En kehtaa käydä kakalla miehen ollessa kotona
Ollaan tunnettu vuosi ja nyt muutettiin yhteen. En ole kertaakaan käynyt kakalla hänen ollessa kotona kun en vaan kehtaa. Ahdistaa ajatuskin. Vaikka mies uskaltaa käydä ja on ihmetellyt miksen minä käy. Mikään puhuminen ei auta. Minua vaan hävettää. Ja mieluummin pidättelen vaikka paripäivää ja sitten laitan miehen asioille tai käyn itse että pääsen jonnekkin vessaan.
Muuten osataan olla rennosti ja harrastetaan jopa peppuseksiä.😂 Toki annan sitä vaan silloin kun olen juuri saanut tyhjennettyä suolen.
Tiedän että muitakin on samassa veneessä ja tahtoisin vinkkejä miten tästä pääsis yli ja uskaltais tässäkin asiassa ottaa rennommin.
Ja tämä kaikki alkoi siitä kun olin 3vuotta yhdessä exän kanssa joka aina yökkäili ja sanoi että en ole naisellinen kun käyn pSkalla ja teki jokakerta asiasta hirveän haloon. En silloin siitä välittänyt mutta kun erottiin ja aloin tapailemaan muita niin huomasin että onhan siitä jotain jäänyt hampaankoloon kun en vaan pysty enää, en millään.
Kommentit (46)
Ajatteleppa silleen, että sulla on nyt fiksu mies. Hyvänen aika, kaikki p@skantaa!
Unohda nyt ne exäsi ja sen jutut, nyt on nyt. Sulle tulee kohta umpitauti tota menoa ja suoli laiskistuu kohta kuolioon. Rentoudu hyvä nainen, luonnollinen asia käydä paskalla. Eihän se mies sinne vessaan asti tule? Mä pystyisin kyllä paskantamaan, vaikka mies olisi vieressä, mutta jossain se menee meikäläisen raja.
Täytyiskö sun käydä jollain kallonkutistajalla puhumassa tästä ongelmastasi?
Mulla sama. Ollaan asuttu yhdessä 12 vuotta. Normaaliaikoina ei ole ollut ongelma. Nyt on vähän hankalampaa, kun ei olla koronan takia kumpikaan poistuttu kotoa kolmeen viikkoon. Tuntuu siltä, että enää alle viikko, niin halkean.
Mulla on vähän samaa vaivaa. Ongelma on psyykkinen, mutta tuntuu enemmänkin fyysiseltä. Jos tiedän että joku (kuka tahansa, ei vain mieheni) on kuuntelemassa, en saa suolta tyhjenemään. Osittain ehkä, mutta en kokonaan.
Suhteen alkuaikoina (oikeastaan kyllä useamman vuoden) passitin aina miehen parvekkeelle istumaan kun kävin kakalla. :D 4 vuoden kuluttua kun muutettiin yhteen, mulle alkoi riittää että mies kuuntelee musiikkia tai telkkaria kovalla äänellä tai kuulokkeista.
Mulle ei siis tuota ongelmaa esim. vatsanväänteistä tai ripulista puhuminen, tai se että mies tietää minun olevan kakalla. Mun suolella on ramppikuume.
Tsemppiä siis ap:lle!
Mistä se mies tietää, että olet paskalla? Älä kerro etukäteen, vaan mene vain. Jos pelkäät ääniä, niin laita vaikka musiikkia soimaan tai TV vähän kovemmalle. Jos pelkäät, että haju jää jälkeesi, niin suihkuta vaikka hiuslakkaa tai lotraa voimakkaantuoksuisella käsisaippualla ja estä miehen pääsy vessaan vähäksi aikaa. Tai sitten voit mennä heti miehen aamupaskan jälkeen, jolloin haju on siellä jo valmiina eikä mies saa tietää, että kaikki haju ei olekaan hänestä peräisin. Ja tuskin hän uutta kertaa menee heti perään muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:

Samanlaista ongelmatiikkaa täällä! Mä sanon miehelle, että "mene makkariin siksi aikaa että saan käytyä rauhassa vessassa", tuntee ja tietää että tarvin sen rauhan joten menee mukisematta joka kerta. Sit onnistuu vessassa käynti rauhassa. :)
Mulla pn päinvastoin. En pysty menemään kakille, ellei vaimo ole vieressä tuijottamassa 😊 se tuo turvallisen olon ja on hyvä päästää kunnon päästöt. Yksin ummwttaa 🙄
En ymmärrä, miksi ihmiset luulee tätä provoksi? Voi siis toki ollakin provo, mutta itselläni on samanlaista ujostelua ja ainakin yhdellä kaverillani, jonka kanssa joskus asia tuli puheeksi. Ei siis mitenkään mahdotonta, että kakalla käynti ujostuttaa.
- nro10
Vierailija kirjoitti:
Porvoon provo vastailee itselleen vai mikä täällä on menossa?
0/5
Taas yksi oman internetinsä sankari huutelemassa jokaiseen ketjuun provoa. Väsynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samaa vaivaa. Ongelma on psyykkinen, mutta tuntuu enemmänkin fyysiseltä. Jos tiedän että joku (kuka tahansa, ei vain mieheni) on kuuntelemassa, en saa suolta tyhjenemään. Osittain ehkä, mutta en kokonaan.
Suhteen alkuaikoina (oikeastaan kyllä useamman vuoden) passitin aina miehen parvekkeelle istumaan kun kävin kakalla. :D 4 vuoden kuluttua kun muutettiin yhteen, mulle alkoi riittää että mies kuuntelee musiikkia tai telkkaria kovalla äänellä tai kuulokkeista.
Mulle ei siis tuota ongelmaa esim. vatsanväänteistä tai ripulista puhuminen, tai se että mies tietää minun olevan kakalla. Mun suolella on ramppikuume.
Tsemppiä siis ap:lle!
On teidän miehillä vaikeata.. voisitko mennä parvekkeelle/makkariin/liiteriin/kellariin, you know, olisi vähän asiaa tuonne vessaan?? Mites te hoitanette menkkajuttunne, siteiden rapistelut ja kuukupin pesut?
Samanlaista ongelmatiikkaa täällä! Mä sanon miehelle, että "mene makkariin siksi aikaa että saan käytyä rauhassa vessassa", tuntee ja tietää että tarvin sen rauhan joten menee mukisematta joka kerta. Sit onnistuu vessassa käynti rauhassa. :)
Lol onneks mulla ei oo miestä ku saatan käydä pskalla kuusikin kertaa päivässä
Vierailija kirjoitti:
Mistä se mies tietää, että olet paskalla? Älä kerro etukäteen, vaan mene vain. Jos pelkäät ääniä, niin laita vaikka musiikkia soimaan tai TV vähän kovemmalle. Jos pelkäät, että haju jää jälkeesi, niin suihkuta vaikka hiuslakkaa tai lotraa voimakkaantuoksuisella käsisaippualla ja estä miehen pääsy vessaan vähäksi aikaa. Tai sitten voit mennä heti miehen aamupaskan jälkeen, jolloin haju on siellä jo valmiina eikä mies saa tietää, että kaikki haju ei olekaan hänestä peräisin. Ja tuskin hän uutta kertaa menee heti perään muutenkaan.
Ei se haju mihinkään kaikkoa millaan lakalla. Ja meillä ainakin niin, että vaikka miehen pitäisi olla 50 km päässä töissä seuraavat kahdeksan tuntia, niin jos erehdyn käymään kakalla, tuleekin kotiin kun oli juuri sattumalta työkeikalla täällä kotikulmilla ja ajatteli käydä kahvilla ja kusella (peräkylä missä ei mitään) Joten olen ottanut varmuudeksi käydä vääntämässä isommat tarpeet metsän siimeksessä. Mies tietoinen asiasta. Ei ulkoile takametsässä. Toki huolehdin ettei kakkat suoraan maahan imeydy vaan vuosia kehittelen niistä turvetta kukkapankkiin. Näin se käy!
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi ihmiset luulee tätä provoksi? Voi siis toki ollakin provo, mutta itselläni on samanlaista ujostelua ja ainakin yhdellä kaverillani, jonka kanssa joskus asia tuli puheeksi. Ei siis mitenkään mahdotonta, että kakalla käynti ujostuttaa.
- nro10
Tiedätkös, että maaiman 7 miljardia ihmistä käyvät kaikki kakalla?
No ällöttäähän se, että nainen käy.