Kuinka yleistä lasten ruumiillinen kuritus oikeasti oli vuoden 1984 jälkeen?

Oli aika yleistä ainakin meillä päin (Etelä-Pohjanmaa ). Ei laki siihen paljon vaikuttanut.

Mun vanhemmat ainakin vain naureskeli, kun sanoin ilmoittavani poliisille ruumiillisesta kurituksesta eli ei vaikuttanut mitenkään. Nykyään kyllä paheksuvat ruumiillista kuritusta.

Yhtä yleistä kuin ennen vuotta 1984. Esimerkiksi remmit, tukkapöllyt, korvapuustit ja luunapit eivät kadonneet minnekkään.

Taisi tuo lain kanssa käydä vähän samalla tavalla kuin turvavöiden käyttöpakon. Järkevät ihmiset alkoivat noudattaa uusia sääntöjä mutta vähemmän järkevät ajattelivat: "Mutku aina ennenkin..."

Kyllä ainakin meidän kotona jatkui ruumiillinen ja henkinen kurittaminen.

Syytkin olivat aivan outoja mm väärin yskiminen (siis piti osta yskiä niin, että lima nousi suuhun joka piti sitten sylkeä) piti olla isän kalakaverina 10-15v osata soutaa ja huopaa sen muukaan mitä ukon päässä liikkui, piti olla vanhojen autojen rempoissa mukana ja täytyi 10-16v iässä hoksata mitä työkalua seuraavaksi auton alle tarvitsee (meidän piti lapsina lukea autojen remonttia koskevaa kirjallisuutta)

Äitini puolusteli isää ja lyömistä sillä ettei se riko luita!

Olen ollut 17v vuonna 1987 jolloin sain viimeksi selkääni kunnolla (keholla lyömisen aiheuttamat mustelmat, paikat kipeät nyrkin ja sählöjohtojen lyömimisistä, kasvot mustelmilla ja nenä turvoksissa)

Kasarin alussa synnyin. Kyllä tuli pienenä tukkapöllyä ja piiskaa, mutta ne oli vain kertakirpaisuja. Sitä enemmän häiritsi ja jäi vaivaamaan henkinen väkivalta. Kun teki pienenä jotain tyhmää tai noloa, niin se muistettiin kyllä sitten vanhempien toimesta kailottaa kaikille lähipiirille ja perhetutuille, synttärijuhlilla, toisten luona kyläillessä, kaupassa, missä tahansa. Esimerkiksi kun eskarissa kävi kerran niin, etten uskaltanut kysyä vessaan ja kaikki varmasti arvaa mitä kävi. Kunnon nolaustyyliin se ja monet muut asiat muistettiin kertoa kaikille ja joka kerta porukalla naurettiin minulle päin naamaa, ja itkuhan siitä monesti tuli siitäkin, joka kuitattiin vaan että "no iteppähän teit", tai "älä nyt leikistä suutu" ja naurettiin vaan päälle, vaikka minulla oli niin älyttömän paha mieli että itkin silmät päästäni, tuntui että silmissä mustenee siitä vihasta ja kiukusta ja pahasta olosta, teki mieli hypätä katolta tai polttaa talo poroksi ja ampua kaikki. Tällainen oli, ja on, paljon paaaaaaljon pahempaa, kuin mikään pikku tukkapölly tai risupiiskaa vähän pyllylle.

Onneksi se loppui alakouluaikana, vanhemmat kai tajusivat itsekin mitä tekivät. Mutta muisto jäi ja vaikutus lopuksi elämää. Kuvitelkaa jos tuollainen vielä jatkuisi koulussa, olisi vielä kiusaamistakin, aikuisuuteen asti. Ei ihme, että silloin tällöin joku napsahtaa lopullisesti ja tekee... no, sanotaan nyt vaikka että jotain peruuttamatonta. En ihmettele yhtään.

Meillä kaikki sisarukset saivat remmiä 15-vuotiaaksi asti. Paitsi yksi veljeni joka ei jostain syystä saanut koskaan selkäänsä. Tämä 90-luvulla.

Olin lapsi -90-luvulla, ja kyllä ilkeyksien teosta rangaistiin tukkapöllyllä, luunapilla tai piiskalla. Itse piti pajunoksa joskus hakea ulkoa, vanhemman vahtiessa toimitusta. Tuommoisia rangaistuksia sai silloin, jos oli tehnyt jotain todella ilkeää, kuten lyönyt sisarusta tai rikkonut jotain arvokasta. Fyysistä kuritusta ei ollut usein, sanallista kuritusta enemmän. Harvemmin tosin tuli tehtyä mitään kovin ilkeää.

Väkivaltaa - ei mitään muuta -tuokin oli. Hyvä, että elämme nykyään sivistyksen keskellä, jossa vanhemman ei tarvitse osoittaa "valta-asemaansa" väkivallalla.

Äiti tukisti muutaman kerran, kun olin jäänyt kiinni jostain isommasta hölmöilystä. Arvioilta 3-4 kertaa ikävuosien 7-14 aikana.

Olen syntynyt -84 ja käyn nyt terapiassa ja yksi syy lapsuuden kuritusväkivalta..

en tiedä pystynkö palaamaan enää työelämään, että eeeiiiii sitä ole ollut..

Meillä pidettiin valtion puuttumisena perheiden elämään eli jonkinlaista sosialismia johon meillä alettu, vitsaa tuli jos oli vanhempien mielestä tarpeen.

Olen syntynyt 1990 ja muistan saaneeni tukkapöllyjä pari kertaa. Olin alle 6 vuotias. Ei jäänyt traumoja.

Omassa perheessäni ruumiillinen kuritus kyllä loppui siinä vaiheessa, kun se tuli laittomaksi. Nuorin sisarus ei saanut koskaan tukkapöllyä tai vitsoja, vaikka me vanhemmat sisarukset olimme saaneet. Tosin muutenkin näitä rangaistuksia annettiin vain vakavista teoista, esim. heikoille jäille menemisestä.

Minä ja sisarukseni olemme kaikki syntyneet 80-luvulla ja saimme kaikki luunappeja ja tukkapöllyjä. Vasta 90-luvun puolella vanhempani onnistuivat sisäistämään, mitä ruumiillisen kurituksen kieltäminen tarkoittaa ja lopettivat sen (me vanhemmat sisarukset olimme silloin tietysti jo aika isoja).

Vanhemmillani oli sellainen useamman vuoden välivaihe, että "periaatteessahan tämä on nykyään kiellettyä, mutta..."

En sanoisi, että olisin mitenkään erityisen traumatisoitunut, mutta muistan kyllä etenkin luunapit hyvin. Isäni niitä lähinnä jakeli enkä ole koskaan kokenut häntä niin läheiseksi kuin äitiäni. Ehkä sen takia, että vaikka äitinikin antoi tukkapöllyjä, hän myös halaili ja helli. Isäni ei taas ikinä tehnyt mitään sellaista.

Olen -89 ja muistan lapsena että jos teki tuhmia niin itse piti koivusta hakea otsa ja keppiä sai. Olin alle kouluikäinen. Isompana ei enää löyty.

Kyllä näitä kokemuksia näyttää aika monella olevan. Tiedän kokemuksesta meillä ettei meillä lapsia tukistettu huvikseen vaan asialla oli joku vanhempia pelottava tilanne.

Silloin ei vielä tiedetty niin hyvin syitä ja seurauksia. Tietämättömyyttään tekivät ja suojellakseen meitä, näin ainakin meillä.

Meillä stadissa taisi loppua kuin seinään juuri vuonna 1984. Olen monesti miettinyt että ehkä juuri sen takia milleniaalit ovat niin löysää porukkaa verrattuna meihin x-sukupolven edustajiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näitä kokemuksia näyttää aika monella olevan. Tiedän kokemuksesta meillä ettei meillä lapsia tukistettu huvikseen vaan asialla oli joku vanhempia pelottava tilanne.

Silloin ei vielä tiedetty niin hyvin syitä ja seurauksia. Tietämättömyyttään tekivät ja suojellakseen meitä, näin ainakin meillä.

Me olimme aika varovaisia lapsia, joten vaaratilanteisiin emme juurikaan joutuneet. Omien muistikuvieni mukaan tukistuksia ja luunappeja annettiin silloin kun riehuimme liikaa, nujakoimme keskenämme, pidimme liikaa meteliä, olimme epäkunnioittavia vanhempiamme kohtaan tms. Eli lähinnä silloin kun vanhempamme väsyivät ja kaipasivat rauhaa eivätkä jaksaneet rauhoittaa meitä muulla tapaa.

Olen syntynyt 1988 ja kyllä me vielä 90-luvun alussa saatiin ainakin tukkapöllyä välillä. Pari kevyempää läpsäisyäkin muistan. Piiskaa ei saatu, eikä mustelmille hakattu. Minusta tuo fyysinen kuritus oli sen verran vähäistä, että ei jäänyt traumoja, vaikka itse en kyllä noin kurita omia lapsiani.