Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen kateellinen lapselleni
16.04.2020 |
Täytyy nyt vain saada oksennettua tämä asia ulos: olen välillä äärimmäisen kateellinen lapselleni.
Olen perheestä, jossa oli alkoholismia, väkivaltaa, seksuaalista ahdistelua, mielenterveyshäiriöitä. Itsetuntoni nuijittiin olemattomiin ja selvityminen tuosta kesti pitkän aikaa. Sain ensimmäisen lapseni ollessani alaikäinen, minut heitettiin ulos kotoa ja sen jälkeen olen lähinnä pärjännyt elämässä.
Sain opiskeltua ammattitutkinnon ja olen töissä, elämä on tavallista. Asuntovelkaa on ym, lapsiakin jo useampi.
Ja olen aivan tajuttoman kateellinen siitä, että lapseni menestyy lukiossa ja aikoo yliopistoon ja varmasti pärjää siellä ja tuen häntä 110%, että hän saa opiskella ja menestyä elämässä. Olen kateellinen siis siitä, miten epäreilusti elämä meitä kohteli. Minäkin olisin halunnut lukioon ja siitä eteenpäin ja että joku olisi vain joskus uskonut minuun... En tietenkään voi sanoa tätä lapselleni eikä se hänelle tietenkään kuulu, mutta... En tiedä, piti vain saada se tunnustettua, kiitos.
Ehkä sitä sentään tietää tehneensä itse jotain oikein, kun lapsen elämä näyttää niin hyvältä.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
No ei sitä onnellista lapsuutta silti saa aikuisena vaikka mitä tekisi. Minäkin haluaisin kaikkein eniten vain onnellisen lapsuuden enkä mitään muuta, ei kiinnosta työt tai urat tai ihmissuhteet mutta hartain toiveeni on mahdoton toteuttaa. Ymmärrän ap:ta todella hyvin ja en usko että itse edes jaksaisin antaa omille lapsille onnellista lapsuutta kun ei se toisi sitä minulle.
Ihan itse sinä pidät tuosta mahdottomasta haaveesta kiinni. Jos lapsuutesi olisi ollut onnellinen tuo voisi olla jokin muu "yhtä tärkeä" asia, mikä pilaisi elämäsi. Minäkään en saa fyysistä koskemattomuuttani tai ehjää kehoani ikinä takaisin, mutta en antaisi silti ikinä sitä valtaa minua satuttaneelle, että jäisin vellomaan tuohon pakkomielteeseen ja jättäisin elämäni elämättä. Rakastan elämääni.
No en voi pakottaa itseäni haluamaan jotain muuta kuin mitä haluan. Teen kyllä kaikenlaista mutta ei mikään tunnu miltään koska aidosti minusta tuntuisi hyvältä vain se jos heräisin huomenna vauvana ja minulla olisi rakastavat vanhemmat. Ei kyse ole lainkaan samasta asiasta kuin jos ajattelisin vaikka että vain joku tietty ammatti tekisi minut onnelliseksi koska monet ammatit voi sen tehdä, mutta onnellista lapsuutta ei voi korvata millään muulla asialla.
Ja, toki monet kykenevät aikuisena olemaan onnellisia lapsuudesta huolimatta jos he ovat kiinnostuneita asioista ja saavat tyydytystä näistä asioista ja ihmisistä jne mutta minä en saa ja olen viimein tajunnut että se johtuu siitä että haluaisin tuntea äidin ja isän rakkauden ja olla pieni lapsi josta huolehditaan eikä jätetä oman onnensa (eli onnettomuutensa) nojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus ja ylpeys lapsesta voi kulkea käsi kädessä. Mä oon lapseni älykkyydestä tosi ylpeä, mutta samalla kateellinen, että miksi mä en ole. Eli en ehkä olekaan juuri lapselleni kateellinen, vaan kade yleisellä tasollaa.
Jotain tällaista se voi hyvinkin olla. Olen äärimmäisen ylpeä viisaasta lapsestani. Minusta on ihanaa, että pystyn tarjoamaan hänelle niin erilaisen lapsuuden, kuin itselläni oli. Ja sitten olen oudosti kateellinen siitä, että hän on saanut kaiken sen, mitä olisin itse kaivannut. Asiaa on vaikea selittää ja tiedän sen kuulostavan vähän hölmöltä.
Ehkä aikuinen osa sinussa iloitsee siitä että lapsesi voi hyvin, mutta ns lapsiosasi kokee edelleen samaa vaillejäämistä kuin lapsena. Minä olin jo lapsena kateellinen muille lapsille näiden välittävistä vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
No ei sitä onnellista lapsuutta silti saa aikuisena vaikka mitä tekisi. Minäkin haluaisin kaikkein eniten vain onnellisen lapsuuden enkä mitään muuta, ei kiinnosta työt tai urat tai ihmissuhteet mutta hartain toiveeni on mahdoton toteuttaa. Ymmärrän ap:ta todella hyvin ja en usko että itse edes jaksaisin antaa omille lapsille onnellista lapsuutta kun ei se toisi sitä minulle.
Ihan itse sinä pidät tuosta mahdottomasta haaveesta kiinni. Jos lapsuutesi olisi ollut onnellinen tuo voisi olla jokin muu "yhtä tärkeä" asia, mikä pilaisi elämäsi. Minäkään en saa fyysistä koskemattomuuttani tai ehjää kehoani ikinä takaisin, mutta en antaisi silti ikinä sitä valtaa minua satuttaneelle, että jäisin vellomaan tuohon pakkomielteeseen ja jättäisin elämäni elämättä. Rakastan elämääni.
Minä en millään tavalla ole antanut tämän pilata elämääni. Siitä ei ole kyse. Minulla on ollut yllättävän hyvä elämä siihen nähden mistä lähtökohdista ponnistin. Osaan arvostaa nykyistä turvallista, tavallista elämääni.
Minulla ei ole mikään pakkomielle yliopistosta vaan vain kateus / kaiho / toive siitä, että minuakin olisi tuettu (tietysti koko lapsuus) nuorena löytämään oma polkuni, kuten minä tuen lastani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
No ei sitä onnellista lapsuutta silti saa aikuisena vaikka mitä tekisi. Minäkin haluaisin kaikkein eniten vain onnellisen lapsuuden enkä mitään muuta, ei kiinnosta työt tai urat tai ihmissuhteet mutta hartain toiveeni on mahdoton toteuttaa. Ymmärrän ap:ta todella hyvin ja en usko että itse edes jaksaisin antaa omille lapsille onnellista lapsuutta kun ei se toisi sitä minulle.
Kivikissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
No ei sitä onnellista lapsuutta silti saa aikuisena vaikka mitä tekisi. Minäkin haluaisin kaikkein eniten vain onnellisen lapsuuden enkä mitään muuta, ei kiinnosta työt tai urat tai ihmissuhteet mutta hartain toiveeni on mahdoton toteuttaa. Ymmärrän ap:ta todella hyvin ja en usko että itse edes jaksaisin antaa omille lapsille onnellista lapsuutta kun ei se toisi sitä minulle.
Kivikissa?
No en, vaikka ymmärrän hänen ajatuksenjuoksuaan, en vain aio tehdä lapsia juuri siksi että en halua antaa muille jotain mitä en itse ole saanut. Minä vain unelmoin rakastavasta ja turvallisesta lapsuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
Olen siis toki avannut historiaani myös lapselleni, terapeutin ohjeiden ja vihjeiden mukaan. Ei minulla ole mitään hävettävää tai salattavaa, enkä aio minkäänlaista painolastia lapsilleni siirtää. Puhumme paljon. He tietävät kyllä miten erilaiset elämät meillä on olleet.
En siis millään tasolla yritä sysätä minkäänlaisia syyllisyydentunteita lapsilleni.
Oletko aina tuntenut näin vai missä vaiheessa lasten ikiä enimmäkseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Lapselleen kateellinen äiti on lapselleen myrkyllinen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Lapselleen kateellinen äiti on lapselleen myrkyllinen äiti.
Ei kyllä mitenkään automaattisesti. Kateuden tasossa ja sen käsittelemisessä on huomattavia eroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko aina tuntenut näin vai missä vaiheessa lasten ikiä enimmäkseen?
Monesti liittyy johonkin tiettyyn ikään, kun omasta muistotaakasta siihen liittyy jotain erityistä. Mikä toki on aivan normaalia muillekin ihmisille. Liittyy paljon asioihin, mitä olisin oikein kovasti toivonut toteutuvan silloin kun olin lapsi / nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Lapselleen kateellinen äiti on lapselleen myrkyllinen äiti.
Millä tavalla myrkyllinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet uskomaton p..ska! Ei muuta!
Mutta sinä olet 1 000 000 kertaa paskempi kuin ap. Onnittelut! Tässä palkintosi 💩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
Ymmärrän kyllä tämän ison ajatuksen, ettei koskaan ole liian myöhäistä ja toki uskon siihen itsekin.
Nyt vain tuntuisi väärältä hypätä opiskelemaan ja tiputtaa perheen tuloja ym. Nyt ei vain ole aika sille. Toki voin sen joskus tehdä. Olisi vain ollut ihanaa, että se olisi ollut mahdollista samalla tuella ja rakkaudella 18-vuotiaalle itselleni, kuin nyt tyttärelleni.
Voisitko aloittaa kuitenkin opiskelemisen pienimuotoisesti jo nyt? Miksi odottaa? Ei tarvitsisi tiputtaa mitään. Samalla pystyt purkamaan tunteitasi tekemiseen. On hyvä asia, että käyt tunnetasolla asiat tiedostaen läpi sitä, mitä itse olet menettänyt taustasi takia. Se koituu tyttäresi hyväksi myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Lapselleen kateellinen äiti on lapselleen myrkyllinen äiti.
Sinähän sen tiedät, hyvä, että tunnistat itsessäsi tuon kateuden. Hanki nyt apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko aina tuntenut näin vai missä vaiheessa lasten ikiä enimmäkseen?
Monesti liittyy johonkin tiettyyn ikään, kun omasta muistotaakasta siihen liittyy jotain erityistä. Mikä toki on aivan normaalia muillekin ihmisille. Liittyy paljon asioihin, mitä olisin oikein kovasti toivonut toteutuvan silloin kun olin lapsi / nuori.
Tästäköhän johtuu että kun siskopuoleni sai viime vuonna lapsen niin tunsin jäätävää raivoa molempia kohtaan kun kävin vierailulla ja näin miten rakastavasti siskopuoli katsoi lastaan ja hymyili ja jutteli jne. En tietenkään muista vauva-aikojani mutta siitä asti kun muistan niin minua ei ole ikinä katsottu rakastavasti eikä hymyily tai juteltu tms vaan olen ollut ylimääräinen paha. Nyt ei huvita yhtään pitää edes yhteyttä sisko puoleen koska en vain kestä katsella tuollaista helvetillistä idylliä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikä sinua estää kouluttautumasta ja tekemästä elämästäsi sellaista, että olisit siihen tyytyväinen? Vastaukseksi saan varmasti selitysten tulvan, joka paljastaa todellisen syyn: sinä itse.
Self-help oppaita olen lukenut jo tarpeeksi. Kaikki ei ole aina yksilön omaa syytä.
Olen tosiaan hoitanut itseäni tässä samalla kuntoon kaikesta menneisyyden painolastista, kun olen kasvattanut lapsia, turvannut heille hyvän lapsuuden, käynyt töissä ym.
Joskus ehkä kouluttaudunkin, mutta tällä hetkellä se ei vain ole mahdollista. Ykkösprioriteetti ovat nyt lapset.
Eihän se alkuperäinen syy liity asiaan yhtään mitenkään. Vain se, miten itse niihin asioihin ja elämään suhtautuu ja antaako sen menneisyyden määrittää itseään, on merkityksellistä.
Ymmärrän kyllä tämän ison ajatuksen, ettei koskaan ole liian myöhäistä ja toki uskon siihen itsekin.
Nyt vain tuntuisi väärältä hypätä opiskelemaan ja tiputtaa perheen tuloja ym. Nyt ei vain ole aika sille. Toki voin sen joskus tehdä. Olisi vain ollut ihanaa, että se olisi ollut mahdollista samalla tuella ja rakkaudella 18-vuotiaalle itselleni, kuin nyt tyttärelleni.
Voisitko aloittaa kuitenkin opiskelemisen pienimuotoisesti jo nyt? Miksi odottaa? Ei tarvitsisi tiputtaa mitään. Samalla pystyt purkamaan tunteitasi tekemiseen. On hyvä asia, että käyt tunnetasolla asiat tiedostaen läpi sitä, mitä itse olet menettänyt taustasi takia. Se koituu tyttäresi hyväksi myös.
Olen joitain avoimen yliopiston kursseja käynyt ja nekin ovat olleen hienoja "hyppyjä" elämässäni. Jotenkin ajatuksen tasolla olisi vain ollut helpompaa suorittaa lukiot ja jatko-opiskelut ym silloin nuorena.
Kai tässä odottaa "järkevänä aikuisena" vain sitä, että lainat olisi maksettu ja elämä turvattu sitten kun äiti lähtee opiskelemaan. Hih.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateellinen luonne on ominaisuus perhetaustasta riippumatta. Hyvä että tunnistat sen. Voisitko pyytää terapiassa apua kateuden tunteisiin.
No eihän ap:n ongelma ole kateuden tunne vaan onneton lapsuus. On ihan normaalia tuntea kateutta siitä että jollain toisella sellainen on. Ei se vahingoita ketään.
Kyllä se lapsi sen huomaa ja tuntee että se on hänen vikansa.
No ei kellään ole täysin täydelliset vanhemmat, jos joku äiti on täysin ymmärrettävästi haikea siitä ettei oma lapsuus ole ollut yhtä hyvä kuin minkä on itse tarjonnut niin ei lapsi siitä vahingoidu.
Lapselleen kateellinen äiti on lapselleen myrkyllinen äiti.
Eiköhän tosi moni vanhempi ole lapselleen kateellinen. Harvalla lapsella on onni omistaa vanhempi, joka tiedostaa kateutensa ja pystyy tekemään sille jotain muutakin kuin kiistämään sen. Olisi minunkin elämääni helpottanut huomattavasti, jos olisin ajoissa tajunnut oman äitini kateuden.
Jotenkin kasvoin kieltäen koko jutun mahdollisuuden. Sitten kun itse tulin äidiksi, äkkiä tajusin, että äitini on aina kieltänyt raivokkaasti isättömyytensä merkityksen. Ja oivalsin, miten paljon raivoa ja inhoa hänessä herätti se, että minulla oli isä. Ja minä onneton olen ihan turhaan hävennyt olla olemassa ja pyydellyt sitä anteeksi sillä, etten ole kehdannut saada oikein mitään aikaan elämässäni ihan valmiiksi asti. En ikään kuin ansaitse sitä, jotta en herättäisi kateutta. Olen taipuvainen selittämättömiin syyllisyydentunteisiin.
Ap, huolehdi sinä siitä minunkin puolestani, että otat elämältä kaiken sen hyvän, mitä se vain voi tarjota. Tee lapsesi ylpeäksi itsestäsi. Jatka sinnikkäästi niinkuin olet tehnyt tähänkin asti. Minä olen ylpeä sinusta jo nyt.
Alue: Aihe vapaa
Jotain tällaista se voi hyvinkin olla. Olen äärimmäisen ylpeä viisaasta lapsestani. Minusta on ihanaa, että pystyn tarjoamaan hänelle niin erilaisen lapsuuden, kuin itselläni oli. Ja sitten olen oudosti kateellinen siitä, että hän on saanut kaiken sen, mitä olisin itse kaivannut. Asiaa on vaikea selittää ja tiedän sen kuulostavan vähän hölmöltä.