Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En osaa luoda ihmissuhteita. Tuntuu että joku kyky siihen puuttuu.
10.04.2020 |
Onko muita jotka tuntuvat elävän tietyllä tapaa täysin irrallaan muista ihmisistä? Muut ihmiset (toisilleen entuudestaan täysin tuntemattomat) luovat helposti toisiinsa ihmissuhteita, halailevat toisiaan jne, työkaverit soittelevat toisilleen vapaa-ajallaan ym. ja vaikuttavat olevan toisistaan kiinnostuneista ainakin jollain tasolla. Töissä kysellään miten menee jne.
Itse taas kontekstista riippumatta jään aina loppupeleissä yksin. En osaa luoda mitään yhteyttä toisiin ihmisiin, että he kysyisivät minulta mitä kuuluu. Osaan käyttäytyä ja toimia ihmisten parissa ihan hyvin, mutta tuntuu että joku kuudes aisti puuttuu täysin mikä on muille ihmisille täysin normaalia ja luonnollista. En ymmärrä mikä minulta puuttuu ja miten voisin opetella??
Kommentit (35)
Mihin te epäsosiaaliset oikeastaan tarvitsette ystäviä?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskusteleminen on vaikeaa.
Yrittää puhua neutraaleja asioita niin monesti vastapuoli loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Sitten itse on että mitä juuri tapahtui?
Sitten sitä oppii pitämään suunsa kiinni ja seuraavaksi sitä kuulee että on tuppisuu.
Tiedä sitten mikä on paras.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Kerran parikymppisenä juttelin erään tyypin kanssa vähän pitempään ja ajattelin että jee nythän tämä sujuu, kunnes tyyppi tokaisi että "joskus kun juttelee ihmisten kanssa niin se keskustelu on niin turhaa, ettei siitä jää mitään mieleen. Tätäkään keskustelua en muista huomenna". Ja minä taas olin riemuissani että kerrankin minulla synkkaa jonkun kanssa. Ei siis romanttisessa mielessä vaan ihan vain ihmisten kanssa yhteydenluonti-mielessä.
Hyvä esimerkki, kuinka me kaikki elämme omassa kuplassamme ja katsomme maailmaa ja toisia ohmisiä omasta kuplastamme.
Teistä kumpikaan ei ollut väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Keskusteleminen on vaikeaa.
Yrittää puhua neutraaleja asioita niin monesti vastapuoli loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Sitten itse on että mitä juuri tapahtui?
Sitten sitä oppii pitämään suunsa kiinni ja seuraavaksi sitä kuulee että on tuppisuu.Tiedä sitten mikä on paras.
Sitä pitää skannata se toinen tyyppi ja mukautua hänen tyyliinsä. Ihmistuntemus pitää olla huipussaan.
Kaffepulla kirjoitti:
Mihin te epäsosiaaliset oikeastaan tarvitsette ystäviä?
Miten niin epäsosiaaliset? Minä olen sosiaalinen ekstrovertti (tai ambivertti eli saan kyllä energiaa ihmisten kanssa olemisesta) jota kukaan ei halua seuraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen oppinut itsestäni, että minussa on jotain liikaa ja jotain liian vähän. Ja erityisesti johtuen elämäntilanteestani, minun oletetaan olevan sekä tyhmä, köyhä että pelottava. Jos ja kun käy ilmi, että näin ei ole, minua aletaan inhota ihan siitä syystä että en mahtunutkaan siihen viiteryhmäni lokeroon tarpeeksi hyvin. Tällöin minulla on liikaa jotakin.
Ja liian vähän taas kontakteja oikeisiin ihmisiin, oikeita taitoja joita voisi päästä hyödyntämään, tai siis käyttämään hyväksi. En ole paperilla hyvä ystävä.
Minulle ei jäänyt koulu- ja opiskeluajoilta yhtään kaveria, ei edes hyvänpäiväntuttua, koska olen muuttanut niin monta kertaa, ettei tuttuja naamoja vain tule vastaan. Olen ollut muutamassa työpaikassa muutaman vuoden kerrallaan, mutta niissä kaikissa oli jo työporukat valmiina, enkä minä mahtunut mukaan; toimenkuvanikin piti minut erossa jokapäiväisestä yhdessäolosta. Viimeiset viisitoista vuotta olen ollut ensin pitkään yrittäjä ja sitten työtön, joten kavereita ei ole kertynyt. Minulla on kaksi kaverintapaista, joiden kanssa juttelen puhelimessa ehkä kerran kuukaudessa mutta joita tapaan ehkä kerran vuodessa, koska heillä on muutakin tekemistä. Jollei minulla olisi muutamaa hyvin rakasta ja puheliasta sukulaista, en juttelisi oikeastaan koskaan kenenkään kanssa. Olen aina asunut yksin.
Nuorempana olin ilmeisesti niin tylsä, että seurassani ei vain haluttu olla. Se, että lastenhankinta ja perhe-elämä eivät koskaan kiinnostaneet minua, rajoitti potentiaalista tuttavapiiriä voimakkaasti. Edes miehet eivät jaksaneet kiinnostua, vaikka ulkomuotoni vetikin heitä puoleensa kuin hunaja; seuraani ei haluttu, mutta seksiseuraa kyllä pyydeltiin.
Olen viettänyt yksin kaiken vapaa-aikani opiskeluajoista lähtien, 80-luvun lopulta. Vaikka työni onkin ihmisten kanssa puhumista ja minua pidetään tosi hauskana tyyppinä, "siviilissä" jo alun perin olemattomat seurustelutaitoni ovat rapistuneet pahoin. Olen aivan tietoisesti yrittänyt olla kiinnostava ja keskustella niistä asioista, joista oletan ihmisyksilöiden olevan kiinnostuneita, mutta tuttavuuksia ei vain synny. Nyt, kun kavahdan jo ajatustakin kysymyksestä "mitäs sinulle kuuluu" (ei mitään hyvää eikä edes toivetta paremmasta), pysyttelen vapaaehtoisesti poissa ihmisten ilmoilta.
Jotkut meistä vain ovat epäkiinnostavia. Toinen suuri syy joidenkin yksinäisyyteen on se, että aikuisilla on jo omat ympyränsä, joihin harvoin mahtuu mukaan. Yksinäisyyteen tottuneet taas saattavat kavahtaa toista yksinäistä sen vuoksi, että tästä saattaa saada pikemminkin riesan kuin kaverin. Vaikeaahan tämä on sekä analysoida että myöntää, mutta kyllä tähän tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Kerran parikymppisenä juttelin erään tyypin kanssa vähän pitempään ja ajattelin että jee nythän tämä sujuu, kunnes tyyppi tokaisi että "joskus kun juttelee ihmisten kanssa niin se keskustelu on niin turhaa, ettei siitä jää mitään mieleen. Tätäkään keskustelua en muista huomenna". Ja minä taas olin riemuissani että kerrankin minulla synkkaa jonkun kanssa. Ei siis romanttisessa mielessä vaan ihan vain ihmisten kanssa yhteydenluonti-mielessä.
Hyvä esimerkki, kuinka me kaikki elämme omassa kuplassamme ja katsomme maailmaa ja toisia ohmisiä omasta kuplastamme.
Teistä kumpikaan ei ollut väärässä.
Tyyppi kyllä pyysi minua myöhemmin treffeille eli ilmeisesti häntä ei haitannut vaikka keskustelumme oli turhaa. Ei siitä jutusta mitään kyllä tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteleminen on vaikeaa.
Yrittää puhua neutraaleja asioita niin monesti vastapuoli loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Sitten itse on että mitä juuri tapahtui?
Sitten sitä oppii pitämään suunsa kiinni ja seuraavaksi sitä kuulee että on tuppisuu.Tiedä sitten mikä on paras.
Sitä pitää skannata se toinen tyyppi ja mukautua hänen tyyliinsä. Ihmistuntemus pitää olla huipussaan.
Outo vastaus.
Suhteellisen tuntemattoman kanssa juttelee neutraalisti ja heti pitäisi tuntea ja tietää.
No ei. En halua tutustua yhtään sen enempää kuin on pakko. Mitään sydän ystävää ole hakemassa. Pelkkä keskustelu vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aidosti ei nauti siitä ihmisten kanssa olemisesta, vaan se aiheuttaa vain ahdistusta, niin miksi pitää yrittää väen vängällä haluta ystäviä?
Aina hoetaan, että ”pitäisi hankkia ystäviä”.
Miksi? Siis jos oikeasti ei nauti ihmisten seurassa olemisesta? Tätä olen aina ihmetellyt.
🇺🇦🇮🇱
Mun on helppo tutustua ihmisiin ja luoda uusia ihmissuhteita. Koitin miettiä, mistä se voisi johtua. Tässä muutamia ajatuksia:
- Suhtaudun ihmisiin myönteisesti. Lähtökohtani on, että ihmiset ovat hyviksiä kunnes toisin todistetaan.
- Viihdyn erinomaisesti yksin omassa seurassani. Kun kaipaan muiden ihmisten seuraa, en kaipaa itseni kloonia. On siis vain eduksi, jos toinen on erilainen kuin minä.
- Olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Erityisen kiinnostunut olen asioista, joista en ole aiemmin edes kuullutkaan. Olen kiinnostunut myös erilaisista näkökulmista samaan asiaan. Muilta ihmisiltä olen oppinut, että samaan asiaan voi suhtautua hyvin eri tavoin eikä oma tapani ole ainoa eikä varsinkaan ainoa oikea.
- Mulle on epäoleellista, millainen toinen on ihmisenä tai millaisessa elämäntilanteessa hän on. Oleellista on, että viihdymme toistemme seurassa.
- En ole kovin kiinnostunut toisen ihmisen henkilökohtaisista yksityisasioista. Toki kuuntelen, jos toinen haluaa niistä kertoa. Olipa toinen pitkäaikaistyötön, velkakierteessä, ulosotossa, mt-ongelmainen tms, näillä ei ole mulle merkitystä ihmissuhteen kannalta. Mulla on kavereina mm alkoholiongelmaisia. Voin puhua heidän kanssaan heidän alkoholiongelmastaan, jos ottavat asian itse puheeksi. Samoin voin kuunnella ja jutella esim toisen rahavaikeuksista, jos ottavat asian itse puheeksi. Jos eivät ota, aiheesta keskustelu on tarpeetonta.
- Ihmissuhteissa materialistiset asiat eivät kiinnosta mua. Mulle on yhdentekevää, asuuko toinen hulppeassa ökyomakotitalossa vai huonomaineisella seudulla kaupungin vuokra-asunnossa. Mulle on yhdentekevää, mihin toinen rahansa laittaa.
- Mulla on kohtuullisen hyvä tilannetaju. Jos toinen on esim juuri kertonut äitinsä syövän uusiutuneen, jätän kertomatta jonkun itselleni juuri tapahtuneen hyvän ja iloisen asian. Voin kertoa sen myöhemminkin. Ja päinvastoin eli jos toisen elämässä on juuri tapahtunut jotain ihanaa, en halua pilata hänen iloaan ja hyvää fiilistään alkamalla puhua jostain ikävästä asiasta. Senkin ehtii kertoa myöhemmin.
- Olen hyvä kuuntelija. Kokemukseni hyvin erilaisista ihmisistä on opettanut mut asettumaan toisen ihmisen asemaan. En ala neuvomaan ketään, jos neuvojani ei nimenomaan pyydetä.
- En puhu muista ihmisistä, jotka eivät ole paikalla. En hyvää enkä pahaa. Jos toinen puhuu ihmisestä, joka ei ole paikalla, pysyn puolueettomana. Voin keskustella siitä, millaisia tunteita tämä kolmas henkilö toisessa aiheuttaa, mutta en ota kantaa kolmannen osapuolen toimintaan tai millainen ihminen hän on.
Tuossa nyt muutamia asioita, mitä tuli mieleeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskusteleminen on vaikeaa.
Yrittää puhua neutraaleja asioita niin monesti vastapuoli loukkaantuu ja pahoittaa mielensä. Sitten itse on että mitä juuri tapahtui?
Sitten sitä oppii pitämään suunsa kiinni ja seuraavaksi sitä kuulee että on tuppisuu.Tiedä sitten mikä on paras.
Sitä pitää skannata se toinen tyyppi ja mukautua hänen tyyliinsä. Ihmistuntemus pitää olla huipussaan.
Outo vastaus.
Suhteellisen tuntemattoman kanssa juttelee neutraalisti ja heti pitäisi tuntea ja tietää.
No ei. En halua tutustua yhtään sen enempää kuin on pakko. Mitään sydän ystävää ole hakemassa. Pelkkä keskustelu vaan.
Mun mielestä ei ollut yhtään outo vastaus. Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Toisen reaktioita skannaat tarkkailemalla hänen eleitään, ilmeitään ja äänensävyjään ja niistä pystyt päättelemään, millä tasolla ja millä tavalla kannattaa jatkaa aiheesta vai olisiko järkevämpää vaihtaa puheenaihetta. Mitä vähemmän tunnet toista ihmistä, sitä suurempi riski on ihan neutraaleissakin aiheissa osua toiselle arkaan paikkaan.
Minä olen kyllä koko ikäni tuntenut samoin kuin ap.
10 vuotta palkkatöitä toi yhden kaverin, jonka kanssa pidän joskus yhteyttä.
Koulukavereita ei ollut juurikaan,
Nyt 17 vuotta takana itsensä työllistäjänä.
Perheen olen kuitenkin saanut, mutta ei ole esim. muita perheitä, joiden ksnssa viettäisimme aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia tarvitaan varhaiskasvatusta.
Alue: Aihe vapaa
Sama juttu. Kerran parikymppisenä juttelin erään tyypin kanssa vähän pitempään ja ajattelin että jee nythän tämä sujuu, kunnes tyyppi tokaisi että "joskus kun juttelee ihmisten kanssa niin se keskustelu on niin turhaa, ettei siitä jää mitään mieleen. Tätäkään keskustelua en muista huomenna". Ja minä taas olin riemuissani että kerrankin minulla synkkaa jonkun kanssa. Ei siis romanttisessa mielessä vaan ihan vain ihmisten kanssa yhteydenluonti-mielessä.