Miten teidän mielenterveys voi tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella huono. Fyysinen sairastuminen, eikä mulla vieläkään oo kunnollista diagnoosia joka selittäisi kaikki oireeni. Paniikki koronasta ja sietömätön stressi. En pysty juuri nukkumaan.

Huh, ymmärrän. Nukkumisvaikeudet tekevät kaikesta vielä hankalampaa. Onneksi suomessa koronatilanne vaikuttaisi olevan rauhallinen joten ainakin saamme hoitoa jos sitä tarvitsemme. Voimia sinulle.

Ap

Kiitos ap. Päivä kerrallaan sinnittelyähän tämä on. Ilman koronaakin tilanne olisi stressaava. Ei auta kun yrittää selvitä hengissä jotenkin.

Olin tätä ennen työuupumuksen ja esimiehen kiusaamisesta johtuneiden sydämen rytmihäiriöiden, uni- ja ahdistusoireiden takia saikulla marraskuusta asti. 

Tämä tilanne on tuonut vihdoin olon, että saa ottaa rennosti. Kun muutkin on kotonaan. Olen aloitellut töitä etänä ja tämä sujuu, kun ei tarvitse kärsiä ikävässä työilmapiirissä. Lisäksi esimies onneksi sai kenkää. Vuosia roikkunutta graduakin oon jaksanut taas jatkaa.

Eli koronatilanne on parantanut vointiani, paljon. Voi keskittyä enemmän kotielämään eli olennaisiin asioihin elämässä: perheeseen, lemmikeihin, puutarhanhoitoon.

Odottelen tässä milloin pääsen seukki kerran psykiatrian polille. Edellisen kerran kävin helmikuun lopussa ja sen jälkeen ei ole uudesta ajasta soitettu. Olin odottanut tätä tutkimus- ja hoitojaksoa kuukausia ja vihdoin musta alkoi tuntua, että elämässä alkaa mennä paremmin ja saisin selityksen koko elämäni ajan vaivanneille mt-ongelmille ja "outoudelle" (epäilynä siis masis + yleinen ahdistuneisuushäiriö + ocd + asperger + adhd).

Mun elämä oli jo valmiiksi sellaista, että jos jotain hyvää tuli kuvioihin, niin matto vetäistiin melkein heti jalkojen alta tavalla tai toisella. Eli ts. elämä on ollut 99% ajasta pelkkää pskaa. En uskalla oikeasti iloita enää mistään. Olen rampannut noissa tutkimuksissa jo monta kertaa aiemmin ilman, että sain apua. Nyt musta tuntui että saan vihdoin apua. Mua kohdeltiin polilla tosi hyvin ja hoitohenkilökunta osaa hommansa. 

Hyvin. Aikuisia lapsiani olis kiva tavata, muita en juuri kaipaa. Pääsiäisen jälkeen töihin taas. Miehellä lomautusuhka.

Nautin tilanteesta ja toivon että jatkuu mahdollisimman pitkään. Kukaan ei painosta olemaan sosiaalinen ja saa rauhassa uppoutua omiin juttuihinsa.

Tuntuu myös hyvältä nähdä että maapallo kykenee puolustautumaan ihmistä vastaan. Paratiisi on muutettu kaatopaikaksi mutta ehkä vielä on toivoa :)

Näen aivan sairaita painajaisia. Viime yönä juoksin pitkin Tukholman katuja joku telloristi perässäni. Pääsin metroon turvaan, jossa yhtäkkiä tajusin, että kaikki matkustajat ovat läheisiäni, ja telloristi aikoo napata heidätkin. Jäin metrosta pois, ja sen jatkaessa matkaa pimeään tunneliin, tuli seuraava metro, jonka alle olin jäädä. Sitten tuli joku pelastava metro, jonka kuljettaja nousi kopistaan, suuteli minua hellästi poskelle ja sanoi että hyppää kyytiin! Tämä metro meinasi suistua raiteiltaan kuten Linnanmäen vuoristoradan vaunu siellä ylhäällä, ensimmäisessä kaarteessa, mutta äkkikäännöksen jälkeen se metro veikin minut suojaisaan tunneliin, mutta sitten kuljettaja sanoi että nyt olet omillasi. Juoksin Henkeni hädässä rullaportaita ylös, jotka eivät meinanneet loppua koskaan, kun lopulta loppuivat, olin jossain päin Italiaa, ja se oli aivan kuoleman hiljainen. Siellä juoksin Henkeni edestä etsien apua kunnes olinkin taas kotimaassa ja näin ikkunasta kasvomaskiin pukeutuneen asemiehen pyrkivän asuntooni.

Mitähän kivaa ensi yönä luvassa...

Noh..

Erosin vuosi sitten henkisesti väkivaltaisesta miehestä. Olin sen jälkeen työkyvyttömänä puoli vuotta. Tulin myös tahtomattani miehelle raskaaksi suhteen loppuvaiheessa ja päädyin keskeyttämään raskauden, koska minusta ei olisi ollut kenenkään yksinhuoltajaäidiksi siinä kunnossa. Kun elämä alkoi vihdoin voittaa, jouduin erääseen selkkaukseen valtiota vastaan ja oli mahdollista että siitä tulee vielä oikeusjuttu. En ole syyllinen mihinkään, mutta asian todistaminen virkamiehille oli kafkamaisen mahdotonta. Lopulta pääsin jutusta eroon maksamalla summan, joka vastaa 2/3 kuukausituloistani. Olin jo siinä vaiheessa käyttänyt suurimman osan taloudellisista puskureistani saadakseni hoitoa kun toivuin parisuhteen jättämistä jäljistä. Jouduin selviytyäkseni ottamaan myös asuntolainaan lyhennysvapaan. Tuohon maksuun meni sitten loput rahat.

Sitten kävi niin että yläkerrassa oli vesivahinko ja vedet valuivat kämppääni. Asian selvittelyyn ja korjaamiseen meni pari viikkoa. Tämän jälkeen äitini soitti huolestuneena, että pelkää veljeni olevan menossa psykoosiin. Tuo tilanne on päällä edelleen ja veli on mm. myynyt ja tuhlannut tänä aikana lähes koko omaisuutensa.

Sitten tuli korona. Olen jo vuosi sitten linnoittautunut neljän seinän sisälle potemaan ja toipumaan, ja nyt kun haluaisin taas ulos, olen edelleen jumissa kotona. En pääse harrastuksiin enkä voi tavata kavereita. Sain oireita enkä sitten päässyt enää kauppaankaan. Määräaikainen työsopimus on loppumassa eikä sitä kuulemma uusita..

Olosuhteet huomioon ottaen olen mielestäni oikeastaan kohtalaisen tolkuissani. Oireet ovat loppuneet ja kesäkin tulossa. Olen päässyt terapiaan Kelan tukemana ja terapeuttini on ihana. En tiedä onko itsepetosta ajatella että tästäkin selvitään, tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa, ap. 

Omalla kohdallani asiat on moneen muuhun verrattuna ihan ok. Olen yrittäjä ja tällä hetkellä ei ole töitä eikä tuloja, mutta vuokranantaja onneksi lupasi, että ensi kuun vuokraa voidaan lykätä. Asuntolainaan saimme lyhennysvapaata puoli vuotta. Miehellä on töitä ja palkka, tekee etätöitä, mutta lomautusta oli jo väläytelty, jos tämä jatkuu vielä kesällä, heillä on kaikki alkukesän tilaukset jo peruuntuneet. Nuoret tulivat opiskelupaikkakunniltaan kotiin, kesätyöt he todennäköisesti menettävät, se on surku, kun ei heillä muutenkaan pahemmin ole rahaa. No, jäähän heillä nyt vähän säästöön, kun asuvat kotona. Säästöbudjetilla elellään, 5 aikuista syö aika paljon. Toivon, että saan sitä pienyrittäjille suunnattua hätäapua.

Aika kuluu kyllä hyvin, olen siivoillut, leiponut, kokannut tietysti paljon, ulkoilen, käyn kävelyllä ja juoksemassa, tänään ekaa kertaa pyöräilemässä, maalailen tauluja ja neulon, luen iltaisin. Äidistäni olen huolissaan, kun hän on ihan ypöyksin, muistisairas vanhus. Miehen äiti pärjää paremmin, kun muisti pelaa ja voi ulkoilla itsekseen, saunoa, lukea, tehdä käsitöitä ja ristikoita. 

Minäkin maalaan tauluja aina kun jaksamista riittää, hyvä harrastus. Muistisairaat yksinäiset vanhukset tosiaan herättävät huolta vaikkei heitä lähipiiriini kuulukaan. Tsemppiä koko teidän porukalle. Ap

Ap, olen pahoillani mummusi kuoleman johdosta. Voimia sinulle monin puolin raskaaseen tilanteeseen ja kiitos kun olet jaksanut tähän saakka ❤️

Itse olen ollut sairaana kevään ja pääsiäisen jälkeen palaan työelämään. Aika ok ja tulevaisuuteen suuntautuva olo on nyt. Toki välillä mietityttää mitä tuleva tuo tullessaan ja mietin omaa työssäjaksamistani, mutta hetki kerrallaan kai tässä on hyvä ottaa.

Jos olisit lähellä eikä olisi koronan pelkoa, saisit kyllä nyt lämpimän halauksen.

Masentaa. Kotona kahden teinin kanssa 24/7. Ruoanlaittoa, pyykkiä, siivoamista jatkuvalla syötöllä, päivät seuraavat toisiaan samanlaisina. Ilahduttavaa on se, että lapset ovat tunnollisia koululaisia. Toinen ilonaihe on kirjeenvaihtoharrastus. Tulee pitkä kevät.

Vierailija kirjoitti:

Parempi kevät aiempiin vuosiin verrattuna. Kevätväsymys huomattavasti loivempi. Ennen ollut jopa kevätmasennusta, mutta tästä keväästä selviän ehkä ihan vaan lievällä väsymyksellä.

No hyvä että on ollut helpompi kevät! Itsekin kärsin kevätväsymyksestä/uupumuksesta vuodesta toiseen, tämän kevään tasoa en osaa arvioida kun on ollut kaikkea muutakin sotkemassa. Yleensä vappuun mennessä alkaa kuitenkin helpottaa.

Ap

Kuulun koronan riskiryhmään mutta en voi elää eristyksissä kun puolisoni käy töissä. Olen käynyt niin syvällä mielenterveysongelmien kanssa niin että tämä ei vaikuta millään lailla. Ns. tervepäiselle puolisolleni tämä tuottaa enemmän ongelmia. Häneltä on viety harrastuksia ja minulta ei ole mennyt harrastuksia ollenkaan pois koronan takia. Mielenterveysongelmaisena pystyn paremmin sopeutumaan kaikkiin kriisitilanteisiin paremmin kun ns. terveet ihmiset mikä sitten on se terveen määritys lie, siis sosiaalisuus ja levottomuus. Hyväähän tässä on että kriisitilanteessa voin tukea ns. normaalia ihmistä joka ei ole tottunut mihinkään kriiseihin. 

Vierailija kirjoitti:

Muuten paremmin kuin aikoihin, mutta unettomuus vaivaa yhä. Se on piinallinen vaiva.

Niin on, uniongelmat kun tuppaa pilaamaan kaikki muutkin elämän osa-alueet. Toivotan parempia yöunia sinne! Ap

Koronalla ei oikeastaan ole ollut merkitystä mielenterveyteeni. En edes oikein ymmärrä, miten se voi mitenkään pysyvästi muuttaa sitä kaikkein sisintä, sitä tunnetta itsestä olenko hyvä ja kelpaanko. Jos noihin kahteen kysymykseen voi vastata kyllä, korona ei sitä oikeastaan muuta mihinkään, ja silloin kaikki on lopulta hyvin. Elämä tuo tullessaan kyllä kolhuja ja vaikeuksia, mutta jos sisällä on aina jatkuvasti se tunne, etten ole mitään, en kelpaa eikä minulle ole tässä elämässä paikkaa ja oikeastaan edes oikeutta olla olemassa, niin silloin asiat on oikeasti sietämättömästi. 

Vierailija kirjoitti:

Masentaa. Kotona kahden teinin kanssa 24/7. Ruoanlaittoa, pyykkiä, siivoamista jatkuvalla syötöllä, päivät seuraavat toisiaan samanlaisina. Ilahduttavaa on se, että lapset ovat tunnollisia koululaisia. Toinen ilonaihe on kirjeenvaihtoharrastus. Tulee pitkä kevät.

Teinit voi opettaa itse pesemään pyykkiä ja laittamaan ruokaa. Mitä ihmettä sillä teininä tein jo kaikki kodinhoito hommat ja laitoin omat sapuskat sillä meillä ei eletty kuin hotellissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ap, otan osaa.

Mielenterveys on paremminkin voinut, mutta toisaalta vaikeampiakin aikoja on ollut. Olen tottunut elämässä haasteisiin, ja tämä aika on yksi niistä.

Kiitos. Ihanan rauhallinen asenne sinulla. Se tosiaan luo varmuutta kun on selvinnyt vaikeuksista aiemminkin, yritän muistuttaa tätä itsellenikin. Ap.

Voin paremmin kuin koskaan. Olen toipunut vaikeasta psykoottisesta masennuksesta niin, että psykoosilääkitys on voitu purkaa kokonaan pois, olen pystynyt olemaan täyspäiväisesti töissä eikä alaani uhkaa lomautukset ja minulla on onnellinen ja vakaa parisuhde. Edes korona ei saa minua raiteiltani, vaikka olenkin kotihoidossa töissä ja olen ykköstyypin diabeetikko. Otan toki tilanteen vakavasti, vapaa-ajallani eristäydyn täysin ja noudatan tarkkoja hygieniaohjeita töissä, mutta en ole kauhuissani. Kotoa vähän aika sitten muuttanutta poikaani kaipailen, mutta soittelemme usein. Tämän kestää kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentaa. Kotona kahden teinin kanssa 24/7. Ruoanlaittoa, pyykkiä, siivoamista jatkuvalla syötöllä, päivät seuraavat toisiaan samanlaisina. Ilahduttavaa on se, että lapset ovat tunnollisia koululaisia. Toinen ilonaihe on kirjeenvaihtoharrastus. Tulee pitkä kevät.

Teinit voi opettaa itse pesemään pyykkiä ja laittamaan ruokaa. Mitä ihmettä sillä teininä tein jo kaikki kodinhoito hommat ja laitoin omat sapuskat sillä meillä ei eletty kuin hotellissa. 

En opeta. En itsekään opetellut ennen kuin muutin pois kotoa ja katso: nyt osaan. Ja mitä mä sitten tekisin, jos ei olisi edes kotitöitä?

Olen introvertti ja rakastanut yli kaiken tätä kotona oloa. Haluaisin aina tehdä etänä töitä.

Voimia teille muille ❤️

Korona sinällään ei rassaa. Olen tottunut elämään epävarmuudessa. Olen jo valmiiksi masentunut, joten mitään uutta ei ole sillä saralla tapahtunut. Lopetin koronauutisoinnin seuraamisen, kun huomasin sen olevan huonoksi mulle.