Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies estää minua kasvattamasta lasta

Vierailija
08.04.2020 |

Ensin taustaksi, että lapsi oli molempien kovin toivoma ja syntyi vasta pitkien lapsettomuushoitojen avulla, emme ole kovin nuoria enää. Ja ennen lapsen saamista oltiin keskusteltu kasvatusajatuksistamme puolin ja toisin ja ne vaikutti ihan saman suuntaisilta.

Mutta toisin kävi. Lapsi on nyt 2,5-vuotias ja mies ei ole osallistunut koko aikana lapsen kasvattamiseen mitenkään. Paitsi estämällä minua kasvattamasta lasta. Jos vaikka kiellän lapselta jonkun asian, niin mies siinä samalla tulee lapselle sanomaan, että iskä antaa luvan, tee vaan (tai ota vaan). Esim. olen sanonut lapselle, että keittiösaksia ei saa ottaa. Mies tulee siihen viereen ja antaa ne sakset lapselle ja sanoo, että ota nämä vaan, äiti huolehtii että niillä ei satu mitään. Tai jos lapsi kiukuttelee mistä vain sellaisesta, jossa ei ole saanut heti tahtoaan läpi huutamalla ja minä vaikka hoidan asian niin, että vien lapsen pois tilanteesta, niin mies tavalla tai toisella puuttuu asiaan niin, että lapsi saa sen tahtonsa läpi. Tai välillä niin, että mies tulee hekottamaan siihen viereen ja sanoo lapselle, että kiukuttele äidille, äitiä ei tarvi totella. Esimerkkejä oli tällaisia vastaavia vaikka kuinka paljon.

Olen puhunut miehelle siitä, että lasta pitää kasvattaa, ei voi opettaa niin, että uhmaikäinen saa aina kaikessa huutamalla tahtonsa läpi. Olen puhunut miehelle siitä, että hän ei voi asettua minua vastaan kaikessa lapsen nähden. Mies vain loukkaantuu noista asioista ja sanoo että olen tylsä ja nalkuttava ihminen, joka pilaa kaiken kivan. Olen muutenkin vähän väsynyt arkeen, niin en millään jaksaisi siihen vielä tällaista miestä. Mihinkään terapiaan tai neuvolaan mies ei kanssani suostu, sanoo että ei halua kuunnella niidenkin nalkutusta.

En voi uskoa, että mies, joka ennen lasta oli vastuullinen ja kanssani samoilla linjoilla melkein kaikessa ja josta luulin tulevan hyvä isä, onkin tällainen. Onko ero tässä enää ainoa vaihtoehto? Ja miten onnistuu eron jälkeinen lapsen kasvatus, jos mies toimii noin?

Kommentit (30)

Vierailija
21/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osaisiko joku vastaavan kokenut antaa minulle neuvoja? Ja neuvoja myös siihen, että jos joudun ottamaan eron, niin miten tällaisessa tilanteessa onnistuu kasvatusasiat eron jälkeen. Ap

Vierailija
22/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno novelli, mutta muistuttaa niin monia, samasta kynästä tulee näitä miesvihamielisiä juttuja. Miksi?

En tiedä mitä miesvihanovelleja olet lukenut. Tämä aloitus koskee vain minun miestä. En yleistä tätä aihetta koskemaan ketään muuta miestä. Ja tiedoksesi, miesvihaa ei ole sellainen että kertoo parisuhdeongelmastaan ja kysyy siihen neuvoa siten, että miestään ei siinä samalla hauku mitenkään. Joten menehän trollailemaan muualle. Ap

Tekstisi vaan muistuttaa niiiiiiin monia muita mies -kirjoituksia, että epäillys vaan herää.

Saat vapaasti epäillä vaikka mitä haluat. Mutta mene silti muualle trollailemaan, tarvitsen neuvoja parisuhteeseeni.

Ap

Anteeksi. Kirjoituksesi muistutti vaan niin monia lukemiani. Heräsi vaan ajatus, että olet itse trolli, joka kylvää miesvihaansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet lisääntynyt selvästi vajaaälyisen hyypiön kanssa? Vai oletko itsekin "erityislapsi"?

Räjähdä oikein kunnolla seuraavalla kerralla, karju niin että rumpukalvot hyypiöltä puhkeaa. On se nyt stana jos et yhtä idioottia saa kuriin. Etpä ainakaan nalkuta.

Eikö teillä ole käyty minkäänlaista keskustelua kasvatusperiaatteista jne. ENNEN lapsen hankkimista?  

Luitko aloitustani ollenkaan? Kirjoitin siinä, että ennen lapsen saamista puhuttiin kasvatusasioista paljonkin ja silloin oltiin niistä ihan samoilla linjoilla ja muutenkin mies on aina ennen ollut vastuullinen ihminen. En osannut arvata, että tämä olisi sitten tällaista. Ap

Vierailija
24/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee lasu.

Mistä aiheesta tässä nyt lapsesta lastensuojeluilmoitus pitäisi tehdä? Ap

Esim siitä että mies antaa 2,5 veelle sakset!

Ei anna koskaan muulloin kuin silloin kun olen asian juuri lapselta kieltänyt. Ja silloinkin vain niin, että minä olen siinä vieressä, ja mies sanoo että äiti huolehtii ettei satu mitään. Eli ei siis oikeasti ole antamassa lapsen leikkiä saksilla vaan tulee vain tuolla tavalla estämään minua kasvattamasta lasta, koska pakottaa minut tietenkin siinä heti ottamaan ne sakset lapselta pois, koska eihän lapselle voi olla saksia kädessä. Ap

Niin? Eli antaa lapselle sakset eikä itse vahdi niiden käyttöä, lasun paikka.

Vierailija
25/30 |

Haluaisin ratkaista tämän tilanteen nyt jollain muulla tavalla kuin soittelemalla viranomaisille miehestäni.

Ap

Vierailija
26/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osaisiko joku vastaavan kokenut antaa minulle neuvoja? Ja neuvoja myös siihen, että jos joudun ottamaan eron, niin miten tällaisessa tilanteessa onnistuu kasvatusasiat eron jälkeen. Ap

Neuvoja siihen että olet tehnyt lapsen retardin kanssa.. öö myöhäistä se nyt on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä ilmeisesti on vain yksi lapsi?

Miten tämä ainokainen edes saa sakset käsiinsä? Miten päädyitte tilanteeseen, että sakset täytyy kieltää? Mieskö ne sakset lykkäsi lapsen käteen?

Yleensä pikkulapsiperheessä laitetaan kaikki terävät ja muut vaaralliset esineet lasten ulottumattomiin ja lisäksi lapsia valvotaan hyvin tarkasti. Niin meillä ainakin tehtiin.

Kodin muokkaaminen pikkulapsiturvalliseksi on kyllä tylsää hommaa mutta se tekee elämästä helpompaa.

Niitä turvallisuusmuokkauksia voi purkaa pikkuhiljaa sitä mukaa kun lapsella järki kasvaa. Mutta ei joku 2-vuotias vielä opi kovin hyvin mikä on kiellettyä. Ja vaikka oppisikin niin unohtaa nopeasti, tai muuten vaan testaa onko se kielletty asia vieläkin kiellettyä.

Vierailija
28/30 |

Ei lapsi tietenkään saa itse saksia käsiinsä. Kaikki sakset, veitset ja muut terävät on keittiössä ylhäällä pois lapsen ulottuvilta. Mutta lapsi osallistuu kanssani aina ruoanlaittoon, ja silloin näkee minulla sakset, kun leikkaan jotain ruokaa varten. Ja alkaa huutamaan niitä saksia itselleen (eikä kelpuuta silloin kauhaa tai muuta). Ja en tietenkään anna niitä saksia vaan kiellän sakset lapselta. Mies kuulee lapsen huutamisen toiseen huoneeseen ja tulee keittiöön katsomaan mitä tapahtuu ja näkee että olen kieltänyt lapselta saksien saamisen ja siksi lapsi huutaa kun ei saa tahtoaan läpi. Ne sakset nyt oli vain yksi esimerkki. Meillä on ihan lapsiturvallinen koti kyllä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysy siltä mieheltä ihan tosissasi, että ymmärtääkö mies että hänen käytös aiheuttaa teille avioeron ennen pitkää. Onko vitsailu ja hyvänä tyyppinä esiintyminen todellakin sen arvoista, että tulee ero ja lapsesta joutuu olemaan erossa puolet ajasta?

Vierailija
30/30 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarhassakin 2v:t leikkaa saksilla. Pitäisi ehkä tehdä lasut niistä kaikista. Tarhan voisi kätevästi sitten muuttaa toimimaan lastenkotina, kun siellä on sängytkin valmiina.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä kahdeksan