Olen todella huolestunut 4,5-v tyttöni kehityksestä!

jne. tehtävää voi laajentaa vaikka kuinka. Kertoo paljon kuullun ymmärtämisestä yms. Iän myötä voi ottaa käsitteitä mukaan kuten vasemmalle ja oikealle piirretään jotain tai alakulmiin jne.

Kannatan siirtymistä päiväkotiin. Lapsi saa mallia toisilta lapsilta, piirtäminenkin on matkimista. Perhepäivähoitajalla ei välttämättä ole aikaa askarteluille ym. Lapset ovat todella erilaisia. Toiset piirtää ja toiset taas tekee jotakin muuta. Ei kaikki tykkää piirtämisestä, eihän mekään aikuiset kaikista asioista pidetä.



Piirrättekö yhdessä? Sillain, että sinäkin piirrät/värität.

suosittelen päiväkotia kuntoutuksellisista syistä. kerho ei riitä. lisäksi tarhassa olsi hyvä olla erityishoitolausunto( kahden paikka). tyttösi saisi ohjattua apua.

Vieläkin piirrokset ovat aika erikoisia, mutta ei siis ole kynäotettakaan eikä siis se kätisyyskään selvä. Vaihtelee mm. piirtäessä kynää kädestä toiseen.

Minua ärsytti myös tuo pojan lokeroiminen aluksi, näyttää olevan tärkeää tuo samalle viivalle saanti. Mutta tottahan se onkin. Omassa työssäni olen nähnyt niitä, jotka ovat koulun alussa jääneet jälkeen toisista ja kuinka kerrannaisvaikutukset ovat myöhemmin merkinneet koko loppuelämän ( = itsetunto). Olen kuitenkin poikani palavereissa puhunut koko ajan siitä, että pitäisi huomioida myös persoonallisuuden piirteet sekä erilainen kehitystahti.

t. 18

kirjoittaa samanikäisestä pojastani. Olen todella huolissani ja epäilen itse aspergeria. Meillä on tutkimukset kesken, joten piinaavaa odotella vastauksia syksyyn. Voimia sinulle, ymmärrän todella miltä tuntuu, kun itselläni lähes samanlainen tilanne.

Olen vahvasti sitä mieltä, että nykyään lapsia yritetään aivan liikaa saada tungettua samaan muottiin kehityksen etenemisen suhteen. Persoonasta ja ympäristöstä riippuen erot voivat olla hyvinkin suuria, mutta silti ihan normaaleja. Minua ärsyttää myös suunnattomaisti tietynlainen ' diagnoosihakuisuus' - kun voidaan saada lapselle diagnoosi, niin silloin lasta voidaan ' ymmärtää' . Oma tyttäreni (nyt 9v.) ei osannut puhua 2,5 vuotiaana, rupesi sitten yhtäkkiä puhumaan, ei osannut ajaa polkupyörällä kuin vasta 7-vuotiaana, uida ei oikein osaa vieläkään, laulutaito onneton. Koulussa pärjää kuitenkin erinomaisesti, on aktiivinen ja iloinen. Epäilen, että nykymenolla olisi jo 2,5 vuoden iässä saanut jonkinlaisen ' tuomion' . Kyllä ne lapset sieltä kehittyvät omaan tahtiinsa oikeiksi ihmisiksi, kun vaan heille annetaan siihen aikaa. Mielestäni neuvola-yms. tätien ihmettelyt ja terapiat ennemminkin hämmentävät kuin auttavat lasta.

minä näen diagnoosin siten, että silloin lapsi saa tukitoimia. Ja vaikka ei kaikkien tarvitse kävelemään oppia, mutta jos terapian avulla se mahdollistuu 2v. aiemmin, niin miksei sitä apua ottaisi vastaan?

12v luokkansa paras, lahjakas ja sosiaalinen poika. Pitäisi ymmärtää kuinka erilaisia lapset ovat. Ja olen huomannut esim. sellaisen seikan että arat ja varovaiset luonteet ovat motorisesti ikätasoaan jäljessä johtuen luonteesta.

Vanhin lapseni puhui jo vuoden ikäisenä selviä lauseita, kaikki kirjaimet tosin eivät muodostuneet oikein. Toinen, kuten totesin, ei vielä 2,5 vuoden iässäkään. Se mitä yritän sanoa on, että mielestäni kummassakaan ei ollut mitään poikkeavaa. En oikein jaksa hyväksyä sitä ajatusta, että lapsen kehitystä yritetään erityisin keinoin saada omasta luonnollisesta kehitysvauhdistaan nopeutettua. Mielestäni ' normaaliuden' ja ' hyväksyttävän' marginaali on liiaksi kaventunut. Monesti ongelma ei olekaan lapsessa vaan aikuisissa, joka ei halua hyväksyä lapsen omaa kehitystahtia.

ala tekemään asiaa itse, tee asiasta mielenkiintoinen ja pyydä tytöltä apua (samalla se itsetunto kohoaa).



Esimerkki:



hanki palapeli, jonka kuva kiinnostaa lasta (jos tykkää muumeista niin muumipalapeli, jos pepistä niin peppipalapeli jne)

Ala tekemään palapeliä samassa tilassa missä lapsi on ja tee sitä ääneen - juttele itseksesi kuvasta ja mihin pala menisi, missä on muumin pää jne. Jos lapsesi ei vielä kiinnostu niin jatka. Valitse joku helppo pala ja esitä, ettet löydä oikeaa paikkaa, pohdi ääneen, asettele sitä väärään paikkaan. Pyydä lapselta apua.



Yritä saada lapsi kiinnostumaan asiasta tuota kautta. Muista kehua lasta pienestäkin onnistumisesta tai puolittaisesta onnistumisesta. Älä korjaa lapsen tekemistä " ei siihen, vaan tuohon" .

Siinä vaiheessa kun lapsi hahmottaa hieman palapeliä, laittele palasia vääriin paikkoihin ja kannusta lasta korjaamaan virheesi " ääh, mihin tämä nyt oikein menee" .



Sama askartelun kanssa, aloita tekemään, pyydä lapselta apua kun et osaa.



Vanhemman auttaminen kannustaa lasta tekemiseen ja lisäksi antaa onnistumisen tunnetta, itsevarmuutta ja kehittää itsetuntoa.



Pyri välttämään lapsen tekemisen korjaamista " anna äiti tekee, näyttää" , aluksi on tarkoitus vain saada lapsi innostumaan tekemisestä. Ihan samahan on puhumaan opettelemisen kanssa: aikuinen ei koskaan saisi korjata lapsen puhetta, sanoja vaan tukea lasta " huomaamattomasti" esim. lapsi sanoo jonkun sanan väärin, aikuinen ei saisi suoraan korjata sanaa " se on X" vaan toistaa sanan oikein " eikö olekin hieno x" - lapsi kuulee sanan oikein sanottuna, mutta ei koe sanoneensa väärin. Sama pätee kaikkeen tekemiseen.



Tsemppiä!

joka on todettu vasta aikuisena, vaivannut erityisesti lapsena.



Itselleni olisi ollut apua diagnoosista sillä lailla, että minua olisi ehkä ymmärretty vähän paremmin ja itsetunnon kehitystä tuettu. Esim. ala-asteella opettajat pitivät huolimattomana ja laiskana, kun kirjoittamiseni oli niiiiin sottaista puuhaa. Vanhempani olivat sitä mieltä, ettei koulumenestys ole maailman tärkein asia, se vähän helpotti.



Lukioon mennessä menestyinkin jo ihan ok koulussa, yli kasin keskiarvio lukiosta. Yliopisto-opinnotkin sujuivat kiitettävin arvosanoin.



Opin puhumaan vasta yli 3-vuotiaana, syömään haarukalla joskus 4-vuotiaana, olin tosi kömpelö liikunnassa yms. Hukkasin tavaroita lähes joka päivä. Minulla on vieläkin vaihtelevaa molempikätisyyttä ja -korvaisuutta.



Onnekseni olin hyvin lahjakas piirtämään ja sain siitä paljon kehuja koulussa, samoin kuin teatteriharrastuksesta. Se tasoitti muita heikkouksia, joista sain kyllä kuulla aika paljon (nimenomaan koska jostain syystä ihmiset ei uskoneet, että ne asiat *oli* minulle vaikeita vaan ajattelivat, etten vain viitsi keskittyä)



Sinuna pitäisin paljon yllä lapsen musiikkiharrastusta. Hänelle on iloa siitä, että hän on jossain tosi hyvä. Voi myös sanoa, ettei kaikki ole kaikessa hyviä, mutta monet asiat on semmoisia, joita pitää pitkään opetella, ennen kuin ne alkaa sujua. Ja muistuttaa vaikka jostain toisesta, että hänellehän musiikki on vaikeaa kun se on sinulle helppoa jne.

hyvä. Mikäli sinulla edelleen hälytyskellot soi ja epäilet jotain muutakin, niin vaadi lisää tutkimuksia.

Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta sukulaisen lapsen kautta on.

muistakaa se, että kaikki erityislapset löytyvät näistä hitaista lapsista. kaikille ei käy niin onnekkaasti, että kehityksessä päästään ilman tukitoimia normaalille tasolle.

päivähoito tutkimusten mukaan on yleisesti kehitystä tukea.

lapsen kehityksen tukeminen on hyvä asia, eikä huono.

aikoinaan tällä palstalla minullekkin väitettiin lapseni kehityksen korjaantuvan.

niinpä ei ole käynyt, vaan lapsi on kehitysvammainen.

onneksi laitoin lapseni päiväkotiin 1.9v. vaikka olin itse kotona. ei hänestä normaalia tule, mutta päiväkoti on pystynyt hyvin tukemaan hänen kehitystä.

lisäksi päiväkodissa ovat lapseni erittäin hyvin viihtyneet.

Yleensä lapset tykkää tästä!! Ja mielestäni musiikista tykkäämistä kannattaisi tukea, voisit ostaa esim. soittimia kotiin ja hyviä levyjä. Satu Sopaselta on kivat Satutunti ja Leikkitunti -CD:T, joissa toisessa leikkiohjeetkin. Ja minäkin suosittelisin päiväkotia hoito-ja tukimuotona. Kysy tosiaan sitä kuljetusmahdollisuutta, jos matkat noin pitkät. Kaikkea hyvää sinulle ja tytöllesi!!

Se jättäisi aivoillesi tilaa tehdä muuta, kuin pelkkää käsien käytön ohjailua.

Meillä tytär opetettiin vasenkätiseksi vasta 15-vuotiaana, siihen mennessä kukaan ei ollut tajunnut molempikätisyyteen puuttua. Hänen elämänsä helpottui huomattavasti, kun kätisyydestä tuli automaattista.

Vierailija:

Minulla on vieläkin vaihtelevaa molempikätisyyttä ja -korvaisuutta.

Tuota päiväkotijuttua kantsii tosissaan miettiä. Paikat vaan taitaa olla jo menneitä elokuuhun mennessä:(.



Sitä minäkin olen miettinyt, että eikö kukaan enää saa olla oma itsensä? Pitääkö kaikkien mahtua samaan muottiin? Toisaalta näen terapian tarpeellisuudenkin ja pelkään ihan totta että tyttö on ihan " out" kun eskari alkaa! Olen seuraillut saman ikäisten puuhia ja kyllä he ovat monessa niin paljon taitavampia, myönnettävä se on:((. Nykymaailmassa kun jo vaaditaankin niin paljon enkä halua että esim. tyttöäni pidetään " tyhmänä ja hitaana" . Kyllähän joku diagnoosi voisi selvästi auttaa, esim. opettajatkin voisivat siten suhtautua tyttöön toisella tavalla.



Kiitos tosi hyvistä vinkeistä muuten. Tuo on totta, että varmasti tyttöä pitää vähän " huijata" askartelemaan. Pakottamalla ei ainaakaan tee yhtään mitään.'



Kiitos!

Ap

Sen sijaan kielellisesti hän on tosi terävä ja osaa lukea ja kirjoittaa yksittäisiä sanoja.

Kynäotekin kun täysin hakusessa. Piirtelee vain ympyrää ja sotkua.



Ap