioita, jotain uutta hyvää elämään (vanha piinaava pois). Välittää itsestään. Voiko tunnistaa tilanteet jotka ovat liikaa. Onko kirjaa, video, joka osaisi auttaa alkuun. Alkoholi saattaa lisätä tuskaa, vaikka näennäisesti ensin muka auttaa, se on toksinen juoma. Onko ympäristössä vikaa, vaatimukset, miesystävä, pomo, vanhempi, mikä. Onko hylkäämisen pelkoa, koska yhteiskunta on näin kilpaileva ja jättää heitteille. Jos löytää ahdistusten tai pelkojen syitä, on helpompi suunnistaa ja päästä eroon jostakin. Puuttuuko välittävä läheinen.