Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen??
Hukassa
11.04.2020 |
Käskin miesystävän pysyä poissa ennaltamääräämättömän ajan. Ollaan seurusteltu jokunen vuosi, minulla lapsi entuudestaan ja vauva meillä yhteinen. Ollaan asumuserossa nyt. Hän ei noudata karanteenimääräyksiä vaan haukkui minut hysteerikoksi eikä ymmärrä huoltani vaikka olen yrittänyt kertoa kuinka pelkään altistuksen puolesta. Hän siis käy kaupassa hakemassa pikkuostoksia ja näkee kaveriaan/kavereitaan ihan normaalisti, puuhastelevat yhdessä. En haluaisi noita häneltä viedä mutta hän ei ymmärrä, mitä se minulle aiheuttaa ja se loukkaa minua. Joudun olemaan hirvittävän stressin kanssa yksin.
Itse olen muutenkin kipeä pitkään ja kunnolla kun sairastun enkä ole edes ehtinyt aiemmista kuntoutua. Kaipaisin tukea enkä hysteerikoksi ja valittajaksi nimittelyä. Muutenkin mies onnistuu itse jostain loukkaantuneena sanomaan rumasti ja se loukkaa minua sillä en siedä sellaista, että puhutaan jotain mitä ei tarkoiteta. Minä hoidan lapset joten se ei ole ongelma tässä vaan se, etten tiedä, miten jatkaa. Nuo miehen möläytykset ja totaalinen kyvyttömyys tukea minua kriisissä ovat patoutuneet enkä saa rauhaa siltä pettymykseltä jonka hän on tuottanut. Minusta tärkeä asia on, että kumppania/perhettä ei jätetä eikä saateta vaaraan ja nyt hän on minusta tehnyt molemmat. Olen yrittänyt saada rauhan itseni kanssa ja hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, mutten pysty. Kun hän käy luonamme, mä mietin, altistaako hän nyt minut ja lapset koronalle. En pysty olemaan miettimättä. Entä jos joudun viikoiksi sairaalaan, entä jos lapset joutuu? En ymmärrä miestä ja hänen ajattelunsakin pistää nyt todella kovin vihaksi. Normaalisti en edes ole vihainen pitkään, nyt olen ollut monta päivää. Kaipaan neuvoja. Mitä tehdä? En haluaisi satuttaa ketään, varsinkaan lapsia.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Rauhoitu.
Eli olenko vain hysteerinen ja huolehdin turhaan? Kyllä tässä omaa mielenterveyttä on tullut kyseenalaistettua. Samoin miehen. Ja turvallisuudentunnetta ja luottamusta. Omaa merkitystä toiselle ja toisen merkitystä itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vedä nyt henkeä. Välillä pitkissäkin liitoissa tulee hetkiä jolloin tajuaa että toinen on idiootti eikä sen kanssa voi elää. Kun menee pari viikkoa, alkaa nähdä että eipä ollut itsekään ihan niin fiksu kuin sillä hetkellä tuntui eikä se toinen olekaan niin läpimätä kuin luuli. Jos sulla on vielä vauva niin hormonit heittelee ja tulee helposti ylireagoitua.
Siis eihän sun missään nimessä tarvitse sietää tuollaista! Ihmisille on paljon merkityksettömätkin asiat tärkeitä. Jos itselle turvallisuus tai edes turvallinen olo on tärkeää, on törkeää haukkua toinen hysteerikoksi.
Mulla on valitettavasti lähipiirissä tuollaisia ihmisiä. Ovat usein kontrolloivia eikä sanaansa voi luottaa. Välinpitämättömyys näkyy esim. jo siinä, miten minulle tärkeirä8tai jopa rahallisesti arvokkaita esineitä kohdellaan miten sattuu. Joka luulee ettei näillä ole merkitystä, on kyllä väärässä.
Esimerkki: läheisiä mun ja exän puolesta muutossa apuna. Oltiin nuoria. En tiedä miksi juuri HE oli päättäneet öö pakata meidän yöpöydän laatikosta kumit (mun maksamat, meidän ainut ehkäisykeino silloin) eikä jättäny sitä meidän tehtäväksi, mutta löydettiin ne isosta postilaatikosta teräväreunaisten esineiden seasta. En ois IKINÄ pakannu niitä niin huolettomasti enkä muutenkaan iljennyt koskea muiden kumeihin itse, jos olisin ollut muuttoapuna. Pakkauksissa ei näkynyt "vikaa", mutta laatikko oli sotkeutunut liukasteeseen eli olivat jostain huomaamattomasti rikki Jouduttiin heittämään kaikki pois. Ajatelkaa jos ois käytetty niitä???
Tää on vain yks esimerkki, mut jos mulla ois juhlamekko, siihen saatettaisiin koskea öljyisin käsin. Jos lainaisin verhoja, ne varmaan pistettäisiin likaiseen takakonttiin. Jos mulla ois joku hygieniatuote, se siirrettäisiin likaiseen paikkaan. Tosielämän esimerkki: topspuikot tippuneet lavuaariin niin ne on vain nostettu takaisin laatikkoon.. eikä kerrottu muille.
Tämmöiset ihmiset on todella todella ahdistavia. En voi tajuta miten eivät tajua miten loukkaavaa tuo kaikki on!! Kyse on lopulta siitä, ettei koe pystyvänsä luottaa toiseen, koska toiselle ei ole tärkeää toisen asiat tai tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Vedä nyt henkeä. Välillä pitkissäkin liitoissa tulee hetkiä jolloin tajuaa että toinen on idiootti eikä sen kanssa voi elää. Kun menee pari viikkoa, alkaa nähdä että eipä ollut itsekään ihan niin fiksu kuin sillä hetkellä tuntui eikä se toinen olekaan niin läpimätä kuin luuli. Jos sulla on vielä vauva niin hormonit heittelee ja tulee helposti ylireagoitua.
Ensinnäkin tätä on kestänyt jo monta viikkoa. Asia paheni sen sijaan, että olisi helpottanut. Se tunne, ettei mies olekaan turvana jos vaara uhkaa, on aika kauhea. Toinen rilluttelee miten haluaa kun kaikki muut tuntemani (poislukien mies kavereineen) ovat karanteenissa kotonaan. Lapsiaan ei saa mennä päiväkotiin, omat lääkäriaikani on peruttu. Ei sinänsä ole yllätys tuo miehen käytös kun jo ennestään on luistanut vastuustaan mutta kyllä tää on mulle niin paljon isompi asia, että on vaikea hyväksyä. En tiedä, miten ajattelisin tai näkisin asian niin, että pystyisin tuon hyväksymään. En ymmärrä miestä lainkaan ja oloni on yksinäinen ja petetty. Samoin kuin lasten kanssa. Toisaalta lapset pitävät minut järjissäni ja nautin heidän kanssaan touhuamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vedä nyt henkeä. Välillä pitkissäkin liitoissa tulee hetkiä jolloin tajuaa että toinen on idiootti eikä sen kanssa voi elää. Kun menee pari viikkoa, alkaa nähdä että eipä ollut itsekään ihan niin fiksu kuin sillä hetkellä tuntui eikä se toinen olekaan niin läpimätä kuin luuli. Jos sulla on vielä vauva niin hormonit heittelee ja tulee helposti ylireagoitua.
Niin ja piti lisätä, että juuri neuvomallasi tavalla olen asiaa yrittänyt ajatella mutta ongelma tosiaan paheni. En ole koskaan pitkään vihainen mutta nyt kiehun ukon asennetta ajatellessani. Suuttumukseni pahentui siis päivien mittaan. Luottamus on karissut. Aiemmin selvisin ajattelemalla, että minä olen se joka pelastaa perheemme jos akuutti hätä iskee mutta en löydä sydämestäni anteeksiantoa miehen teolle. Haluaisin kyllä. Mutta haluanko yksin olla se teräsnainen joka pelastaa miehen ja lapset kun laiva uppoaa? Alunperinkin halusin miehestä kumppanin ja parin, en hoidettavaa. Tarvitsen tukea ja turvaa mutta nyt en sitä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten mies reagoi ulkoruokintaansa?
Olisiko joku, joka voisi puhua miehen kanssa ja saada tämän ymmärtämään, miten isosti hän käy sotaan sinun turvallisuudentarvettasi vastaan nyt. Toisaalta on ymmärrettävää, että vauva (ikä?) aiheuttaa toisissa miehissä hätääntynyttä ripustautumista nuoruuteen, joten sinun tarpeesi kun asettuvat tuota vastaan, ei tarvitse olla valtavan itsekeskeinen ja pösilö mies, jotta heittäytyy hölmöksi.
Ja sitten toisaalta, nykymaailmassa ei sanota miehille tarpeeksi selvästi, mitä heiltä tuoreena isänä odotetaan. Kun pitää osallistua vauvanhoitoon ja ottaa se omaksi, niin tahtoo unohtua, että muutama kymmenen vuotta sitten lastenkasvatusoppaissa teroitettiin isäkandidaateille, että sitten kun vauva syntyy, nainen tarvitsee tunteen, että mies suojelee ja varjelee hänen ja vauvan muodostamaa kaksikkoa. Vaikka siinä sysittiin miestä eroon yhteydestä vauvaan, niin silti siinä oli toinen puoli totta.
Mies loukkaa vauvan äitiä pahanpäiväisesti, jos ei lainkaan ymmärrä tätä turvallisuudentarvetta. Jos mies ei kuuntele naisen pyyntöjä, koska kilpailee oikeudestaan olla naisen ensimmäinen ja tärkein lapsi, siinä on paha tilanne. Jos nainen on tottunut siihen, ettei mies kauhean tarkasti kuuntele häntä muulloinkaan, kumpikaan ei ymmärrä mistä riita syntyy ja miksi se on niin syvä.
Toisenlaisessa maailmassa naiset ottavat ryhmänä synnyttäneen äidin huomaansa, ja itsekkäämmätkin miehet voivat suoriutua kunnialla isyyden ensi askeleista. Meidän kulttuurissamme väärään mieheen sitoutunut nainen on aika kusessa vauvan kanssa, ja tilanne tulee hänelle kaikin puolin yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Siis eihän sun missään nimessä tarvitse sietää tuollaista! Ihmisille on paljon merkityksettömätkin asiat tärkeitä. Jos itselle turvallisuus tai edes turvallinen olo on tärkeää, on törkeää haukkua toinen hysteerikoksi.
Mulla on valitettavasti lähipiirissä tuollaisia ihmisiä. Ovat usein kontrolloivia eikä sanaansa voi luottaa. Välinpitämättömyys näkyy esim. jo siinä, miten minulle tärkeirä8tai jopa rahallisesti arvokkaita esineitä kohdellaan miten sattuu. Joka luulee ettei näillä ole merkitystä, on kyllä väärässä.
Esimerkki: läheisiä mun ja exän puolesta muutossa apuna. Oltiin nuoria. En tiedä miksi juuri HE oli päättäneet öö pakata meidän yöpöydän laatikosta kumit (mun maksamat, meidän ainut ehkäisykeino silloin) eikä jättäny sitä meidän tehtäväksi, mutta löydettiin ne isosta postilaatikosta teräväreunaisten esineiden seasta. En ois IKINÄ pakannu niitä niin huolettomasti enkä muutenkaan iljennyt koskea muiden kumeihin itse, jos olisin ollut muuttoapuna. Pakkauksissa ei näkynyt "vikaa", mutta laatikko oli sotkeutunut liukasteeseen eli olivat jostain huomaamattomasti rikki Jouduttiin heittämään kaikki pois. Ajatelkaa jos ois käytetty niitä???
Tää on vain yks esimerkki, mut jos mulla ois juhlamekko, siihen saatettaisiin koskea öljyisin käsin. Jos lainaisin verhoja, ne varmaan pistettäisiin likaiseen takakonttiin. Jos mulla ois joku hygieniatuote, se siirrettäisiin likaiseen paikkaan. Tosielämän esimerkki: topspuikot tippuneet lavuaariin niin ne on vain nostettu takaisin laatikkoon.. eikä kerrottu muille.
Tämmöiset ihmiset on todella todella ahdistavia. En voi tajuta miten eivät tajua miten loukkaavaa tuo kaikki on!! Kyse on lopulta siitä, ettei koe pystyvänsä luottaa toiseen, koska toiselle ei ole tärkeää toisen asiat tai tunteet.
No sepä tässä juuri on kun minulle tuo turvallisuudentunne on todella tärkeä. Mies tietää aikaisemmista huonoista suhteistani joissa turvaa ei ole ollut, samoin lapsuudestani. Olen tyrmistynyt siitä, miten välinpitämäytömästi hän minut ja lapset jättää tämän asian kanssa. Mies ei todellakaan ole mikään keskustelija-tyyppi joten tavallaan ymmärrän ja haluaisikin antaa anteeksi koska uskon tuon kaiken johtuvan hänen höpsöydestään ennemmin kuin välinpitämättömyydestä. Hän nimittäin on tosi höpsö ja saattaa muutenkin nimitellä ihmisiä tai minua aika törkeästikin välillä mutta tiedän, ettei hän tarkoita sillä pahaa ja nekin asiat yleensä selviää jos hänen kanssaan onnistuu puhumaan niin kauan asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten mies reagoi ulkoruokintaansa?
Olisiko joku, joka voisi puhua miehen kanssa ja saada tämän ymmärtämään, miten isosti hän käy sotaan sinun turvallisuudentarvettasi vastaan nyt. Toisaalta on ymmärrettävää, että vauva (ikä?) aiheuttaa toisissa miehissä hätääntynyttä ripustautumista nuoruuteen, joten sinun tarpeesi kun asettuvat tuota vastaan, ei tarvitse olla valtavan itsekeskeinen ja pösilö mies, jotta heittäytyy hölmöksi.
Ja sitten toisaalta, nykymaailmassa ei sanota miehille tarpeeksi selvästi, mitä heiltä tuoreena isänä odotetaan. Kun pitää osallistua vauvanhoitoon ja ottaa se omaksi, niin tahtoo unohtua, että muutama kymmenen vuotta sitten lastenkasvatusoppaissa teroitettiin isäkandidaateille, että sitten kun vauva syntyy, nainen tarvitsee tunteen, että mies suojelee ja varjelee hänen ja vauvan muodostamaa kaksikkoa. Vaikka siinä sysittiin miestä eroon yhteydestä vauvaan, niin silti siinä oli toinen puoli totta.
Mies loukkaa vauvan äitiä pahanpäiväisesti, jos ei lainkaan ymmärrä tätä turvallisuudentarvetta. Jos mies ei kuuntele naisen pyyntöjä, koska kilpailee oikeudestaan olla naisen ensimmäinen ja tärkein lapsi, siinä on paha tilanne. Jos nainen on tottunut siihen, ettei mies kauhean tarkasti kuuntele häntä muulloinkaan, kumpikaan ei ymmärrä mistä riita syntyy ja miksi se on niin syvä.
Toisenlaisessa maailmassa naiset ottavat ryhmänä synnyttäneen äidin huomaansa, ja itsekkäämmätkin miehet voivat suoriutua kunnialla isyyden ensi askeleista. Meidän kulttuurissamme väärään mieheen sitoutunut nainen on aika kusessa vauvan kanssa, ja tilanne tulee hänelle kaikin puolin yllätyksenä.
Kirjoitin sinulle pitkän vastauksen mutta se ei tainnut tulla tähän.
Mies oli mielestäni ihan ok asian kanssa, surullinen mutta ymmärsi. Hän ei oikein tunteitaan näytä eikä paljoa puhu joten oikeasti en tiedä, mikä hänen sisimmässään se oikea tunne on. Meillä ei juuri turvaverkkoa ole eikä siis ole ketään joka miehen kanssa voisi puhua. Jos se tee yritän puhua, hän kokee sen valittamisena joten vältän varsinkin itseni toistamista. Vauva on puoli vuotias ja olen vauvan kanssa ollut hyvin yksin ja sen olen miehelle vääntänytkin rautalangasta eli uskoisin, että olen kyllin selvästi hänelle sanonut, mitä häneltä halutaan. Kyllä hän yrittääkin ja sen huomaa.
Voisko joku miehen kavereista sanoa hänelle jotain? Jos pyytäisit.
Tai mitä jos listaisit nuo huolesi hänelle, tuskin hän osaa hahmottaa, mitä kaikkia vaihtoehtoja sinun mielessäsi liikkuu. Hänhän on tottunut saamaan vajavaisesti informaatiota sielunliikkeistäsi, ja sinä olet tottunut minimoimaan sen hänen puolestaan, joten hänellä ei ole mitään reaalista mahdollisuutta olla kartalla kokemuksistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisko joku miehen kavereista sanoa hänelle jotain? Jos pyytäisit.
Tai mitä jos listaisit nuo huolesi hänelle, tuskin hän osaa hahmottaa, mitä kaikkia vaihtoehtoja sinun mielessäsi liikkuu. Hänhän on tottunut saamaan vajavaisesti informaatiota sielunliikkeistäsi, ja sinä olet tottunut minimoimaan sen hänen puolestaan, joten hänellä ei ole mitään reaalista mahdollisuutta olla kartalla kokemuksistasi.
Olen listannut hänelle nuo asiat aiemmin mutten saanut vastausta, hän kun ei juuri puhu noista asioista. Siksi listasin, kun stressasi tämä tilanne niin paljon. Mikään ei muuttunut.
Kaverin kanssa en ole puhunut, en haluaisi sotkeentua heidän väleihinsä. Olen kyllä meinannut kysyä, onko heillä varmasti kaikki kunnossa vaimonsa kanssa. Ilmeisesti hekään eivät piittaa ihmiskontaktien välttämisestä. Tai oletan näin tämän perusteella, että miehet viihtyvät keskenään niin paljon ja usein. Muuten ei jutella tai nähdä joten ei ole esim tullut puheeksi muunkaan keskustelun lomassa. En haluaisi sekaantua miehen ja kaverinsa väleihin, siksi en ole kysynytkään. Tietysti toivoisin, että mies ymmärtäisi itse ottaa rautalangasta vääntämäni huolen tosissaan ja noudattaisi määräyksiä ettei minun tarvitsisi olla huolissaan. Nyt oli pakko pyytää pysymään meiltä pois koska jos hän ei suojele lapsia (ja minua) altistumiselta, niin minun on ilmeisesti pakko. Näin koen. Sydämeni särkyy tässä kyllä mutten nähnyt muita vaihtoehtoja tähän hätään. Siksi kirjoitin tänne.
Rauhoitu.