Minimissään puolitoista kuukautta eristystä jäljellä, eli 13.5. asti. Miten pää kestää?

Mä makaan sängyssä ja mietin kuinka kauan jaksan vielä yrittää. Masennus olikin sitten yllättävän lähellä, vaikka luulin selättäneeni sen.

Käyn töissä niin siinä mielessä hyvin, tuttu rytmi elämässä. Ikävä tietysti sukulaisia, ystäviä jne. Lasten kannalta tilanne on ikävämpi, kun koulussa/päiväkodissa ei ole kavereita ja osa päivistä etäpäiviä, niin heillä koko rytmi ja rutiinit sekaisin. Huomaa että he reagoi tilanteeseen, on enemmän itkuja ja kiukutteluja ja tappeluita. 

Hyvin kestää, kun asennoituu, että näin on yhteisen edun nimissä syytä tehdä.

Itse olen odottanut, että koska se ylimääräinen luppoaika oikein alkaa? Aika kuluu lasten kouluhommia ohjatessa yms.

Mä makaan sängyssä ja mietin kuinka kauan jaksan vielä yrittää. Masennus olikin sitten yllättävän lähellä, vaikka luulin selättäneeni sen.

Siihen tottuu. Valmistaudu, että homma jatkuu. Mikään ei ole varmaa tässä asiassa

Pää ehkä kestää, kroppa ei! Nyt jo huomaa kuinka löystynyt kun ei pääse salille. Kotijumppa ei ole tarpeeks tehokasta ja päivittäiset juoksulenkit pistäneet nilkat koville.

Onhan se aika ankeaa kun elämän kohokohta on nykyään se että menee kerran viikossa lähikauppaan ruokaa ostamaan. Otan päivän kerrallaan enkä ajattele sitä että tätä jatkuu vielä viikkotolkulla.

Nippanappa tuonne asti mutta jos tulee ilmoitus että koko kesäkin on peruttu, niin painun todennäköisesti autotalliin huutoraivoamaan ja vetämään pari pulloa viiniä. Sitten kokoan itseni ja alan suunnitella kaukomatkaa aurinkoon, kunhan rajat aukeaa.

Hyvin kestää, siis se sekopääksi leimattu pää. Mikään ei ole muuttunut ainakaan puoleen vuoteen,

Luulen että kestää. Alan viimeinkin keskittyä johonkin muuhun kuin koronauutisten kyttäämiseen netissä. Ja sitä paitsi ajattelen että me kaikki ollaan samassa liemessä. Jos muut jaksaa niin miksen minäkin.

Ei mitään ongelmaa minullakaan. Ero normaalielämääni ei ole ollut suuri tämän poikkeustilan aikana. Tuntuvimmat erot ovat kauppareissujen harventuminen ja se, että ympäristö (taloyhtiössä ja kaupungissa) on hiljaisempi.

Niille, joille tämä on vaikeampi kestää, minäkin suosittelen sen ajattelemista, että eristäytyminen pelastaa ihmishenkiä ja säästää monia surulta, huolelta ja kärsimykseltä.

Joku perustuslakivaliokunnasta taisi sanoa, että saattaa olla, että joudutaan vielä yksi kierros ottamaan lisää valmiuslakia. Kierros tarkoittanee tuossa tapauksessa kuukautta.

Mutta eihän kesämenoja olisi kokonaan siinäkään tapauksessa peruttu. Silloinkinhan rajoitusten päättyminen tapahtuisi jo ennen juhannusta.

Päivä kerrallaan, välillä tuntikin kerrallaan.

Lapseni syntymään liittyi monenlaista vaikeutta, ja jouduimme olemaan ensimmäiset kuukaudet hänen kanssaan ilman kontakteja perheemme ulkopuolisiin ihmisiin.

Sitä kesti neljä kuukautta.

Välillä se oli todella ahdistavaa, mutta siitäkin selvittiin. Ajattelen, että tämä on nyt vähän sama homma, mutta lapsen terveys on tällä kertaa onneksi mainio eikä ole pelkoa hänen vuokseen.

Introvertille kotihissukalle tyhjentynyt kalenteri on tuonut mielenrauhaa. Sosiaaliset kontaktit rajoittuvat perheeseen ja verkkopalavereihin max pari kertaa päivässä työkaverien kanssa.

Aika menee nopeasti enkä ole ehtinyt yhtäkään kaappia vielä järjestää tai ikkunaa pestä...

Vierailija kirjoitti:

Introvertille kotihissukalle tyhjentynyt kalenteri on tuonut mielenrauhaa.

Miksi introvertilla kotihissukalla on kalenteri ollut täynnä? Etkö osaa sanoa ei?

Minä olen keski-ikäinen enkä ole lukiovuosien jälkeen omistanut yhtään kalenteria, koska ei ole mitään menoa sinne kirjattavaksi. 

Ihanaa, kun ei tarvitse nähdä puolison vaivaannuttavan tylsiä ystäviä. Nyt saa luvan kanssa olla kotona.