Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Passikuva on aina ollut painajainen. Nuorena en tunnistanut itseäni kuvasta, oikeasti.
Kymmenen vuotta sitten luulin hymyileväni kuvassa, mutta toinen suupieli olikin alaspäin.
Nykyään vain tyydyn osaani ja pitkitän uuden passin hakemista.
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin tänään ottamassa kuvat , kun henkilötodistus oli uusittava. En edes halunnut nähdä kuvia, kun tiedän niiden olevan kamalia. En aio edes katsoa kuvaa, kun kortti saapuu. Säästyypä järkytykseltä, ikääkin on jo yli 50v. Lätkäisen kortin tarvittaessa esiin sitä kysyttäessä, mutta en katso kuvaa.🤣🤣
Loistava idea. Siis omaa passikuvaa ei tarvitse välttämättä itse koskaan katsoa. Voisi ehkä kuitenkin antaa jonkun luotetun ystävän vilkaista ja kyvailla hieman.
En ole aikoihin nauranut näin vedet silmissä ja vatsalihakset maitohapoilla. Yksin kotona ja keskellä parisuhdekriisiä. Kiitos AV!
18v näytin Severus Kalkarokselta passikuvassa ja se on ollut siedettävin tässä vuosien aikana 🙈 nykyinen on lihava maatuska,joka näyttää siltä että joku tuikkaa persaukseen hangolla.
Näytän Siriukselta Tellukselle eksyneeltä ufo-mieheltä. Leveä kallo, vittumaiset liskon silmät ja terävä leuka kuin itse pirulla.
Menin halvimpaan passikuvaamaan jota luulin ammattilaiseksi mutta erehdyin, joskus kannattaa vaan maksaa enemmän ammattilaiselle. Kuvaaja oli ilkeä ja hän alkoi suoraan haukkumaan kuvia rumiksi, luulisi että olisi kehunut sillä hän itse otti ne kuvat! ja en ole ylipainoinen mutta siitä huolimatta kuvaaja teki kuvankäsittelyllä minulle kaksoisleuan, olen S-M kokoa. Sen lisäksi huulten koko oli myös yks kaks pienentynyt kuvassa. Oli kyse siitä että kuvaajan piti muka käsitellä valaistusta, mutta hän menikin salaa muokkaamaan kuvaa eri näköiseksi ja vääristi kasvojen piirteet tahalteen. Kuvaamon ulkoseinässä on myös epäammattimaisesti otettuja kuvia: sellaisia joista puuttuu taustakuva ja yksi hääkuva jossa kimppu osoittaa maata kuten saunavihta. Olen itse harrastekuvaaja ja käynyt kuvaamiskursseja, ihmettelen kuvaajan epäammattimaisuutta, kaipa hän on vaan perustanut kuvaamon ilman taitoja ja ilman koulutusta. Sain aikaisemmin paljon paremman kuvan ulkomailla suurlähetystössäkin.
Niskavuoren vanha emäntä on ilmestynyt passikuvaani.
Aiemmin näytin spanielilta, nyt siis olen kehittynyt Niskavuoren vanhaksi emännäksi.
Luulin olevani sievä. Kun sain henkilöpaperit, kuvassa tuijotti joku outo, ruma, muodoton eukko, joka näytti 20vuotta vanhemmalta. Hirveä pullanaamainen, kalju akka, jolla hullunkatse silmissä ja paksut hiukset näyttivät kaljuilta, liian vaaleilta. Huuleton, valju alien.
Mä olen kuin kuva olis otettu sellasessa G-voimasimulaattorissa. Nahka naamassa jotenkin taaksepäin levällään ja kauhea kaksoisleuka, niinku pää vedetty väkisin taakse.
Vaikea selittää mutta en kyllä itseäni tunnista…
Näytän kuvassa siltä kuin normaalisti soikion muotoiset ja suht. kapeat kasvoni olisi irrotettu alustaltaan ja pingotettu neliön muotoisen levyn päälle tasaiseksi lättänäksi. Eli siis litistetty ja levennetty kolmiulotteisesta 2-ulotteiseksi. Varsinainen ihmispannukakku!
Silmät on tuimat ja suu kaiken keskellä pieni ankea viiva, kyllähän se vakavaksi vetää kun tuolla tavalla naama levitetään. Sanomattakin on selvä, että en koe lämpimiä tunteita passikuvaani kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Näytän kuvassa siltä kuin normaalisti soikion muotoiset ja suht. kapeat kasvoni olisi irrotettu alustaltaan ja pingotettu neliön muotoisen levyn päälle tasaiseksi lättänäksi. Eli siis litistetty ja levennetty kolmiulotteisesta 2-ulotteiseksi. Varsinainen ihmispannukakku!
Silmät on tuimat ja suu kaiken keskellä pieni ankea viiva, kyllähän se vakavaksi vetää kun tuolla tavalla naama levitetään. Sanomattakin on selvä, että en koe lämpimiä tunteita passikuvaani kohtaan.
Tää pannukakkuefekti on ehkä se, mitä ajoin takaa G-voimasimulaattorissa.
Taikinainen pyöreä naama, tyhjästä ilmestynyt kaksoisleuan alku, suupielistä toinen viivana ja toinen alaspäin. Myös eri korkeudella olevat silmät ja kulmakarvat, vaalea kulmaväri näyttää mustalta ja siten korostaa eriparisuutta. Positiivista että etukäteen pelkäsin miltä silmäpussit ja pottunenä näyttävät kuvassa, mutta eihän sellaisia näytä edes olevan.
Mies taas näyttää passikuvassa niin hyvältä kuin vain pystyy. Kaiken kruunaa suupielet jotka luonnostaan kääntyvät hieman ylöspäin. Hänelläkin ns baby face mutta kuvassa kasvot onkin tarkkarajaiset ja miehekkäät.
Kunpa joku piirtäisi nämä kaikki sarjakuvaksi :D
helle kirjoitti:
Valokuva on aina mallinsa mukainen.
Ei aina, mutta se mitä suustaan päästää, on sanojansa näköinen, eikä vaikutelmaa voi uusia viiden vuoden välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kävin tänään ottamassa kuvat , kun henkilötodistus oli uusittava. En edes halunnut nähdä kuvia, kun tiedän niiden olevan kamalia. En aio edes katsoa kuvaa, kun kortti saapuu. Säästyypä järkytykseltä, ikääkin on jo yli 50v. Lätkäisen kortin tarvittaessa esiin sitä kysyttäessä, mutta en katso kuvaa.🤣🤣
Loistava idea. Siis omaa passikuvaa ei tarvitse välttämättä itse koskaan katsoa. Voisi ehkä kuitenkin antaa jonkun luotetun ystävän vilkaista ja kyvailla hieman.
Ei siihen mitään ystävää tarvita, riittää kun tarkkailee lähikaupan postinhoitajan ilmeitä.
Minulla on yhtä raskaat kulmat kuin Mikko Koivulla, eli kulmakarvat ovat melkein kiinni silmissä. Ei siis puhettakaan hienoista luomiväreistä ja kissamaisista rajauksista. Passikuvaani oli raskaiden kulmien kaveriksi ilmestynyt buldogin posket. Naama näytti löysältä pullataikinalta ja silmien katse sanoo "Sinä olet seuraava uhrini".
Olin kuvaushetkellä 26-vuotias nainen. Kauhistuttaa ajatellakin, millainen kuva minusta otetaan ensi vuonna, kun passi on uusittava.
Ihan on kuin Interpolin most wanted-listalta.
Olin leikkuuttanut ihanan polkkatukan ja halusin siihen vähän vauhtia joten kiharsin mieleiseksi - olin tyytyväinen- No... kuvassa tukka näytti siltä kuin en olisi koskaan kampaa nähnytkään, latvat roikkui kummallisesti kuin olisin ne hätäisesti itse leikannut. Hymy oli kuin surullisella pellellä ja silmissä sumea, sieluton ilme. Näytin sanalla sanoen yksinkertaiselta hölmöltä.
:''''D haahahah