^^^HEINÄMAMMOJEN KUUKAUSI ALKAA JA VIIKONLOPPU^^^
Kesäkuun viimeinen pino http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=7685658&p=&mpage=3&tmode=…
Ja nyt on meidän kuukausi, jeeeeeeeeeeeee!!!! Lupauksistani huolimatta en päässytkään koneelle kertomaan synnäriuutisia, mutta tässä ollaan. Minä saan laskea nyt aamuja siihen, kun nyytti on sylissä. On jotenkin oudon jännää tietää etukäteen vauvan syntymäaika!
Kesähelinä (meniköhän oikein) olemme samalla viikolla synnyttämässä. Meidän Tiitiäinen näkee päivänvalon 13.7. Vauvan painoarvio oli nyt 2 800 g, joten veikkaan hänen olevan n. 3200 syntyessään. Aika pieni, mutta sitäkin pippurisempi. Kaikki oli loistavasti hänellä, istukka täysin priima edelleen. Itsellä olo myös ihan ok. Nyt vaan koetan saada ajan kulumaan.....
Joku kyseli tuosta istukan tutkimuksesta ja meillä esikoiselta otettiin virtauksia tämän tästä, koska istukka oli yliviikoilla jo todella kalkkinen, ja se tapahtui ihan ultraamalla. Lääkärit puhuivat flowsta, kun mittailivat niitä virtauksia.
Joku kyseli aromaattisista hoidoista. Itse kyselin samaa keväällä omalta terkkarilta ja sanoi, että ihan huoletta voi mennä kaikkiin hoitoihin, mukaan luettuna vyöhyketarapia. Että ei kun vaan hemmottelemaan, jos yhtään siltä tuntuu. Kohta sitä ei niin vaan enää lähdetäkään kauneussalonkeihin tuntikaupalla nauttimaan, kun on oma pieni, tuhiseva nyytti, joka tarvitsee kaiken huomion.
Nyt lähden nukkumaan ja palaan asiaan sunnuntaina, kun lähdemme pienelle viikonloppulomalla koko perheen voimin (jälleen kerran:) )
Carelia ja Tiitiäinen kohta 37
Kommentit (38)
Ja aurinko sen kun jaksaa paistaa, hyvä!
Eilen posti toi sen vaavi-sängyn...olipa kyllä nätti ja pieni! Harmi kun kerkesin jo tilata (tulee ensi viikolla) toiseen kerrokseen sen riippukehdon, tämä on niin ihana että oisin halunnut toisenkin samanlaisen!
(oon jo maksanutkin sen riippusängyn).
Eilen tuli vielä kakkutilauksia...16.7 on jollakin rippijuhlat, kerroin kyllä että olen raskaana viimeisilläni ja jos olen sairaalassa, niin kakut (6kpl) jäävät tekemättä. (L.A siis 27.7)
Silti soittaja sanoi haluavansa, että ei voi sitten mitään jos näin käy...50 vierasta tulossa!
Nykyään kun liikun asioilla ja näen tuttujani, ensimmäiset sanat ovat " Ei, etkö sä vieläkään ole synnyttänyt???"
No, mullahan on melkein 4 viikkoa vielä laskettuun aikaan, mikä kiire tässä on?
Ainiin, siitä rokotteesta vielä: Luin eilen netistä kaiken siitä calmetesta, kiitos muuten linkittäjälle!
Ja mietinkin seuraavaa: Eli jos me EI OTETA sitä rokotetta, ja mun sisko tulee lastensa kanssa Dubaista (asuvat siellä) tänne meille juuri kun vauva syntynyt, niin voiko vauva sairastua eli voivatko he kantaa sitä pöpöä vaikka itse eivät olisikaan sairastuneet?
Aika sekavasti kirjoitin mut toivottavasti ymmärsitte!
Ras-mam ja poitsu 36+2
Heipsan nettipimennosta!
Täällä tosiaankin ollaan vielä mahakkaana. Uskomatonta!! Mies ja poika lähti alkuviikosta mökille, mutta itse en uskaltanut jäädä yksin kotiin, joten olin siskon luona sitten nettipimennossa. Lueskelin vähän vanhoja juttuja ja niin me ' suviandet sun muut' aikaisin avautuneet vieläkin ollaan kasassa ja sitten taas moni muu onkin yllättäen saanut jo pienokaisena:). hassua!
Torstaina olin vauvan painoarviossa- tilanne oli edelleen alakerrassa ns. valmis eli 2cm auki ja kanava hävinnyt. Lääkäri koitti venytellä kohdunsuuta, pyöritteli siellä oikein olan takaa ja meinasin huutaa kivusta...lupasi, että jos ei nyt lähde synnytys käyntiin, niin....
No, ei se lähtenyt, vaikka sitä isoa S.ääkin tuli vielä harrastettua illalla:). Pari hassua supistusta ja that' s it! Vauva painoi tällä hetkellä n. 3kg-3,1kg ja lääkäri lupasi syödä hattunsa, jos synnytän yli 3,5-kiloisen tytön. Helpotti kyllä tuo tieto, sillä esikoisen (3,4kg) synnytys oli jo tarpeeksi iso koettelemus. Sanoihan toki lääkäri, että virhemarginaali on n. 500g puoleen tai toiseen, mutta myös käsikopelolla sanoi vauvan olevan vain vähän yli 3kg. uskon sitä nyt sitten.
Eilen illalla alkoi supistella 21 aikaan, kovia ja kipeitä tuli n. 5 tunnissa ja sitten lopahti, TAAS. Seksillä koitettiin taas käynnistellä miehen kanssa, mutta ei vaikutusta. Alkaa usko pian mennä!
Huomenna jo rv 39!!!
onnea kaikille synnyttäneille heiniksille...perässä tullaan!
Olo on norsumainen ja inhottava, joka paikkaan vihloo ja jomottaa eikä kävellä enää pysty kun 50m kerralla. Kyllä se vaan on odottavan aika pitkä kuin nälkävuosi.....huoh...
sitruska 38+6
Jotenkin mun tuurilla vauva alkaisi kuitenkin oirehtia siitä ja sairastuisi johonkin inhottavan kipeään imusolmuksetulehdukseen ja...ei hitto. Mieluummin pelataan varman päälle, kun päästiin esikoisenkin kanssa ilman sivuoireita. Luotan Suomen viranomaisiin ja siihen tietoon, mikä nyt on annettu...eli että rokote on turha ja ettei sitä enää täällä meillä tarvita.
Tietenkin kuullostellaan Kätilöopiston käytäntöjä...ja heidän mielipiteitään asiasta sitten kun se on ajankohtaista..
Toivottavasti emme tule katumaan päätöstä!
S.
No nyt on vissiin synnytys lähellä jo, kun sain kerrankin nukuttua kunnolla!!! Kun eikös sitä sanota, että tyyntä ennen myrskyä...
Heräsin vain kaksi kertaa, kun tyttö halusi vettä ja samalla juoksin vessan kautta.
Ihanan pirteä olo... voisin vaikka alkaa siivoamaan.
Ajattelin soitella äidille, että lähtis käyttään mua apteekissa, kun pitää hakea särkylääkettä, rasvaa ja kaiken näköistä sieltä. Luontaistuotekaupassakin pitäis kävästä. On se kurjaa kun omaa autoa ei nyt ole käytössä.
Olen ihan kuin sidottu kotia ilma autoa. En nimittäin pysty paljon kävelemään, kun alkaa vihlomaan alakertaa
Nuista suonikohjuista/peräpukamista, onko kellään mitään apua niihin??
Olen suihkutellut ja laittanut sidettä tukemaan, mutta välillä kuitenkin on hieman pahan tuntoinen.
Nyt aamusta on ollut hyvä, kun ei oikeastaan tunnu miltään, mutta varmaan iltaa kohti taas alkaa vaivaamaan.
Voi ei, tyttö löi lehtikorin nurin...
mutsi ja rv39 (jeeeeeeee)
Synnytyksen merkit lisääntyvät koko ajan, mutta mitään ei vain tapahdu. Saa tosin odotellakin ensi viikon alkuun, jotta saadaan esikoiselle siskoni hoitajaksi. Olisi kurjaa viedä hänet puolitutuille kavereille ja miettiä miten hänellä sujuu... Toivon, että nämä ennakoivat supistukset oikeasti lyhentäisi synnytystä. En jaksais toista kertaa 24 tunnin pakerrusta:( Se on vain peikkona mielessä, että äitini sanoi hänellä olleen supistusheikkoutta synnytyksissä ja mulla ei tullut ekassa synnytyksessä ollenkaan omia supistuksia. Lääkkeillä tehtiin pakon edessä kaikki supistukset. No nyt tulee supistuksia, mutta tehoista ei sitten oikein tietoa...
Heräsin aamulla pirteänä lukemaan kirjaa ja herätin esikoisenkin siinä samalla. Nyt nukuttais ihan armottomasti. Pitääpi odotella, että mies herää ja painella sitten jatkounille:) Ihana kun on viikonloppu ja mies kotona. Aika kuluu jotenkin paremmin.
Ihana ilma taas tulossa. Kunhan pysyis lämpötila alle 25 astetta. Sen jälkeen tulee niin tuskaisen kuuma tässä kämpässä. Hauskaa lauantaina kaikille!
t.mm ja pikkumies 39+5 (huomenna se maaginen 40! Sit olen ansainnut lättypinon:)
Aloinpas nyt kirjoittelemaan kun viime hetket on käsillä. Olen kyllä seurannut palstaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään :)
Mulla laskettuaika 9.7. joten viimeisiä viedään. Viime yönä jo toiveikkaana odottelin kun tuli supistuksia kymmenen minuutin välein parin tunnin ajan, mutta kun ei ne sattunut, pieniä vihlaisuja lukuunottamatta niin ei kai tässä vielä pääse vauvaa hakemaan.
Todella odotan että supistukset alkaisivat sattumaan jo edes vähän. Edellisestä lapsesta ei supistuksia tullut ennakkoon ollenkaan, sitten kun alkoivat niin niitä tuli 5 minuutin välein. Tässä raskaudessa supistuksia on jo ollut ainakin kuukauden. Lohduttava tieto on että tuskin kolmea viikkoa kauempaa enää joutuu odottamaan :) Ei vaan malttaisi odottaa, haluaisin jo pian tietää kumpi on tulossa.
Edellinen synnytys meni niin hyvin, että mielelläni menen synnyttämään uudestaan. En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta en muista että mitään isompia tuskia olisi ollut. Synnytyssalistakin meinasin kävellä osastolle, mutta kätilö kehoitti sänkyyn makaamaan :)
Onnea kaikille jotka ovat jo nyyttinsä saaneet ja hyviä vointeja niille joilla vielä vauva massussa. Kohta meillä kaikilla on oma pienokainen sylissä.
Maronni 38+6 ja isoveli 2 v 9 kk
Illalla alkoi sellainen kova menkkajomotus lonkassa, selässä ja reidessä ja sitä sitten kesti jonnekin neljään saakka. 1½ särkylääkettäkin otin ja haudoin jyväpussilla, mutta silti en pystynyt nukkumaan. Sitten supisteli kahteen otteeseen lähes pari tuntia kerrallaan, 5-12 min. väleillä. Ja sitten taas ei mitään! Raivostuttavaa kärvistellä noitten supistusten kanssa jos ne ei mitään vaikuta.
Mies lähti yöksi pois ja esikoisen kanssa pitäisi kaksi pärjätä vuorokausi. Entäs jos lähtö tulisi??? Minne isken tuon isomman?!?
Väsyttää, kun ei saanut nukuttua juuri ollenkaan. Nyt ei tarviis kyllä syntyä, mutta ens viikolla vois jo alkaa tapahtua. Alan olla tuskastunut tähän mahaan! Sitten vielä koko iltayön kävi mahassa mahdoton myllerrys, puski itseään toden teolla alaspäin. En muista ollenkaan millaisia oli esikoisen loppuajat mahassa, mutta yöllä tuli kyllä sellainen tunne, että voisiko pian syntyä. Suolikin tyhjeni ihan kivun vaikutuksesta, kuten viimeksikin synnyttämään lähtiessä.
No, katsotaan vaan,niin elokuulle menee täälläkin :-/
T:Oloonsa väsynyt Pianiino rv 37+3
heips kaikille!
Kiitos nettivinkeistä, huutonetissä sainkin eilen jo vähän aikaa kulutettua.
Tuohon calmetteen jäi eilen kommentoimatta. Meillä on esikoinen saanut ilmeisesti tätä uutta erää 9/04 eikä tullut mitään erityisiä ongelmia. Olen pitänyt itsestään selvänä että kakkonen saa rokotuksen myös. Meillä on lasten isovanhemmilla kummaltakin puolelta sairastettua tubia ja vaikkeivät meillä asukaan niin varsin läheisissä tekemisissä ollaan. Lisäksi ollaan molemmat vanhemmat sellaisessa työssä että tuodaan jos mitä pöpöä kotiin. Puhumattakaan siitä että marraskuussa ollaan lähdössä Thaimaahan ja vastahan sieltä muutama vuosi sitten tuli useampi miliaaritubia (erittäin tarttuva) sairastava lennolla Suomeen niin että esim appiukko joutui kuukausittain juoksemaan keuhkokuvakontrolleissa kun oli istunut koneessa muutaman rivin päässä. Eli koen sen meidän perheessä kyllä tarpeelliseksi.
Naikkarille käy mun tieni taas tänään, proteiinit on edelleen plussalla joten kai mun on noudatettava saamiani ohjeita ja käytävä siellä. Toivottavasti pääsen pian pois ja mielellään vauvan kanssa. Ilman en ehkä enää suostu lähtemään elleivät päästä tänään ja anna ensi viikolle käynnistys- /sektioaikaa. Mulla on sentään huomenna laskettu aika joten mitä sitä enää hautomaan! Vauva on myös ollut laiskanlainen joten ehkä se käyrä on hyvä kattoo.
Mutta hassua ajatella että nyt se heinäkuu on todella käsillä.
Tsemppiä meille heiniksille, epäilemättä tapahtumarikas kuukausi tulossa :)
t. Pöppis 39+6
heips vaan!
Ajattelin minäkin nyt sen verran piipahtaa koneella että tulin lukemaan päivän kuulumiset, itse olen touhunnut ulkona ja tehtiin ruoka koko perheen voimin, nyt sitten isäntä ja lapset päiväunilla :-)
Itsellä nyt hyvä päivä tänään, ei kolota eikä jomota mihinkään! Enää olisi 20 päivää että saapi vauvan viereen. Toisaalta nyt on aika jännää kun tietää todellakin sen päivän milloin syntyy, kun tulee suunniteltu sektio. Kunpa vain päivät menisi nopeasti....
SurinaS taisi toissa päivänä kirjoitella niistä lainavaatteista....No,itselläni on hyviä että huonoja kokemuksia siitä hommasta, mutta nykyään otan vain sellaisia vaatteita mitkä saan omaksi eikä tarvitse palautella. Poika kun syntyi sai silloiselta ystävältäni pari kassia vaatteita LAINAAN ja sanoi kuitenkin että ei haittaa vaikka miten käytät jne...No, eihän kyllä pienet vaatteet hirveästi kulu, mutta kuitenkin muutamiin sitten tuli käytön jälkiä vaikka kaikin puolin olivat siistejä. Ei kuulema olisi saanut niin paljon käyttää niitä vaatteita...No, tyttö kun syntyi sain laatikon vaatteita silloin OMAKSI no,ajattelin että kun jäivät meillä pieneksi laitoin ne kiertoon, joku aika kului niin henkilö kuka antoi nuo vaatteet niin tuli pyytämään niitä takaisin, että oli tullut katumapäälle, silloin kyllä minua raivostutti...Nyt olenkin sitten tämän kolmannen kanssa ottanut vain omaksi vaatteita ja itse hankkinut jne...kaikkein paras homma, ei tarvitse miettiä uskaltaako käyttää jne... mutta se siitä.
Nyt kupponen kahvia ja terassille, mukavaa viikonlopun jatkoa!
T:Tupuhupuna+rv 36+2
Aika menee todella nopeasti..
Meikä on täällä hiukan laiskalla päällä. En ole saanut vieläkään imuroitua eikä lattiata pestyä, mutta kyllähän sitä kerkeää. Masu on kipeä, sellaista jatkuvaa menkkamaista jomotusta ja alaselkää särkee. Miksi mitään radikaalimpaa ei voi tapahtua?! Päätäkin särkee taas, mutta se tuli jo yöllä kipeäksi ja otin siihen särkylääkettä, mutta ei mennyt ohi ollenkaan. Ei paha, mutta sellaista jomotusta tuolla vasemmalla puolella.
Käytiin aamulla vielä tuolla naapuripitäjässäkin markkinoilla, mutta oli täysin turha reissu. Myyjiä oli ehkä jopa 10! Mutta monella paikkakunnalla onkin nyt yhtä aikaa markkinat..
Kohta lähden käyttämään tyttöä tuolla rannassa uimassa. Josko tämä jomotus muuttuisi selvemmiksi supistuksiksi ja pääsis lähtemään ;) Kun tullaan rannasta niin sitten on pakko siivota loppuun.. Onneksi joka paikka on kuitenkin raivattu valmiiksi :)
Mutta nyt lähden laittamaan jotain ruokaa..
~suviande ja öttiäinen 40+1~
Tänään tulimme kotiin pienen poikamme kanssa!
Poitsu syntyi 30.6, eli otti pienen varaslähdön, mutta oli rv 38+3 eli syntyessään 3790g ja 51 cm pitkä!
Ihana tummatukkainen täydellinen kaveri, ei voi muuta sanoa.
Olen niiiiin onnellinen, kaikki on loistavasti, olo on mitä mainioin.
Pistin tonne oman lyhyen jutun synnytyksestäni, lukekaa jos kiinnostaa.
Nyt meen lepäämään, piipahdan uudestaan myöhemmin!
Tsemppiä kaikille!!!
maryanne + poika 1½vrk
Alku aikoina kirjoittelin suht aktiivisesti. Sitten tuli sairaslomat,nettipimennokset ja muutot eteen. Nyt loppuajalla taas tilanne on normalisoitunut ja täällä taas ollaan!
Eli 2.lasta täällä Helsingissä odotellaan syntyväksi. Kätilöopistolle olin menossa ja raskausviikkoja on 37+2 päällä.
Vimeksi synnytys lähti vesien menolla ja 2vkoa etuajassa. Nyt mitään alustavia merkkejä ei ole tullut. Joten leppoisasti tässä manaillaan päivien hitaasti kulkemista.
Tää kuumuus alkaa hermostuttaa ja puuduttaa. Pahempaa on vielä ilmeisesti luvassa ja helteiden tulo pitää paikkansa. Saas nähdä millainen ilmastointi on kättärillä. Olen kuullut,että siellä voi olla aika tukalat oltavat jos ilma ei liiku mihinkään. Ehkä ne helteet kerkeävät mennä ohitse,ennenkuin mä pääsen tositoimeen..?
Aromaattista hoidoista oli puhetta. Muistaakseni Neroli ja Ruusuöljyt olivat synnytykseen valmistavia öljyjä.. Neroli rentoutti ja ruusu toimi sukupuolielimiin tai jotain.. Luontaistuote kaupassa neuvovat varmasti mielellään oikeat rohdot.
Mä olen nyt kirjoittanut tätä viestiä varmaan puoli tuntia,kun esikoista on pitänyt viihdyttää välillä. Mies lähti just yöksi työmatkalle ja tulee vasta huomenna pvällä takaisin. Joten en muista mitä muuta piti kommentoida ja nimimerkit on päässyt unohtumaan jo täysin.
Paitsi mä en tajua miksi,mutta mun päähän on jäänyt yksi nikki liiankin selvästi-Suviande ja Öttiäinen. ..Se nimi on jäänyt vaan mun päähän ja saattaa koko päivän takoa jossain alitajunnassa. OUTOA-tiedän.
Yritän tässä kirjoitella aktiivisemmin. Ja onnittelut myös kaikilla vauvansa jo lunastaneille :)
-Sushiko 37+2-
27.6 syntyi tyttömme, aivan kuten pitikin. (siis se suunniteltu sektio) :)
Verta vuosin 3,2litraa mutta hyvin olen siitä toipunut ja tänään pääsimme kotiin kunvielä varmistettiin ettei vauvan keltaisuus ole hälyyttävää ja tikitkin poistettiin :)
Tyttö syntyi klo 11.10 ja mitat olivat 3630g, 50cm ja pipa 36cm. Suloinen kuin mikä ja tempperamenttinen! Hiuksia on niin paljon että KAIKKI sairaalassa sitä ihastelivat, kätilötkin näyttivät muille *hih*
Sellaista näin alkuun, tulen myöhemmin kuulostelemaan muiden kuulumiset :)
Jenni ja Jytky 5vrk
Kohta alkaa jo toinen päivä, kun mennään yli. Mäkin haluan jo tuon " öttiäisen" pois tuolta masusta.. Sushikollakos se mun nikki pyörii päässä. Aika hassua ;) Mullakin on joitakin, jotka on iskostunut päähän..Minä nyt käyn täällä sen sata kertaa päivässä, että oiskohan sillä jotain vaikutusta.. :/
ONNEA 2Jenni2 ja Maryanne pikkuisista!!!! olikos vielä joku muu?
Äsken siivosin vessan, mutta tupa on edelleen imuroimatta. Ukko jo sanoikin, että kerkeehän sen aamulla, kun ei täällä nyt mikään hirveä sotku ole! Joten siirretään aamuun. Nauroinkin sille, että jos yöllä tulee lähtö, niin äkkiäkös sekin huomenna imuroi ;)
Anoppi toi jotain valmispizzoja kaupasta. Paistan just nyt yhtä. Saapi nähdä minkä makuinen mahtaa olla..En yleensä noista niin piittaa..Oma tekemä on aina paras!!
Käytin tyttöä uimassa, kyllähän se siellä tykkäsi läträtä..Ja uikkarissa oli sen jälkeen varmaan kilo hiekkaa :) No, käytiin sitten suihkussa sen jälkeen.. Voi kamala, kun olisi itsekin tehnyt mieli pulahtaa sinne veteen. Rannalla oli ihan hirveästi paarmoja vielä kaiken lisäksi. Aurinko paistoi kyllä ihanasti..
Nyt syömään :)
Tänään piti jo vähän säikähtää kun en koko päivänä tuntenut kunnolla liikkeitä ja sitten ennen saunaa ehdin jonkun 20 min kuulostella eikä sittenkään mitään varmoja liikkeitä! No saunan jälkeen menin sitten vielä pitkälleen kuulostelemaan ja tulihan niitä liikkeitä sitten se vaaditut 10 ihan varttitunnissa. Mutta kyllä säikähdin ja ehdin jo ajatella itku kurkussa vaikka mitä! Vauva oli kyllä äsken ihan selvästi selkä mun masua vasten, että liekö silläkin jotain tekemistä tämän päivän vaisuuteen..
Onnea taas uusille vauvansa lunastaneille. Kyllä me muutkin täältä vielä perässä tullaan jahka keritään.. ;)
Minä välillä toivon että alkaisi jo syntymään ja välillä taas en ole ihan varma tuosta tunteesta.. Vähän kyllä kieltämättä pelottaa miten taas kaikki lähtee sujumaan kun on tuo 1v8kk esikkokin huomiota jakamassa. ONNEKSI mieheni aloitti juuri kesäloman ja pitää samalla kaikki muutkin mahdolliset lomat ja on näin ollen 7 viikkoa kotona. Se vähän helpottaa ajatusta arjen pyörimisestä..
Minullakin supistelee varsinkin näin iltaisin ihan vähän väliä, mutta suht kivuttomasti pieniä jomotuksia lukuunottamatta. Esikoisesta en muista tällaisia olleen, mutta eiköhän tämäkin vähintään lasketuille mene. Esikko ainakin oli tarkka poika..syntyi rv40+2.
Jaahans, eipä nyt tule juuri järkevämpää mieleen joten lopettelen " raapustelun" tältä erää tähän..
rapuliini rv 39 tasan
Ainiin...Tietääkö kukaan miten saa tuon osoitekentän takaisin näkyviin? On kokeiltu kaikki F-näppäimet ja näytä-sarakkeesta on osoiterivi ruksattu, mutta ei vaan tule takaisin. Tämä(kin) vika on pojun aikaansaannoksia..Olisin kyllä enemmän kuin kiitollinen jos joku tietää mistä sen saa takaisin. Itse olen kyllä aika tumpelo näissä tietokonejutuissa että jos sitten erittäin selkokielellä neuvoisitte..=)
Kokeilin tuossa äsken piilotella tuota omaa osoiteriviäni ja kun sen laittaa pois näkyviltä ja sitten taas näkyville, niin mulla hävisi tuo missä on edellinen ym. painikkeet.
Sitten sen sai tuolta takaisin, kun veti hiirellä alaspäin..
Eli ota kiinni hiirellä tuosta harmaasta palkista (sulla ilm. noiden edellinen ym. painikkeiden alapuolelta) niin, että tulee ylös-alas-nuoli. Ja sitten hiiri pohjaan ja vedät alaspäin. Näin mulle tuli takaisin näkyville.. Eli mulla oli ne vakiopainikkeet menneet sinne osoiterivin " alle" piiloon
Olikohan tarpeeksi hyvin selitetty..?
Vaikeaa selittää näin äkkiseltään, mutta toivottavasti ymmärsit ;)
ONNEA!!
Taidettiin olla samaan aikaan osastolla 2A, näin sun nimen yhdessä ruokakärryn tarjottimessa! :D
Meillä poika syntyi 26.6., synnytys käynnistyi itsestään ja napanuorassa olevan solmun takia syntyi pieni 2670g, 46cm poika, ja napanuora tiukasti 2 kertaa kaulan ympärillä. Apgarpisteet 1/2 minuutin iässä 1, eli syntyi huonokuntoisena, mutta saatiin siitä virvoiteltua, eli rankka alku oli pojalla. Matalia verensokereita ja kalkkiarvoja seurailtiin ja torstaina kotiuduimme. Itse toivuin synnytyksestä tosi hyvin.
Onnea vielä kerran teille pienestä tytöstä ja jos joskus ehdit ja jaksat niin laitahan sähköpostia! :)
t. " myy" ja poika 6vrk
..mutta olen kokeillut myös tuota konstia eikä siihen tule sitä " kaksoisnuolta" ollenkaan eli ilmeisesti on jotenkin pois päältä. Ja kyllä ymmärsit oikein eli tosiaan se palkki puuttuu kokonaan mihin kirjoitetaan www.jne....Aargh!! Hermo menee tämän koneen kanssa. Mies ei ole juuri sen fiksumpi tämän koneen tällaisissa asioissa joten siltäkään ei apua heru.
Täytyy vissiin jatkaa tätä googlen kanssa pelaamista että pääsee muillekin sivuille..
*rapuliini edelleen huuli pyöreänä koneen kanssa =o*
Onnea kovasti uusille äideille :)
Oltiin eilen stadikalla uimassa lasten kanssa ja oli tosi kivaa vaikka ihan mega helle ei ollut kun välillä tuuli, mutta ihanteelinen paikka lasten uida kun vesi on kuitenkin lämmitettyä. Minusta kun nuo luonnonvedet viellä aika kylmiä, mutta olenkin mega vilukissa...
Siinä lapset ovat kyllä tuleet minuun kanssa.
Millaisia turvakaukaloita muuten olette hankkineet autoon eli varsinkin ne joilla jo muita lapsia ? Olen nyt vakaasti ruvennut ajattelemaan, että pitäisikö sittenkin hankkia se kaukalo joka laitetaan jalustalle kiinni autoon niin ei tarttis niiden vöiden kanssa pelata...Meilläkin kun tulee taakse sitten 3 lasta vaikka eihän vanhin käytä turvaistuinta (kun täytti toissapäivänä jo 12-vuotta !!) ja tytölläkin on HTS:n koroketuoli, mutta kuitenkin kun olen ajatellut että vauva olisi siinä keskellä...
Kuulemma on vain käytössä todella käteva...
Kesähelinää ja masuasukki, joka kovin rauhallinen asukki...eli sikäli ihanne vuokralainen, mutta silti kovasti jo malttamattomana odotan että näkisin hänet :)
juu muistit Carelia oikein minulla on sektiopäivä 13.7. kanssa :)
Oletko sinäkin tulossa naistenklinikalle ?
Meillä neiti arvioitu aika pineksi eli voi jäädä hiukan alle 3kg tai vähän yli eli viikolla 36+2 kun olin naistenklinikalla niin painoarvio oli silloin 2459g, mutta ainahan voi olla heittoja noissa mittauksissa hiukan.
Minullakin katsottiin silloin istukka ja napanuoravirtaus ja hyvältä näyttivät. Kohdunsuukin on viellä kiinni, mutta hiukan lyhentynyt ja pehmentynyt.
Yöt menee hiukka kehnosti eli illalla ei nukuta millään, yöllä nukkuminen katkonaista ja sitten herään kukonlaulun aikaan jo.
Minä kyselin myös niistä aromaattisista hoidoista kun joku tuttavani vain sanoi että ei suositella, mutta eipä ole sitten huolta ja minulla jalkahoito 6.7. eli jos vaikka käynistäisi niin eihän kai siinä suurta varaa ole enään...
kesähelinää rv 37+4