Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät halua lapsia mielenterveysongelmien takia?
08.04.2020 |
Sukuni on molemmilta puolilta kärsinyt mielenterveysongelmista useiden sukupolvien ajan. Lähes jokaisella sukulaisellani jonka tunnen on joku vakavampi ongelma (persoonallisuushäiriö, ptsd, skitsofrenia, syömishäiriö, vakava alkoholismi).
Minulla on itselläni myös epävakaa persoonallisuus, mutta pystyn kuitenkin periaatteessa täysin normaaliin elämään ja käyn terapiassa (koronan takia se on väliaikaisesti tauolla).
Mieheni on alkanut kuitenkin painostamaan lapsen hankkimiseen, vaikka sanoin jo reilusti ennen naimisiin menoa (taisi olla toisilla treffeillä) että en missään nimessä halua biologisia lapsia, koska en halua tietoisesti jatkaa sukuni huonoja geenejä (tein asian erittäin selväksi). Mieheni on kuitenkin alkanut valittamaan että minä en vaan “jaksaisi itsekseni vaikean lapsen kanssa yksin ” (mikä on toisaalta ihan totta) ja että olen sen takia itsekäs. En yksinkertaiseti vain kestä ajatusta siitä että tuleva lapseni kärsisi yhtä paljon kuin minä. En muutenkaan kokisi olevani hyvä äiti, koska olen liian epäluotettava ihminen.
Koen kuitenkin että valintani on oikea, mutta tuleva avioero ei varsinaisesti houkuta, kun kuitenkin vielä rakastan miestäni.
Kommentit (17)
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä päätös. Ihmettelen sitä miten niin moni ongelmainen tekee lapsia.
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Mistäs sinä sen voit tietää?
Moni katuu sitä kun ei koskaan hankkinut lapsia. Harvempi katuu äidiksi/isäksi tulemista.
Ap, täällä myös epävakaa ja samasta syystä en halua geenejäni eteenpäin. Miksi tuomitsisin lapseni tänne kärsimään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Mistäs sinä sen voit tietää?
Moni katuu sitä kun ei koskaan hankkinut lapsia. Harvempi katuu äidiksi/isäksi tulemista.
Kyllä niitä lapsia myös kadutaan. Etenkin jos perhe-elämään on lähdetty epärealistisin olettamuksin, eikä todellisuus vastaakaan haavekuvia.
Minäkin jätän lisääntymättä, koska tiedän, etten jaksaisi vilkasta lasta. Mikäli voisin varmasti tietää saavani kaltaiseni itsekseen viihtyvän lukutoukan, voisin harkita. Elämä ei kuitenkaan mene niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Mistäs sinä sen voit tietää?
Moni katuu sitä kun ei koskaan hankkinut lapsia. Harvempi katuu äidiksi/isäksi tulemista.
Jospa jokainen on itse oman mielenterveytensä paras asiantuntija, eikä kukaan ulkopuolinen palstailija?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Mistäs sinä sen voit tietää?
Moni katuu sitä kun ei koskaan hankkinut lapsia. Harvempi katuu äidiksi/isäksi tulemista.
Ai pitäisikö minun tehdä lapsi nyt, koska saatan haluta niitä myöhemmin? Eikö elämää kannattaisi elää enemmänkin nyt kuin tulevaisuutta varten. Kaikki ei halua vanhemmiksi tai lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia oman mielenterveyteni takia, en kestäis niitä. Sori.
Mistäs sinä sen voit tietää?
Moni katuu sitä kun ei koskaan hankkinut lapsia. Harvempi katuu äidiksi/isäksi tulemista.
Oon hoitanut kymmenen vanhasta asti nuorempia serkkuja enkä koskaan kestänyt korkeita ääniä vaan menin joka kerta lukkoon jonka takia hain aina äidin paikalle. En kestä muuten yhä tänä päivänäkään kovia ääniä taikka jatkuvaa itkua. Lapsia ei ole, eikä tule
Olette viisaita hulluja.
Teidän ei tarvitse välittää kenenkään mielipiteestä, vaan lapsettomuuteenne on oma ja varsin fiksu päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa pitää itsestäni huolta, en todellakaan jaksaisi pitää lapsesta tai lemmikistä huolta.
Omalla äidilläni on todennäköisesti diagnosoimaton epävakaa persoonallisuus. Koko lapsuuteni oli yhtä kananmunan kuorilla kävelyä, ei koskaan tiennyt milloin ja mistä äiti saa seuraavan raivokohtauksen. Hermostui mitättömän pienistä asioista, heitteli tavaroita ja uhkasi tap☆paa. Haukkui minua jatkuvasti. Äiti oli kotiäitinä kunnes menin eskariin.
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan tiennyt meidän perheen ongelmista eikä siten kukaan puuttunut mihinkään. Isälläni ei ollut palleja ottaa meitä lapsia ja paeta, vaikka niin olisi kannattanut tehdä.
Epävakaa persoonallisuus ei periytynyt minulle, mutta seurauksena lapsuuden kokemuksista sairastuin jo ala-asteella toistuvaan masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön ja anoreksiaan. Aloin toipua vasta kun pääsin 18-vuotiaana muuttamaan pois kotoa.
Fiksu päätös ettet halua lapsia. Oma äitini halusi, muttei sitten jaksanutkaan minua ja veljeäni ja alkoi oirehtia tosi pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että tiedät mitä itse haluat ja kestät. Minä en lapsia tee fyysisten periytyvien terveysongelmien takia, joiden takia kärsin myös masennuksesta ja ahdistuksesta. Julma ihminen tekee lapsia, jos tietää että vaikeiden sairauksien riski on olemassa, ja vielä todennäköinen periytyä, oli se sitten fyysinen ja/tai henkinen. Pitää olla myös realistinen oman jaksamisen ja kykenemisen kanssa. Elä pode huonoa omaatuntua, olet kertonut asian ajoissa. Yksinkertaisesti miehen pitää olla ok asian kanssa, tai olla olematta, ja lähteä etsimään toista lisääntymispartneria. Muistutan vielä että miehille se on paljon vähemmän sitova päätös, kun nainen kuitenkin on se synnyttäjä, imettäjä ja edelleen useimmiten se päähuoltaja. Että älä vaan painostuksesta lapsia tee.
Vierailija kirjoitti:
Omalla äidilläni on todennäköisesti diagnosoimaton epävakaa persoonallisuus. Koko lapsuuteni oli yhtä kananmunan kuorilla kävelyä, ei koskaan tiennyt milloin ja mistä äiti saa seuraavan raivokohtauksen. Hermostui mitättömän pienistä asioista, heitteli tavaroita ja uhkasi tap☆paa. Haukkui minua jatkuvasti. Äiti oli kotiäitinä kunnes menin eskariin.
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan tiennyt meidän perheen ongelmista eikä siten kukaan puuttunut mihinkään. Isälläni ei ollut palleja ottaa meitä lapsia ja paeta, vaikka niin olisi kannattanut tehdä.
Epävakaa persoonallisuus ei periytynyt minulle, mutta seurauksena lapsuuden kokemuksista sairastuin jo ala-asteella toistuvaan masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön ja anoreksiaan. Aloin toipua vasta kun pääsin 18-vuotiaana muuttamaan pois kotoa.Fiksu päätös ettet halua lapsia. Oma äitini halusi, muttei sitten jaksanutkaan minua ja veljeäni ja alkoi oirehtia tosi pahasti.
Olen todella pahoillani että olet joutunut elämään tuollaisen lapsuuden. Tiedän erittäin samanlaisen talouden, jossa on tuollainen äiti, ja lapset kärsivät. Haukkuu vielä kun ovat molemmat lapset, nyt teinejä, masentuneita, ja sekin "on miehen suvun vika, kun heidän suvussaan ei ole ongelmia". Että ihan hirveä ihminen, ja selvästi vähintää narsismia, epävakaata persoonalisuus häiriötä tällä hirviöllä. Mies ei uskalla tehdä asialle mitään, olen pelännyt lasten koko elin ajan, että tekevät vielä itsemurhat, mutta toivon, että hekin pääsevät toipumaan, kun pääsevät muuttamaan taloudesta pois. Sosiaalitoimi ei auta, kun näille äiti itkee että lapset on hankalia, ja kukaan ei ymmärrä. En oineasti ymmärrä, miksi tämänkataiset ihmiset lapsia haluavat, kun tämä nainenkin on aika avoimesti lapsia vihannut? Tosin kai se vihaan kaikki muita ihmisiä kuin itseään muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla äidilläni on todennäköisesti diagnosoimaton epävakaa persoonallisuus. Koko lapsuuteni oli yhtä kananmunan kuorilla kävelyä, ei koskaan tiennyt milloin ja mistä äiti saa seuraavan raivokohtauksen. Hermostui mitättömän pienistä asioista, heitteli tavaroita ja uhkasi tap☆paa. Haukkui minua jatkuvasti. Äiti oli kotiäitinä kunnes menin eskariin.
Kukaan ulkopuolinen ei koskaan tiennyt meidän perheen ongelmista eikä siten kukaan puuttunut mihinkään. Isälläni ei ollut palleja ottaa meitä lapsia ja paeta, vaikka niin olisi kannattanut tehdä.
Epävakaa persoonallisuus ei periytynyt minulle, mutta seurauksena lapsuuden kokemuksista sairastuin jo ala-asteella toistuvaan masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön ja anoreksiaan. Aloin toipua vasta kun pääsin 18-vuotiaana muuttamaan pois kotoa.Fiksu päätös ettet halua lapsia. Oma äitini halusi, muttei sitten jaksanutkaan minua ja veljeäni ja alkoi oirehtia tosi pahasti.
Olen todella pahoillani että olet joutunut elämään tuollaisen lapsuuden. Tiedän erittäin samanlaisen talouden, jossa on tuollainen äiti, ja lapset kärsivät. Haukkuu vielä kun ovat molemmat lapset, nyt teinejä, masentuneita, ja sekin "on miehen suvun vika, kun heidän suvussaan ei ole ongelmia". Että ihan hirveä ihminen, ja selvästi vähintää narsismia, epävakaata persoonalisuus häiriötä tällä hirviöllä. Mies ei uskalla tehdä asialle mitään, olen pelännyt lasten koko elin ajan, että tekevät vielä itsemurhat, mutta toivon, että hekin pääsevät toipumaan, kun pääsevät muuttamaan taloudesta pois. Sosiaalitoimi ei auta, kun näille äiti itkee että lapset on hankalia, ja kukaan ei ymmärrä. En oineasti ymmärrä, miksi tämänkataiset ihmiset lapsia haluavat, kun tämä nainenkin on aika avoimesti lapsia vihannut? Tosin kai se vihaan kaikki muita ihmisiä kuin itseään muutenkin.
En itsekään oikein ymmärrä miksi äiti on lapsia halunnut kun vihasi ainakin minua niin paljon ja avoimesti. Meillä oli myös noin että äidissä itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta me kaikki muut "ajoimme hänet hulluksi." Kaikkein pelottavinta lapsuudessa oli kuitenkin kun äiti uhkasi tappaa itsensä, näin tapahtui aika usein. Karjui että vetää ranteet auki ja lukitsi itsensä vessaan. Lapset sitten itkimme lukitun oven takana että äiti kuolee. Lapsi ei lakkaa rakastamasta vanhempaansa vaan itseään.
Äiti sanoi minulle usein kaikenlaista kamalaa minkä muistan ikuisesti. "En tiedä mitä sun kanssa tekis kun sua ei voi tappaakaan", tai "voisko sut jälkiabortoida kun oot tollanen hirviö."
Muistan sitten itse 9-vuotiaana olleeni jo niin masentunut että toivoin kuolevani. Teininä olin äärimmäisen masentunut ja yritinkin muutaman kerran, mutten koskaan uskaltanut hoitohenkilökunnalle kertoa äidistäni, koska pelkäsin minkälaisen raivarin silloin saisi.
Minut pelasti lopuksi ystävyysuhteet jotka kannattelivat pahimman vaiheen yli. Yksi ystävyys syventyi rakkaudeksi ja parisuhteeni onkin ollut pelastava tekijä, jonka ansiosta olen pystynyt saamaan normaalin kiintymyssuhdekokemuksen. Suhdetta äitiin en usko koskaan pystyväni korjaamaan. Äiti on sanonut mm. Olevansa ylpeä siitä, että huusi meille että "opimme käyttäytymään." Ei, opimme pelkäämään. "Sitten kun oot itse äiti niin ymmärrät", mutta en vaan millään pysty ymmärtämään kuinka kaltoin voi äiti kohdella omaa lastaan.
Täälläkin yksi, jonka molempien vanhempien suvuissa on suuria mielenterveydellisiä ongelmia. Olen ensimmäistä sukupolvea, joka on hakenut ongelmiinsa apua.
Oma lapsimääräni tulee jäämään vain murto-osaan aiempien sukupolvien hankkimasta lapsimäärästä, jos lapsia joskus ylipäätään tulee. Ajattelen, että olisin ihan hyvä vanhempi, koska olen käsitellyt asiani. Mielenterveysongelmia enemmän mietityttää monet muut asiat. Haluanko siihen rooliin, joka äidille nykyään pakotetaan.
Lapsi tuntuisi ainoalta syyltä elää tässä maailmassa. Mutta en edes yritä saada lasta, koska lapsi ansaitsee onnellisen tasapainoisen vanhemman. Minä en sellainen ole sisäisen tunteeni kanssa. Toki olen tasapainoinen hyvä ihminen muita, varsinkin lapsia, kohtaan ja varmasti pmaa lastakin kohtaan olisin. Antaisin sen kaiken ymmärryksen ja rakkauden hänelle mistä itse jäin paitsi. Mutta en voi tehdä sitä pienelle ihmiselle, joten jään lapsettomaksi. Näin minulla on oikeus lopettaa elämä silloin kun itse en enää jaksa.
Inhottava tilanne. Miehelle on kuitenkin ollut selvää mielipiteesi alusta asti, reilusti oletkin sen sanonut heti alussa.
Miehen tehtävä jatkaa sopeutumista tai etsiä uusi kumppani.