Jatkaisitteko seurustelua tässä tilanteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omasta kokemuksesta esittäisin sellaisen kysymyksen, että toimiko se hullaantumisella alkanut suhde edelliselläkään kerralla. Niin. Ehkä voisit kokeilla uutta lähestymistapaa, jos miehen kanssa on hyvä olla eikä mikään ole vikana anna tunteillesi aikaa.

Ja minä omasta kokemuksestani en enää ikinä kokeilisi olla miehen kanssa, joka ei vie jalkoja alta. Olen kokeillut ja puolentoista vuoden jälkeen oli pakko myöntää, että sitä tunnetta ei vaan kerta kaikkiaan tule. Siihen mennessä olin jo pitkän tovin pyrkinyt välttämään kaikkea fyysistä kanssakäymistä hänen kanssaan.

Molempien ajan tuhlasta.

Mä olen ollut 17 vuotta miehen kanssa joka ei koskaan vienyt jalkoja alta. Enkä todellakaan pyri välttämään fyysistä kanssakäymistä. Ei se aina niin mene. En toki koskaan vielä ole tavannut miestä joka olisi vienyt jalat alta, tiedä mitä tapahtuisi jos niin hassusti pääsisi käymään. Voi toki olla että en ole sen tyyppinen ihminen jolta saisi jalat alta.

Se kertoo vain, että joko puhumme asioista eri termeillä tai sitten seksi eli se fyysinen kanssakäyminen on meille eri asia. Minä haluan seksiä vain ihmisen kanssa, johon olen vahvasti ihastunut, jota haluan ja himoitsen. Tottakai se parisuhteessa hieman laantuu, mutta jos toinen alun alkaen tuntuu vain kaverilta, mukavalta tyypiltä, mutta missään ei kihelmöi, niin en minä hänen kanssaan seksiä halua.

Yhden kerran yritin, tuossa puolentoista vuoden suhteessa. Tiesin heti ensitapaamisella, että mies ei sytytä ollenkaan fyysisesti, mutta kuvittelin että olisi pinnallista takertua ulkoisiin asioihin. Yritin haluta, yritin tuntea himoa häntä kohtaan. Ei siitä mitään tullut. Meillä oli ihan kivaa yhdessä, mutta en tuntenut pienintäkään tarvetta edes nukkua hänen lähellään, siitä seksistä puhumattakaan.

Nykyisen puolisoni kohdatessani tiesin välittömästi haluavani häntä. En ollut enää edes kuvitellut kohtaavani ihmistä, johon käperryn kiinni yöllä herätessäni, kun luulin että minä olen ihminen, joka tarvitsee tilaa pystyäkseen nukkumaan. Erehdyin, en vain ollut vielä kohdannut ihmistä, joka vetää niin vahvasti puoleensa että nukunkin paremmin kiinni hänessä.

Niin, me ollaan varmaan erilaisia persoonia. Mulle muut ihmiset on hyvin usein pakollinen paha, ja mieheni on oikeastaan ainoa jota siedän samassa asunnossa kanssani pitempään kuin tunneissa laskettavia aikoja. En siis ole millään tavalla helppo puoliso, kaipaan niin paljon omaa aikaa ja rauhaa. En myöskään kaipaa suuria tunteita, olen onnellisimmillani kun elämä on tasaista, monen muun mielestä harmaata. Älä silti tulkitse, että olisin välinpitämätön, rakastan miestäni syvästi, mutta en ole koskaan ollut rakastunut häneen. Parisuhteemme alkoi pitkän tuntemisen jälkeen suoraan sellaisesta arkisesta, joka päiväisestä rakkaudesta joka syntyi salakavalasti ja huomaamatta. En siis sano ettei jalat alta vievää rakastumista voisi käydä, mutta epäilen että perusluonteeni ei ole erityisen otollinen sellaiseen, lämpiän ihmisille liian hitaasti. Joillakin tälläinenkin voi toimia, riippuu vaan persoonasta.

Orient kirjoitti:

Itse olen 60-vuotias mies ja ollut jo pitkää yksin. Osin laiskuuttani, osin mukavuuden halusta. Lapset jo isoja ja viihdyn hyvin keskenäni. Juossut talvet Thaimaassa parikymmentä vuotta. Ovat pitäneet minua outona, kun en ole sielläkään naisten kanssa vehtaillut, tykkään ajella moottoripyörälläni pitkiä reissuja ja alkoi olemaan käymättömät kolkat vähissä. Sanoin frendille tammikuussa, että nyt taitaa olla viimeisiä reissuja, tää mesta on nähty. 

Mitäs sitten tapahtuu. Takavasemmalta tulee aikuinen nainen ja viestittelyn ja muutaman hätäisen kahvittelun jälkeen alamme viihtyä toistemme seurassa. Se johtaa suhteeseen, jollaista en olisi enää uskonut kokevani. Molemmilla ikää ja nähtyä elämää, juttua riittää. Tulee seuraava vaihe, uskomaton tunne joka saa koskettamaan olkapäästä tuon tuosta. Menin uudestaan, tulin pois viimeisinä päivinä, kun finski vielä lensi. Nyt puhelin huutaa hoosiannaa, kun pitäisi poistaa viestejä ja kuvia, koska yritämme kommunikoimalla paljon selättää tämän pakollisen eron. 

Asunto hakusessa, josko voisimme jo ensi talvena muuttaa asumaan sinne. Olen ollut avoin tilanteestame ja saanut kannustavia ja enemmän vittumaisia viestejä ihmisiltä, joita kutsuin ennen ystäviksi. Edelleen thaimaalainen nainen taitaa olla punainen riepu suomalaiselle naiselle. Kaverit sitä mieltä, että jos tuolta tuntuu niin anna palaa. Muutamat entiset naisystävät edellen sitä mieltä, että vie sun rahat eikä muuta halua. Jos tällä elämänkokemuksella olen vietävissä, niin olen sitä mieltä, että kaiken tämän tunteen vuoksi, mitä jo olen sanut, niin antaa mennä, oli sen arvoista. En vain ymmärrä, miten rahani viedään koska emme ole naimisissa ja asunto tulee nimiini.. kultani on toppuutellut minua säästämään kustannuksissa ja sanonut, että voimme ihan hyvin asua pienemmässäkin asunnossa, hänelle riittää, että olen hänet hyväksynyt kumppanikseni.

Meni jo hieman pitkäksi tarina, karenssikin jo loppui ajatukseni tekstin alussa oli, että vanhanakin voi vielä rakastua tulisesti. Puhumme niin paljon, että olemme jo siirtyneet seuraavaan vaiheeseen eli ihanaan luottamukselliseen kumppanuuteen.

Hyvää kevättä kaikillen, kuitenkin.

Oi miten ihanaa! iloinen puolestasi! Ja toivon todella onnellista loppua tuossa tarinassanne matkalla kohti yhteistä tulevaisuutta! Mutta...

En sinua ja tätä toista henkilöä mitenkään tuntematta ota juuri teidän tilanteeseenne kantaa, mutta olen lukenut myös erittäin epäonnistuneista ja surullisistakin tapahtumista. Muistelen erästäkin kohtaloa, missä miehen nimissä kyllä oli talot ja autot, mutta jotenkin oli kaikki saatu väärennettyä, siis ne paperit. Nyt mies on rahaton, ulos potkaistu ja vaimon suku asuu talossa, mihin hänellä ei ole mitään asiaa. En muista saivatko lapsia, mutta ei kai niitäkään saisi tavata. Poliisit ja muut lakimiehet yms. levittelevät käsiään. Oli suurin piirtein vaadittu miestä vielä makselemaan lisää, mutta "onnekseen" on pa. Korruptio kukoistaa.

Vesa Keskisenkin auto sai "uuden omistajan" sillä aikaa kun hän käväisi heilansa luota Suomessa työasioitaan välillä hoitelemassa. Hamamatti nappasi maasturin. Ei ollut thaimaalainen, mutta se ei kai ole nyt se pääasia.

Hyvää kevättä!

En missään tapauksessa muuttaisi kenenäkään kanssa yhteen jos en olis aivan umpirakastunut. Yhdessä asuminen on vaikeeta. 

AP, tässä olipa onni, että löysin vielä tämän ketjuni ja vielä mukavasti kommentointiakin.

En siis etsi lompakkoa, talouteni on kunnossa, toki tällä miesystävällä on huomattavasti suuremmat tulot kuin minulla. Toki kun ajattelen järkeväti, niin kyllähän yhdessä asuminen tuo säästöä, mutta se ei saa olla motiivi, tietenkään. Enemmän se mielestäni tuo haastetta kun sovimme miten kulut jaetaan, tästä ei siis olla puhuttu.

Fyysinen vetovoima on vahva, sen puolesta ei ole ongelmaa. Voi sitten olla niin, että oma ero on vielä työstämättä, vaikka tätä en miksikään laastariksi koekaan. Ja enhän miehenkään motiiveusta osaa ihan varmaksi sanoa eli miksi haluaa kiirehtiä eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

No et ole enää mikään prinsessa ja tuskin mitenkään korvaamaton, hyvistä miehistä ei ole hirveästi tarjontaa tuossa ikäluokassa tai ne miehet ei kovin kauan ole sinkku markkinoilla joten nauti siitä. Itä sinulla on. Työstä myös edellisestä suhteestasi saatuja traumoja ettet siirrä niitä tulevalle kumppanille ettei hänen tarvitse kärsiä niistä.

Kaipaat umpirakastumista? Oletko jäänyt henkisesti teini tasolle, harva aikuinen rakastuu ensisilmäyksellä, rakastuminen ja ihastuminen on kaksi täysin eri asiaa.

Voit toki lopettaa suhteen, mutta älä ole varma että tapaat enää ketään joka tuntuisi joka hetki 100% oikealta tai että ylipäätään tapaisit enää ketään. Hyvät miehet ei kasva puussa. Yhtä miestä kohden on aina viisi yhtä tasokasta naista.

Höpöhöpö. Miehiä on palstan mukaan 70000 enemmän kuin naisia. Eli naiset voi valkata ihan mieleisensä. Tarjontaa riittää. Monet ksette vaan seurustele päivä kerrallaan ja katso johtaako se enempään vai ei. Yhteen ei missään tapauksessa kannata muuttaa. Erillussuhde, joissa molemmilla on oma kotinsa on tuossa tilanteessa oikein toimiva.

Olen huomannut, että jos pitää selitellä itselleen, että tämä on hyvä ja järkevää, silloin sitä tarvittavaa tunnetta ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No et ole enää mikään prinsessa ja tuskin mitenkään korvaamaton, hyvistä miehistä ei ole hirveästi tarjontaa tuossa ikäluokassa tai ne miehet ei kovin kauan ole sinkku markkinoilla joten nauti siitä. Itä sinulla on. Työstä myös edellisestä suhteestasi saatuja traumoja ettet siirrä niitä tulevalle kumppanille ettei hänen tarvitse kärsiä niistä.

Kaipaat umpirakastumista? Oletko jäänyt henkisesti teini tasolle, harva aikuinen rakastuu ensisilmäyksellä, rakastuminen ja ihastuminen on kaksi täysin eri asiaa.

Voit toki lopettaa suhteen, mutta älä ole varma että tapaat enää ketään joka tuntuisi joka hetki 100% oikealta tai että ylipäätään tapaisit enää ketään. Hyvät miehet ei kasva puussa. Yhtä miestä kohden on aina viisi yhtä tasokasta naista.

Höpöhöpö. Miehiä on palstan mukaan 70000 enemmän kuin naisia. Eli naiset voi valkata ihan mieleisensä. Tarjontaa riittää. Monet ksette vaan seurustele päivä kerrallaan ja katso johtaako se enempään vai ei. Yhteen ei missään tapauksessa kannata muuttaa. Erillussuhde, joissa molemmilla on oma kotinsa on tuossa tilanteessa oikein toimiva.

Kiinassa on 30-40 miljoonan naisen vaje, ja kuitenkaan kaikki naiset ei saa puolisoa. Siitä tuli hiljattain dokkarikin, Leftover women tai jotain sinnepäin. Kranttu ihminen on kranttu, oli tarjontaa tai ei.

Se jalat alta vievä suuri tunne on onnenkauppaa. Koska on mahdollista rakastua tulisesti sellaiseen ihmiseen, joka ei ole ollenkaan yhteensopiva ja romanssi kuolee tulisen alun jälkeen ja tekee todella kipeää. Onnekas rakastuu yhteensopivaan ja se alun suuri tunne muuntuu ajan kanssa rakastamiseksi ja kumppanuudeksi, ja se vetovoimakin säilyy suhteessa. 

Sellaiset suuret rakkaustarinat ovat melko harvinaisia. Mietin omalla kohdallani todennäköisyyksiä. En rakastu helposti, olen mukavuudenhaluinen ja enemmän introvertti ja itsekseen viihtyvä.  Sellaisia miehiä, joihin tunnen vetoa on hyvin hyvin harvassa, yksi osuma tuhannesta kohtaamisesta ehkä. Mukavuudenhaluisuuttani en halua muuttaa pois kotipaikkakunnaltani enkä pidä etäsuhteista.  Kotipaikkakunnallani asuu alle 6000 asukasta yhteensä.  Joten siis, jos löydän läheltä kivan kumppanimiehen, jonka kanssa elämäni tuntuu paremmalta kuin yksin, niin totta hitossa otan ja pidän.  Koska juuri oikeanlaisen löytyminen lienee yhtä todennäköinen tapahtuma kuin loton päävoitto, ei kannata asennoitua siten että minähän sen voita ihan varmasti kun joku sen voittaa lähes joka viikko.  Kai koko Suomessa juuri oikeanlaisia olisi ehkä yhteensä jopa satoja, mutta en mukavuudenhaluani kuitenkaan lähde etsimään, saati muuta mihinkään Lappiin tai Itä-Suomeen miehen takia.