Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Tavallaan lohduttavaa, että muillakin on karmeita kuvia. Mustavalkoinen kuva, mielestäni korostaa kaikkia virheitä, tummia silmänalusia, juonteita ym. Ilme näyttää vihaiselta. Ei meinaa tosiaan itseään tunnistaa.
Olen leskeksi juuri jäänyr ja silmät vaan tyhjinä mollottaa ja kuin haudasta noussut olemus.Tukka sentään menettelee. Olen kuvassa 73, en siis enää tyttönen...
Siis miksi ne passikuvat näyttää usein niin oudoilta? mullakin., ihan järkky on.
Edellinen passikuva oli onnistunut. Kaveri oli neuvonut hyvän valokuvaamon.
Viime syksynä kun piti passi uusia, niin menin samaan liikkeeseen. Siellä oli niin epäystävällinen naisvalokuvaaja, että harmittaa, etten tehnyt valitusta. Minulla on otsatukka, jonka alta silmät kyllä näkyvät, niin hän veti otsatukan väkisin pois kasvoiltani! Edellisessä kuvassa jo hymyily oli kielletty, mutta hymyilin niin, etteivät hampaat näkyneet. Kun yritin hymyillä samalla tavalla "pienesti", niin eukko karjaisi, että EI HYMYÄ! Sen jälkeen olin kuin myrkyn niellyt. Kaikenlisäksi hän otti kuvan liian läheltä - huomasin selvän eron, kun vertasin vanhaan kuvaan.
Kuvia ei otettu kuin yksi, en saanut nähdä sitä etukäteen ja se oli kallis.
Maksettuani halusin tietysti nähdä kuvani. Ja ensimmäinen ajatus oli epäusko: Miksi kuvaaja antoi minulle äitini kuvan! Olin viidessä vuodessa vanhentunut kolmekymmentä vuotta ja muuttunut äitini näköiseksi. Pahinta oli hiukseni, jotka muistuttivat tarhapöllöä. Minulla on suorat hiukset, mutta kuvassa muistuttivat 70-luvun afrokampausta. Huulia minulla ei ollut kuvassa ollenkaan, koska jouduin puristamaan niitä yhteen, kun en saanut hymyillä.
Muutaman kaverin suosituksella löysin sitten toisen, halvemman valokuvausliikkeen, jossa sain nähdä kuvan etukäteen. Kyllähän viidessä vuodessa on paljon muutoksia tapahtunut, mutta passia kehtaa kuitenkin jotenkin näyttää, etenkin kun on ollut nyt muutama reissu. Ainoastaan äänestyspaikalla on hieman tuijotettu kuvaa ja minua.
Talven valkaisema väritön pallinaama. Pitäisi varmaan mennä passikuvan ottoon kesän jälkeen, niin väriäkin olisi naamassa.
Itse menin kerran kuvausliikkeeseen jossa ylikierroksilla käyvä mies otti kuvan saman tien kun istuin jakkaralle. En oikeasti ehtinyt valmistautua kuvaan millään tavalla enkä toisaalta tietenkään kehdannut vaatia uutta kuvaa. En asioinut siinä liikkeessä toista kertaa. Kuvaa en onneksi enää muista eikä se ole enää käytössäni.
Miettikää sitä Jeremy Meeksin mugshotia, sillä malliksi. Toiset sit onnistuu kuvissa 🤔😄
Näytän kamalalta passikuvassa ja kerrankin passikuva vastaa todellisuutta.
Passikuvan saa nykyisin ottaa myös itse. Kuvaan on aika tiukat speksit = samat kuin kuvaamossa otetussa, mutta itseottamani kuva on nykyisessä passissa. Pystyin valitsemaan parhaan ilmeen lukuisistsa kuvista ja kuva onkin paras, joka minulla on vuosiin passissa ollut. Paras kuva tulee kunnon kameralla, joka ei vääristä kasvojen suhteita ja kaukosäätimellä laukaisemalla.
Kun kuvailin itseäni kuin vankileirille menossa tuli teksti vihapuheesta , ja moderointiin jonoon. Tämäkin on ison naurun arvoinen.
Aivan hirveitä omat passikuvat, mutta minkäs naamalleen mahtaa. Pääasia, että kuvasta tunnistaa. En ole enää välittänyt, miltä kuvassa näytän, kun ei sitä katso kuin satunnainen virkailija tai kone lentokentällä.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuvailin itseäni kuin vankileirille menossa tuli teksti vihapuheesta , ja moderointiin jonoon. Tämäkin on ison naurun arvoinen.
Jotkut sanat on sellaisia, että moderaattori ei julkaise niitä, vaikka viesti olisi ihan asiallinenkin. Joku systeemi poimii niitä sanoja kommenteista varmaan automaattisesti. Esim. ma.aha.n.muu.ttaja -sanaa jos käyttää, ei julkaista kommenttia, vaikka olisi kommentti ollut m-myönteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kuvailin itseäni kuin vankileirille menossa tuli teksti vihapuheesta , ja moderointiin jonoon. Tämäkin on ison naurun arvoinen.
Jotkut sanat on sellaisia, että moderaattori ei julkaise niitä, vaikka viesti olisi ihan asiallinenkin. Joku systeemi poimii niitä sanoja kommenteista varmaan automaattisesti. Esim. ma.aha.n.muu.ttaja -sanaa jos käyttää, ei julkaista kommenttia, vaikka olisi kommentti ollut m-myönteinen.
Tämä touhuhan on ihan naurettavaa nykyään. Koskahan Nigerian maan nimi mahdetaan kieltää...?
Tubettajatkin kuiskaavat nykyään kaikki "kielletyt" sanat, koska muuten heidän videonsa sensuroidaan. Esim. tap.po-sana voi olla sellainen. Voi kuvitella, ettei kovin hääviä sellaiselle, joka esim. keskittyy kanavallaan ko. aiheisiin, kuten kuuluisiin tai selvittämättömiin mu.rhi.in.
Nää on liian hauskoja, nauraa käkätän täällä ääneen 😂
Omassa passikuvassa näytän vanhalta huumeiden salakuljettajalta, joka on maistellut tuotteitaan (silmät puoliksi auki) peläten kiinni jäämistä.
Ei pysty edes kuvailemaan, niin hirveä kuva on, suorastaan pelottava. Eniten ottaa aivoon, että sama kuva on passissa, henkkarissa ja ajokortissa 😡
Kuka herran vuonna 2023 ei ota itse kuvaa? Aina täydellinen ja mikä parasta ei edes maksa mitään.
Id-korttikuva oli jotenkin outo. Ihan kuin huulet olisivat ihan eri paria ja naamakin aivan erilainen.
Ah uusi passi, uusi kuva. Tällä kertaa en näyttänytkään viidettä kakkuaan lusivalta sarjamurhajattarelta, mukavaa.
Kuvassa tuijottaa jääkylmin silmin viiskymppinen neuvostoliittolainen valtion virkailija. Tämän kivikasvon tiskille et halua joutua.
Palasaippualla rutikuiviksi pestyt, iän ja huonon ruuan harventamat haivenet on vedetty kireälle nutturalle. Nutturan piinaava kiristyskään ei riitä silittämään mahorkan ja rankan elämän aiheuttamia ryppyjä. Kulmat ja silmät on meikattu reilusti pikimustalla, mikä ei nuorenna eikä kaunista tylyjä kasvoja ja korostaa ennestään tummia silmänalusia. Toinen suupieli repsottaa alempana kuin toinen, molemmat toki tiukasti alaspäin. Ennen nätistä naisesta on jäänyt jäljelle terävät, kovat poskipäät, joiden alla posket roikkuvat surkeina ja kalpeina. Vanhanpiian yksinäisyyteen syömät herkut ovat saaneet kaksoisleuan pullottamaan rasvaisena kiiltävien kasvojen alla..
Ja olen siis nuorempi kuin 50, meikkaan hyvin maltillisesti, minulla ei ole kaksoisleukaa, eikä toinen suupieleni roiku.
Piti ottaa pikapassi,edellinen oli päässyt vanhenemaan.Takana oli just melko raju "talkooviikonloppu"kaverin mökillä.Maanantaina piti kiireellä ehtiä passikuvaan ja lopputuloshan oli kun hjalliksen ja Sami Hedbergin äpäräpoika joka on lillunut vedessä viikon naama alaspåin!