Lue keskustelun säännöt.
Miten teidän miehet käsittelevät ongelmia?
04.04.2020 |
Miesystäväni irtisanottiin tämän viruksen takia. Emme voi nyt nähdä toisiamme näiden rajoitusten takia koska asumme eri puolella Suomea.
Haluaisin olla hänen tukena tässä kurjassa tilanteessa, mutta hän ikään kuin blokkaa minut elämästään ongelmien/kriisin keskellä. Sama kävi vuosi sitten kun hänellä oli vaikea vaihe työpaikan takia.
Tiedän että hän rakastaa minua ja meillä on vakaa suhde. Mutta minua loukkaa tuollainen käytös ettei hän pidä yhteyttä kuin hyvin vähän. Tulee tunne etten olekaan tärkeä :(
Olenko liian vaativa, epävarma, takertua? Pitääkö miehelle nyt antaa tilaa ja aikaa?
On vain niin ahdistavaa kun emme voi edes nähdä :(
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan puhu :( Treenaa, katsoo jotain tappeluvideoita ja pyörittelee asioita itsekseen. On sulkeutunut. Onneksi oon tottunut 25 yhteisen vuoden jalkeen. Ennen otin itseeni, etten ole riittavan tarkea, kun ei halua avautua. Nyt vaan annan toiselle tilaa ja sielta se tulee aina takaisin mun luo :)
Kyllä tuo ikävältä kuulostaa. Entä jos ongelma olisi teitä molempia koskeva. Pystyisikö silloin jakamaan asiaa? Onko mies halukas kuuntelemaan sinun huolia?
SINULLA on ongelmia ja et osaa käsitellä niitä. Siis itsekin sanot että sinun aivoissasi, tunteissasi, sisälläsi on tälläistä: loukkaantumista, tunne että et ole tärkeä, ahdistusta. Eivät arkiset ihmissuhdetapahtumat aiheuta terveille ihmisille tuollaista. Sinulla on tuollaisia tunteita koska sinun sisälläsi on jokin pahasti vialla.
Sinun ei tule nyt pakoilla omaa pahoinvointiasi kääntämällä huomiosi pakkomielteisesti kumppaniisi. Et voi korjata sisäisiä ongelmiasi keskittymällä toiseen ihmiseen, syyttämällä/kyseenalaistamalla/"auttamalla" häntä. Voit auttaa itseäsi vain keskittymällä itseesi, vain etsimällä syvälle sisimpääsi että minkä kivun sinä oikein olet jo vuosia sitten sisääsi padonnut, mikä padottu asia sinut pitää sairaana ja aiheuttaa tuollaisia tunteita. Nuo pahat tunteesi eivät tule kumppanistasi, ne tulevat sinun sisältäsi, sinun sairaudestasi.
Jos et itse itseäsi osaa auttaa niin SINÄ tarvitset apua.
En tiedä miehestäsi mitään. Ehkä hän on täysin kunnossa, ehkä hän on lievästi sairas, mutta selvää on että sinä et voi häntä auttaa niin kauan kuin sinä olet paljon sairaampi kuin hän.
Maailman haitallisimpia ihmisiä ovat he jotka eivät ymmärrä huolestua itsestään ja sen sijaan vain kaiken aikaa huolestuvat muista ihmisistä ja menevät erittäin ahkerasti "auttamaan" eli älyttömän vakavasti satuttamaan muita ihmisiä. Totaalisen sairaita pakkomielteisiä auttajasatuttajia maailma täynnä. Itsekkäät ihmiset jotka vain ottavat muilta kaiken haluamansa eivät saa läheskään niin paljon vahinkoa aikaiseksi kuin "auttavaiset" ihmiset.
Itsekäs ihminen vain ottaa haluamansa ja häipyy.
"Auttavainen" ihminen ei poistu autettavan luota vaan sinnikkäästi jatkaa satuttamista kunnes on satuttanut uhrinsa hautaan asti. Jos nyt yrität väkisin auttaa miestäsi niin miehesi on sinun uhrisi. Sinä teet hänelle narsistista väkivaltaa, koska et auta häntä hänen tunteidensa vuoksi vaan omien tunteidesi vuoksi.
Minusta asioiden jakaminen joka päivä on ihan normaali osa parisuhdetta. Kysytään miten päivä meni - molemmin puolista kiinnostusta ja välittämistä. Tottakai sitä saa viettää aikaa myös omissa oloissaan. Mutta ap asuu miesystävän kanssa eri paikkakunnilla, joten yhteydenpito on sitäkin tärkeämpää. Etäsuhteessa voi tulla hyvinkin epävarma olo, jos toisesta ei mitään kuulu, tai toisen käytös muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet miehesi kanssa ollenkaan jos et tuon vertaa ymmärrä häntä?
Eksäni toimi samalla lailla eli aina vaikeissa tilanteissa sulkeutui ja teeskenteli, ettei ongelmaa ole olemassa. Tähän suhde sitten loppuikin, kun ongelmat paisuivat hänen mielessään ja se heijastui parisuhteeseenkin. Mielestäni ei ole siis liikaa vaadittu, että kumppani käsittelisi yhdessä vaikeitakin tunteita.
Tosiasiassa monet traditionaaliset suomalaismiehet eivät osaa keskustella tai välttämättä edes tunnistaa omia tunteitaan. Jotkut naiset pystyvät elämään tällaisessa suhteessa hyvin, koska he ovat löytäneet yhteisen sävelen (esim. tuo mies menee hakkaamaan halkoja), mutta toiset sitten taas kaipaavat avoimempaa keskusteluyhteyttä. Mielestäni et siis ole mitenkään kohtuuton!
Oletko kertonut hänelle tunteistasi? Mielestäni paras ratkaisu tähän tilanteeseen olisi se, että pääsisitte yhdessä jonkinlaiseen kompromissiin. Kerro hänelle, että hänen puhumattomuutensa hämmentää ja satuttaa sinua, koska pelkäät sen johtuvan sinusta. Ideaalissa tilanteessa hän sitten voisi opetella vähän kertomaan tunteistaan ja sinä voisit opetella sietämään sitä, kun hän väistämättä tarvitsee omaa aikaa.
Jos kompromissiin ei päästä, voi edessä olla ero. Omasta kokemuksestani tuollainen tilanne on pidemmän päälle sietämätön, kun itse tarvitsee avointa keskustelua ja toinen on siihen kykenemätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vetäytymällä omiin ajatuksiin ja rationalisoimalla.
Pohtii ensin itsekseen, sitten avaa suunsa ja puhuu sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän menee luolaansa. Avaa viinipullon ja istuu telkkarin ääreen. Ei paljoa puhu, yöt nukkuu huonosti kun pohtii. Avautuu taas, mun kömpii luolastaan ulos.
Oksentaa minun päälleni, asiasta kuin asiasta saa aasinsillat minuun. Onneksi kohta muuttaa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eksäni toimi samalla lailla eli aina vaikeissa tilanteissa sulkeutui ja teeskenteli, ettei ongelmaa ole olemassa. Tähän suhde sitten loppuikin, kun ongelmat paisuivat hänen mielessään ja se heijastui parisuhteeseenkin. Mielestäni ei ole siis liikaa vaadittu, että kumppani käsittelisi yhdessä vaikeitakin tunteita.
Tosiasiassa monet traditionaaliset suomalaismiehet eivät osaa keskustella tai välttämättä edes tunnistaa omia tunteitaan. Jotkut naiset pystyvät elämään tällaisessa suhteessa hyvin, koska he ovat löytäneet yhteisen sävelen (esim. tuo mies menee hakkaamaan halkoja), mutta toiset sitten taas kaipaavat avoimempaa keskusteluyhteyttä. Mielestäni et siis ole mitenkään kohtuuton!
Oletko kertonut hänelle tunteistasi? Mielestäni paras ratkaisu tähän tilanteeseen olisi se, että pääsisitte yhdessä jonkinlaiseen kompromissiin. Kerro hänelle, että hänen puhumattomuutensa hämmentää ja satuttaa sinua, koska pelkäät sen johtuvan sinusta. Ideaalissa tilanteessa hän sitten voisi opetella vähän kertomaan tunteistaan ja sinä voisit opetella sietämään sitä, kun hän väistämättä tarvitsee omaa aikaa.
Jos kompromissiin ei päästä, voi edessä olla ero. Omasta kokemuksestani tuollainen tilanne on pidemmän päälle sietämätön, kun itse tarvitsee avointa keskustelua ja toinen on siihen kykenemätön.
Olen kanssasi eri mieltä. Ihmisellä on lupa olla oma itsensä ja toimia sillä tavalla kuin haluaa (pl väkivalta tms). Meillä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.
Jos pakottaa toisen puhumaan, on se ehdollista rakkautta. Tai ei ole rakkautta laisinkaan.
N51
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni toimi samalla lailla eli aina vaikeissa tilanteissa sulkeutui ja teeskenteli, ettei ongelmaa ole olemassa. Tähän suhde sitten loppuikin, kun ongelmat paisuivat hänen mielessään ja se heijastui parisuhteeseenkin. Mielestäni ei ole siis liikaa vaadittu, että kumppani käsittelisi yhdessä vaikeitakin tunteita.
Tosiasiassa monet traditionaaliset suomalaismiehet eivät osaa keskustella tai välttämättä edes tunnistaa omia tunteitaan. Jotkut naiset pystyvät elämään tällaisessa suhteessa hyvin, koska he ovat löytäneet yhteisen sävelen (esim. tuo mies menee hakkaamaan halkoja), mutta toiset sitten taas kaipaavat avoimempaa keskusteluyhteyttä. Mielestäni et siis ole mitenkään kohtuuton!
Oletko kertonut hänelle tunteistasi? Mielestäni paras ratkaisu tähän tilanteeseen olisi se, että pääsisitte yhdessä jonkinlaiseen kompromissiin. Kerro hänelle, että hänen puhumattomuutensa hämmentää ja satuttaa sinua, koska pelkäät sen johtuvan sinusta. Ideaalissa tilanteessa hän sitten voisi opetella vähän kertomaan tunteistaan ja sinä voisit opetella sietämään sitä, kun hän väistämättä tarvitsee omaa aikaa.
Jos kompromissiin ei päästä, voi edessä olla ero. Omasta kokemuksestani tuollainen tilanne on pidemmän päälle sietämätön, kun itse tarvitsee avointa keskustelua ja toinen on siihen kykenemätön.
Olen kanssasi eri mieltä. Ihmisellä on lupa olla oma itsensä ja toimia sillä tavalla kuin haluaa (pl väkivalta tms). Meillä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.
Jos pakottaa toisen puhumaan, on se ehdollista rakkautta. Tai ei ole rakkautta laisinkaan.N51
En puhunut pakosta, vaan mahdollisesta kompromissista. Jos AP tarvitsee avointa keskustelua ja hänen miehensä ei siihen kykene, ei heidän parisuhteensa ole onnellinen. AP:n ei mielestäni pidä jäädä suhteeseen, jossa hänen pitäisi oman hyvinvointinsa kustannuksella sietää heidän välistään hiljaisuutta. Tietysti kaikilla on lupa olla oma itsensä, mutta ei se välttämättä tarkoita sitä, että tämä kyseinen pari on yhteensopiva.
(Nämä siis esimerkkeinä, kun en tosiasiassa tiedä AP:n parisuhteesta sen syvempää.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno novelli. Samalta tehtaalta?
Onneksi ei ole tunne-elämältään kehittymätöntä miestä.
Siis ei miestä ollenkaan.
Ryyppäämällä päivän omissa oloissa. Seuraavana päivänä puhuu ongelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni toimi samalla lailla eli aina vaikeissa tilanteissa sulkeutui ja teeskenteli, ettei ongelmaa ole olemassa. Tähän suhde sitten loppuikin, kun ongelmat paisuivat hänen mielessään ja se heijastui parisuhteeseenkin. Mielestäni ei ole siis liikaa vaadittu, että kumppani käsittelisi yhdessä vaikeitakin tunteita.
Tosiasiassa monet traditionaaliset suomalaismiehet eivät osaa keskustella tai välttämättä edes tunnistaa omia tunteitaan. Jotkut naiset pystyvät elämään tällaisessa suhteessa hyvin, koska he ovat löytäneet yhteisen sävelen (esim. tuo mies menee hakkaamaan halkoja), mutta toiset sitten taas kaipaavat avoimempaa keskusteluyhteyttä. Mielestäni et siis ole mitenkään kohtuuton!
Oletko kertonut hänelle tunteistasi? Mielestäni paras ratkaisu tähän tilanteeseen olisi se, että pääsisitte yhdessä jonkinlaiseen kompromissiin. Kerro hänelle, että hänen puhumattomuutensa hämmentää ja satuttaa sinua, koska pelkäät sen johtuvan sinusta. Ideaalissa tilanteessa hän sitten voisi opetella vähän kertomaan tunteistaan ja sinä voisit opetella sietämään sitä, kun hän väistämättä tarvitsee omaa aikaa.
Jos kompromissiin ei päästä, voi edessä olla ero. Omasta kokemuksestani tuollainen tilanne on pidemmän päälle sietämätön, kun itse tarvitsee avointa keskustelua ja toinen on siihen kykenemätön.
Olen kanssasi eri mieltä. Ihmisellä on lupa olla oma itsensä ja toimia sillä tavalla kuin haluaa (pl väkivalta tms). Meillä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.
Jos pakottaa toisen puhumaan, on se ehdollista rakkautta. Tai ei ole rakkautta laisinkaan.N51
Eli toisin sanoen rakkautta on kun antaa toisen määrätä sävelen ja itse venyy sen mukaan. Mielipide tuokin. Itse arvostan sitä että molemmat panostavat yhtä paljon yhteisen sävelen etsimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni toimi samalla lailla eli aina vaikeissa tilanteissa sulkeutui ja teeskenteli, ettei ongelmaa ole olemassa. Tähän suhde sitten loppuikin, kun ongelmat paisuivat hänen mielessään ja se heijastui parisuhteeseenkin. Mielestäni ei ole siis liikaa vaadittu, että kumppani käsittelisi yhdessä vaikeitakin tunteita.
Tosiasiassa monet traditionaaliset suomalaismiehet eivät osaa keskustella tai välttämättä edes tunnistaa omia tunteitaan. Jotkut naiset pystyvät elämään tällaisessa suhteessa hyvin, koska he ovat löytäneet yhteisen sävelen (esim. tuo mies menee hakkaamaan halkoja), mutta toiset sitten taas kaipaavat avoimempaa keskusteluyhteyttä. Mielestäni et siis ole mitenkään kohtuuton!
Oletko kertonut hänelle tunteistasi? Mielestäni paras ratkaisu tähän tilanteeseen olisi se, että pääsisitte yhdessä jonkinlaiseen kompromissiin. Kerro hänelle, että hänen puhumattomuutensa hämmentää ja satuttaa sinua, koska pelkäät sen johtuvan sinusta. Ideaalissa tilanteessa hän sitten voisi opetella vähän kertomaan tunteistaan ja sinä voisit opetella sietämään sitä, kun hän väistämättä tarvitsee omaa aikaa.
Jos kompromissiin ei päästä, voi edessä olla ero. Omasta kokemuksestani tuollainen tilanne on pidemmän päälle sietämätön, kun itse tarvitsee avointa keskustelua ja toinen on siihen kykenemätön.
Olen kanssasi eri mieltä. Ihmisellä on lupa olla oma itsensä ja toimia sillä tavalla kuin haluaa (pl väkivalta tms). Meillä on oikeus tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.
Jos pakottaa toisen puhumaan, on se ehdollista rakkautta. Tai ei ole rakkautta laisinkaan.N51
Eli toisin sanoen rakkautta on kun antaa toisen määrätä sävelen ja itse venyy sen mukaan. Mielipide tuokin. Itse arvostan sitä että molemmat panostavat yhtä paljon yhteisen sävelen etsimiseen.
Hyväksyminen ei ole sävelen määräämistä tai sen hyväksymistä. Parisuhteessa molemmilla on omat sävelensä. Täysin saumattomasti ne ei koskaan soi keskenään. Parisuhde ei ole mikään orkesteri jossa jompi kumpi toimisi kapellimestarina. Jos sitä ei hyväksy on parempi elää yksin.
MIeheni käsittelee ongelmia järkevästi ja rauhallisesti. Useimmiten ongelmat johtuvat minusta, joten mieheni juttelee asiasta kaikessa rauhassa, kyselee minun kantaani asiaan, jaksaa kuunnella ja olla tukena. Usein mies yrittää löytää erilaisia ratkaisuja ongelmaan, joista yhdessä valitaan mikä parhaalta tuntuu. Arvosta suuresti mieheni rauhallisuutta ja varmaa otetta asioihin.
Itse olen tunneihminen, pahamieli ja ilo nousevat ihan yhtäkkiä ja vievät mukanaan. Tulee itkua ja mökötystä ja mykkäkoulua, mutta myös naurua. Usein en itsekään tiedä, mitä mieltä olen asioista, ne tuntuvat niin suurilta ja vaikeilta, erityisesti tällaisina aikoina. Silloin on hyvä kun voi luottaa ja turvata vahvaan ja viisaaseen mieheen.
Mieheni ratkaisee kaikki ongelmat menemällä ulos hakkaamaan halkoja.