Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Vierailija kirjoitti:
Ajokortissani on vanhempi kuva, siinä näytän vihamieliseltä, venäläiseltä prostituoidulta. Kuvan oton aikoihin meikkasin aika reilulla kädellä.
Passia varten kuva on otettu myöhemmin. Menin kuvaan hyvillä mielin, kun kuvittelin näyttäväni ihan miellyttävältä ja normaalilta. Väärin. :') Puhdas tukka näyttikin jostain syystä paskaiselta, ilme yhtä vihamielinen kuin ajokorttikuvassakin. Pienet tihrusilmät keskellä uskomattoman leveää naamaa. Ehkä sitä vain onkin oikeasti sen näköinen kuin tuossa kuvassa, vaikka peili antaa ymmärtää jotain muuta.
Tässä artikkelissa valotetaan asiaa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/01/23/miksi-naytat-valokuvissa-aina-…
Lisäksi kameran linssi korostaa sitä, mikä on lähimpänä, eli vaikka nenää, kun taas toista ihmistä tai peiliä katsoessa aivot ikään kuin suhteuttavat näkemäänsä.
Minun passikuvasta huokuu, että nyt on kiltille tytölle neuvoksi sanottu "Yritä pitää silmät auki".
Mä näytän passikuvassa ihan Tarja Haloselta.
Mulle yks tyyppi kerto että passikuvassa käytetään tietynlaista linssiä, minkä takia ne kuvat on tollasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö passikuvassa saa nykyään olla silmälasit päässä? Olin viimeksi passikuvassa 1996 ja siinä minulla oli silmälasit. Miksi niitä ei saa olla jos ne ovat aina muutenkin päässä, eivät ne oikein aseteltuna mitään heijasta. Itse näytän ilman laseja aivan eri ihmiseltä. No, jos pitää sodan takia lähteä niin ehkä minut otetaan jossain vastaan passitta lasit päässä.
Ei saa olla laseja. Mullakin lasit aina päässä, mutta passikuvassa piti ottaa pois. Ihanaa, kun en edes näe, minne pitäisi katsoa (miinusta linsseissä rutkasti). Kuvaaja pyysi katsomaan ääntä kohti. Olen ihan erinäköinen ilman laseja. En kyllä tunnista kuvasta itseäni. Mutta jos viranomainen sellaisen kuvan jostain syystä haluaa, niin sellaisen sitten saakoon. Ei sitä kuvaa onneksi itse tarvitse tuijottaa.
Sama minulla. Hankin viime vuonna henkilökortin ja sen kuvassa lasittomana näytän vähintään kymmenen vuotta vanhemmalta kuin lasit päässä. Siksi ojennan mieluummin henkkariksi ajokorttini vuodelta 1992 kun sukunimeni vaihtui, jos se vain tilanteessa kelpaa. Se on silmälaseineen enemmän oikeasti minun näköiseni nyt 56-vuotiaana kuin vuoden vanha kuva ilman laseja. 😁 Vuoden 1992 silmälasimuotikin liippaa hyvin läheltä nykytrendejä!
Näytän passikuvassani 20kg painavammalta kuin olen. Naama jotenkin turvonneen näköinen ja silmät syvällä päässä. Jännityksellä odotan pääsenkö sillä passilla yhtään minnekään ulkomaille.
Menin väsyneenä ottamaan ne passikuvat, nyt on ainakin sen näköinen kuva passissa että pääsee takaisin Suomeen jos on oikein reissussa rähjääntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko voimassa olevan passin uusia, vaikka olisi uusi passi, jos ei ole tyytyväinen kuvaansa tms? Tietääkö kukaan asiasta?
Siinä vaihessa kun saat passikuvat, voit pyytää uutta kuvausta, jos et ole tyytyväinen ilmeeseen tms. Esim. Tunnin kuvassa voi vielä myöhemminkin käydä uusintakuvassa samaan hintaan, kun viet vanhat kuvat takaisin.
Jos uusi passi on tullut jo uunista, sun on tilattava uusi passi , jos et ole tyytyväinen. Saahan niitä uusia. Helpommalla pääsee, kun antaa samantien palautetta kuvaajalle.
Entäs kameran näytöllä kuva näyttää värillisenä ok:lta, mutta sitten passissa mustavalkokuvaisena on huono? Paha se on enää mennä uusimaan pelkkää kuvaa/antaa palautetta kuvaajalle, kun koko passi pitää uusia huonon kuvan takia..
Olen normaalipainoinen ja ihan tavallisen näköinen nainen, mutta passikuvassa näytän DDR:läiseltä kuulantyöntäjältä.
Passikuvassa tuijottaa silmät lautasina selvästi pelästynyt pöllö.
Passikuva on häkellyttävän onnistunut, näytän ehkä jopa vain viisi vuotta ikäistäni vanhemmalta. Mutta se allekirjoitus passiin, joka piti kirjoittaa sillä ihme lipsukynällä pollariasemalla... Se näyttää mulla siltä kuin nykyajan eskari-ikäinen olisi harjoitellut ekaa kertaa 1980-luvun kaunokirjoitusta.
Otin passikuvani itse, mutta se on silti mielestäni kamala ja oli vain valittava huonoista vaihtoehdoista paras. Kasvoni näyttävät omituisen muotoisilta, posket roikkuvilta (vaikka olen alle 30) ja nenä todella suurelta verrattuna peilikuvaan. Myös tuttavat olivat sitä mieltä, etten näytä kuvassa sille mille oikeasti näytän ja toivon että asia on todella näin. :D
Vierailija kirjoitti:
Passikuva on häkellyttävän onnistunut, näytän ehkä jopa vain viisi vuotta ikäistäni vanhemmalta. Mutta se allekirjoitus passiin, joka piti kirjoittaa sillä ihme lipsukynällä pollariasemalla... Se näyttää mulla siltä kuin nykyajan eskari-ikäinen olisi harjoitellut ekaa kertaa 1980-luvun kaunokirjoitusta.
Se allekirjoitushärveli on ihan kauhea! Mulla myös on sellainen kolmasluokkalaisen käsialaharjoitus nimmarina.
Olen työni puolesta katsellut satoja passeja ihmisten henkilöllisyyttä tunnistaessani ja lohdutukseksi voin sanoa, että lähes aina ne passikuvat ovat kamalamman näköisiä kuin sama ihminen edessäni. Juuri tyypillisesti nenä korostuu paljon/näyttää isolta, huulet todellista kapeammalta ja kasvot leveiltä, "taikinamaisilta" tai sitten jos on kapeakasvoinen, todellista kulmikkaammalta. Joten ei hätää jos tuntuu että näyttää kuvassa rumemmalta kuin oikeasti, luultavasti se onkin silloin niin ja moni muukin näyttää siinä epäedustavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Passikuva on häkellyttävän onnistunut, näytän ehkä jopa vain viisi vuotta ikäistäni vanhemmalta. Mutta se allekirjoitus passiin, joka piti kirjoittaa sillä ihme lipsukynällä pollariasemalla... Se näyttää mulla siltä kuin nykyajan eskari-ikäinen olisi harjoitellut ekaa kertaa 1980-luvun kaunokirjoitusta.
Se allekirjoitushärveli on ihan kauhea! Mulla myös on sellainen kolmasluokkalaisen käsialaharjoitus nimmarina.
Se on ihan kamala! Mä jouduin juuri uusimaan henkkarit kun nimi vaihtui, enkä ollut vielä oppinut kirjoittamaan uutta allekirjoitusta luontevasti, joten näyttää kuin nimmarin olisi töhertänyt juuri se sama sekakäyttäjä joka siinä kuvassakin töllöttää, tai satavuotias parkinson-potilas.
Laitoin tietenkin hiukset ja meikit hienosti kuvaa varten.
Kuvassa on nainen, joka ei oo pessyt hiuksiaan vuoteen eikä nukkunut myöskään. Valahtanut naama melki polviin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi kerran silleen, että kävin ottamassa passikuvan, jossa näytin ihan kivalta, mutta kuvassa mulla ei näkynyt korvat. Virkailija, jonka kanssa asioin passin tilausta varten, ei halunnut ottaa riskiä sen kuvan kanssa ja pyysi käydä ottamassa uuden kuvan. Niinpä menin lähimpään paikkaan, missä oli mahdollista ottaa passikuvia ja auta armias, mikä ero siihen aikaisempaan kuvaan oli. Molemmat kuvat oli siis otettu samana päivänä! Ne kuvat jos laittaa vierekkäin niin se näyttää sellaiselta ennen-jälkeen -jutulta: "Hän oli lupaava nuori huippuyliopistossa, mutta sitten huumeet veivät hänen elämänsä raiteiltaan." Se toka kuva on tosi "mug shot", ihan kuin oisin tuhonnut elämäni huumeilla ja sit jääny kiinni jostain rötöksestä. Mut ainakin ne korvat näky!
Miksi korvat pitää näkyä? Vai oletko lyhytukkainen/kalju/mies?
Jotta erotetaan keijut ja haltiat meistä örkeistä :D
Näytän passikuvassani PÄÄOSIN itseltäni, ihan söpöltä ikäisekseni. Silmät on iloiset, kulmakarvat hienot, nenä nöpöttää nätisti, pienet korvat korvarenkaineen näkyy. Siis ihan kivannäköinen nainen...muuten, paitsi mistä ihmeestä mulle on taiottu todella massiivinen jääkiekkoilijan leuka ja leukaperät? Mitä vittua oikeesti on tapahtunut siellä kuvaamossa? Oikeasti mulla on pieni naisen leuka. Tuossa se näyttää todella jykevältä, valmiilta kestämään koviakin iskuja.
Olin passikuvaan mennessä todella väsynyt ja ylikuormittunut, hiukset oli pesemättä likaiset. No kuva on kyllä juuri sen näköinen, paitsi en tiennyt näyttäväni lisäksi siltä kuin minut olisi juuri suljettu siperialaiseen vankilaan vailla mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Itse kelpuutin ehkä seitsemännen otoksen. Ei ole hyvännäköinen vieläkään, ei. Mutta paras niistä.