Mitä asioita teillä kotona ei opetettu mutta oletettiin että ne mystisesti jotenkin osaisi?

Verotietojen tarkistamista. Mä vaan laitoin kansioon talteen sen ekan saamani vero"lakanan" ja sit olin ihan hädissäni loppuvuodesta, kun tuli maksumuistutus veromätkyistä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei meillä kotona opetettu mitään. Ainoa oli, että äiti kertoi että miehiä kiinnostaa se yksi ja ainoa asia.

Kun sain ensimmäiset kuukautisen 10 vuotiaana, en tiennyt mistä oli kysymys. Äiti suuttui asiasta ja rupesi voivottelemaan että miksi nyt jo! Isosisko joutui selittämään mistä oli kyse, samalla kun äiti murjotti asiasta.

Meikkauksen joutui opettelemaan itse samoin tukan laittamisen. Kaverit opettivat.

Mitään käytöstapoja ei opetettu, ne olisi jotenkin mystisesti pitänyt osata selittämättä ja neuvomatta. Lähinnä äiti jälkeenpäin haukkui ja häpesi meitä lapsia, jos ei tajuttu käyttäytyä kuten olisi pitänyt.

Samoin koulunkäynnin kanssa. Oltiin ihan pellossa. Äiti ei osallistunut, tukenut tai auttanut lainkaan esim läksyjen tekemisessä, kuulusteluissa jne. Puhumattakaan isä.

Myöskään siivousta tai ruoanlaittoa ei opetettu millään tavalla. Ne piti itse opetella. Onneksi koulussa oli kotitaloustunnit joista pidin. Äitini oli huippukokki ja kondoittoritasoinen leipoja.

Tziizzz mikä mutsi!!? "miksi nyt jo" - ihanku tytär itse jotenkin maagisesti saisi kuukautisensa alkamaan.... Suututtaa, varmasti itsellesi ollut rankja paikka kun alkaa noin nuorena, sit äiti vielä lisää sitä hämmennystä ja luo turhaa häpeää kuukautisten ympärille tuollaisilla kommenteilla! :(

Minun käy sääliksi myös tuota äitiä. Hyvin mahdollista, että hänellä on taustalla jotain hyväksikäyttöä ja traumoja.

Minulla oli omaan äitiini tosi etäinen suhde ja hän ei kyennyt keskustelemaan mistään naiseksi kasvamiseen liittyvistä asioista, ei edes lausumaan ääneen sanaa rintaliivit. Hän ei kuitenkaan onneksi syyllistänyt ja haukkunut, se olisi tietysti ollut vielä pahempaa. Olin jo aikuisiässä, kun hän alkoi käydä terapiassa ja uskaltautui kertomaan minulle, että häntä oli lapsena käytetty hyväksi. Ei se meidän välejämme korjannut, mutta enää en ole hänelle niin vihainen.

Hygieniasta ei opetettu: en esim tajunnut käyttää deodoranttia kuin vasta parikymppisenä. Myöskin muistan että halusin ala-asteella osallistua johonkin harrastukseen mutten voinut koska häpesin kainalokarvoja, joista en tiennyt että ne voi ajaa pois. Ekalla luokalla menin kouluun takkuisissa hiuksissa koska kukaan ei kammannut niitä. Kuukautiset oli täydellinen shokki ja masennuin niistä.

Ei opetettu kyllä sosiaalisia taitojakaan, olin lapsuuden ja nuoruuden niin ahdistunut etten voinut mennä ulos yksin ollenkaan, siis edes vaikka kaupassa käymään.

Oi, lista olisi pitkä.

Oli asioita mitä en osannut enkä tiennyt kun ei oltu kerrottu ja sit jos kysyin niin vähäteltiin et "kyllä sun pitäis tietää" jne. Sit opin että ei kannata kysyä koska kuitenkin vähätellään pilkataan ja hyvin usein suutaan, niin tein sit asiat oman ymmärrykseni mukaan, sit jos tuli virhe niin siitä sai huutojen kera kuulla kuinka typerä olen...

Joskus olin pinonnut halkoja kellariin meidän puuhuoneeseen, olin silloin n.12v, urakka oli aikamoinen mutta kun se oli valmis olin ylpeä saavutuksestani, sitten isäni tuli ja huomasi että olen pinonnut puut seinää vasten eikä pinon alla ole mitään ns "poikkipuita" joka pitäisi ne punotut puut irti lattiasta. Luonnollisesti sain hirveät huudot ja haukkumiset.

Toinen kerta mun 10v pikkuveli oli keittämässä itselleen kaupan valmishernekeittoa liedellä, se paloi pohjaan, minä sain huudot siitä.

En tiennyt että veljen vahtiminen oli minun vastuulla kun vanhemmat olivat kotona ja minä olin omassa huoneessani.

Ylipäätään jos sisarukset tekivät jotain kolttosia niin minä sain kuulla siitä kunniani. En tosiaan tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä. Tai olisin tiennyt jos olisin ollut vanhempieni asemassa, mutta kun en ollut.

Sit mut laitettiin teininä kaitsemaan mun alkoholistuneita sukulaisia, en tosiaan tiennyt mitä heidän kanssaan olisi pitänyt tehdä.. yks läksi kännipäissään leikkaamaan jotain pensaita ja puita ja mä sain siitä jälkikäteen kuulla... En ollut itse teininä edes juonut, niin en ollut ylipäätään tottunut humaltuneisiin ihmisiin, saatikka sitten alkoholisoituneisiin aikuisiin miehiin..

Tosi monet asiat oli just niin että vaadittiin tekemään ilman neuvoja ja sitten huudettiin kun ei osannut :D Esim, meidän ikäluokalla esikoulu korvattiin jollain kotona tehtävällä harjoituskirjalla, jota olisi pitänyt tehdä vanhempien opastuksella. No meillä se meni niin että äiti vain karjui, että teet vaan tehtäviä siitä menemään! Ja en tietenkään osannut lukea tehtävänkuvauksia, joten väärin meni ja huutoa tuli lisää. Lopuksi leikkasin koko kirjan silpuksi saksilla. Sama tilanne ruuanlaiton, pyykinpesun ja ihan kaiken kanssa. Äitini on vieläpä sosiaalinen ja tunnettu sairaanhoitaja ja superäiti, joka nykyään ihmettelee, miksi en koskaan halua saada yhtään lasta. Noh, pitäisi varmaan karjua ja vinoilla, että etkö nyt vaan voi tajuta!? Tuntuu, että tämä liittyy jotenkin suomalaiseen kulttuuriin ja tästä syystä syntyvyys laskee.

Kamalaa miten monen lapsuudenkodissa kuukautiset on ollut asia, joka on pitänyt jotenkin handlata itse ja pitää visusti piilossa (?) esim. Veljiltä... Nykyään on sentään netti, joka liki jokaisen taloudesta löytyy, yleensä ihan omasta kännykästä, mutta silloin 80-luvulla ei ollut paljoo muuta vaihtoehtoa kuin kirjasto, josta ehkä löytyi joku kirja josta sai tietoa kuukautisista. Joku täällä kommentoi, että koulussakin kerrottiin. No, itselläni oli kuukautiset jo alkaneet ennenkuin koulussa käsiteltiin niitä, sama seksivalistuksen suhteen - olin jo harrastanut seksiä ennenku koulussa tuli seksi ja ehkäisy puheeksi :D

Silti vanhemmat oletti, että kyllä noi penskat jostain tiedot löytää ite... No joillain onnekkailla oli vanhempia sisaruksia jotka opetti, muuten mentiin aika ummikkona :I

Siivoaminen oli aika perus. "Siivoa huoneesi!" -Miten? Sitten ne lattialla lojuvat kamat vaan tunki jonnekin kaappiin pois näkyvistä ja vanhemmat olivat tyytyväisiä. Opin vasta KonMarista miten siivotaan. 

Ei ole ihan tervettä odottaa lapsen osaavan asioita joita ei ole millään tavalla opettanut. Päässä viiraa.

Kuukautisjutuissa taas varmaan taustalla se, että vanhemilla sukupolvilla asia on ollut kiusallinen ja häpeällinen, eikä äitikään ole aikoinaan saanut siitä luonnollisen keskustelun mallia. Mutta jotkut pystyvät silti paikkaamaan tällaisenkin sukupolvien kuilun ja olemaan siirtämättä samaa ongelmaa lapsilleen, en tiedä miksi kaikki eivät ole yhtä fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisista ei puhuttu kotona eikä koulussa. Pieni paikkakunta ja uskonnollinen koulu. Joskus jonkun nuortenlehden mukana tuli opaslehtinen kuukautisista ja äiti heitti sen kiukuspäissään takkaan, koska "ei minun ikäiseni tarvitse mitään pil*ujuttuja tietää" Olin 11v. 12-vuotiaana sitten ne alkoivat kesken koulupäivän ja menin itkien terveydenhoitajalle kysymään että kuolenko nyt vai mitä tämä on kun verta tulee alapäästä. Pyysin terveydenhoitajaa kirjoittamaan lapun äitiä varten kun en itse uskaltanut kertoa. Kun näytin lapun ja kysyin onko meillä jossain siteitä niin äiti sähisi "kyllä sun pitäis naisena tollaset asiat tietää"

No öh, miten? Osti kyllä sitten siteitä, mutta tiukka sääntö oli että minun piti säilyttää niitä omassa huoneessa vaatelaatikossani vaatteiden alla ja että veljeni eivät saaneet nähdä niistä vilaustakaan tai tietää. Käytetyt siteet piti kuljettaa yksitellen paperiin käärittynä erillisissä pusseissa ulkoroskikseen.

Muutenkin kaikkea naiseuteen liittyvää pidettiin häpeällisenä ja olinkin harmaa näkymätön hiirulainen. Muistan elävästi erään hämmentävän hetken kun äitini jutteli tuttavansa kanssa ja minä olin vieressä. Huokaili oikein korostetusti että minä en ymmärrä miksi tuo meidän Kirsti on tuollainen seinäruusu. MIKSIKÖHÄN?

Nuo viimeiset lauseet... itseäni kasvatettiin niin että jos oli minun hommani tiskata, kukaan ei sanonut mitään. Ruuan jälkeen menin touhuamaan omani ja yhtäkkiä tultiin karjumaan: siellä ne tiskit seisoo! Ala mennä nyt heti hommiin! On se jumal... kun ei mitään tajua jos ei kädestä pitäen näytä.

Jos illalla pidin jotain pientä kolinaa huoneessani, kukaan ei sano mitään. Sitten joku paiskaa oven auki ja huutaa, lopeta nyt jo se mölyäminen! Sitten oli kaikkea sellaista että jos isä korjasi jotain, jouduin pitelemään lamppua vaikka 2 tuntia putkeen. Valittaa ei saanut eikä häiritä.

Vähän vanhempana sitten ääneen ihmeteltiin tutuille: on se teidän Minna niin iloinen ja tomera. Tulee hyvä mieli, kun tapaa noin reipasta nuorisoa. Kun toi meidän Niina on niin tommonen hissukka, ei aina tiedä onko sitä olemassakaan, hahhah. Että mitähän senkin kanssa tekisi, huuoooh..

Minun äitini ei opettanut minulle yhtään mitään. Piti lähinnä kilpailijana. Etten vain osaisi jotain paremmin.

Isosisko opetti, mitä tehdä, kun kuukautiset alkoi. Äiti sentään kyllä heitti kiukkuisena rahaa, kun tarvitsin siteisiin. Sekin oli kova paikka mennä niitä ostamaan kaksitoistavuotiaana.

Siis miten niin monen äidit suuttuvat _kuukautisista_ ? Luulisi nyt naisten ymmärtävän ettei se tytär niitä kiusallaan "aloita" :D

Minunkaan äitini ei koskaan opettanut minulle mitään. Huomasin, että minun vain piti osata nämä asiat kuin tyhjästä ja jos en osannut, niin sitten kauhea huokailu ja mäkätys.

Ei oikeastaan mitään kotitöihin liittyvää. Otin vain harjan käteen ja aloin siivota. Ei meillä kukaan muu siivonnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautisista ei puhuttu kotona eikä koulussa. Pieni paikkakunta ja uskonnollinen koulu. Joskus jonkun nuortenlehden mukana tuli opaslehtinen kuukautisista ja äiti heitti sen kiukuspäissään takkaan, koska "ei minun ikäiseni tarvitse mitään pil*ujuttuja tietää" Olin 11v. 12-vuotiaana sitten ne alkoivat kesken koulupäivän ja menin itkien terveydenhoitajalle kysymään että kuolenko nyt vai mitä tämä on kun verta tulee alapäästä. Pyysin terveydenhoitajaa kirjoittamaan lapun äitiä varten kun en itse uskaltanut kertoa. Kun näytin lapun ja kysyin onko meillä jossain siteitä niin äiti sähisi "kyllä sun pitäis naisena tollaset asiat tietää"

No öh, miten? Osti kyllä sitten siteitä, mutta tiukka sääntö oli että minun piti säilyttää niitä omassa huoneessa vaatelaatikossani vaatteiden alla ja että veljeni eivät saaneet nähdä niistä vilaustakaan tai tietää. Käytetyt siteet piti kuljettaa yksitellen paperiin käärittynä erillisissä pusseissa ulkoroskikseen.

Muutenkin kaikkea naiseuteen liittyvää pidettiin häpeällisenä ja olinkin harmaa näkymätön hiirulainen. Muistan elävästi erään hämmentävän hetken kun äitini jutteli tuttavansa kanssa ja minä olin vieressä. Huokaili oikein korostetusti että minä en ymmärrä miksi tuo meidän Kirsti on tuollainen seinäruusu. MIKSIKÖHÄN?

Nuo viimeiset lauseet... itseäni kasvatettiin niin että jos oli minun hommani tiskata, kukaan ei sanonut mitään. Ruuan jälkeen menin touhuamaan omani ja yhtäkkiä tultiin karjumaan: siellä ne tiskit seisoo! Ala mennä nyt heti hommiin! On se jumal... kun ei mitään tajua jos ei kädestä pitäen näytä.

Jos illalla pidin jotain pientä kolinaa huoneessani, kukaan ei sano mitään. Sitten joku paiskaa oven auki ja huutaa, lopeta nyt jo se mölyäminen! Sitten oli kaikkea sellaista että jos isä korjasi jotain, jouduin pitelemään lamppua vaikka 2 tuntia putkeen. Valittaa ei saanut eikä häiritä.

Vähän vanhempana sitten ääneen ihmeteltiin tutuille: on se teidän Minna niin iloinen ja tomera. Tulee hyvä mieli, kun tapaa noin reipasta nuorisoa. Kun toi meidän Niina on niin tommonen hissukka, ei aina tiedä onko sitä olemassakaan, hahhah. Että mitähän senkin kanssa tekisi, huuoooh..

Minulla ihan sama kokemus isästäni! Hän oli raivokohtauksia saava despootti, joka alisti koko perhettä. Eriäviä mielipiteitä ei sallittu. Minun ei sallittu olla vapaa oma itseni, vaan piti tuntosarvet pystyssä kuulostella millä tuulella isä sattuu olemaan ja muokata käytöstä sen mukaan. Isä ei pystynyt tasavertaiseen keskusteluyhteyteen. Alusti ja käskytti ja sai pelottavia raivokohtauksia jossa esim kuristi äitiäni.

Sitten isäni ihaili kovin luottavaista, vapaata ja iloista ystävääni ”miten luonnonlapsi” ja itsevarma ihana tyttö hän on, kun itse olin hajuton ja mauton, kiltti ja alistettu. Miten olisikaan voinut olla, kun sellaista ei sallittu minussa olevan? Miten voit olla vapaa oma itsesi, jos sinut mitätöidään ja halveksutaan päivittäin?

Vierailija kirjoitti:

Siis miten niin monen äidit suuttuvat _kuukautisista_ ? Luulisi nyt naisten ymmärtävän ettei se tytär niitä kiusallaan "aloita" :D

Minä tuolla jo aiemmin kirjoitin, että taustalla voi olla traumoja. Voi olla jopa hyväksikäyttöä, tai sitten vaan sitä että oma äiti reagoi aikanaan samalla tavalla, ja siitä jäi kipeät jäljet. Kipeässä tilanteessa laukeaa voimakas tunnereaktio ja ihminen yrittää epätoivon vimmalla saada edes jotain helpotusta siihen tuskalliseen tunteeseen, ja jos mitään työkaluja asian käsittelemiseen ei ole, se reagointi on tuhoisaa sekä itselle että muille. Siinä hetkessä ei ole sijaa loogiselle ajattelulle.

Toivottavasti tämä sukupolvi onnistuu käsittelemään traumojaan vähän aiempia paremmin, niin saadaan ketju katkeamaan. Koska aivan hirvittäväähän se on, millaista kohtelua moni täälläkin kirjoittavista on saanut osakseen.

Vierailija kirjoitti:

Olin melko ujo lapsi. Ei tuettu mitenkään eikä opetettu seurustelemaan ihmisten kanssa. Kyllä olisi itsenäinen elämä ollut paljon helpompaa jos osaisi edes vähän small talkia ja olisi itsevarmempi juttelemaan. Mua suoraan sanottuna kehotettiin pysymään sivussa vaikka omassa huoneessa kun meillä oli vieraita, kun istuisin kuitenkin vain tuppisuuna :(

Sama juttu! Meillä kävi ylipäänsä tosi vähän vieraita ja emme käyneet juuri missään. Vanhempani olivat muuttaneet satoja kilometrejä synnyinseuduiltaan lähiöön ja siellä sitten kökittiin kerrostalokaksiossa. Naapureiden kanssa vanhemmat jutteli ulkona, muuten ainoat sosiaaliset kontaktit olivat kesällä siellä vanhempien kotiseudulla. En oppinut missään juttelemaan ja vanhemmatkin kai ajattelivat, että kyllä se siitä joskus. Eivätpä varmaan arvanneet, ettei minun aikuisuudessani enää esim. saanut töitä olemalla tunnollinen ja ahkera ja olemalla vaan "tavallisesti". Verkostoituminen, itsensä markkinointi ym. on ollut ihan hepreaa, kun ei opetettu edes tervehtimään. Asiasta vähän viidenteen, olen kauhistuneena seurannut, kuinka nykyisin arkoja lapsia ei enää haluta karaista, mikä on tosi hyvä juttu, mutta on menty joskus ääripäähänkin, että annetaan lupa kölliä kotona äidin kainalossa, kun maailma on niin paha. Arkaa lasta pitää lempeästi ja pitkäjänteisesti rohkaista toimimaan toisten seurassa, on karhunpalvelus "antaa vain olla"!