Ystävä laittoi välit poikki
Olen tuntenut tämän ihmisen yli 10 vuotta. Välillä olemme olleet päivittäin tekemisissä, välillä harvemmin - nyt viimeisen puoli vuotta ollut taas hiljaisempi kausi. Tämä "ystäväni" on aina ollut todella kiivasluontoinen ja olemme useasti olleet asioista eri mieltä, mutta aina meillä on ollut myös hauskaa yhdessä. Olemme todella erilaiset ihmiset mutta silti yhteinen sävel on löytynyt.
Olen auttanut häntä monin tavoin, niin henkisessä jaksamisessa kuin hänen oman yrityksensäkin kanssa. Eilen huomasin, että hän oli täydessä hiljaisuudessa poistanut minut facebook-kavereistaan. Kysyin selitystä asialle ja ilmoitin olevani harmissani, johon hän totesi vain että olemme yleisesti asioista liian eri mieltä. Emme ole ottaneet yhteen pitkään aikaan, kaikki on ollut nähdessämme normaalisti. Olen huolissani ystävästäni. Tiedän että tällaiset kaveripoistelut ovat hänen "juttunsa" mutten uskonut, että hän olisi valmis heittämään pitkän ystävyytemme romukoppaan.
Tuntuu typerältä ja ala-arvostetulta. Tuntuu, kuin minulla ei olisi ollut hänelle loppupeleissä mitään merkitystä. Miten tällaisesta pääsee yli? Ihan kuin olisin eronnut!
Kiitos kun sain purkaa.
Kommentit (26)
Jos kaverisi on vastannut, että olette liian paljon asioista eri mieltä tms. niin sitten ei auta muu kuin surra aikansa. Pitkän ystävyyssuhteen päättäminen voi tuntua siltä kuin olisi eroamassa. Hyvä, että kaverisi kuitenkin kertoi syyn. Voi olla, että jossain vaiheessa hän pyytää anteeksi tai muuttaa mieltänsä ja voitte olla taas tekemisissä. Toivottavasti sulla on muita kavereita ja heille voi myös kertoa tästä.
Vierailija kirjoitti:
Poisti sut fb-kavereista ja nyt oot ihan hukassa? Nyt olis hyvä herätä todellisuuteen. Fb-kaveruudella ei oo mitään todellista merkitystä. Jos joku poistaa sut, mitä sitte? Jos poistat itse jonkun, niin sitte poistat.
Onko sulla lukutaito hukassa?
Taitaa olla pelkkiä tolloja liikkeellä tänään.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaverisi on vastannut, että olette liian paljon asioista eri mieltä tms. niin sitten ei auta muu kuin surra aikansa. Pitkän ystävyyssuhteen päättäminen voi tuntua siltä kuin olisi eroamassa. Hyvä, että kaverisi kuitenkin kertoi syyn. Voi olla, että jossain vaiheessa hän pyytää anteeksi tai muuttaa mieltänsä ja voitte olla taas tekemisissä. Toivottavasti sulla on muita kavereita ja heille voi myös kertoa tästä.
Erikoista on vaan se että tämä ystäväni on aiemmin toitottanut KAIKILLE miten erilaisia olemme mutta tulemme silti niin hyvin juttuun. Viimeksi kesällä hehkutti ystävilleni ketkä tapasi ensimmäistä kertaa, että on niin upeaa kun kaksi näin eri mieltä joistain asioista olevaa ihmistä voikin olla näin hyviä ystäviä. 22310 vuoden aikana luulisi, että jos asia häiritsisi, se olisi otettu puheeksi.. Eli en usko tämän nyt olevan oikea syy.
Ja on mulla paljonkin muita ystäviä. Yämä nyt vaan oli yksi pitkäaikaisimmista ihmissuhteista niin riipaisee kyllä melkoisesti. - ap
Jestas. Siis 10 vuoden aikana. Ei 22 310 vuoden. :D - ap
Sä jätit vissiin aloituksen lukemisen kesken.