Mies ei osaa koskea
Onko kukaan ollut aiemmin vastaavassa tilanteessa ja keksinyt jotain ratkaisua?
Yhdessä 6v, molemmilla ikää vähän päälle 30v. Seksielämä aina ollut vilkasta, mutta yksipuolista. Minulla vaikuttaisi olevan miestä huom. korkeampi libido.
Seksimme koostuu99% ajasta seuraavasta: teen aloitteen, koskettelen miestä, keksin ties mitä roolileikkejä, jotka kiihottavat molempia (kaikissa olen itse määräävä ja dominoiva osapuoli ja mies passiivinen vastaanottaja), sitten yhdyntä, jossa mies laukeaa ja minä hommaan itselleni sormin orgasmin.
Tuntuu, että olen aina se. joka antaa ja mies aina tyytyväisenä vain ottaa. Keskusteluja on käyty 1000000+ kertaa. Olen erittäin estoton seksin suhteen. Kaikki keskustelut ovat päättyneet siihen, että mies sitten alkaa koskemaan minuun esileikin muodossa, eikä se tunnu miljoonankaan ohjeen jälkeen hyvältä ja mies ei kiihotu itsekään siitä. Homma päättyy lähestulkoon aina vaivaantuneeseen keskeyttämiseen.
Haluan kuitenkin seksiä ja nautin nykyisestäkin, mutta kaipaan ehdottomasti enemmän itseeni suuntautuvaa nautintoa ja miehen aloitteellisuutta. Olen kokeillut kaikki keinot,jotka omalta osaltani voin.
Mielestäni miehen olisi aika ryhdistäytyä, tai joudun lähtemään, koska olen alkanut kokemaan katkeruutta nykytilanteesta.
Miehen mielestä seksi on tietenkin uskomattoman hyvää.
Mitä teen?
Kommentit (14)
Olet nymfo ja tarvitset muitakin miehiä tyydyttääksesi himojasi.
Jos mun mies ei ois saanu mua tulemaan kuuteen vuoteen, niin olisin lähtenyt jo ajat sitten.
Tuus tänne ni setä panee sulle sellaiset orgasmit että sukat pyörii vielä juhannuksenakin jaloissa.
Mies on epäseksuaalinen vätys. Tuskin siitä muuksi muuttuu. Hyväksy tehtäväsi hänen palveluntuottajaanaan tai vaihda parempaan.
Miehesi on suoraan sanottuna vain itsekäs.
Koskettelun taito opitaan vasta vanhempana. Minäkin aloin sormettamaan ja nuolemaan vasta nelikympoisenä. Sitä ennen ehti tosin vaimo lähteä, mutta uusia naisia löytää nykyään onneksi Tinderistä melko helposti.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on suoraan sanottuna vain itsekäs.
Näin. Kyllä toiseen koskeminen on ihan peruasia seksuaalisessa suhteessa. Ei mieskään niin tyhmä ole ettei muka tällaista tajua. Nyt hänellä on mukava seksielämä, jossa häntä vain palvellaan.
Miesäähän sentään yrittää kosketella, olisikos neuvoja liian kriittinen? Mies tuskastuu kun ei koskettelu taaskaan kelpaa vai miten tilanne etenee siihen että kumpikin seksin keskeyttää? Meillä tilanne on toisinpäin, hyväilen, kourin,nuolen ehdotan tuhmia, kyselen mitä saisi olla jne. Joskus varoen koitin sanoa että et sinä ole lahna mutta lahnailet, eihön siitä tullut kuin riita.
Eniten ihmetyttää, miten et ole tähän mennessä hyväksynyt, että mies ei muutu eikä oma roolisikaan tuossa. Mitenkään miestä mollaamatta, kaikkia ei seksi kiinnosta samalla lailla tai ole yhtä estottomia.
Toisinpäin kun tilanne olisi niin siinä tapauksessa:
Mies olisi aina vaan seksiä vailla. Jätä se sika.
Mies ei osaisi neuvoa. Jätä se sika.
Mies ei kiihoitu koska on itse pilannut odotukset seksistä syyllä x. Jätä se sika.
Mies ei selvästi osaa keskustella aiheesta. Jätä se sika.
Toki tähänkin toimii sama ohje. Jätä se sika.
Pyydä miestäsi nuolemaan sulle orgasmi. ISO osa naisista tulee parhaiten sormettamalla ja nuolemalla.
Aloitus on just kun meillä. Mulla meni nyt kuppi nurin, enkä jaksanut enää kauniisti pyytää, että mies koskettaisi ja huomioisi minuakin vaan annoin tulla täyslaidallisen. Nyt lupaa kuunkin taivaalta, jos annan mahdollisuuden. En usko että pystyy muuttumaan.
Sama tilanne. Mies on seksissä laiska, itsekäs ja osaamaton. Olen niin lukossa, etten enää saa edes omin sormin hänen läsnäollessaan.
Minä palvelen joka päivä seksuaalisesti. Itse saan harvoin edes yritystä.
Asiasta myös puhuttu 100000 kertaa.
Alan kyllästyä siihen, että esim. imen joka päivä, mutta minulle tarjotaan suuseksiä pari kertaa vuodessa ja tehdään siitä suuri numero. Lupauksia ja vihjailuita saan, mutta hän onkin sitten liian väsynyt.
Muut, aiemmat miesystävät ovat saaneet minut laukeamaan suulla ja sormilla.
Sinulla on betamies. Jätä se.