Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Just tarkistin passin voimassaoloa ja säikähdin. Kortisonin turvottama pää on kuin tämä suuri maailma. Silmät uponneet sinne turvotuksen joukkoon. Hyvä kun itse tunnistin itseni. Tuon kanssa pitäisi liikkua vielä vuoteen 2027.
Hitsi, että tää ketju on hauska! Itsekin pelkään kuvaa jo etukäteen, kun kesällä pitäis ottaa uudet...
Näytän auton ajovaloihin joutuneelta pöllähtäneeltä hamsterilta. Viisi vuotta sitten ei hamsterinposkia vielä ollut. Niin se menee.
N56
Näytän tuoreimmassa passikuvassa ihan huumeidenkäyttäjältä, vaikken ole koskaan käyttänyt.
Vanhentunut laama jonka kiiltävä naama sokaisee kuvan. Väkisin väännetty hymy tuo mieleen elokuvan american psyko.
Hyi hitt, passi vanhana ja pitäs taas mennä. Onneksi on kohtalotovereita. Navetasta taas on valitettavasti lähdettävä.
Mä näytän samaan aikaan kamalalta ja söpöltä. Jos saa tälleen vähän kehaista itseään.
Pakko kaivaa tää ketju esiin, kun vitutti taas kun pientä oravaa, kun oli pakko mennä passikuvaan. Viimeisin kuva oli kuvaamissa otettu ja aivan superhyvä. Näytin siis siinä itseltäni ja olen ihan hyvännäköinen nainen. No tässä pari vloppua juhlineena ei olisi kannattanut mennä huonosti valaistuun automaattiin kuvauttamaan itseään. Meikkasin saatana vielä jonkun tutoriaalin avulla, että näyttäisin yhtä nätiltä, mitä aiemmassa. No nyt tässä uudessa näytän aivan kriminalilta, jolla on niin isot pussit silmien alla, että niillä kantaisi helposti kahden viikon kauppaostokset kotiin. Nasolabiaalijuonteet korostuvat, meikki näyttää suorastaan kamalalta ja hiukset jäi pään päältä töröttämään. Ja otin kymmenen kuvaa, joista valitsin parhaimman. En kyllä kestä katsella tuota seuraavia vuosia passissa, että pakko varmaan mennä liikkeeseen kuvauttamaan vielä. Ja jos sielläkin epäonnistuu, niin todeta, että tämä on totuus.
Just uusin passini ja kysyin samalla missä vaiheessa se kannattaa vaihtaa jos tämä kortisonin aiheuttama kuukasvoisuus tästä häviääkin. Koneet kuulemma lukee silmät, nenän ja suun ensimmäisinä tunnistuksessa. Mutta jos radikaalisti muuttuu niin kannattaa vaihtaa. Jippii. Olen todella erinäköinen kuin syyskuussa 2022, jolloin olin vielä terve ja ilman lääkitystä. Nyt ei tutut tunnista ohi kulkiessa. Välillä itkettää ihan, kun ei itsekään peilikuvasta näe enää sitä samaa ihmistä joka olen aina ollut. Ehkä joku päivä sitten olen taas se sama mikä ennen.
Sieltä täältä luin ja nauroin hauskoille kuvauskille. Kiitos niistä!
En tiedä, olenko siis ainut, mutta minulla on hyvä kuva, jossa näytän paremmalta kuin luonnossa. :D Joku sekunnin tuhannesosan hyvä ilme ilmeisesti ikuistui. Minuakaan ei siis tunnista, mutta näinpäin. :D
Edellinen kuva oli suoraan kun jostain 1800-luvun vankila-arkistosta, näytän siinä pelästyneeltä vankikarkurilta jota ilmeisesti vaivaa myös syfilis, sillä iho oikkuili mukavasti kuvanottohetkellä. Oli aivan järkyttävä enkä kehdannut näyttää kuvaa missään, sain onneksi uuden paremman (kerrankin onnistuneen!) kuvan ajokorttiin ja uusin samalla kaikki muutkin kuvalliset henkkarit. :D
Ei passikuvissani mitään vikaa ole ollut, mutta kun ottaa itsestään kuvan, niin minusta tuntuu, että näytän ihan erilaiselta joka kerta. Sama tapahtuu myös, jos vain katson itseäni peilistä. Tuntuu, että näytän "eri ihmiseltä" joka päivä. En varmasti ole ainoa, jolla näin on. Tälle on varmasti joku lääketieteellinen nimikin. (Ei Korskakoffin oireyhtymä, jakomielisyys tai dissosiatiivinen identiteettihäiriö! Päässä toki vikaa on, mutta en mikään riemuhullu ole - kai.)
Jos näytät peilissä samalta kuin passikuvassasi, olet pitkän sairausloman tarpeessa.
Uusi passi ja uusi passikuva... Vielä hakemuksessa kuva oli ihan ok, mutta passissa se onkin yllättäen rajattu niin, että naama täyttää koko kuvan ja hiukset jää melkein ulkopuolelle kuvasta. Miksi, oi miksi?
Otin kuvan gigantin automaatissa ja se oli ihan ohjeiden mukaisesti rajattu. Niin sitten joku poliisissa päätti rajata kuvan uudestaan. Eikö siinä kuvassa muka saa olla hiukset mukana? Ihan normaalit, jopa latteat hiukset. Silloin naamani ei täyttäisi koko kuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä näytän samaan aikaan kamalalta ja söpöltä. Jos saa tälleen vähän kehaista itseään.
Söpösti kamala? Vähän kuin gremlins?
Tuli tässä käytyä kahdesti Gigantin automaatissa. Eka kuva hylättiin, kun oli sellainen lievä hymynkare kasvoilla. Toisella kerralla sitten toljotin kameraan niin vakavana kuin osasin. Kuva on kamala. Helteinen päivä ja silmäpussit puolen desin vetoiset. Mutta ei se edellinen valokuvaamossa otettu kuva ole sen kummempi. Paras kun on itse katselematta niitä kuviaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näytän samaan aikaan kamalalta ja söpöltä. Jos saa tälleen vähän kehaista itseään.
Söpösti kamala? Vähän kuin gremlins?
Kamalalta? Näytätkö siis USA:n presidentinvaalien uudelta ehdokkaalta? Kamala Harris on kieltämättä söpö.
Mun mies puuskahti, että toihan on kuin Eileen Wuornoksen pidätyskuva!
ja siis uuden passin sain käteen tänään aamulla. Lupasin esittäytyä sillä kuvalla tinderissä jos/kun hän jättää mut
Kasvojen iho pääsi maanantaina kärähtämään, kun hoidin tuntikausia asioita kaupungilla. Korvien ja hiusrajan kohdalla iho on kuitenkin vielä lumivalkoista pitkän talven jälkeen. Näytän kasvokuvassa samalta kuin Donald Trump, joka on huitaissut epätasaisen kerroksen oranssia värivoidetta kasvoilleen.
Ilmekin on samanlainen kuin Trumpilla, kun hän kuunteli rikosoikeudessa juryn päätöstä.
Näytän kuvassa siis Trumpilta, mikä on myös siinä mielessä huolestuttavaa, että olen nainen.
Miten sen kuvailisi, näytän lähinnä strutsilta, sulkansa menettäneeltä.