Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Riiteleekö muut miehensä kanssa nyt eristyksissä?

Vierailija
08.04.2020 |

Vertaistukea kaivataan! Olisi helpottavaa kuulla, että muillakin pareilla tulee riitaa nyt tässä tilanteessa.

Meillä ei mitään kauheita riitoja ole onneksi syntynyt, joten siitä saa olla iloinen. Huomaan kuitenkin, että nahistelua syntyy tosi helposti sellaisista asioista, joista ei normaalisti edes riidellä! Aivan selvästi johtuen vain siitä, että molemmilla on pinna vähän kireällä jo valmiiksi ja se pikkuasia on "viimeinen pisara" josta napsahtaa. Riitaa on vaikea lähteä edes selvittämään, koska sillä ei alunperinkään ollut mitään pointtia.

Luulen, että meillä tämä kärjistyy, koska minä olen niin stressaantunut ja mieheni puolestaan tylsistynyt. Huomaan nimittäin, että reagoimme tilanteeseen hyvin eri tavoin. Mieheni on tottunut aktiiviseen elämään ja harrastuksiinsa, joten hän joko touhuilee jatkuvasti ympäriinsä (mikä ärsyttää minua) tai sitten möllöttää tympääntyneenä tv:n ääressä katsoen netflix-sarjoja 500 jaksoa putkeen (mikä myös ärsyttää minua). Minä taas olen tottunut hiljaisuuteen ja keskittymisrauhaan työssäni, mutta nyt täällä on koko perhe melskaamassa, mistä sitten v*%&uunnun ja riidan ainekset ovat kasassa. Meillä on myös jatkuvasti erimielisyyksiä lasten päivärytmin ja aktiviteettien suhteen. Tämä on niin rasittavaa.

Tiedän, että juuri nyt on vaikeat ajat ja on ok olla stressaantunut jne, enkä olekaan huolissani parisuhteestamme. Halusin vain purkaa jonnekin anonyymisti tätä harmitusta ja kuulla muiden samassa tilanteessa olevien fiiliksiä.

Ja jos teillä ei riidellä ja kaikki on ihanaa niin ei tarvitse välttämättä kommentoida ;)

Kommentit (58)

Vierailija
21/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi riidellä? Puhdistaa ilmaa, purkaa pahaa energiaa...kyllä toimivan parisuhteen pitäisi kohtuudella kestää riitelyäkin.

toimivassa parisuhteessa lähtökohtaisesti ratkotaan ongelmat ilman riitelyä, mutta kyllä se riitelynkin kestää.

Tämä on totta, mutta omassa tilanteessani häiritsee juurikin se, että mitään "ongelmia" ei ole ratkottavaksi. Kunhan tässä molempia vain ärsyttää välillä kaikki toisen tekemiset niin valtavasti, vaikkei tekisikään oikeasti yhtään mitään väärää. Tässä on vaikea ratkoa ja sopia mitään. Muuta kuin pyytää anteeksi ylireagointiaan.

Ap

Vierailija
22/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei riidellä. Miehen työmäärä lisääntyi, on tällä hetkellä töissä 6 pv/vko. Minut lomautettiin. Miehellä alkaa kohta viikon loma, ja suunnitelmissa on vaikka mitä kivaa kotona tekemistä. Minulla on nyt enemmän aikaa huolehtia kodista, joten kummankaan ei tarvitse valittaa. Toki harmittaa, ettemme pääse salille tai saunaan, mutta keksimme sitten muita aktiviteetteja ja liikumme kotona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa että 5/10 kommenttia on "ei me riidellä" vaikka aloituksessa ei toivottu näitä kommentteja :D 

Vierailija
24/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei riidellä. Miehen työmäärä lisääntyi, on tällä hetkellä töissä 6 pv/vko. Minut lomautettiin. Miehellä alkaa kohta viikon loma, ja suunnitelmissa on vaikka mitä kivaa kotona tekemistä. Minulla on nyt enemmän aikaa huolehtia kodista, joten kummankaan ei tarvitse valittaa. Toki harmittaa, ettemme pääse salille tai saunaan, mutta keksimme sitten muita aktiviteetteja ja liikumme kotona.

Mulla taas on vähemmän aikaa kuin ennen! Kahdenkeskisestä ajasta puhumattakaan.

Ap

Vierailija
25/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi riitelet ja raivoat? Toki sinä olet taas se viaton osapuoli.

Ja ykköselle, juuri eilen suomalainen poliisi kertoi aivan päinvastaista, älä puhu paskaa

En puhu.

https://www.nytimes.com/2020/04/06/world/coronavirus-domestic-violence…

Ai sä asut Jenkeissä? 

Vierailija
26/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei riidellä, me emme riitele lähes koskaan. Ei ole mitään syytä. Olemme iloisia siitä, että meillä on toisemme tässä maailmantilanteessa. Nyt se rakkaus vasta korostuu, kun haluaa että toinen on turvassa. En ymmärrä, miten teillä muilla on aiheita riitelyyn? Kriisitilanteissa pitäisi voida luottaa ja rakastaa toisiaan eikä riidellä jostain älyttömästä. Voi olla että se toinen ei olekaan siinä seuraavana päivänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei riidellä.

Mies laittaa ruokaa mulle :)

Vierailija
28/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Emme riitele enää. Jo viikon kuluttua voi asiat olla huonosti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi riitelet ja raivoat? Toki sinä olet taas se viaton osapuoli.

Ja ykköselle, juuri eilen suomalainen poliisi kertoi aivan päinvastaista, älä puhu paskaa

En puhu.

https://www.nytimes.com/2020/04/06/world/coronavirus-domestic-violence…

Ai sä asut Jenkeissä? 

En asu. Mutta maailmassa eletään molemmat, ei näitä tapauksia voida kieltää sillä ettei meillä Suomessa muka. 

Vierailija
30/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin ärsyttää, mutta olen alentanut rimaa aika paljon niin perheenjäsenten käytöksen, kodin siisteyden ym. suhteen. Ainoa asia, mihin voit todella vaikuttaa, on oma suhtautumisesi asioihin. Aloita siitä, voi helpottaa oloa.

Komppi tälle. Mitä sitten, vaikka ap:n mies katsookin Netflixiä, et kai valvonut miehesi tekemisiä ennen karanteenia, miksi sitten nyt?

Tuosta melskaamisesta, jossain ja joskus niiden perheenjäsentesi on melskattava. Siitäkin voidaan sopia ihan v**ttuuntumatta, sinulla on työaikasi ja silloin pitäisi olla hiljaa. Mutta et voi olettaa, että talossa on hiljaista 24/7.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/58 |

Voi jeesuksen perkele, että olet typerä. 

Vierailija
32/58 |

Tuommoisella päänaukomisella et ainakaan omaa pointtiasi vahvista tai tee itsestäsi fiksua. Tuossa on ihan mustaa valkoisella siitä miten kotiväkivalta on totta tosiaankin lisääntynyt. Mikä ongelma sinulla on tämän asian kanssa kun noin vihaisesti käyt sen kimppuun?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei riidellä, me emme riitele lähes koskaan. Ei ole mitään syytä. Olemme iloisia siitä, että meillä on toisemme tässä maailmantilanteessa. Nyt se rakkaus vasta korostuu, kun haluaa että toinen on turvassa. En ymmärrä, miten teillä muilla on aiheita riitelyyn? Kriisitilanteissa pitäisi voida luottaa ja rakastaa toisiaan eikä riidellä jostain älyttömästä. Voi olla että se toinen ei olekaan siinä seuraavana päivänä.

En minäkään halua tai päätä tahallani riidellä. Ei kai kukaan sitä tahallaan tee? Minua harmittaa juuri nimenomaan se, etten pysty olemaan rento ja onnellinen nyt, vaan olen kireä ja stressaantunut. En tietenkään halua tahallani tiuskaista, mutta siinä vain käy niin ennen kuin pystyn estämään. Vaikka että yritän selvittää jotain ongelmaa töissä samalla kun muu perhe riehuu taustalla kovaäänisesti, pyydän 10 kertaa mahdollisimman ystävällisesti olemaan hiljempaa, kunnes joku mun päässä vaan naksahtaa ja napautan, että nyt koko porukka ulos täältä riehumaan että saan keskittyä. Pian sen jälkeen tuleekin itsellä jo itku, kun piti taas mennä suuttumaan vaikka en tarkoittanut/halunnut. En ole koskaan ennen ollut tällainen emmekä ole koskaan ennen riidelleetkään tällä tavalla kuin nyt. Joku tässä vaan nyt stressaa niin paljon että olen ihan kuin eri ihminen.

Ap

Vierailija
34/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi riitelet ja raivoat? Toki sinä olet taas se viaton osapuoli.

Ja ykköselle, juuri eilen suomalainen poliisi kertoi aivan päinvastaista, älä puhu paskaa

En puhu.

https://www.nytimes.com/2020/04/06/world/coronavirus-domestic-violence…

Ai sä asut Jenkeissä? 

En asu. Mutta maailmassa eletään molemmat, ei näitä tapauksia voida kieltää sillä ettei meillä Suomessa muka. 

Voi jeesuksen perkele, että olet typerä. 

Siinä vielä Yleltä: 

https://yle.fi/uutiset/3-11259988

https://yle.fi/uutiset/3-11287158

"Kotihälytystehtävät ovat kuitenkin kasvussa. Niitä oli maaliskuussa 466 eli 94 enemmän kuin vuosi sitten. Perheväkivaltahälytykset ovat lisääntyneet 31 kappaleella viime vuoteen verrattuna.

Ihmisten sulkeutuminen koteihinsa aiheuttanee kotihälytysten lisääntymistä jatkossakin, Hämeen poliisi arvioi."

Miten minusta tekee typerän sen että luen näitä uutisia ja kerron niistä täällä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

https://yle.fi/uutiset/3-11259988

"Koti ei ole kaikille turvallinen paikka, ja poikkeusoloissa tilanne saattaa vain pahentua. Väkivallan riski kodeissa on kasvanut Suomen poikkeustilan aikana, kertovat useat Ylen haastattelemat järjestötyöntekijät ja viranomaiset.

Sama ilmiö on havaittu koronavirusepidemian aikana muuallakin maailmassa. Ainakin Kiina, Espanja ja Brasilia ovat raportoineet kohonneista kotiväkivaltamääristä.

– Koronaepidemia, neljän seinän sisällä pysyttely ja talouden kiristyminen saattavat kärjistyä väkivallaksi niissäkin perheissä, joissa ei ole aiemmin ollut väkivaltaa. Myös lisääntynyt päihteiden käyttö nostaa riskiä menettää tilanteen hallinta, arvioi Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä."

Onko asiantuntijatkin jeesuksen perkeleen typeriä?

Vierailija
36/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006463172.html

"

Lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset kotiväkivallasta ovat jo kasvaneet koronarajoitusten aikana.

Jaa

Julkaistu: 4.4. 16:00, Päivitetty 6.4. 12:49

KORONAEPIDEMIAN takia ihmisiä on kehotettu pysymään kotona, tekemään etätöitä ja pitäytymään poissa kouluista ja päiväkodeista. Mutta kotona pysyminen voi olla uhka sekin.

Sen todistavat Ilta-Sanomien keräämät esimerkit poliisin kirjaamista kotihälytystehtävistä kolmen viikon ajalta.

”Ilmoituksen mukaan kerrostalon jostain huoneistosta kuului miehen ja naisen kovaäänistä puhetta ja tappeluun viittaavia ääniä. Paikalle mennyt partio kuuli rappukäytävässä ollessaan jostain asunnosta eläimellistä huutoa, joka paikannettiin tiettyyn asuntoon. Asunnossa olevan pariskunnan selityksen mukaan he olivat keskustelleet eläimellisin äänin siitä, mihin paeta virustautia.”

Ilmoitukset kotiväkivallasta näyttävät kasvaneen sen jälkeen, kun Suomessakin ryhdyttiin rajoitustoimiin virusepidemian takia kolmisen viikkoa sitten, kertovat viranomaiset ja järjestöjen työntekijät."

Vieläkö on tarvetta kieltää näitä asioita?

Vierailija
37/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin ärsyttää, mutta olen alentanut rimaa aika paljon niin perheenjäsenten käytöksen, kodin siisteyden ym. suhteen. Ainoa asia, mihin voit todella vaikuttaa, on oma suhtautumisesi asioihin. Aloita siitä, voi helpottaa oloa.

Komppi tälle. Mitä sitten, vaikka ap:n mies katsookin Netflixiä, et kai valvonut miehesi tekemisiä ennen karanteenia, miksi sitten nyt?

Tuosta melskaamisesta, jossain ja joskus niiden perheenjäsentesi on melskattava. Siitäkin voidaan sopia ihan v**ttuuntumatta, sinulla on työaikasi ja silloin pitäisi olla hiljaa. Mutta et voi olettaa, että talossa on hiljaista 24/7.

Ei minua oikeasti haittaakaan se, että mies katsoo Netflixiä. Tiedän, etteivät nämä ole oikeita ongelmia. Nämä ovat vain asioita, jotka jostain syystä ärsyttävät minua juuri nyt. Ja miestä tod.näk. ärsyttää minun naamani ihan yhtä lailla, joten syntyy konflikti, kun kumpikaan ei vaan jaksa miellyttää toista.

Ap

Vierailija
38/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi riitelet ja raivoat? Toki sinä olet taas se viaton osapuoli.

Ja ykköselle, juuri eilen suomalainen poliisi kertoi aivan päinvastaista, älä puhu paskaa

En puhu.

https://www.nytimes.com/2020/04/06/world/coronavirus-domestic-violence…

Ai sä asut Jenkeissä? 

En asu. Mutta maailmassa eletään molemmat, ei näitä tapauksia voida kieltää sillä ettei meillä Suomessa muka. 

Voi jeesuksen perkele, että olet typerä. 

Tuommoisella päänaukomisella et ainakaan omaa pointtiasi vahvista tai tee itsestäsi fiksua. Tuossa on ihan mustaa valkoisella siitä miten kotiväkivalta on totta tosiaankin lisääntynyt. Mikä ongelma sinulla on tämän asian kanssa kun noin vihaisesti käyt sen kimppuun?

Lisääntynyt JENKEISSÄ. Olepa hyvä ja etsi vastaava uutinen Suomesta. 

Vierailija
39/58 |

Tuossahan niitä on lukuisia. Eikä Jenkkien lisääntynyt väkivalta ole yhtään epätosi asia sen takia että me asumme Suomessa.

Vierailija
40/58 |
08.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006463172.html

"

Lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset kotiväkivallasta ovat jo kasvaneet koronarajoitusten aikana.

Jaa

Julkaistu: 4.4. 16:00, Päivitetty 6.4. 12:49

KORONAEPIDEMIAN takia ihmisiä on kehotettu pysymään kotona, tekemään etätöitä ja pitäytymään poissa kouluista ja päiväkodeista. Mutta kotona pysyminen voi olla uhka sekin.

Sen todistavat Ilta-Sanomien keräämät esimerkit poliisin kirjaamista kotihälytystehtävistä kolmen viikon ajalta.

”Ilmoituksen mukaan kerrostalon jostain huoneistosta kuului miehen ja naisen kovaäänistä puhetta ja tappeluun viittaavia ääniä. Paikalle mennyt partio kuuli rappukäytävässä ollessaan jostain asunnosta eläimellistä huutoa, joka paikannettiin tiettyyn asuntoon. Asunnossa olevan pariskunnan selityksen mukaan he olivat keskustelleet eläimellisin äänin siitä, mihin paeta virustautia.”

Ilmoitukset kotiväkivallasta näyttävät kasvaneen sen jälkeen, kun Suomessakin ryhdyttiin rajoitustoimiin virusepidemian takia kolmisen viikkoa sitten, kertovat viranomaiset ja järjestöjen työntekijät."

Vieläkö on tarvetta kieltää näitä asioita?

Mitään faktaahan tuossakaan artikkelissa ei ollut. 

Kolmessa viikossa löytyi NELJÄ tapausta lehtijutun paisuttelemiseen. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan seitsemän