Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Mukava aihe. Ajoin vuonna 1978 ajokortin ja tarvitsin siihen passikuvan, että passaa näytellä. Kävin kolmessa passikuvassa eikä hyvältä näyttänyt. Kun täytin 70 v tykkäsin kuvasta ja tykkään vieläkin, mutta ajokortti on nyt arvoton.
Kyllähän minä olen aina tiennyt että en ole mikään Robin Packalen, mutta kyllä siitä passikuvasta tuijottaa niin jäätävän ruma äijä, että enpä ihmettele enää että flaksi ei oikein ole vuosien varrella käynyt. Oli mulla tosin kuvanottohetkellä aika saatanan paha krapula, mutta ei se naama selvänäkään miesmalliksi muutu.
Pikkuveljeni otti isänsä passin ja kysyi, onko sulla vielä näitä kauheita kuvia?
Oli, eikun musta tussi käteen ja äkkiä oli kuin karannut hullu merimies.
Hampaat risat, silmälappu, ruokkoamaton parta. Mikä hauskinta kuva on yhä tallessa.
Näytän Jeesukselta jolla on päässyt plöröt pöksyihin.
Ei, en ole Jeesus enkä Maria.
Epäsymmetrinen neliönaama. Toimen puoli on edustava kirkas katse suupieli ylöspäin ja toinen alas laiskan silmän kanssa. Mycket bra.
Leveä, kyrpiintunyt, keski-ikäinen savolaisämmä. Sellainen naama passissa. Peilistä katsoo sorja nuori pyöreäposkinen kaunotar. Missä lie vikkoo, tiejä tuota.
Vanha juoppo ukko jolla on täysin kokonaiskuvaan sopimaton tuijottava, terävä, keskittynyt katse.
Mä jotenkin aina luulen että se on vakava tilanne ja että pitää olla hymyilemättä jne. että niissä ei ole tarkoituskaan näyttää hyvältä. Sitten kun näkee muiden kuvia niin on että wtf, voiks niissä näyttää oikeesti hyvältäkin... 😅
Mun tulevasta passista kyllä näkee että tässä taloudessa eletään pikkulapsi-aikaa. On muuten jäätävä ero kuvilla, vrt. 5 vuotta sitten napattuun kun ei lasta vielä ollut. 😂 Ehkä seuraavassa passissa sitten tulee glow up?
Ihmettelen, että olen passillani päässyt yhdestäkään passintarkastuksesta läpi. Mun passikuvassa on kuva juoposta vanhasta naisesta, joka on sammumaisillaan kuvaushetkellä, silmät lurpattaa, luomet puoliksi kiinni. Se kuvan nainen on turvonnut juoppo, joka ei oo selvää päivää nähnyt viimeiseen 30 vuoteen.
Tämä siitä huolimatta, että silmäni ovat oikeasti ihan kivan kokoiset, hiukset ajatuksella laitettu kuvaa varten, olin meikattu ja muutenkin kuvausvalmis, oma iloinen itseni. Peilistä mua katsoo ihan toisennäköinen ja oloinen tyyppi.
Onneksi passi vanhenee vuoden sisään, saan uuden kuvan.
Ootte outoja. Passikuvahan on ihan paras ja kaunein, itse ainakin laitan sen Tinderiin ja aina tulee 9999 tykkäystä hetkessä!
Juuri otatin kuvan, yritin salaa vähän hymyillä koska edellisessä passikuvassa olin naama peruslukemilla ja näytin vankikarkurilta. No nyt sitten näytin vinossa hymyssäni lisäksi mielenvikaiselta vankikarkurilta.
Vierailija kirjoitti:
Mä jotenkin aina luulen että se on vakava tilanne ja että pitää olla hymyilemättä jne. että niissä ei ole tarkoituskaan näyttää hyvältä. Sitten kun näkee muiden kuvia niin on että wtf, voiks niissä näyttää oikeesti hyvältäkin... 😅
Ei passikuvassa saakaan hymyillä. Johtaa kuvan hylkäämiseen.
Edellinen passikuva oli ihan kiva, nykyisessä näkyy silmäpussit tarkasti, valo oli niin kuuma, että tunsin meikkien sulavan ja alkoi aivastuttaa, joten tuloksena sellainen 30 päivän ryppyputken jälkeen herännyt asunnoton, joka nyrpistää nenäänsä. On siinä tullimiehellä tuijottamista.
Kaksoisleuka. Painan 52 kg. Miten?
Onhan se kuin elinkautistuomiota odottava.
Yllätyin kuinka kauniilta näytän passikuvassa, kun muuten aina epäonnistun kaikissa muissa kuvissa.
Näytän siltä kuin olisin ollut radalla viikon ja raahautunut hirveässä krapulassa passikuvaan. Näyttää, että olen ottanut pahimmat roskat hiuksista pois, mutta ne ovat jääneet silti ihan pörröön ja lainannut joltain bilekaverilta aivan liian tummaa huulipunaa kuvaa varten, jotta ilmiselvä krapulani ei kuvassa niin näkyisi.
Ojasta herännyt pultsari, jota kajautettu pesismailalla päin näköä. -m22
Mistä johtuu että passi kuva näyttää aivan erilaiselta kuin peilikuva ..
Passi kuvassa rujorti Matti Nykänen krapulassa...en tunnistanut itseäni omasta kuvasta...miten sellaisen kuvan voi laittaa passiin