Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Itse näytän meksikolaiselta junarosvolta
Takavuosina olin pahasti likinäköisenä ihastunut optikkoliikkeeseen, joka videoi kehysten sovituksen. Luopuivat kuitenkin palvelusta, koska monille oli järkytys etteivät näytäkään tutuilta peilikuviltaan.
Ei ole peilin vika jne.261
No ihan järkyttävältä näytän passikuvassa, mutta niin näytän muutenkin, että onhan se hyvä että tunnistaa siitä kuvasta.
Jos olet passikuvasi näköinen, olet loman tarpeessa.
Vanha itsensäpaljastajapervo. Kyttää jossain puskassa nuoria poikia ja runkkaa samalla trenssitakin alla.
Joskus on ollut ihan siedettäviäkin passikuvia, mutta tietysti viimeisin aina kauhein.
- N38
Minä vanhenin 20 vuotta. Posket roikkuvat, kaulaa ei ollenkaan ja leveä naama. Itku melkein pääsi, kun näin kuvan. Perään sitten nauratti. Olen vielä pahasti kolmenkympin kriisissä :D
Olin tulossa treeneistä hikisenä ja kävin hakemassa samalla paketin postin toimipisteestä ja siinä virkailija huomasi että minun passini on vanhenemassa ja voimassa vain kaksi päivää enää. Joten mulla tuli kiire ja menin lähimpään valokuvaamoon ottamaan kuvan. Ei oo meikkiä ja tukka on aivan järkyttävän sotkuisella nutturalla pään päällä. Kysyin vielä virkailijalta kelpaakohan tämmönen kuva poliisille. Hän sanoi että kyllä kelpaa joten annoin olla. Mitäpä väliä kuhan siinä joku kuva on.
Oli pakko saada passikuva ja just sillon oli paha silmätulehdus. Reikä sarveiskalvossa ja siellä bakteeri. Tilanne oli niin huono että se tulehtuneen silmän silmäluomi roikkui. Joku kun kuvaa kattoo niin ajattelee että kuvassa on särkikala jolla on joku neurologinen kohtaus.
Tämä ei ole enää edes hauskaa, mutta näytän tismalleen samalta kuin Myra Hindley. Yhtä viehättävä, hyväntuulinen ja lääkityn näköinen kuin pidätyskuvassa...
Todellisuudessa pidän lapsista, en siedä mitään pahuutta maailmassa enkä tekisi pahaa kärpäsellekään. Yhdennäköisyys on silti uskomaton varsinkin passikuvassa...
Näytän passikuvassani the addams familyn Wednesdaylta.
Passissani on 15 vuotta mua vanhempi väsähtänyt ja haalistunut pyykkimuija, järkytyin tosissani kun näin sen ekaa kertaa, siis tommonen vanha kummitusko minä olen?
Teki mieli kysyä kuvaajalta kuten Petelius, "Ootteks te joku rintamakuvaaja? Tämähän on kuin Azerbaidžanin keisari Garri Kasparov".
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole enää edes hauskaa, mutta näytän tismalleen samalta kuin Myra Hindley. Yhtä viehättävä, hyväntuulinen ja lääkityn näköinen kuin pidätyskuvassa...
Todellisuudessa pidän lapsista, en siedä mitään pahuutta maailmassa enkä tekisi pahaa kärpäsellekään. Yhdennäköisyys on silti uskomaton varsinkin passikuvassa...
Myra Hindley on minuun verrattuna kaunotar.
Harmaa naama ja lasittunut, eloton katse sopisi paremmin kalatiskille. Osapuilleen semmoinen sieltä tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
Näytän passikuvassani the addams familyn Wednesdaylta.
Ja minä Lurkilta
Kai siellä ohjeissa lukee näytä hirveältä ja ota sellainen ilme että nenäsi näyttää suuremmalta ja mitä niitä muita sääntöjä olikaan?
Kortisonikuuri pöhötti kasvot ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, turvotus kaksinkertaistui kuvassa ja jostain ilmestyi 3 kaksoisleukaa vaikka peilissä ei näkynyt yhtäkään! Ilmeeni on kuin pidättelisin pierua.
Näytän siis siltä kuin olisin hakemassa "Hengenvaarallisesti lihava"-ohjelmaan.
Musta silmä exän hakkaamisen jäljiltä, epätasaiset hiukset, pallinaama. Ei juurikaan meikkiä.
Kalpea ja nstimäinen naama, katse kulmien alta. Näytän suoraan jostain kadulta repäistyltä laitapuolen kulkijalta 😄
Tyypillinen irstas menneen maailman feministisika.