Muita jotka näyttävät passikuvassa ihan kamalalta? Kuvaillaan passikuvan ulkonäköä
Itse järkytyin todella kun kävin pari viikkoa sitten hakemassa kuvat. Minä, hoikka ihminen, olin kuin kolminkertaiseksi levennetty suohirviö. Tosin lohduttauduin sillä että sama kuvaaja joka otti äidistäni kuvat, levensi nekin niin, että äitiäni ei tunnistettu niistä :D
Kommentit (1428)
Ennen kun näin passikuvani, luulin olevani 32 vuotias ihan nätti nainen.
Kuvassa on kuitenkin viikon valvonut Tommi Läntinen.
Nuorehkoa naista larppaava Putin on valvonut viikon, tunkenut poskiinsa pullat ja hankkinut mun tiedoilla henkilökortin.
Miehekäs ja jäntevä kaula kannattelee luihuja naisen kasvoja. Pienet siansilmät tuijottaa, nenäkin on pyöreä kuin töpseli. Suun alue on alkanut roikkua, vaikka ikää vasta 30.
Silmä karsastaa paljon :/
Nyt se on leikattu suoraksi. En tiedä saako passia uusia vain uuden kuvan takia? No onneksi ei tässä paljon matkailla ja passikin on tolla kuvalla enää pari vuotta voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Laittauduin huolettomaan rock chic-tyyliin, pörrötin hiukset ja meikkasin silmät isoiksi ja mustiksi. Otin ilmeen, jolla kerroin että osaan tämän homman, en välitä tempuistasi kamera.
Passikuvassa pönöttää kehnon vahakabinetin kiiltelevänaamainen Jenni Haukio-nukke, jolla ei ole kulmakarvoja tai ylähuulta, silmät ovat pienet tihrut ja ilme on yhtä jäykkä kuin hiuslakkakypärä jota mulla ei ollut vielä kuvaamoon mennessä, vannon. Tää vanhenee syksyllä!
Aiempia: Itkettynyt versio mummostani (olin 30), herkän ja runollisen näköinen pakkotyöläinen Siperiasta (18).
Se on jännä tuo passikuvasta hävinnyt ylähuuli😶 Itse olen perinyt isältäni melko suuren ylähuulen. Iän myötä ja varsinkin passikuvassa, ylähuuli on pelkkä viiru.
Vierailija kirjoitti:
Silmä karsastaa paljon :/
Nyt se on leikattu suoraksi. En tiedä saako passia uusia vain uuden kuvan takia? No onneksi ei tässä paljon matkailla ja passikin on tolla kuvalla enää pari vuotta voimassa.
Eikös sen saa uusia esim. jos laihtuu niin ettei näytä enää kuvaltaan. Tai kaataa kahvit passin päälle, kadottaa vahingossa tjsp.
Ite ainakin hakisin uutta jos se naisvankilasta karannut sosiopaatti mun henkilökortissa häiritsisi, mutta ei sitä tapaa kuin Ärrän kassa, niin ei se erityisemmin haittaa.
Näytän pullavalta olmilta, joka ei ole koskaan nähnyt aurinkoa. Pää on kuutio ja ilme sellainen kuin päkistäisin tennispallokakkaa.
Kalpea, posket lommolla, poskipäät kuin pingispallot ja solisluut pongottavat koholla niin että minut voisi ripustaa niistä naulaan.
Kaiken kruunaa todella intensiivinen, hurja tuijotus.
Toivoin tietysti näyttäväni prinsessa ruususelta, mutta näytänkin ryysyseltä, joka ei ole nukkunut sataan vuoteen. Mustat kyynelurat alkavat silmäkulmista ja jatkuvat poskien alaosaan asti. En edes tiennyt, että tämä on mahdollista.
N 30v.
Viimeisin passikuvani on se pahin: näytän valehtelematta aivan Aileen Wuornokselta (tiedoksi niille, jotka eivät tunne, hän oli suomensukuinen amerikkalainen sarjamurhaaja). Ja en tosiaankaan Charlize Theronilta, joka häntä Monster-elokuvassa näytteli.
Minä, 21-vuotias normaalipainoinen tyttö tein kevyen, taidokkaan meikin ja laitoin hiukset kivasti ja ajattelin, että tätä passia käyttäisin mielelläni seuraavat viisi vuotta.
No, ei se ihan niin mennyt. Valokuvasta katsoi takaisin keski-ikäisen turvonneen pubiruusun ja sarjamurhaaja-kannibaalin suuresti ylipainoinen risteytys. Silmät toljottaa poissaolevasti, leveä naama kiiltää, vaikka olin ottanut sen huomioon puuterilla ja hiukset näyttää lättänältä päätä vasten. Posket pullottaa ja kaksoisleuka roikkuu.
Kohta täytyy mennä uusimaan passi ja, koska olen lihonut, ei uusi kuva tule varmasti olemaan edellistä hehkeämpi
Mielestäni mun kasvojen piirteet muistuttaa enemmän neliötä kuin pyöreää, sen lisäksi olin tehnyt perus arkimeikin, mutta kulmat olivat kuin suoraan agry birdsistä revityt.
Passikuva-automaatissakin saa parempia kuvia. Ja ennen vanhaan valokuvaamoiden passikuvat olivat laadukkaampia, mistä lie johtuu? Tai sitten oma pärstä on oikeasti muuttunut rumaksi, vanhaksi ja lihavaksi.
Kerrankin ihana ketju. Olin kuolla nauruun 🤣🤣🤣🤣🤣 kiitos kaikille!!
Mä näytän passikuvassa Marilyn Mansonilta, vaikka olen blondi ja ihan mukavan näköinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Kalpea, posket lommolla, poskipäät kuin pingispallot ja solisluut pongottavat koholla niin että minut voisi ripustaa niistä naulaan.
Kaiken kruunaa todella intensiivinen, hurja tuijotus.
Mullakin pingispallot poskipäillä, vai olisko peräti tennispallot.
Minun kuvassani maailmaa katseli joku vanha mummeli - mistä hän siihen ilmestyi?
Jotenkin aina jäykistyn kameran edessä. Tuloksena vittumaisen opettajan katse, nenän ja suun väli on pitkä kuin kamelilla ja ylähuuleni pelkkä viiva. Mustavalkoisessa kuvassa hiusteni väri jotenkin liukenee taustaan, näyttää kuin minulla olisi hiuksia yhtä paljon kuin 3 kk:n ikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisin passikuvani on se pahin: näytän valehtelematta aivan Aileen Wuornokselta (tiedoksi niille, jotka eivät tunne, hän oli suomensukuinen amerikkalainen sarjamurhaaja). Ja en tosiaankaan Charlize Theronilta, joka häntä Monster-elokuvassa näytteli.
Mä taidan olla sun kaksoisolento, sillä mietin samoin omasta (onneksi edellisestä) passikuvasta!
No ensinnäkin näytän olevan ALASTI, en ymmärrä mihin se pusero katosi! Ja kaulasta ylöpäin olen kuin Bellatrax Mustan vähemmän kuuma kaksoissisko ( Helenahan on seksikäs sen hiuspörrön ja skitson ilmeilyn kanssakin, mää en).